Kotio kohti 21.3.

23.3.2019 Yleinen

Illalla käytiin vielä kylillä, viimeisiä hankintoja tekemässä. Täällä sattuu muutamat tarvittavat tuotteet olemaan todella halpoja.

Sattui olemaan täyskikuu, joten eihän sitä voinut olla ikuistamatta.

Nuo rakennuksen värivalot ”luikertelivat” kuin konsanaan motopeli vanhassa Nokian kännykässä.

Komeet oli valot Saigonissa.

 

Illan päätteeksi kävimme vielä syömässä meille vähän kalliimmassa ravintolassa. Omistaja oli kuulemme joku paikallinen guru alalla.

Ruokalista olikin meille vähän erilainen, perinteisiä ruokia sisälläpitävä.

Hyviä ne olivat. Lasku oli Melkein tuplat siitä, mitä yleensä on, mutta eihän se silti ollut kuin vaille 30.- €.

Laulut piti pakata jo valmiiksi, koska aikainen lähtö.

Herätys oli jo kuudelta, puoli seiskalta aamupalalle ja taksiin seiskalta. Kentällä oltiin ajoissa, kahtakymmentä vaille kehdeksan ja kone lähtee siitä kahden tunnin päästä.

 

Matkalla otin vielä muutaman kuvan ikkunan läpi.

 

 

Pikkasen haikein mielin piti Saigon ja tämä koko hieno maa jättää.

 

Minä niin tykkäsin.

 

Kentääle ja turvatarkastusten jälkeen, saatiin tieto, että kone on vähän myöhässä. Eli noin tunti.

Viimeisiä paikallisia rahojamme tuhlailtiin. Kun ei muuta järkevää löydetty, niin ostettiin suklaata. Se oli huono ostos. Eivät oleet oikein meidän makuun.

Vaikka odotuhallissa ei ollutkaan ruuhkaa, oli sitä kentällä rullauskaistoilla.

Peräkkäin koneet kuin köyhän talon porsaat, vuoroaan odottaen.

Lento takaisin päin on ajallisesti helpompi, koska se tehdään päivällä, kohtuuhyvän yöunen jälkeen.

Kone oli täyteen myyty, joten ei saatu kahdestaan olla rivillämme, vaan vieressäni oli aasialainen tyttö, joka nukkui käytännössä koko matkan, 11 tuntia ?? ei käynyt edes vessassa.

 

Uralista olisin halunnut ottaa kuvan, mutta sattui juuri silloin olla pilvinen kohta.

 

Jossain vaiheessa lisään tänne videon reissustamme, kunhan saan editoitua. Materiaalia on tuntitolkulla ja aikaa menee tuhottomasti sen läpikäymiseen.

 

 

 

 

 

Saigon ja Sotamuseo

20.3.2019 Yleinen

Aamupäivällä olikin vuorossa sotamuseossa käynti. Se pysähdytti.

Eikä pelkästään sen takia, että olisin nuorempana lentäjäksi. Jos ei nyt sentään tällaisella vispilällä, niin ilmoille kumminkin.

Näitähän jenkit teki jossain autotehtaassa liukuhihnalla, menekki kun oli kova. Pohjois-Vietnamin armeija pudotti yli 4 000 helikopteria.

Vaikka olinkin lukenut jonkin verran tästä sodasta, avasi se silmät jälleen kerran, minkä hiivatin takia jenkkien piti sotkeutua tähän. Olisivat vaan antaneet Ranskalaisten nuollaa haavansa.

 

Tappiot olivat suuret molemmin puolin.

 

Ja tuo pommien määrä, mitä jenkit kylvi pikin viidakkoa, enempi vähempi umpimähkään ja usein pelkästään siviilejä kohden.

 

Lehtokuvaaja ollut oikeessa paikassa oikeaan aikaan.

Koneesta irronnut koko peräosa ja sen aikaisilla kameroilla, hyvä otos.

Lehtimiehiäkin kuoli tai hävisi toista sataa.

 

 

Ei ollut häävit olot, jos vangiksi joutui.

Molemmat osapuolet tekivät hirvityksiä.

Sota tekee meistä ihmisistä hirviöitä.

 

 

 

 

Tuollaiseen piikkilanka ”arkkuun” joutui usempikin kerralla. Ei pystynyt istumaan ja alla sepelikkö eikä auringolta mitään suojaa.

Konekivääri keulalla ja ampuja istui ”niittokoneen”rautapenkillä, kun jokia ylittivät tällaisella syöksyveneellä. Pellistä oli kasattu moinen keksintö.

En liitä tähän kuvia jotka juontuivat:

”Agent Orange oli muun muassa Monsanton ja Dow Chemicalin valmistama kasvimyrkky, jota Yhdysvaltain asevoimat käyttivät Vietnamin sodassa vuosina 1962–1970 paljastaakseen metsissä piileskelevät Vietkongin sissit”.

Aiheutti hirvittäviä sivuvaikutuksia.

Museo oli hyvin koottu, selkeästi faktat kerrottu eikä mielestäni propandistinen.

Paljon lehtimiesten kuvaamia, tosioloissa otettuja kuvia, joita ei voi kiistää kukaan.

Ilmeisesti nämäkin koneet olivat jääneet Vietnamiin, koska Amerikkalaisille tuli ”pikkasen” kiire sen lähdön kanssa.

Kolmisen tuntia tutkailtiin kuvia ja kirjoituksia.

Madankin on päässyt kuvaan.

Museon lähiympäristö tuntui olevan parempiosaisten kaupunginosa.

Ainakin rakennukset olivat uudempia ja näytti jopa siltä, että oli isompia ”omakotitalojakin” rautaportteineen ja vartioineen.

 

Oli myös firmojen residenssejä.

Hienoja taloja joka tapauksessa.

 

Museoon tullessa kävelimme puistovierustaa ja kun tuli portti, ajattelimme, että eiköhän tuolla lisi kivempi kävellä. Ei päästy. Oli porttivahti joka esti aikeemme. Emme kysyneet syytä!!!

Sensijaan, kun pois lähdettiin erisuuntaan ja tavoitettiin toinen puisto, sinne saatiin mennä.

Hienoja patsaita,isojapuita.

Dipterocarpus alatus, siipipuu, oli sen verta iso, ettei meidän molempien kädet ylettyneet ympäri.

Tosin ei edes kokeiltu.

Lisäksi täällä oli erilaisia kuntoiluvälineitä, voimistelutarkoitukseen.

Hieno puistikko:

Di tích Mộ Cổ Họ Lâm

Siinäpä nimi, sitten kun menette Saigoniin.

Edelleen, kun kotia kohti köpöteltiin, metkamme varrelle osui tämmöinen rukoushuone/temppeli, mikä lie.

Näkyi olevan Hindulaisia sisällä.

 

 

Ei enempi kehdannut sisälle mennä, kun ei tiennyt, mitä saa tai ei saa tehdä.

 

Ja löydettiin aika lähellä hotelliamme kakkupaikka.

 

Oli ilmeisesti ranskalaisen omistama.

Nämä herkut oli ihan kohtuuhintaisia, koska maku oli aito.

 

Kunnon hedelmistä mehu, kolme jälkkäriä ja kahvi, €uroissa n kympin.

Käytiin vielä torilla, mutta nyt ei tarttunut hihaan mitään.

Ensimmäinen kerta, kun ei ollut ”hussakkaa” ilmassa. Rakennukset näkyivät todella selkeesti.

 

Pieni huili ja katotaan, mitä illalla vielä keretään.

 

 

 

 

 

 

Tutustuminen Saigonin nähtävyyksiin

19.3.2019 Yleinen

Oltiin saatu Madamen siskolta kirjanen, jossa oli Saigonista tietoa, mm parhaat nähtävyydet jasen semmoista.

Hotellimme sijainti on lähellä kaikkia keskeisiä rakennuksua, joten niitä sitten lähdettiin töllistelemään.

 

Matkalla ensimmäisiä kohteita, oli iso puistikko, jossa sitten tulvahti Joulu mieleen. Iso Joulutähtiasetelma. Ei kuitenkaan otettu mukaan, olisivat kerenneet lakastumaan ennen seuraavaa meille niin tärkeätä tapahtumaa.

Tämä oli sivurakennus ja päärakennus sitten

iso valkoinen rakennus, vapautta sympolisoiva, olisi ollut maksullinen, joten me passasimme sen.

Siitä vähän matkaa, tuli Katollinen kirkko.

Se oli remontissa ja siks toisekseen, lähestyttiin väärästä suunnasta, eli ”perspuolelta”.

Kierrettiin koko kortteli, ennen kuin päästiin paraatipuolelle.

 

 

 

 

 

Siinäpä olikin sitten vieressä pääposti, jonka ranskalaiset olivat rakentaneet joskus 1880 luvulla. Ja oltiin sen verran jo kävelty, että mentiin kaffelle. Postin piharakennukseesa kun sellainen paikka, jossa virvokkeita myytiin.

Oli tämän reissun kalleimmat juomat, meidän rahassa n 15.- €.

Ei lannistuttu, vaan sisälle postiin, joka edelleen siis toimii alkuperäisessä tarkoiruksessaan.

Vaan nämä kopit eivät toimineet. Olivat entisiä puhelinkopperoita. Muuten alkuperäisessä kunnossa, mutta puheen välitykseen tarkoitetut kojeet olivat poissa. Miksi? Olisihan se kiva nykyihmisille näyttää, millaisilla aparaateilla me oltiin puheltu.

 

Eikä päästy kirkkoon sisälle, oli remontti näköjään sisätiloissakin.

Vaikuttavia rakennuksia kumpaisetkin.

 

 

Siitä matka jatkui kohti Megong-jokea

ja oopperataloa.

 

Hulppea oli sisäänkäynti, kuten yleensä moisilla rakennuksilla tuppaa olemaan.

 

Siinä jopa haikailtiin, josko illaksi liput ois tilattu, kun kuulemma tilaa olisi ollut.

Tästä ei ollutkaan enää kuin parisataa metriä, niin vesi eli joki tuli vastaan. Tällä kertaa jäi ihan rantaa menemättä, sen verran oli liikennettä rantaväylällä, eikä liikennevaloja, piikkaritkaan ei olis auttaneet, olisivat vaan lipsuneet asfaltilla.

Löydettiin pieni jädebaari, jossa poikettiin vilvoittelemassa. Lämpöä kun ulkona rapiat 30. Tästä alkoi samalla paikallanen ”Rambla”, puistomainen kävelytie.

Tien päässä oli kaupungintalo, ja yllätys yllätys, ranskalaisten tekosia tämäkin.

Oli kuitenkin paikalliset pikkasen ”parannelleet” lähestymistä pääoville, Setä Ho Chi mihn’in patsas oli paraatipaikalle laitettu.

Taustalla itse rakennus.

 

 

Ilmeisesti jo ranskalaisilla oli valtaisa virkamieskonesto, koskapa rakennus oli pitkä kuin nälkävuosi.

 

Hullua touhua aikoinaan ollut. Eikö nyt vähempikin ois riittänyt????

 

Muutenkin rakennuksissa näkyy ranskalaisen arkkitehtuurin vaikutteita, kuten tässä ravintolassa.

Tosin mielestäni ehkä sekoittunut itämaitakin tuhon parveketyyliin.

Torin kautta välipalalle ja pienelle huilille.

Illalla käytiin syömässä TNT BBQ ravintolassa. Lista amerikkalaistyylinen. Olin Tripadviseristä bongannut moisen paikan, eikä arvostelut pettäneet odotuksiamme. Ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista, kuten muut täällä vierailleen sitä olivat kuvailleet.

Vielä iltatorille ja siinäpä sitä päivälle olikin ohjelmaa ja kilometrejä tuli kymmenkunta, ja tuossa helteessä. ( kaksikin eri mittausvälinettä, josta keskiarvo tuo lukema)

Saigon, here we come

18.3.2019 Yleinen

Eilisellä ei tapahtunut mitään merkittävää. Eli lue edellinen postaus, niin se olisi ollut samanlainen, joten säästin itseäni, enkä kirjoittanut samaa uudelleen.

Mutta.

Nyt tänään alkoi tapahtumaan.

Kun uloskirjausta tehtiin ja piti bungalow maksaa, ilmoittivat, että tämmöinen yhdistelmäkortti, debit/gredit, ei käy. Meillä kolme maksukorttia mukana ja kaikissa samat merkinnät. Kuulemma rahaa saisi seinästä revittyä, sadan metrin päästä.  Minä siis sinne. Hyvät englanninkieliset ohjeet, mutta ei saanut revittyä rahaa seinästä. Koitin eri summia, eri kortteja, ja aina sama cannot ja jotain.

Siispä marssin takaisin respaan ja kerroin kokemukseni automaatilla.

Neiti kipaisi toimistoon, josta tuli keski-ikäinen nainen, haki laatiskosta toisen maksupäätteen ja korttini kanssa hävie sinne toimistoon. Tää respan tyttö hetken perästä haki korttini ja kuittini sieltä, joten saatiin hoidettua maksu kuitenkin. Viisi yötä lounaineen, useiden iltaherkujen ja Madamen drinkkien kanssa pikkasen yli 400.- €, joten ei paha.

Siitä taxilla asemalle ja junaan kohti Saigonia, eli nykyisin Ho Chi Mihn.

Liput junaan olin ostanut kadun toiselta puolelta toimistosta, joita on täällä joka puolella.

Tiedettiin jo kokemuksesta, että tarjoilut junassa vähän niin ja näin, joten oli ostanut ”eväät”.

Ei kummoset, mutta näillä mennään.

 

 

 

Meidän edessä istui nuori äiti tällaisen pikkuvesselin kanssa, joka kesti matkan yllättävän hyvin.

Vain kerran kitisi, kun äitinsä yritti pistää hänen päikkäreille.

 

Juna oli mielestäni täydempi, kuin Phan Thiet’iin tullessa, mutta hyvin mahduttiin.

Vessa oli siisti, toisin kuin edellisellä junamatkalla.

Maisemissa ei paljon ollut katselemista. Aika puuduttavaa.

Mutta näitä puuistutuksia, niitä riitti.

Kauniissa riveissä oli puut.

 

Juna ei paljon pysähdellyt.

Kolmisen tuntia meni ekaan stoppiin, joka tuommoisessa kaupungissa tapahtyi.

 

Menin jaloittelemaan ja samalla mielenkiintoinen episodi.

Joku paikallinen nainen meinas unohtaa laatikon vaunuunsa ja siitäkö hirvee härdeli, koska juna jo oli lähdössä. Matkustajat ja pari virkailijaa auttoivat paketin roudauksessa, ja niin sai naikkonen pakettinsa.

Yhdellä asemalla vielä pysähdyttiin ennen kuin taas tuli härdelli.

Juna nimittäin teki hätäjarrutuksen. Onneksi tuolloin vauhti oli aika hidas. Sanoinkin Madamelle, että nyt tais joku jäädä alle.

Tässä kuvassa paikalliset katsovat onnettomuuden suuntaan, osa lähti juoksemaan lähemmäs.

Virkailija selvittää paikallisille, mitä oli tapahtunut. Me saatiin taasen tietää viereisiltä, että ilmeisesti joku sotilasajoneuvo olisi jäänyt alle ja ilmeisesti jopa uhrejakin olisi.

Osa matkustajista lähti tavaroineen ja poistui junasta, kuten tekivät nämä meille kertoneetkin.

Matkaa oli vielä pääteasemalle n 7 kilometriä.

Me ei lähdetty repimään laukkujamme kivikkoa pitkin, koska veturille oli matkaan kymmenkunta vaunua, jossa ilmeisesti olisi vasta tielle päässyt.

Meni vähän toista tuntia, ja matka jatkui.

Jokaisessa tasoristeyksessä, joita oli aika tiheään näin lähellä kaupungin keskustaa, oli sitten pikkasen paljon mopoja. Ja, kuten kuvassa näkyy, roskiakin.

Radanvarsi on heidän mielestä hyvä paikka hävittää ylimääräinen jäte.

 

Viimein päästiin Saigonin asemalle, joka sekään ei ihan vimpan päälle ollut. Tai siis ympäristö. Itse asemarakennus oli kyllä siisti ja hieno.

Saman tien tuli kyselijöitä taxin tarpeesta, joten tartuttiin täkyyn. Kaveri lähti viemään pikkasen syrjempään varsinaisesta taxijonosta ja autohan oli siviili. Hintaa huikkasi 200tuhatta.

Me pyörähdettiin ympäri. Se oli Madan. kun sanoi, että tohon kyytiin ei lähdetä. Takaisin taxijonoon ja saatiin pirssi. Vanhempi herrasmiesmäinen kuski ajeli rauhallisesti enempi vähempi kaoottisessa liikenteessä.

Perille kun päästiin, näytti mittari 67t dongia. Annoin satasen.

Pienen huilin jälkeen holellissa, kylille tutustumaan ympäristöön.

Aivan kiven heiton päässä, oli ravintolamarket. Oli jos jonniin moista evästä tyrkyllä.

Me mentiin kuitenkin ihan oikeeseen ravintolaan.

 

Pyörähdettiin vielä iltatorilla, joka on oikeestaan tuon ruokahässäkän vieressä. Tällä kertaa ei tarttunut mukaan mitään. Jätettiin huomiselle ohjelmaksi hypistely.

Minä pikkasen hypistelin kuitenkin.

 

Oli tosi makeen näköinen peli.

 

 

 

 

Huomiseen.

 

 

Just for fun

16.3.2019 Yleinen

Olipa eilisen illan kovasta tuulesta jäljellä maingit

Lautailijat tykkää, mutta Madam ei.

Uimaan kun piti mennä, isompi aalto pyöritti sen verta pahasti, että kuulemma riitti. Hiekkaa riitti uikkareissa kämpille asti, vaikka välillä pulahdettiin altaassakin.

Mietin tuossa sellaisia asioita, että paljonkohan jenkeiltä jäitännekalustoa.Tässä yksi,jaihanuudenkarheessakunnossa.

On tällä vamaan kurvailtu aikas paljon sodan jälkeenkin. Ja pikkasen paranneltu. Aikoinaan kalliit vanteet ja renkaat.

 

Tällainen ”joki” virtaa resorttimme läpi.

Ilmeisesti tuosta ottavat kasteluvetensä nurmikoille ja kukille. Itse asiassa, mielestäni tämän vesi tulee vesijohtoverkosta.

 

Tässä tyypillinen ravintolalasku tällä Mui Nessä.

Alkuruokaa, pääruokaa, jälkkäriä, juomaa, meidän rahassa n 13 .- €.

Yleensähän ollaan totuttu, että hotellien ravintolat ovat kalliita, mutta täällä ei.

Jälkkärilasku hotellilla tänään, n 5,5.- € , oli kuitenkin Madamelle Mojito.

Käytiin oikeen isossa kaupungissa, noin 4-5- km:n taximatkan päässä., joka kustantaa n 4,50.- €.

 

Itse kaupunki oli pienoinen pettymys. Vanha kalastajakaupunkihan tämä on, joka on sitten kasvanut melkoisesti. Mutta markkinat eivät ole illalla lainkaan auki. Putiikkeja todella vähän sekä ravintolat sellaisia muovisilla  lastenistuimilla varustettuja. Kahviloita oli kyllä, joissa ihan hyvä kalusto, mutta ei löydetty mieleistämme ruokaravintolaa, joten taxilla kiltisti ”kotikadulle”.

Jo vain on katu täysi ravintoloita ja putiikkeja, jotka ovat myöhään iltaan auki.

Mutta oli siellä iso keskuspuisto, johon lapsille roudattu hirvee määrä sähköautoja ja mopoja.

 

En ole moista nähnyt ja taas näin.

Kelpaa siinä lasten pöristellä.

Kuin eilinen

15.3.2019 Yleinen

Tänäänkään emme ottaneet itsellemme mitään ihmeempää ohjelmaa.

Tällasia pikkulaineita joissa kävimme kelluttelemassa.

Hauskaa oli, kun ei kylmäkään tule.

Sitten tuuli yltyi iltapaiväkkä, ja mielenkiinnosta menin katsomaan rannalle aaltoja.

Ei ollut uimareita. Sen sijaan surffarit olivat tulleen. Olihan heitä muutamia joka päivä, mutta nyt kun kunnolla tuulee, oli ranta ”täysi” leijoja. Ihme, etteivät sotkeennu naruihinsa. Kannatta video katsoa, ei kestä kuin vähän yli minuutin.

 

Meressä ja altaalla

15.3.2019 Yleinen

Tänään nautintojen päivä.

Lähdettiin kävelemään rannalle, mutta jäi pikkasen kesken, kun unohdettiin vesipullo.

Siispä sitten pulahdettiin aaltojen syleilyyn. Merivesi todella lämmintä. Veikkaisin 24 tai jotain, koska jos minäkin menen sinne ilman haikailuja, sen on oltava lämmintä.

Vesi ei ole niin kirkasta, kuin oli Thaimaassa?? Ei nähnyt omia varpaitaan, jos seisoi olkapäihin asti ylettyvässä vedessä. Taikuissa näkyi vielä paljon syvemmällekin.

Syytä moiseen vaikea sanoa, koska eihän tällä alueella nyt niin paljon sitä teollisuutta ole, että olisivat kerenneet vetensä pilata. Vai johtuuke se vain yksinkertaisesti vuoristosta tulevista ravinnepitoisista vesistä? Sadekausihan on vasta äskettäin loppunut. Ja olihan täällä nytkin joulu-tammikuussa jonkin asteisia taifuuneja, jotka varmasti sotkee vettä.

 

Kun merestä ja aalloista saatiin kylliksemme, köpöteltiin altaalle. Sama juttu. Vesi semmosta lehmänkusen lämpöistä. Lioteltiin suolavedet pois ja terassillemme aikaa tappamaan.

Tänään ei sitten muuta järkevää tehtykään.

Kohti Phan Thiet’iä junalla 13.3.

13.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen viimeiset pakkaukset ja laukut pykälään, hissillä alas, pikkolon avustamana taxiin.

Kymmenen minuutin matka asemalle ja tiskiltä tarkistuttamaan lippumme oikeellisuus. Virkaili hyväksyi lippumme, joten minä etsimään rahanvaihtopistettä. Ei löytynyt, ennen kuin tajusin vilkaista kadun toiselle puolelle, pankki.

Kurssi on sitten ensi vaihtomme vähän huonontunut, nyt satasella saa ”vain” 2,584 000 Dongia, kun aluksi saatiin 2,600 000 VDG.

 

Odotuhallissa ei vielä ruuhkaa. Syynä ehkäpä junien harvempi käynti asemalla. Tänne kun ei eksy juna edes joka tunti.

Maalailivat kovasti ulkona, jonka ”käry” tuli sisälle asti. Huoneen vaihto helpotti vähän.

Pari Suomalaista nuorehkoa miestä oli matkalla Saigoniin samalla junalla, joten pari sanaan vaihdoin heidän kanssaan. Olivat pikkasen pidemmällä reissulla, puolisen vuotta. Kiertäneet kohta puolet Aasian maista.

Juna tuli puolisen tuntia myöhässä, mutta tuli kuitenkin.

Löydettiin paikkamme helposti ja laukut katonrajaan. Olikin Komin akan pojalla punnertamista. Tuo kuulakärkikynä kun ei hirveesti ole muskeleita kasvattanut. Sain ne kuitenkin paikoilleen.

 

 

 

Rata kulkee pääsääntöisesti laaksoja pitkin, joten vuoret siintävät ”hussakan” takaa. Ja riisiä, sitä täällä viljellään ja paljon. Onhan se heikeläisten pääravintoa.

Joskus matkalla ihmetellytkin, mitenkä nää sähkönsä tuottaa. No, siihen saatiin ainakin osittain vastaus. Sekä tuuli- että polttovoimalaa oli useampiakin rannikkoseudulla.

Tuulipuistoissa ei edes kaikki olleet pyörimässä, joten ilmeisesti energiaa riittää.

Toinen uusi asia minulle oli viininviljely.

 

Olin kaupoissa nähnyt paikallista viiniä myynnissä, mutta nähtiin useampiakin alueita, joissa todella paljon köynnöksia.

Ja istutksiakin oli monessa paikassa.

Taitaapi pistää kohta kampoihin monelle maalle, työvoimakustannukset taitaapi olla aikas pienet.

 

Kallioperä muutti myös muotoaan täällä ”etelämpänä”.

Nyt alkoi näkymään oikeata kivea ja kalliota. Eihän tämä tietenkään meidän graniitin veroista, mutta kiveä kuitenkin.

Viimein saavuttiin lähimmälle Phan Thiet’in asemalle, Bihn Thuan. Jäi siis vielä 20-25  km taximatkaa.

Koska juna oli pikä ja meidän vaunu kolmanneksi viimeinen, jäimme kivikkoon. Eli asemalaituri loppui muutama vaunu ennen meitä.

Siispä sepeliä pitkin laukkua kantaen kohti asemarakemmusta. No, olimmehan istuneet neljä tuntia junassa, joten liikunta tekee hyvää, varsinkin kun ei ole kuin +31 lämpöä.

Taxeja oli useampikin odottelemassa turistien tuloa. Onneksi siinä oli nokkamies, joka piti autojen vuoroista kiinni.

Olimme jo taxissa, kun nuori nainen, joka oli istunut käytävän toisella puolella vaunussamme, tuli kysymään ”kimppakyytiä”, eli pääseekö mukaan jakamaan taxia. Sehän vaan passasi meille. Matka olisi maksanut n 450 tuhatta, mutta nyt maksoimme vain 350 tuhatta. (n 15 €). Hän oli kuulemma menossa johonkin töihin, aivan resorttimme läheisyyteen, ja sanoikin, että kun nää taxit ovat niin kalliita (siis heille).

Tämä osa maakuntaa, siis joen pohjoispuoli, on rakennettu, käsittääkseni, pelkästään turistirysäksi.

Aluetta kutsutaan Mui Ne:Ksi

Viimesen päälle tiestö ja rakennuksetkin uuden karheita.

 

 

 

Varsinaisestihan tämäkin jokisuistossa oleva kaupunki lienee ollut ”vain” iso kalasatama.

Näkyi olevan kalapaatteja vieläkin.

Kuskimme tunti tienoon hyvin, kun suoraan kurvasi resorttimme oven eteen.

Äkkiseltään vaikuttaa hienolta paikalta.

Meidän bungalow lähellä allasta ja onneksemme pieni pusikko terassimme edessä, joten eivät kaikki toljota mitä me täällä sisällä touhutaan. Täällä pitäisi nyt sitten viihtyä seuraavat viisi päivää.

 

Merelle matkaa reilut sata metriä, jossa oma ranta tuoleineen.

 

Tuolta terassilta kun vähän kurkkaa, näkyy meri.

 

Ilalla kun syömässä käytiin, huomattiin, että hintataso on Hoi An’in luokkaa.

Alkuruuat, lämpimät sekä juomat karvan yli kympin meidän rahassa eli 300 tuhatta VDG.

Turistina Vietnamissa on aika halpaa.

 

Päivä Nha Trang 12.3.

12.3.2019 Yleinen

Josko on hotelli halpa, niin huomaa sen myös aamupalassa. Toki, vatsansa saa täyteen, mutta pekonit ja nakit kylmiä jne. Siis kaikkea oli, mutta esille pano??

Ei se silti meitä lannistanut, vaan reippaasti kiertelemään, ja tutustumaan cityyn.

Näitähän täällä riittää, sähkömiehen unelmia. Toki, täällä sentään jonkinlaiset boksit osittain suojaamassa jaettavaa virtaa eteenpäin???

 

Rakennubuumi on täällä melkoinen. Joka puolella nousee korkeita hotelleja. Arvatenkin käyttötarkoitus, koska ei tava-kansalla riitä rahat näihin uudiskohteisiin.

 

Ja kun tonttimaasta on pulaa, aika liki naapuria mennään. Tulipahan vaan mieleen, että kun tuo oikeen puoleinen on valmis ja esite tehdään, myydäänkö noita huoneita (välikössä) ”kaupunkinäköalalla”, näkyyhän siitä vastakkainen talo ja jos vähän kurkkii, saattaa näkyä kadullekkin.

 

On täällä nättejäkin taloja.

 

Lämmintä piisas vähän liiankin kanssa, välillä kun kahville pysähdyttiin, sain kyllä sellaista kahvia, että oksat pois. Puolet jäi juomatta vaikka lisäsin jäistä sulamisvettä.

Siihen oli laitettu porojen päälle kuuma vettä desin verran ja toi keltanen muovikippo oli jäitä täynnä. Laitoin sit jäitä, mutta eihän ne heti sinne sulanut.

 

Markkinapaikkakin löydettiin ja tavaroita hiplailtiin, mutta taitaa isommat hankinnat jäädä Saigoniin.

 

 

Rannan parkkipaikka ja sit: – kyllä mä sen mopon tähän jätin.

 

Rantahan täällä on upea. Sekä rannan suuntaisesti kulkeva ”keskuspuisto”.

Päätettiin kuitenkin jättää rannnalla löhöily seuraavaan kohteeseen, Phan Thiet’heen.

 

Vähän häämöttää saari, johon köysirata menee. Toki pääsee sinne lautallakin. mutta ei me nyt sinne mennä.

 

 

 

 

Tuon tornin juurella kuvattiin varmaankin paikallista saippuaoopperaa??

Sellaisen kuvaushan aikoinaan nähtiin Koreassa.

Todella siistissä kunnossa tämä ranta-alue.

Välipalalla käytiin aivan hotellimme lähellä olevassa kreikkalais-tyylisessä ravintolassa.

Ihan jees.

Huilattiin jokunen tunti ja sit illalliselle.

Vahingossa löydettiin Saksalainen paikka, Haus Bremen. Todella hyvää ja edukasta.

Omistaja itse hääri tarjoilemassa. Tuli mieleen Pekka Purnusta, Nopsajalka kun oli tämäkin herrasmies.

Tais vaimo hääriä keittiössä.

 

Silminpistävän siistiä. Nämä pienet ravintolat täällä kun tuppaa oleman kaikkea muuta kun siistejä.

 

Oluttynnyrit niin siististi yläkertaan menossa, vai oliko alas tulossa??  😉

 

Kun ikkunoissa pitää olla kalterit, voivat nekin olla tyylikkäät. Täällä ne oli taidokkaasti tehty.

Jäi viimeiselle illalle hyvä maku.

Huomenissa junaan ja etelää kohti.

 

Lentäen Nha Trang’iin

11.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen maksettiin lasku,  retkestä My Son’iin ja taksi saapui sovittuun aikaan noutamaan meitä.

Lentokentälle rapiat 20 km ja kustantaa täällä melkein 12.- €. ”kallista”on.

Voucherit toimi ja liput saatiin, joten ahtauduimme melkeinpä loppuun myyntyyn koneeseen. Vanhahko Airbus, ja Vietnam Airlines.

 

Da Nangin kentällä oli pikkasen hussakkaa, joten ei vuoret oikein ikkunan läpi kuvattuna näy.

 

Aika yllätävää, että täällä keski-vietnamissa lentokentällä on meidän Fazerin suklaata myynnissä.

Nyt on pojat tehneet hyvää työtä.

 

Lähestyessämme Can Rahn’ia, joka toimii Nha Trangin kenttänä, sain näkyviini aikas monta rannikkovartioston paattia.

Näillä kun on tapana ”kähistä” japanilaisten kanssa kalavesistä.

Taximatka kaupunkiin ja hotellillemme melkeinpä samat 20 km, jossa ylitettiin pieniä vuoria ja tie kulki jonkin matkaa rinteeseen tehtynä.

Kaupungin liepeillä kulkee köysirata, aika pitkän matkaa meren yli saareen, jossa näkyy olevan huvipuisto sun muuta ajanvietettä.

Ilmeisesti risteilylaivatkin kääntyilevät täällä, ainakin yksi osui näköpiiriin.

 

Niemenkärjessä oli joku hieno Resortti, jonne taksimme jätti ilmeisestikin Japanilaisen pariskunna. Sieltä ei päästy ku pari kilometriä, kun kuski pysäytti auton, soitti jonnekin ja sitten selvis meillekin syy. Vedet kadonneet harakoille tai hiirille.

Onneksi oli pullovettä mukana autossa, joten aukomaan puolen litran pulloja ja kymmenkunta niitä kuski lonasi järjestelmään. Outo oli juttu, koska auto vaikutti aika uudelta.

Hotellimme on pienellä poikkikadulla, joka ei ihan viehkein ole, mutta eipä tän hotellin hinnoittelukaan päätä huimaa.

Pieniä ravintoloita kadunpätkä täys. Yhdessä niistä välipalaa otettiin,,,, no joo ,,,

Tutustuttiin rantaankin, johon ei matkaa kuin parisataa metriä.

Vähän kiireellä olivat veneensä parkkeeranneet eikä köysikään ollut puun ympäri. Huolimatonta touhua ; – )

Sen verran kurkkasin, että pohjan muoto hyvin lähellä meidän Sarzan runkomuotoja. Siispä merikelpoinen.

Pienen huilin jälkeen yksi pahimmista ravintolakokemuksista evör.

Ilmeisestikin omistaja, joka rääkyi parille nuorelle tytölle, jotka enempi aikaa suki tukkaansa tai kohenteli housujaan tai paitaansa. Rääkymisellä varmaankin yritti ohjeistaa?? Tyttöjen kielitaito nolla. Kun kysyttiin jotain, tuli omista paikalle.

Ruuat tuli sitten niin tipoittain kuin vain voi. Madam saalatille tilasi valkosipulipatonkia ja ehti melkeimpä syödä salaattinsa ennen kuin patonki tuli. Minun possuannokseeni kuuluvaa riisiä ei kuulunut ennen kuin pyysin sitä.

Vettä toivat kaksi pulloa vaikka tilattiin yksi.

Eivät kyllä laskuttaneet siitä toisesta, kun ei oltu avattu, ainut positiivinen juttu. Vahinko kun en löytänyt moista ruokalaa Tripadviserista, olisin pari valittua sanaa sinne laittanut.

Madam osti jotain kasvonaamioita, olivat melkein ilmaisia, hyvä etteivät maksaneet kun vietiin pois. (oikeesti, kymmesosa hintaan).

Siinäpä sitä vuodatusta tällä kertaa.

PS

täällä wifi on kohtuullisen nopea, eikä pätki ollenkaan.