Selaat arkistoa kohteelle vuoristo.

Juna kutsui taas, oltiin niin totuttu jo

5.1.2018 Yleinen

Aamupalat hotellissa ja taas Trouble servieen  kyselemään lippuja junaan, niin jo kaivattiin kiskojen kalketta.

Ilmeisesti tilanne oli rauhoittunut Pekingissä, kun liput illaksi saatiin, Ja taas illaksi, ettei tarvinnut jäädä vielä kolmanneksi yöksi tänne.

Hotellimme takana oli puistikko ennen ”kiinalaista” kaupunginosaa.

Täällä näimme kuinka kaksi vanhempaa ladya töpötteli typistetyillä jalkaterillään hyvin vaivalloisesti eteen päin. Ne jalkaterät olivat todella nukkemaisen pienet. Hirveä ihanne 1900-luvun alusta.

Kerettiin vielä käydä sorvitehtaassa, jossa työskenteli parituhatta naista. Kirkkain silmin väittivät, että naiset olivat tehneet ensimmäiset sorvien tekokoneet käsin vuonna 1947. Vähän epäilytti tiedon todenperäisyys, sillä osa koneista oli todella massiivisia valuraudasta valmistettuja värkkejä.

Viimeinen vilkaisu joelle.

Eihän tää kylläkään kallista ollut, Shanghain lasku kaikkineen, hotelli, siellä syömiset ja juomiset, taxi ja opas, koko roska kahdelta vähemmän kuin Hong Kongissa yksi yö hotellissa. Halpaa kuin saippua.

Ja miksikö saatiin näin hyvää palvelua Shanhaissa? Luulivat varmaankin meitä tärkeiksi valtiomiehiksi. Olimmeko niitä??

Kiinalaisten mielestä, juu…

Iltajunassa palvelu toimi kuten aiemminkin, loistavasti.

Ruoka ja juoma liian hyvää. Tästähän vois ruveta tykkäämään.

 

 

Maaseutu on täällä lähellä kaupunkia vielä aika alavaa, pientä kumpuilua vain, ei varsinaista vuoristoa.

Siksi tätä aluetta ei oltu asuttu isommassa määrin kuin vasta 1800-luvun loppupuolella.

Oli kuulemma liian helppo valloittaa.

 

 

 

Kauempana siintää vuoret ja kalastaja takaa, että meillä on tuoretta kalaa.

 

Näiden uppopaistettu kala on todella hyvää.

 

 

Jos ei olisi peltoa, ei saatais mekään nuudeleita eikä riisiä, se kun kuitenkin on pääraaka-aine lisäkkeelle.

Riisipeltojen muotoja ja kokoja oli tsiljoona erilaista.

Lämpötila ei tällä etapilla ollut enää ihan niin sietämätön, kuitenkaan palella ei tarvinnut, joten villa paidat ja takit sai huilata. Tais muutenkin jäädä Pekingiin.

Oli aamupäivä ja perille päästyämme hypättiin taxiin, koska emme olleet saaneet tietoa Ullalle, että tulossa ollaan.

Päästiin lähetystöön jolloin myös selvisi majotuksemme. Hotellia ei oltu vielä otettu käyttöön, joten teltat olivat vielä puistossa. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä puistoasumiseen, vaan saatiin majoittua Ullan luona.

 

Nää kiinalaiset ovat aina halunneet tehdä pesäerot muihin yhteiskuntaluokkiin kuuluvista, joten muureja riittää.

Vaikka tämäkin muuri on ollut tuossa jo kentien satoja vuosia, järistys oli täälä kertaa liikaa.

 

Samoin oli useamman talon kohtalo, sillä erolla, että ne ei kaatuneet, kuten muuri, ne sortuivat kasoiksi.

Tuossa oli käynyt ”tsägä” kun vaan osa oli sortunut.

Sen sijaan kaikille ei käynyt yhtä hyvä onni.

Näinkin voi käydä.

Kaksi viereistä jää pystyyn, mutta tämä oli varmaankin halunnut halvalla rakentaa, joten …..

 

On nää kyllä uskomattomia veijareita.

Tuskin ollaan selvitty jälkijäristysten pelosta, kun alkaa korjausrakentaminen. Puilla pönkitetään seinä, ettei lisää kaadu ja ei kun laastia peliin.

Jos olis hattu, nostaisin kyllä.

Toisaalta, eihän siinä muukaan auta, periksi kun ei voi antaa.

 

Kun olimme majoittuneet eli levittäneet laukkumme Ullan luokse, käytiin lounaalla samaisessa paikassa kuin täällä edellisellä kerralla. Nyt olimme jo muurien sisäpuolella, saatiin siellä liikkua aika vapaasti.

Koska toiset joutuivat olemaan iltapäivän töissä, saatiin pari polkupyörää lainaksi jolloin päätettiin lähteä pienelle retkelle lähiympäristöön. Saatiin kartta, ettei nyt ihan eksyttäisi. Ensimmäiseksi suunnatiin Taivaallisen rauhan aukiolle.

Viisitoista vuotta myöhemmin muutama ihminen koki kohtalonsa panssarivaunujen alla.

 

Tästät jatkettiin asuinalueelle, Hutongeille.

Ei päästy pitkällekään, kun aika moinen haju tuli sieraimiimme. Se oli puuceen ”tuoksu”. Joka korttelissa, missä paikalliset asuivat, oli keskellä korttelia yhteinen wessa, eli korttelissa oli neljä wc:tä. Nämä tuotokset sitten vietiin keskitetysti pelloille. Mitään ei laitettu hukkaan. Näinhän malla meneteltiin ennen vanhaa Suomessakin.

Vielä päästiin pari kilometriä eteenpäin, kunnes tuli stoppi. Ei ollut luvallista tulla näin kauaksi alueeltamme, Diplomaattien kaupunginosan porttien ulkopuolelle. Niin sitten käännyttiin ympäri.

Illalla lähdettiin legendaariseen ja siihen ainoaan alkuperäiseen Pekingin ankkaravintolaan. Kaupallinen suhteeri ilmoitti, että menee hänen piikkiinsä.

Kokki tuli esittelemään ankan. Kun kerran olimme vieraita, meidän piti hyväksy, käykö kokin valitsema meille. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos ei oltais hyväksytty??

Tämä syödään kirjaimellisesti päästä varpaisiin, tässä tapauksessa räpylöihin asti.

Kunniavieraat, siis Pekka ja minä, saatiin alkupalaksi halkaistu pää. Siinä piti sitten aivot syödä. Tästä se sitten kauheus alkoi.

Aivojen kunniaksi piti snapsi ottaa. Jes, ajattelette te. Ei ollut jes, ei edes puolikas jes.

Tämä snapsi, MaoTai, tehdään kuin pontikka, mutta en mitenkään voi kuvitella saati tietää, miten siitä saa nuin pirun pahaa. Jos kuvittelet, että sotket paloöljyä ja pikkulapsen paskaa fifty-fifty, niin se on siinä.

Kahden päivän päästä vielä kun röyhtäiset, tulee se ”ihana” maku suuhun.

Pääosiltaa illallinen oli loistava, mutta jossain vaiheessa saatiin eteemme tuhat vuotisia ankan munia. Niitä on 60-90 vuorokautta kypsennetty lantakasan sisällä. Ensin ne alkaa pilaantumaan, mutta juuri ennen kuin lopulta pilaantuisi, kypsenevätki, kuin olisi keitetty. Lantakasan sisällähän lämpötila voi nousta 60-70 asteisesksi. Sitten normitapaan ne oli kuorittu ja paloiteltu. Se väriloisto, minkä sait nenäsi eteen, vautsi vau.

Kaikki kuviteltavissa olevat vihreän värin sävyt. Keltuaisen ja valkuaisen melkeinpä mustasta vaalean hailakkaaseen vihreään. Se oli etovan näköistä. Tämäkö pitäisi syödä. Eikä siinä kaikki. Se piti huuhdella sillä ihanalla MaoTailla alas. Kyllä tämä kombinaatti sai viinahissin kulkemaan edes takaisin monta kertaa. Harvoin olen ruokapöydässä pahoin voinut, mutta nyt oli ”aika” lähellä. Hirveän itsekurin jälkeen, sain pidettyä kaiken sisälläni.

Muuten vastaanotto illallinen ja jatkot olivat todella hienot.

Jatkoilla Ullan luona otettiin yömyssyt. Minkalaiset???

Pekka halusi konjakin ja minä viskin. Sitä saa mitä tilaa. Mutta miten tarjoiltuna. Ulla toi lasilliset kummallekkin, täpötäyteen kaadettuna. Konjakkilasi veti varmaankin puolilitraa, eikä se viskilasikaan sen pienempi ollut. Nämä sitten tintattiin naamariin ja kyllä, päisämme oltiin.

Yli 60 000 tuotteen valikoimastamme löydät työkaluja sekä tarvikkeita autoon, puutarhaan ja kotiin.

Uralin vuoristo lähestyy

21.12.2017 Yleinen

Aamupalle ja tuijotusta ulos.

Maisemat vaihtuvat verkkaiseen tahtiin. Kolhooseja. joista päällepäin jo näkee, että aika vaatimattomissa oloissa kansa täällä elää. Mutta suurin osa tätä pätkää on metsää. Pelkkää koivumetsää, ei kiven kivee.

Juna pysähtyi muutamaksi minuutiksi.

  • 960 km Kirov (Киров, tunnetaan myös nimellä Vjatka, Вятка)

Kirov (ven. Ки́ров), vuoteen 1934 Vjatka (Вятка), on Kirovin 

alueen pääkaupunki Uralin länsipuolella Venäjällä.

Kaupunki perustettiin novgorodilaisten Hlynov-nimisen linnoituksen myötä 1374. Hlynov liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan 1489. Kaupunkina se on mainittu 1457. Kaupunginoikeudet se sai 1708 ja vuonna 1781 nimen Vjatka, jolloin siitä tuli myös kuvernementin pääkaupunki. Vuonna 1934 kaupunki nimettiin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.

Kaupungin vanhin olemassa oleva rakennus Trifonovin luostarin Ylösnousemuksen katedraali on vuodelta 1689.

Eipä tuolta vaunun ikkunasta hirveesti kaupungista muuta näe kuin aseman.

  • 1440 km (20 t) Perm (Пермь)

Perm (ven. Пермь) on kaupunki Kamajoen varrella Uralvuoriston länsirinteellä Permin aluepiirissä Venäjällä itäisimmässä Euroopassa. Se on Permin aluepiirin hallinnollinen keskus.

Perm sijaitsee vanhalla Perman alueella, joka oli alun perin suomalais-ugrilaisten kansojen asuttama. Paikalla tiedetään olleen Jagošihan (Ягошиха) kylä 1600-luvun alkupuolella. Kylään perustettiin kuparisulatto vuonna 1723. Paikkakunta nimettiin Permiksi ja se sai kaupungin aseman 1780 (toisten lähteiden mukaan 1781).

Perm oli vuodesta 1781 lähtien laajan Permin kuvernementin pääkaupunki. Kaupunkiin tuli poliittisista syistä karkoitettuja ihmisiä. Rautatieyhteys kaupunkiin valmistui 1874; rataa jatkettiin pian Siperian rautatieksi.

 

Vuonna 1940 Perm yhdistettiin läheisen Molotovilikan kaupungin kanssa ja sen nimeksi tuli Molotov. Vuodesta 1957 kaupungin nimenä on ollut jälleen Perm.

 

 

Permin kunniaksi otettiin Tuborgit, ja taidettiin ottaa Ballantai-whiskyt kyytipojaksi, Pekka mahaansa kun vielä valitteli.

Kaupunki oli jo aika iso viime vuosisadan alussa, kuva vuorilta 1910.

Kama-joki, Volgan sivuhaara, kulkee kaupungin halki.

Täällä juna pysähtyi ensimmäisen kerran, kymmeneksi minuutiksi. Ja tässäpä meidän näkymä.

Ihmeteltiin , kun heti junan pysähdyttyä, alkoi kuulua outoa kolketta harvakseltaan, ihan kuin olisi rautaa hakattu ? Välillä se kuului melkeinpä ihan läheltä ja sitten loittoni.

Jäi toistaiseksi arvoitukseksi.

 

 

Permin alue on heti Komin alueen eteläpuolella. Perimätiedon mukaan, meidän suku on lähtöisin Komista, minusta 11 sukupolvea taaksepäin oltaisiin lähdetty leveämmän leivän perässä Karjalaan. Isäni on syntynyt Karjalan Raudun pitäjässä.

Lounaalla oli tällä kertaa borsh-keittoa ja jotain lihaa pääruuaksi. Keitto oli ihan ok, mutta, se pääruoka ei nytkään aiheuttanut hip heitä. Pekka jatkoi paastoaan.

Sitten taas ulos katselua sekä välillä pientä kävelyä käytävällä. Pelattiin pikkasen korttiakin, mutta koska vielä oli valoisaa, säästettiin kortin peluut ja kirjojen lukemiset pimeämmälle osuudelle.

Matkalukemiseni oli Rikos ja Rangaistus Ajattelin sen sopivan kun kerran ollaan aika ”lähellä” kirjan tapahtumapaikkoja. Ja kirjoitustyylikin kun on raskaan oloinen, sekin puolusti valintaani.  Pekalla Edenistä itään, ilman suunta hänellä oli ok, mutta tapahtumamanner väärä.

Illalliseksi oli kulashia, vaihteeksi, ja pääruuaksi jauhelihapihvejä, vaihteeksi. Voihan sanonko mitä?? Pekalla teetä edelleen.

8 millinen filmimateriaali puhukoon puolestamme. Filmin pätkän lopussa on Lenin-pää Uralin vuoren seinämään tehtynä, puusta tai jostain? En ole nähnyt missään tästä kuvaa, joten voipi olla erikoinen pätkä.

 

Nähtiin ennen pimeän tuloa hyvin Uralin ylilys. Tosin, rata kiemurtelee ovelasti ettei oikein päässyt käsitykseen, kunka korkealla käytiin.

Euroopan ja Aasian raja ylitettiin jo ”alamäen” alkaessa ja vähän ennen kuin saavuimme Jekanteringburgiin.

1820 km (26 t) Jekaterinburg (Екатеринбург)

Taas sai Tuborgin.

Ärsyttääkö Puhelinmyynti? Hanki Puhelinmyyntikielto