Selaat arkistoa kohteelle Yleinen.

Tänään 16.1.-18 Suvisaariston eteläkärjessä

16.1.2018 Yleinen

Matkalla saaristoon.

Käväisin fiilistelemässä vanhoja paikkoja. Läheskään joka paikkaan ei enää pääse, kun ovat peijakkaat rakentaneet taloja.

 

Tuossa oikealla puolella oli pusikko, lepikko, jossa venettä pidettiin muutamana syksynä.

Nyt siinä on talo ja sen aita.

Nytkin lahden pohjukat ovat jäässä, tämä jäätyy viimeisinä paikkoina, mihin autolla pääsee. Eikä ollut laituria, oli vähän lyhyempi kivijalka vain.

 

Ei meinannu osata enää kulkea alueella.

Tiet ovat pääsääntöisesti kylläkin samoja, mutta kun on tullut uusia taloja, niin maisema muuttuu.

 

Mutta meri on ja pysyy.

 

 

 

Jos pakkaset jatkuu, ei pysy tämäkään ranta kauan sulana, nyt jo melkoista kohvaa ihan rannan tuntumassa.

 

 

 

 

 

 

 

Ja etelätuuli oli aika rivakkaa, semmoista 13 – 15 m/s

Tuolla ulkona merkitsevä aallon korkeus kuvien ottohetkellä oli n parimetriä ja suurimmat mitatut 4 metrisiä.

 

Poijut olivat saaneet ”vaatteet”.

Kivan näköisiä tötteröitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mageet oli tyrskyt tuolla kaukana, ehkäpä kilometri matkaa.

 

 

 

Ja tämä sit läheltä Ylen rantaa, Lilla Bodö.

Tuosta menee väylä Suomenojalta suoraan ulos.

 

 

 

 

 

Lähempänä rantaa ja laitureita, oli jo meri kantensa saanut.

 

 

 

 

 

Ja kohvaa oli, mihin aallot pääs ”sotkemaan” jäätymisen.

 

 

 

 

Tuossa ei sitten luistelu onnistuisikaan.

Mutta suojaisammat lahden pohjukat, ne oli aivan peilikirkkaita.

 

 

Luo oma blogisi helposti ja nopeasti
Simplesite.com 

 

Lenkkeilyn satoa

14.1.2018 Yleinen

Näillä härpäkkeillä lenkkeilyn lomassa otoksia teidän ihmeteltäväksi.

Käytiin Madamen kanssa tänäkin vuonna Lux’ia ihmettelemässä. On nää todella hienosti saaneet rakennukset ”elmään”

Ja ranassahan on aina kuvattavaa, kun vaan löytäis kaikki kohteet.

 

 

 

Suomeojan venesatamasta, läheltä veneiden laskupaikalta. 13.1.

 

 

 

 

 

 

Svinösund’in salmesta, sillan kupeessa olevalta kioskin parkkikselta, 13.1.

 

 

 

 

 

 

ja siinä viereisestä kaislikosta, pikkasen zoomattuna.

Jännä ”peiliefekti” jota en tajunnut ennen kuin kotona.

 

 

 

Ja vielä kivestä piti katsoa veden pinnan muutoksia.

Ei se peili ole tälläkään puolen rantaa mihinkään hävinnyt.

 

 

 

 

Tämä on otettu Joutsassa, kun piti / sain mennä tarkentamaan Pekan luokse kiinanmatkamme muisteluihin tarkennuksia.

Keittiön ikkunan läpi kuvattu.

Samalla reissulla hukkasin dronen – tuulen puuska tuli ja pelin mennessään. Ei löydetty.

 

 

Tonne se lensi, jonnekin ???

 
Luo oma blogisi helposti ja nopeasti
Simplesite.com
 

Siperian halki toistamiseen

11.1.2018 Yleinen

Mongolia ohitettiin ilman ihmeempiää. Mitä nyt taas ihmeteltiin isoja eläin laumoja. Hevosia, lampaita ja kameleita. Enen kaikkea ne hevoslaumat,,,,

Venäjän tullikin meni tyylikkäästi, ei mitään murheita. Ihmeteltiin vähän, kun tällä kertaa eivät lillukan varsiin tarttuneet.

Tällä windows movi-makerillä ei pysty pätkimään kuva-kuvalta tota filmiä, joten tulee väärässä  järjestyksessä nää paikat. Sory vaan tästä.

Tuo Baikal kun oltiin sivuutettu, nähtiin aika monessa paikassa, lähinnä suurehkojen kylien kohdilla, isoja vanhojen höyryvetureiden ”parkkipaikkoja”, varmaankin varmuusvarastoituna.  . Niitä oli sit heti paljon, ihan ruskeiksi ruostuneet.

Samoin pelloilla näkyi puimureita, traktoreita tai muita koneita, jotka olivat selkeesti hylätty sinne, joskus jopa keskelle peltoa. Tätä kun kyseltiin junassa, meille kerrotiin : – Kolhoosit saavat koneita, mutta eivät varaosia niihin. Jos menee jokin pikkuosakin rikki, kone jää siihen. On kuulemma helpompi saada uusi kone kuin se tarvittava varaosa. Ja kun kukaan ei varsinaisesti omista koneita, kukaan ei myöskään välitä niistä. Eivät edes viitsi käyttää niita varaosiksi, mieluimmin jättävät niille sijoilleen.

Ja toinen merkittävä ongelma on logistiikka. Vaikka rata kulkeekin halki maan, lähetettyjä tavaroita häviää matkalla, varsinkin jos sattuvat tietämään mitä lähetys pitää sisällään, se ei yleensä pääse perille.

Tämä lähetyttyjen tavaroiden ”katoamis”ongelma jatkui vielä 90-luvulla, Tämän kertoi huolintafirmassa oleva hyvä ystävä.

Sen sijaan omiin vanhoihin autoihinsa, jos jollain sattuu sellainen olemaan, kyläsepät tekevät osat itse ja siten korjaavat niitä.

Menomatkalla nähtii erään talon työmaa, joka nyt sitten sivuutettiin uudelleen. Oli mahdotonta sanoa, oliko talo rakennus- vai pukuvaiheessa. Laudat pihalla yhtä sikin sokin ja tiilet hujan hajan talon ympärillä. Ja talo oli melkein keskellä ei mitään, siksipä varmaankin jäi mieliimme jo tulomatkalla.

Matkan edetessä, huolestuimme ruplien hupenemisen. Olimme jotenkin laskeneet rahamme väärin. Taaloja oli vielä vähän, mutta kysyessämme joiltakin vaihtihalukkuutta, kurssi oli tosi huono, melkeinpä sama kuin pankissa. Taaloilla ei näköjään tee tällä taigalla mitään, rupla rules. Siispä pienen neuvonpidon jälkeen myytiin Pekan ravatti. Saatiin sen verran ruplia, että loppu matka pärjättiin.

Pekka oli pitkään ”katkera” koska hänen ravatti ”syötiin” siperiassa. Olen vieläkin velkaa sen hinnan hänelle.

Moskovassa ei sitten ihan ihmeitä tapahtunut. Sen verta oli rahat vähissä.

Jaroslavlin asema sijaitsee Komsomolskaja-aukion laidalla Moskovan ydinkeskustan koillispuolella, 3,4 kilometriä Punaiselta torilta koilliseen. Saman aukion laidalla sijaitsee kaksi muutakin Moskovan päärautatieasemaa. Vieressä on Leningradin asema, joka on länteen suuntautuvan liikenteen pääteasema (esimerkiksi Pietarin ja Helsingin junat)

Rautatie Pietarin ja Moskovan välille rakennettiin Venäjän keisari Nikolai I:n aikana 1849 ja tällöin Moskova sai ensimmäisen rautatieasemansa. Aseman alkuperäinen nimi oli hallitsijan mukaan Nikolain asema. Vuonna 1923 asema uudelleennimettiin Lokakuun asemaksi ja pian sen jälkeen Leningradin asemaksi. Molemmat nimet ovat yhä käytössä.

Tätä en minäkään tiennyt, että ensimmäinen asema Moskovassa.

Kotiin lähdön aika

10.1.2018 Yleinen

Niin sitten lomamme alkoi lähestyä sen verran loppuaan, että oli pakattava laukkumme, Paluumatka kestää junavuorokausina ihan yhtä kauan kuin tulo tänne. Nyt olisi tarkoitus olla jäämättä Moskovaan yöksi, ei edes yhdeksi yöksi.

Haikein mielin vietimme läksiäisiä Helenan luona. Toki syömässä sitä ennen käytiin, täällä kun ei kukaan tee kotonaan ruokaa, aamupalat korkeintaan.

Ullan avustuksella kävimme ostamassa paluuliput Moskovaan. Hintahan oli takaisin päin melkeinpä puolet halvempi, 300.- mk, täältä ostettuna, kun Suomessa maksoi matka toisin päin 500.- mk.

Lähtöleima Kiinasta, keskiviikko 25.8.1976 ja samalla sivulla Suomen tullin saapumisleima.

Nyt ei tullut junapalvelija kyselemään kabiiniimme mitään, eikä tullut kukaan muukaan.

Ihan itse ”jouduttiin” menemään ravintolavaunuun ja tilaamaan,

Kyllä jai ikävä kiinalaista ravintolavaunua. En ole sen koomin junissa näin hyvin syönyt.

Olutta varattiin pikkaisen mukaan, kuten lukija muistaa, ei se hääviä ole sen enempää Gobin autiomaassa kuin Siperiassakaan.

Lisäksi olimme käyneet kaupasta ostamassa säilykelihaa. Pikkasen vaihtelua tulevaan yksitoikkoiseen ruokavalioon venäjällä. Saatiin lainaksi Ullalta pieni hedelmäveitsi, joka helpotti lihan kaivamista purkista, meillä kun ei ollut minkäänlaisia välineitä omasta takaa,  jonka palautimme myöhemmin, hänen niin vaadittua, muuten ei olisi lainannut.

Tällä kertaa Kiinan tullissa ei ollut mitään maata järisyttävää esitystä. Sen sijaan odotushuoneessa tulivat kyselemään, mitenkä olimme viihtyneet Kiinassa. Ja taaskaan eivät meinanneet ymmärtää, että meitä on vain kaksi. Kyselivät lopun ryhmämme ”kohtaloa”??? Siinä sitten dipa daapaa haasteltiin.

Päätettiin tehdä Kiinalaisille jullikka. Tänne kun ei kuulemma voi jättää, unohtaa, mitään. Me jätettiin tänne odotushuoneeseen yksi huiska, siihen sohvalle, missä oltiin istuttu, semmoinen pyöreä, ohuesta silkistä tehty löyhyttelyhuiska. Oltiin ihan varmoja, että ennen kuin juna lähtee jatkamaan matkaansa me omassa sopessamme, joku kiikuttaa huiskan meille. Vaan eipä tuonut. On siinä ollut hirveä polemiikki virkailioilla – mitenkäs tää saatais takaisin noille turisteille, kun ovat huomaneet ”erehdyksemme”.  Eivät saaneet, ei ainakaan vielä ole tullut (10.1.2018).

Nyt ei ollut tullissa ongelmia, ei ainakaan filmien kanssa.

Jätettiin kaikki kuvatut, kehittämättömät filmit lähetystöön. Tytöt lupasivat laittaa yhden kerrallaan kuriiripostin mukana ne Suomeen. Useampaa ei kuulemma uskaltaneet samaan lähetykseen laittaa kuin tuo yksi rulla. Niin niitä sitten tuli rulla per viikko useamman viikon ajan koko syksyn. Ja jokaisen sitten vein Soukassa olevaan valokuvausliikkeeseen. Kyllä ne pikkasen ihmetteli, että miten vaan rulla per viikko. En voinut kertoilla totuutta.

Tämäkään ei olisi ollut mahdollista tavalliselle matkaajalle. Ai niin, eihän tänne tuohon aikaan tavallinen matkaaja olisi edes päässyt.

Mongoliaan tultiin 25.8. pois 26.8. torstaina.

Saatiin viimeinen kunnon ruoka loppumatkalla ylittäessämme Mongolia.

 

Sinällään tämän paluumatkan teki mielenkiintoiseksi tärkeä asia.

Ne paikat, missä tullessa oltiin yöllä, oltiin nyt valoisan aikaan. Siispä näimme koko tämän matkan kaikki maisemat.

Tosin, muutama mielenkiintoin paikka jäi nyt uudelleen näkemättä.

Edes yön pimeys ei näköjään haitannut, jota olimme pikkaisen alkuun mananneet, että kun jää niin paljon näkemättä.

Ei jäänyt.

 

soppailemaan

9.1.2018 Yleinen

Sitten olikin vuorossa tutkailu, mitä mukavaa saataisiin mukaan Kiinasta.

Koska olimme Moskovassa tuhlailleet enempi kuin laki salli, ja muutenkin pikkasen eläneet yli varojen, pähkäiltiin tuliaisten rahoitusta. Rahat kyllä riittivät junalippuihin takaisin ja yleiselämiseen, mutta nää tuliaiset??

Tätä sitten valiteltiin Ullallekin. Hän ja olisko ollut Helena, sanoivat vaan, että ostakaa mitä tarvitsette, maksakaa takaisin kun Suomeen päästään. Näin sitten tehtiin.

Olimme Jukalta saaneet taskulaskimen, hänelle saatiin ostettua pellavakangasta, vaikka vaimolle kesämekon tekemiseksi.

Siskoni oli toivonut silkkiä ja sitä hän myös saisi. -sitä ostinkin muutaman kymmenen metriä. Kun kaupassa myyjä sitä paketoi, en olisi ikinä uskonut sen koon perustella, että siinä on niin paljon kangasta. Tuolloin aito luonnon silkki oli sikakallista Suomessa, muistaakseni parisataa markkaa metri.. Täällä tuo paketti maksoi muutaman kympin.

Äidilleni ostin teeastiaston, kuudelle hengelle. Tietysti aitoa riisiposliinia.

Pekka osti myös astiaston äidilleen, tais olla ruokailusetti.

Lisäksi haluttiin pienet kiinan liput, itsellemme sekä tuliaisiksi kavereille. Eivät maksaneet paljon eikä vieneet tilaa juuri mitään, painosta puhumattakaan.

Lippukaupassa kun oltiin, ja Ulla sai jollain tavoin selitettyä, mitä haluamme, epäillen vahvasti, näinkö saadaan noin monta lippua ostettua. Myyjä poistuikin takahuoneeseen ollen aika tovin siellä ja paluutaan  ilmoitti, että kyllä onnistuu.

Taulukaupassa taasen ostettiin jonkin sortin kivillä painettuja silkkipaperitöitä sekä muuta kivaa ohuesta paperista värkättyjä kiinalaisia käsitöitä. Tuliaisiksi ennen kaikkea.

Jostain syystä kuva kääntyy nyt väärään asentoon, vaikka kuinka olen vääntänyt oikaistakseni sitä, olkoon, kääntäkää nayttöä,,,,,,, höh

 

Tämä on tehty jyyrikin ns riisiparerille, ohutta ja kuitenkin kestävää. Tämä yksilö on ollut siskollani säilössä eikä ole vielä päässyt kehystettäväksi. Ehkäpä minä joku vappu saan ????

 

Tuntui, että mikään ei maksa mitään, kaikki oli enempi kuin halpaa.

 

Manattiinkiin Pekan kanssa, että konti pitäis vuokrata, ostaa se täyteen tavaraa ja myydä ne sitten Suomessa.

 

Tämän meidän idean ovet sittemmin kopioineet sellaiset firmat kuin Alibaba, Amazon sekä ebay ja muut vastaavat. Eikä me olla hyödytty täsät sentin killinkiäkään. Ei olla osattu pisneksiämme hoitaa……

 

Aamujumppa ja kesäpalatsi

7.1.2018 Yleinen

Aamulla kello soi 5:50 , ajatuksena käydä puistossa ihmettelemässä aamuvoimistelijoita. Mao oli näet määrännyt koko kansalle suorittamaan joka aamu jumpan tasan klo 6:00 alkaen, jolloin alkoi kovaäänisistä samalla kuulua jumppamusiikkia. Tätä Taijii oli valitettavasti määnjäristyksen vuoksi toistaiseksi peruutettu, kovaääniset eivät kuulemma toimineet kaikkialla.

Nautimme kuitenkin kaviaari-shampanja-aamiaisen.

Kaiken tämän jälkeen olikin vuorossa tutustuminen Keisarinnan Kesäpalatsiin.

 

Näin oli Kasäpalatsi saanut uudet vartijansa, ainakin vähäksi aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

Yleisnäkymää tekojärveltä.

Huom! ensimmäinen kohde, jossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Kiinalaisetkin lomaili ja souteli järvellä, jonka heidän esi-isänsä olivat käsipelillä kaivaneet.

Kiinan leskikeisarinna Cixi (慈禧太后, Wade-GilesTzu-hsi29. marraskuuta 1835 Peking – 15. marraskuuta 1908 Peking) oli yksi vaikutusvaltaisimmista naisista Kiinan historiassa Qing-dynastian aikana. Hän oli vuosina 1850–1861 hallinneen keisari Xianfenginjalkavaimo, vuosina 1861–1875 hallinneen keisari Tongzhin äiti ja vuosina 1875–1908 hallinneen keisari Guangxun adoptioäiti. Pian miehensä kuoleman jälkeen hän sai todellisen vallan käsiinsä ja hallitsi Kiinaa vanhoillisen hovin klikin tukemana.

Tämä katos oli rakennettu kahden talon väliin, että keisarinna sai kävellä varjossa. Puolessa välissä oli lepopaikka teen tarjoilulle, olihan tämä sentään 700 metriä pitkä.

Kaikissa palkeissa oli uskomattoman hienoja tiperryksiä. pieniä taideteoksia.

Tarinan mukaan jos nuoripari kävelee tämän päästä päähän, eikä mies loppuun päästyään kosi tyttöä, voi tyttö heittää kirveensä kaivoon, tämä mies ei häntä kosisi ikinä.

Kaunis oli käytävä, myönnetään.

Siitä huolimatta taisi Ulla joutua heittämään jotain kaivoon.

 

Tämä laiva ei ole seilannut metriäkään.

Tehty marmorista.

Kuulemma näillä rahoilla, mitä tuo maksoi, keisarinnan piti ostaa sotalaivoja Japanilaisten pelotteluun, mutta päätyikin rakennuttamaan itselleen laivan.

Liekö ollut ensimmäisiä pasifistejä???

Tuolla siintää pyöreä rakennus, johon mentiin lounaalle, normaali setsemän lajin setti.

Näin oli päivälle taas ollut nähtävää.

 

 

 

 

 

Paluumatkalla oli poliisit ohjaamassa liikennettä, ja sitähän piisasi….

 

 

 

 

 

 

Taivaallisen Rauhanaukio.

 

 

 

 

 

Kiinan muurille

7.1.2018 Yleinen

Oltiin edellisä päivänä käyty hakemassa kauppahallista kaviaaria. Kalaosastolla oli muoviastiassa irtonaisena, josta sitten kauppias latoi voiparerille isolla kauhalla Ullan pyytämän määrän, olisko ollut puolisen kiloa. Kuulemma näillä on oma sampikasvattamo, aikoinaan kun veljeilivät enempikin velivenäläisen kanssa.

Hinta oli kohillaan, maksoi n 14.- mk tuo määrä.

Sitä sitten aamupalalla paahtoleivän päälle ja kyytipoikana ei ollut tee tai kahvi, vaan aito shampanja. Helpotti ehkä vähän oloakin. Kumpiko? Kaviaari vai …..

Sitten oliki vuorossa siirtyminen Volvoon ja kohti Kiinan muuria:

Tämäkin kohde kuului kauan kaivattuihin nähtävyyksiin.

 

Sattui jälleen olemaan aika lämmin päivä, joten kiipeäminen tuonne korkeimmalle kohdalle, mihin turistit pääsee, oli aikas rankkaa, tais eiliset juomat pyrkiä ulkoilmaan.

 

 

 

 

Tuossa ”pientä” mittasuhdetta, mihin pitäs kivuta.

Se on järkytävän iso.

Kun on ihmetelty, miten tämä on kestänyt pystyssä vuosisatoja, osaltaan vuosituhansia, on tutkimuksissa selvinnyt, että laastin seassa on käytetty 3% riisijauhoja.

Lisäksi rakennus vaiheessa kaikki kuolleet haudattiin työnsä ääreen, muurin sisälle.

 

Tuolla alhaalla siintää kolme valkoista autoa, kaksi on samallaista farmarivolvoa. Toinen kuuluu Australian lähetystölle ja toinen Suomelle. Nämä ovat taatusti ainoat kyseistä mallia olevat Volvot koko Kiinassa.

Kuinka ollakkaan, samaan aikaan täällä.

Maailma on ihmellinen. Puhumattakaan Kiinasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osa muurista alkaa olla aika huonolla hapella, mutta kiinalaiset kunnostavat pikkuhiljaa lisää turismia silmällä pitäen, kas kun me tuodaan paljon kaivattua länsivaluuttaa.

Kuten näette, meitä turisteja ”vilisi” täällä. yksi toisen takan, ja se siitä.

Tuonne sortuneelle osiolle ei meitäkään päästetty,

Sitten alkoikin paluu alas, jossa toivon mukaan odotti virvokkeet, olihan siellä joku kuppilakin.

 

 

 

Siellä meinattiin limut tilata, mutta Ullan varoituksia kuunnellen, jätettiin väliin. Sen sijaan, Pekka ei varoituksista huolimatta malttanut olla ostamatta kaljan lisäksi pullaa.

Kuten ilme kertoo, ois kandenu kuulla varoituksen sanoja. Se oli karmeaa. Kuivaa, ylimakeaa….

Tässä vaiheessa ei pulla ollut vielä löytänyt ”iloista” ostajaansa.

Tuolta paluumatkalla pyörähdettiin Ming-dynastian haudoilla. Kyseinen paikka on vasta hiljattain avattu yleisölle, siis 70-luvulla. Oli sitä sielläkin ihmettelemistä.

 

Kun lähetyy hauta-aluetta, on ”suojaamaan” laitettu toinen toistaan isompia patsaita, eri eläimistä.

Joku suomalainen poliitikko tais mogata 80-luvulla itsensä pahemman kerran kiipeämällä johonkin näistä patsaista. Ne ovat pyhääkin pyhempiä, joten ”häväistys” kiinalaisten mielestä oli iso.

Oiskohan tää jutero edellisenä iltana matkinut meitä sen konjakkilasin koossa.

Ei ois kannattanut !!!

 

Auto jouduttiin jättämään aika kauas, pyhässä paikassa kun ollaan.

Tuli muuten se sama Volvo tännekin.

 

Vasta tuolla alkoi päästä käsitykseen alueen suuruudesta ja kaikista niistä kalleuksista, mitä oli jätetty näytille.

 

 

Pekka seisoo alueen kartan edessä, joten kertokoon kuva alueesta ja sen laajuudesta.

Tästä alueesta ei oltu aukaistu kuin pieni murto-osa meidän pällisteltäväksi.

 

 

 

Kotimatkalla sattui episodi (kiinalainen juttu)

Kaksi kuorma-autoa eivät mahtuneet yhtäaikaa siltaa ylittämään, jolloin tuli ongelmaksi, kumpa peruuttaa. Sehän oli Maon oppien mukaan palaverin paikka. Aikamme odoteltua, kuski lähti selvittämään ongelmaa muiden mukaan kertoen, että hänellä on pari ulkolaista lähetystön vierasta kyyditettävänään. Voisitteko nyt kiltisti pikapuolin sopia kumman on peruutettava. No, molemmat peruuttivat, jolloin kumpikaan ei hävinnyt, eli menettänyt kasvojaan.

 

 

Näin oli tämänkin päivän ohjelma illallista lukuun ottamatta taputeltu.

Tällä kertaa illalinen otettiin pikkaisen rauhallisemmin. Tai ainakin ne iso konjakit ja viskit puolitettiin.

 

Juna kutsui taas, oltiin niin totuttu jo

5.1.2018 Yleinen

Aamupalat hotellissa ja taas Trouble servieen  kyselemään lippuja junaan, niin jo kaivattiin kiskojen kalketta.

Ilmeisesti tilanne oli rauhoittunut Pekingissä, kun liput illaksi saatiin, Ja taas illaksi, ettei tarvinnut jäädä vielä kolmanneksi yöksi tänne.

Hotellimme takana oli puistikko ennen ”kiinalaista” kaupunginosaa.

Täällä näimme kuinka kaksi vanhempaa ladya töpötteli typistetyillä jalkaterillään hyvin vaivalloisesti eteen päin. Ne jalkaterät olivat todella nukkemaisen pienet. Hirveä ihanne 1900-luvun alusta.

Kerettiin vielä käydä sorvitehtaassa, jossa työskenteli parituhatta naista. Kirkkain silmin väittivät, että naiset olivat tehneet ensimmäiset sorvien tekokoneet käsin vuonna 1947. Vähän epäilytti tiedon todenperäisyys, sillä osa koneista oli todella massiivisia valuraudasta valmistettuja värkkejä.

Viimeinen vilkaisu joelle.

Eihän tää kylläkään kallista ollut, Shanghain lasku kaikkineen, hotelli, siellä syömiset ja juomiset, taxi ja opas, koko roska kahdelta vähemmän kuin Hong Kongissa yksi yö hotellissa. Halpaa kuin saippua.

Ja miksikö saatiin näin hyvää palvelua Shanhaissa? Luulivat varmaankin meitä tärkeiksi valtiomiehiksi. Olimmeko niitä??

Kiinalaisten mielestä, juu…

Iltajunassa palvelu toimi kuten aiemminkin, loistavasti.

Ruoka ja juoma liian hyvää. Tästähän vois ruveta tykkäämään.

 

 

Maaseutu on täällä lähellä kaupunkia vielä aika alavaa, pientä kumpuilua vain, ei varsinaista vuoristoa.

Siksi tätä aluetta ei oltu asuttu isommassa määrin kuin vasta 1800-luvun loppupuolella.

Oli kuulemma liian helppo valloittaa.

 

 

 

Kauempana siintää vuoret ja kalastaja takaa, että meillä on tuoretta kalaa.

 

Näiden uppopaistettu kala on todella hyvää.

 

 

Jos ei olisi peltoa, ei saatais mekään nuudeleita eikä riisiä, se kun kuitenkin on pääraaka-aine lisäkkeelle.

Riisipeltojen muotoja ja kokoja oli tsiljoona erilaista.

Lämpötila ei tällä etapilla ollut enää ihan niin sietämätön, kuitenkaan palella ei tarvinnut, joten villa paidat ja takit sai huilata. Tais muutenkin jäädä Pekingiin.

Oli aamupäivä ja perille päästyämme hypättiin taxiin, koska emme olleet saaneet tietoa Ullalle, että tulossa ollaan.

Päästiin lähetystöön jolloin myös selvisi majotuksemme. Hotellia ei oltu vielä otettu käyttöön, joten teltat olivat vielä puistossa. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä puistoasumiseen, vaan saatiin majoittua Ullan luona.

 

Nää kiinalaiset ovat aina halunneet tehdä pesäerot muihin yhteiskuntaluokkiin kuuluvista, joten muureja riittää.

Vaikka tämäkin muuri on ollut tuossa jo kentien satoja vuosia, järistys oli täälä kertaa liikaa.

 

Samoin oli useamman talon kohtalo, sillä erolla, että ne ei kaatuneet, kuten muuri, ne sortuivat kasoiksi.

Tuossa oli käynyt ”tsägä” kun vaan osa oli sortunut.

Sen sijaan kaikille ei käynyt yhtä hyvä onni.

Näinkin voi käydä.

Kaksi viereistä jää pystyyn, mutta tämä oli varmaankin halunnut halvalla rakentaa, joten …..

 

On nää kyllä uskomattomia veijareita.

Tuskin ollaan selvitty jälkijäristysten pelosta, kun alkaa korjausrakentaminen. Puilla pönkitetään seinä, ettei lisää kaadu ja ei kun laastia peliin.

Jos olis hattu, nostaisin kyllä.

Toisaalta, eihän siinä muukaan auta, periksi kun ei voi antaa.

 

Kun olimme majoittuneet eli levittäneet laukkumme Ullan luokse, käytiin lounaalla samaisessa paikassa kuin täällä edellisellä kerralla. Nyt olimme jo muurien sisäpuolella, saatiin siellä liikkua aika vapaasti.

Koska toiset joutuivat olemaan iltapäivän töissä, saatiin pari polkupyörää lainaksi jolloin päätettiin lähteä pienelle retkelle lähiympäristöön. Saatiin kartta, ettei nyt ihan eksyttäisi. Ensimmäiseksi suunnatiin Taivaallisen rauhan aukiolle.

Viisitoista vuotta myöhemmin muutama ihminen koki kohtalonsa panssarivaunujen alla.

 

Tästät jatkettiin asuinalueelle, Hutongeille.

Ei päästy pitkällekään, kun aika moinen haju tuli sieraimiimme. Se oli puuceen ”tuoksu”. Joka korttelissa, missä paikalliset asuivat, oli keskellä korttelia yhteinen wessa, eli korttelissa oli neljä wc:tä. Nämä tuotokset sitten vietiin keskitetysti pelloille. Mitään ei laitettu hukkaan. Näinhän malla meneteltiin ennen vanhaa Suomessakin.

Vielä päästiin pari kilometriä eteenpäin, kunnes tuli stoppi. Ei ollut luvallista tulla näin kauaksi alueeltamme, Diplomaattien kaupunginosan porttien ulkopuolelle. Niin sitten käännyttiin ympäri.

Illalla lähdettiin legendaariseen ja siihen ainoaan alkuperäiseen Pekingin ankkaravintolaan. Kaupallinen suhteeri ilmoitti, että menee hänen piikkiinsä.

Kokki tuli esittelemään ankan. Kun kerran olimme vieraita, meidän piti hyväksy, käykö kokin valitsema meille. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos ei oltais hyväksytty??

Tämä syödään kirjaimellisesti päästä varpaisiin, tässä tapauksessa räpylöihin asti.

Kunniavieraat, siis Pekka ja minä, saatiin alkupalaksi halkaistu pää. Siinä piti sitten aivot syödä. Tästä se sitten kauheus alkoi.

Aivojen kunniaksi piti snapsi ottaa. Jes, ajattelette te. Ei ollut jes, ei edes puolikas jes.

Tämä snapsi, MaoTai, tehdään kuin pontikka, mutta en mitenkään voi kuvitella saati tietää, miten siitä saa nuin pirun pahaa. Jos kuvittelet, että sotket paloöljyä ja pikkulapsen paskaa fifty-fifty, niin se on siinä.

Kahden päivän päästä vielä kun röyhtäiset, tulee se ”ihana” maku suuhun.

Pääosiltaa illallinen oli loistava, mutta jossain vaiheessa saatiin eteemme tuhat vuotisia ankan munia. Niitä on 60-90 vuorokautta kypsennetty lantakasan sisällä. Ensin ne alkaa pilaantumaan, mutta juuri ennen kuin lopulta pilaantuisi, kypsenevätki, kuin olisi keitetty. Lantakasan sisällähän lämpötila voi nousta 60-70 asteisesksi. Sitten normitapaan ne oli kuorittu ja paloiteltu. Se väriloisto, minkä sait nenäsi eteen, vautsi vau.

Kaikki kuviteltavissa olevat vihreän värin sävyt. Keltuaisen ja valkuaisen melkeinpä mustasta vaalean hailakkaaseen vihreään. Se oli etovan näköistä. Tämäkö pitäisi syödä. Eikä siinä kaikki. Se piti huuhdella sillä ihanalla MaoTailla alas. Kyllä tämä kombinaatti sai viinahissin kulkemaan edes takaisin monta kertaa. Harvoin olen ruokapöydässä pahoin voinut, mutta nyt oli ”aika” lähellä. Hirveän itsekurin jälkeen, sain pidettyä kaiken sisälläni.

Muuten vastaanotto illallinen ja jatkot olivat todella hienot.

Jatkoilla Ullan luona otettiin yömyssyt. Minkalaiset???

Pekka halusi konjakin ja minä viskin. Sitä saa mitä tilaa. Mutta miten tarjoiltuna. Ulla toi lasilliset kummallekkin, täpötäyteen kaadettuna. Konjakkilasi veti varmaankin puolilitraa, eikä se viskilasikaan sen pienempi ollut. Nämä sitten tintattiin naamariin ja kyllä, päisämme oltiin.

Yli 60 000 tuotteen valikoimastamme löydät työkaluja sekä tarvikkeita autoon, puutarhaan ja kotiin.

Meitä ei shanghaiattu

5.1.2018 Yleinen

Tiedätkö tuolle sanonnalle tarkoitusta. Voin valaista: Koska Shanghai on ja oli jo muinoin erittäin merkittävä satama ja jossa näin ollen vieraili paljon laivoja, oli ennen vanhaan osassa laivoista ongelma. Jos kippari oli liian ilkeä, suorastaan hullu, saattoi osa miehistöstä karata ja jäädä kaupunkiin. Ja tietenkin näihin laivoihin oli vaikeampaa saada uutta tilalle, koska sana kiiri merimieskuppiloissa, että ton laivan kippari on ihan kahjo. Niinpä kippari määräsi upseerinsa maihin värväämään merimiehä. Se värvääminen olikin sitten pikkasen härskiä touhua. Juotettiin ukot humalaan ja ”talutettiin” tai kannettiin laivaan. Kun ukko sitten heräsi, oltiin jo ulapalla. Tätä menetelmää kutsuttii shanhaijaamiseksi.

Shanghai  on Kiinan suurin ja samalla maailman suurin kaupunki asukasluvultaan, jos metropolialuetta ei lasketa mukaan, ja yksi Kiinan neljästä maakuntatasolla itsehallinnollisesta kunnasta. Shanghai on yksi Kiinan tärkeimmistä taloudellisista keskuksista ja yksi maailman suurimmista satamista. Kaupungin taloudellinen kehitys on ollut nopeaa siitä lähtien, kun se avattiin ulkomaalaiselle kaupalle 1800-luvulla ja sen teollisuus on kehittynyt etenkin kommunistien noustua valtaan vuonna 1949. Vuoden 2016 lopulla kaupungissa asui arviolta 24 197 000 asukasta.

 

 

Hotellimme, sen ainokaisen, mihin ulkolaiset voivat, eiku saivat majoittua, ikkaunasta.

 

Kyllä täällä laivoja piisaa, joten varmaankin haijausta harrastetaan vieläkin ??

 

Paikalliset käyttävät edelleen paljon purjeilla kulkevia dsonkkeja, tosin moottorit niissäkin on.

 

 

 

 

Tuolta sivujoelta tuleva vesi, tai oikeammin ”mössö” oli melkeinpä mustaa, suorastaan luotaan työntävän hajuista.

Veneen perässä oleva ei suinkaa ole varjo, vaan ”pieni” väriero jokien vesissä.

Liekö pojilla yläjuoksulla pikkasen parannettavaa jätevesikäsittelyssä?

 

 

Tämä meitin asuttama hotelli on aikoinaan englantilaisten rakentama.

 

Oli varmaankin silloin upeaa luxusta.

Ravintolasali suorastaa henki vanhan ajan glamouria.

Illalla tutustuttiin kolmeen tanskalaiseen liikemieheen, jotka jotain kauppaa siellä olivat tekemässä.

Vietettiin ratkiriemukas ilta heidän kanssaan.

Eräs heistä teki sitten pienen tempun.

Asetti tyhjän pullon pöydän kulmalle ja sen suun päälle tikkuaskin pystyyn.

Sitten noin viiden metrin matkalta piti lähestyä käsi ojossa ja ohittaa pillo ja tikkuaski samalla yrittäen niin läheltä kuin suinkin knäkata tikkuaskia sitä kuitenkaan pudottamatta. Kymmenennella kerralla sitten piti knäkata se aski alas. Me kaikki epäonnistuttiin. Saattoi Peijin Piitsiolla (olut) olla osuutta epäonnistumiin. Sitä kului ”jonkin” verran illan mittaa.

Aamupalan jälkeen edellisenä päivänä tilaamamme taxi saapui oppaineen, jonka mukana olo oli pakkolinen ja oikeestaa hyödyllinenkin, milläs muuten ois osattu kulkea oikeisiin paikkoihin. 

Niinpä matkaan ja maaseudulle, kohteena kommuuni, jonka tehtävänä oli ruokkia Shanghai. Tuotantoon kuului vihannekset, lihat ja luoja tietää mitä kaikkea.

 

Tuotantomenetelmät olivat ihan vaan pikkuisen vanhan aikaisia, tiesi Pekka kertoilla. Hän on kuitenkin syntynyt maalallisen perillisenä. Ja pellot ovat enempi kuin tuttuja.

 

 

Nää kurpitsat olivatkin ainoot reilun kokoiset tuotokset. Kurkut olivat onnettoman kokoisia ruipeloita.

 

 

 

 

 

Pekka oli laaduntarkkailuryhmässä….

 

Lämpöä riitti ja meillä pieni kankkunen, taas…. ja ei ollut kuin liian makeaa limua, jota oikeesti ei voinut juoda.

 

   

Kuten huomaatte, vuosisadan taikaiset perinteen työtavoissa kunniaan, täällä ainakin.

Tämä kommuuni piti sisällään noin 35 000 asukasta, joten oli koulut, päiväkodit ja sairaalat.

Pieni kaupunki.

Päiväkodissa näyttivät meille, kuin kolme-nelivuotiaat tullessamme luokkaan ponkaisivat saman tien ylös ja alkoivat laulaa puhemies Maon ylistäviä lauluja ja julistuksia. Näin meille esityksen sisällöstä kerrottiin. Aivopesu on varminta aloittaa varhain, jos mielii vallassa pysyä. Täytyypä painaa mieleen !!!!

Tämän lisäksi näimme asunnon. Alakerrassa oli yhteinen keittiö, hiilellä toimivalla hellalla. Tässä tilassa hoidettiin sapuskan laitto ja pyykin pesy yms tulta rarvitsevaa toimenpidettä.

Yläkerrassa oli rappusten molemmin puolin huoneet, 12-14 neliötä, korkeintaan 16. Molemmissa huoneissa asui perhe. Ja nurkassa perheen kallein ja tärkein kapistus. Ei, se ei ollut telkkari, se oli poljettava Singer. Tai kiinalainen kopio siitä. Sitä varten nuoripari säästää muutaman vuoden kaiken ylimääräisen rahan. Seuraava isompi hankinta on polkupyörä, samoin vuosien uurastuksen jälkeen voi semmoisen hankkia. Sitten vasta on telkkarin vuoro, jos oikein on ahertanut taas muutaman vuoden.

Mutta. Näillä ihmisillä on katto päänsä päällä ja ruokaa. Eikä kukaan uhkaa heidän henkeään, jollei ala radikalisoitumaan. Tuohon aikaan maaseudulla kukaan hullu ei moiseen ryhtynyt, henkiriepu oli sen verran arvokas.

Tämän jälkeen melkein shokkiin jouduttiin.

Veivät sairaalaan ja siellä synnytysosastolle. Olivat todella pahoillaan, kun ei juuri nyt kukaan synnyttänyt, jotta olisimme voineet todistaa, kuinka kivut pidetään poissa akupunktiolla. Myönnetään, olin erittäin kiinnostunut hoitomuodosta, mutta ehkäpä sen todentamisen olisin halunnut jossain muussa yhteydessä nähdä, kuin synnytyksessä. Synnystuoli oli kopio suomalaisesta heinäharavan istuimesta.

En saanut nähdä missään muodossa. Mutta usko säilyi akupunktioon.

 

Täällä ei tiedetty mitään ylikuormasta.

Tai tiedettiin, jos ei pysy kyydissä , sulla on ylikuormaa.

Tämä kuorma oli oikeesti ihanvajaa. olikohan myynyt matkala osan jo pois??

 

 

 

 

 

 

Takaisin kaupunkiin ja kylmien oluiden pariin päästiin suht ajoissa.

Polkupyöriä, näitä ”statussymbooleja, oli paljon, siis paljon, joka paikassa.

Shanghaissa ne oli rekisteröity. Suurin numero, jonka näin, oli yli 9 miljoonaa.

 

Oppaaltamme kysyttiin illallispaikkaa, jotai tavallista, ei ”turisti”rysää. Ihan kuin täällä turisteja ois.

Merimiehiä olisi varmaankin ollut, mutta ei nyt tullut mieleen pyytää pääsyä merimieskuppilaan. Toisaalta vahinko, kun ei moista tajuttu. Tai en ainakaan muista, että ois pyydetty.

Taxi tuli sovittuun aikaan oppaineen hakemaan, ajoi heidän valitsemaan paikkaa ja jätti meidät sinne luvaten pois hakea kolmen tunnin kuluttua. Yritettiin maanitella opasta mukaan ruokailuun, mutta kieltäytyi. Varmaankin oli kielletty osallistumasta moisien kapitalistien kanssa illan viettoihin. Ties vaikka ois saatu ”käännytettyä”????

Ravintolasalista oli sermein eristetty oma tila meille.  Täällä sentään oli muita asiakkaita, kiinalaisia, joten sermit pelasti muut ulosajolta.

Illalliseksi saatiin päällekkäisiä koreja, alla oli pieni hiillos. Joka korissa oli ruokaa, erilaisia ”mössöjä”. Tämä oli ainut kerta, kun jäi jotain molemmilta syömättä. jossain keskivaiheilla olevassa korissa oli jollain jauhoilla päällystettyjä lihapullia, vähän niinkuin pelmennit. sillä erotuksella, että tämä jauhonyytti tarttui kitalakeen, eikä lähtenyt kuin puikoilla kaivamalla pois. Anteeksi vaan, hyi hitto. Muuten ruoka oli loistavaa.

Joka ravintolassa pyydettiin kokkia kirjoittamaan ruuista selitys ja niin tässäkin tapauksessa. Kokki oli tehnyt sen sepostuksen servettiin. Vahinko, että eivät reseptit ole tallessa.

Tällä reseptiikan pyytämisellä oli tarkoitus, muukin kuin vain itselle muistoksi keräily.

Sen aikaiset työnantajat, Anttilat, tunsivat toimittajan, joka teki ruoka-aiheisia juttuja mm Suomen Kuvalehteen. Hänen kanssaan oli sovittu, että reissun jälkeen tehdään juttusarja näistä meidän keräämistä autenttisista resepteistä. Tätä ei valitettavasti koskaan keretty toteuttamaan, toimittaja nimittäin menehtyi sairauskohtaukseen meidän vielä ollessa Kiinassa.

Tuotteet OBD-vikakoodinlukijoista peruutuskameroihin edullisesti!
Nyt ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille! - Lue arvostelut ja tilaa!

 

16.8. Maanantaina takaisin Kiinaan

5.1.2018 Yleinen

Aamulla aikainen herätys ja juna-asemalle. Samalla saimme viimeiset vilkaisut lentokentästä, joka oli aika lähellä juna-asemaa.

 

Aika hurjalta näytti, kun koneet laskeutuivat hyvinkin jykästi vuoristosta lähestyessääm kiitorataa.

 

 

 

 

Ehkäpä tuon aikaiset koneet eivät ihan näin isoja olleet, mutta idea oli sama.

 

En nyt syytä muista, mutta kuulemma oli parempi lähestyä kenttää vuoristosta päin ja toivoa, että kiitorata riittää, se meinaan loppuu mereen.

 

Päästiin junaan ja tällä kertaa ei tarvinnut tullissa kauan odetella Kiinan junaa.

Hieman jännitti, että onhan se viisumi varmaan voimassa paluuseen rajan tälle puolen.

Oli se.

Saatiin uusi leima passeihimme.

Ei tuulut tällä kertaa nuorta naista istumaan kanssamme, saatiin ihan kaksistaan olla.

Voi harmi, emme siis enää olleetkaan julkkiksia.

 

Parin tunnin matkustamisen jälkeen, jo tuttuun toimistoon, junalippujen ostoon.

Se ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu.

Selitimme, että halutaan mennä Shanghaihin. Sen verran oltiin saatu selville, että illalla lähtee juna, jolloin säästettäisiin yksi hotelliyömaksu. Aikahan on rahaa. Tässä tapauksessa voitaisiin yöpyä liikkuvassa junassa. Oltiinha me siihen jo tähän mennessä totuttu.

Virkailija yritti väen väkisin myydä meille yötä tähän hotelliin ja että aamulla lähtisi juna Shanghaihin. Mepä kiven kovaan vaadittiin, että iltajunalla mennäään, myy vaan nyt kiltisti ne tiketit meille. Tytsy joutui käymään jossain lupaa kysymässä, ennen kuin taipui tahtoomme. Taas kannatti olla tiukkana.

Meille jäi koko päivä aikaa kuluttaa täällä, joten taksi alle, jonka tää virkailija ystävällisesti meille hommasi.

Päästiin käymään mm Yliopistossa, jossa kuulemma Suuri Puhemies Mao oli opiskellut vuosisadan alkupuolella.

Tämä ”heinäkasa” oli kuulemma ollut luentosali, jota kyseinen tuleva iso pomokin oli käyttänyt.

 

 

 

 

 

Tuosta ovesta olisi sitten päässyt ”kampusalueelle” mutta ei sit taidettu mennä.

 

 

 

 

 

 

Tää ei vissiin ole aito Bond, James Bond, vaikka hänellä näkyy salkku olevankin mukana.

Tuota salkkua piti sitten raahata koko päivä mukana.

Emme muka ”uskaltaneet” jättää sitä säilytykseen hotellille, matkalaukkumme kaveriksi.

Siellä hotellissa oli pari isoa lasikaappia, missä oli esillä tavaroita, joita läntiset asiakkaat olivat unohtaneet joko huoneisiinsa tai johonkin muualle hotellissa. Mao oli opettanut kansaa, että ei saa varastaa. Meille jopa kerrotiin, että vaikka heittäisit tukun rahaa kadulle, kiinalaiset keräisivät nopeasti kaikki pikku kätösin ja juoksisivat perääsi ja toisisivat rahasi sinulle.

Ulla kertoi meille, että hän sai tämän kokea kotonaan. Hänellä oli kynsilakka loppunut yhdestä pullosta. Hänpä siis luonnollisesti heitti sen roskikseen. Siivooja kävi muutaman kerran viikossa, ja hänen tehtäviinsä kuului myös roskien pois vienti. Niinpä joka kerran tyhjä pullo oli ilmestynyt keittiön pöydälle siivoojan käynnin jälkeen. Pullo oli siivoojan mielestä liian kaunis pois heitettäväksi. Kun tätä leikkiä oli kestänyt jonkin aikaa, Ulla rikkoi pullon, jolloin se pääsi ulos talosta.

Me länsimaiset emme voi edes kuvitella, että on noin rehellistä porukkaa missään, mutta näin se vaan oli Maon aikaan. Tuskin on enää.

Tuossa hotellin visiirissä oli jokaisen tavaran kohdalla vieraan nimi, huoneen numero ja ”jättöpäivämäärä”, tai ainakin sen löytöpäivä, jos ei tiedetty keneltä se oli jäänyt. Tästäkin meille oli kerrottu, mutta ei uskottu, ennen kuin nähtiin.

Ilta tuli ja me junaan. Kokki tuli taas kyselemään toivomuksiamme, jotka kerroimme hänelle. Taas oli ravintolavaunu tyhjennetty, ei saatu tälläkään matkalla seuraa muista matkustajista. Tietty, kielimuuri olisi ollut melkoinen, sillä oltiin ainoat muuta kieltä puhuvat koko junassa. Tai ainakaan ei nähty kuin kiinalaisen näköisiä.

Tässä junassa saataisiin sitten kaksi yötä viettää. Ja mikäs oli viettäessä, ruoka oli kiinalaiseen tapaan loistavaa ja olut hyvää ja kylmää. 

Taas sai ihailla kiinalaista maalaismaisemaa.

 

 

 

 

 

Olisko ollut noin puolessa välissä tätä osuutta, kun ylitettiin  joki.

 

Tämä oli leveä, mutta näytti matalalta, hiekkaiselta.

 

Iso joka tapauksessa.

 

 

 

 

 

Tarinan mukaan Mao oli uinut Keltaisen joen poikki, mutte joen nähtyämme, eppäilimme suuresti. Oli meinaan sen verta leveä ja virtaava, että edes itse Mao olisi moiseen kyennyt.

Mutta kaippa se on kansalle myyttejä tehtävä, mieluimmin sellaisia, joista tavallisen ihmisen on mahdoton suoriutua.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, käytetään tätä taktiikkaa nykyisinkin. 2010-luvullahan esitettiin erään päämiehen ratsastamassa tiikerillä ja mitä kaikkea muuta. Nimiä ja maita mainitsematta. Kanasalla pitää olla esikuvia. Oli ne sitten oikeita tai vääriä.

Veturi oli höyryllä käyvä tässä junassa, jolloin kun haluttiin edes vähän raitista, kuumaa ilmaa, tulvi noki sisään. Ja sitä nokea riitti, Sitä oli joka paikassa. Lämpätila oli melkeinpä sietämätön. Illalla saatoimme todeta: – ah – ihanan viileetä – mittari näytti osastomme seinällä tuolloin 32 astetta. Päivällä oli sitten vähän lämpöisempää.

Shanhaihin päästiin, eikä meidän edes täytynyt uida, muuta kuin omassa hiessämme.

Kiinnostaako hyvinvointi? Voi Hyvin on lehti Sinulle.