Selaat arkistoa kohteelle #vihdoinvihillä.

Vihdoinvihillä päivä koittaa

23.8.2018 Yleinen

Hyvin nukutun yön jälkeen aamupalalle päärakennuksen puolelle. Ihan perus eväät, mutta puuro saa kyllä erityismaininnan, oli niiiiiin pehmeää että.

Pienelle aamulenkille, kiertäen tietä pitkin järvelle.

Lenkkiä tietäpitkin sai melkeimpä parikilometriä kävellä, ensin omakotitalojen editse isompaa hiekkatietä, mutta kun se alkoi laskeutumaan alas järvelle, muuttui kuin vanhan ajan pikkutieksi. Pieni hiekkaranta lahden pohjukassa, jossa tällä kertaa ei uijia ollut, mutta mies ja poika kalalla oli.

Eipä jääty ihmettelemään kalansaaliita, josko niitä nyt olikaan, vaan jatkettiin järven rantaa pitkin eteen päin. Oletusarvona oli, että eilen nähtyjen portaiden alkupää löydettäis. Muuten tulee aikamoinen kiipeily melkeinpä pystysuoraa kalliota pitkin ylös.

Ensin tuli rantasauna ja heti osapuilleen  vastakkaisella puolen tietä helpotus, portaat.

Siis helpotusko ?? 164 porrasta ylös. Ei se nyt niin paha rasti ollut kuin äkikseltää luulis. Vai ollaankohan niin ”hyvä”kuntoisia 😉

 

Kello kävikin jo sen verran, että suihkuun ja parasta päälle, tai ainakin, parasta mitä mukana oli.

Piti mennä pikkasen aikaisemmin, kun Sari halusi minun ottavan ilmakuvaa kirkosta.

Onhan tämä kirkko kyllä hieno julkisivultaankin. Ja aikas iso. Kerrostalot näyttää aika piskuisilta vieressä.

Ja niin kuin vanha kansa sanoisi, tässäpä se ”parempi”puoli ???

Ei se häpee kyl paraatipuolelle millään lailla.

Yksi hienoimmista Suomessa olevista kirkoista, missä olen käynyt, nykyaikaisista, jos tarkennan. Sisätilat, varsinkin tuo ”saarna”puoli korkeine ikkunoineen ja koristeineen, saa maalaispojan sanattomaksi. Oiskohan tällä tilaisuudella mitään tekemistä mun sanattomuudelle 😉

Tuossa vaiheessa paremmaltakin vitsinvääntäjältä jutut on aika vähissä. Saatika sitten tällainen hiljanen karjalaispoika.

Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Kun morsiusparia ooteltiin, tuli väkeä pikkuhiljaa paikalle, jolloin yhellä jos toisella oli pikkutehtäviä. Madam mieluisessa tehtävässä, lastenvahtina.

Mummalla oli vissiin jotain muuta tuolloin.

Navakka mutta lämmin tuuli yritti sotkea jos ei kutreja, niin hiekkaa silmille.

 

Mutta hyvin me selvittiin.

Tais jänskättää muitakin……

 

Kun eturiviltä kuvan otin, ei oikein mahtunut koko seinä potrettiin.

Pääsee kuitenkin käsitykseen tuosta ikkunasta ja puuteoksesta sen edessä.

 

Eiköhän nuita kuvia muilla ole vaikka kuinka.

 

 

Jos oli mulla totiset paikat, oli bestmankin sen verta ilmeetön, etten kuunaan päivänä herraa ole moisessa ”virnistyksessä” nähty.

 

Eikö sanota että häät on ilon juhla, mutta kaikki mun mielestä aika ilottomilta vaikutti. Olin näkevinäni osan naisista oikein itkevän.

 

Onpa kauniita nuoria.

Kyllä se hymykin sieltä alkoi tulla, kun morsian oli rautaa sormeensa saanut ja pois appiukkonsa edestä pääsi.

Kun itse aikoinani tuossa tilanteessa olin, se valtava helpotus, kun ”pääsee” pois tuolta alttarilta, on huikea.

Tuossa vaiheessa jopa hääväki huokaili helpotuksesta.

Kun pikkuprinsessa oli varastaa koko shown, naurun pyrskähdyksiä oikein kuului.

Tunnelma alkoi vapautua ilmiselvästi.

Saarna oli loistava, ainakin sen mitä muistan. Pitääpä pyytää Jontelta teksti, josko antais.

Ulkopuolella, portaiden alapuolelle muodostetiin auringonkukka ”kuja” ja hääpari kulki sen alitse autolleen, toisen bestmanin toimiessa kuskina.

Hieno kyltti toivotti meidät tervetulleiks #vihdoinvihillä-juhliin.

Taas saatiin odotella hääparia.

Morsiamen äiti saa kasoisveljeltään Jussilta meriselityksiä, joita ei kamerahenkilö kuulut. Jussin vaimo, Satu, tällä kertaa lapsten vahtina. joita tarkkailee myöskin morsiamen isoveli Petri.

On se kumma, kun niillä on oikeus olla joka paikassa viimesenä paikalla.

Alkumaljankin saivat viimeisenä. Ähäskutti.

Voi sitä iloa, kun äiskä ja iskä saapuivat paikalle, ja rinsessa upeassa mekossaan pääsee vihdoin onnittelemaan heitä. Liekö onnitellut, mutta kuvitellaan, että teki niin.

Karkki kuuntelee tarkalla korvalla, mitä nuorikolla on kerrottavanaan. Nyt jo malja kädessään.

Vaan nytpä tahti muuttuu. Tästä etiä päin, he ovat ekana joka paikassa.

Saavat nauttia hetken kaikki

en huomiosta, josko eivät jo sitä huomiota tarpeeksi saaneet.

Ruoka oli todella maittavaa ja riitti kaikille.

 

Eikä pöytäseurueessakaan mitään valittamista ollut. Kaikki tunsi toisensa, ainakin tässä alkupäässä.

Minä puutun kun kuvan menin ja otin.

Suklainen kakku ei ollut liian makea, joten sitä piti santsata.

 

 

Tais olla nuorelle neidille myöskin kiva päivä, innokkaana oli auttamassa, varsinkin morsianta.

Soittajia on suvuissa paljon, melkeinpä suurin osa nuorista hallitsee jonkin sortin balalaikan, joten sitähän sitten riitti. Onhan se niin paljon ”parempaa”, kun oma väki soittaa, kun että olis ”palkka”bändi.

Tämä duo oli Mikon kavereita, joten luulen, että tulivat ihan Alekokki-palkalla.

Kun keittiöharjoilla rumpua ”hakattiin”, ei ihan heti tule mieleen, koska oisin moista nähnyt. Ehkä joskus telkkarissa?

Valitettavasti minun videoiden äänen laatu on sen verran huono, että jätin nuo musiikkiesitykset pois.

Pääsi Kaija-mummokin parketille, kunnian otti Jussi, upseerismiehiä kun on, tietää miten herrasmiehen kuuluu tehdä.

Ehkäpä innokkain parketin kuluttaja oli kuitenkin meidän Prinsessa.

Ei tainnut Mumma tuutulaulua illalla laulaa nuorelle neidolle. Näinköhän pysyi hereillä edes sitä pientä ajomatkaa yökylään.

Ilonpito jatkui aamupuolelle, jotenka kaikki eivät ”pysyneet” siinä rytäkässä mukana.

Vielä pientä koostetta, alusta loppuun.

 

#vihdoinvihillä valmistelut

21.8.2018 Kiinan matka 1976, Yleinen

Otsikko kertoo, mitä on odotettavissa.
Menimme jo perjantai-iltana pelipaikalle. Sari oli toivonut minusta backuppia, josko hän, kaasot sekä bestmanit tarvitsivat viimehetken mielipiteitäni. Ja sanoisin omani, tarvitsivat tai eivät ; – )
Hääpaikaksi nuoripari oli valinnut Ilkon kurssikeskuksen.

http://www.ilkko.fi/sivustot/ilkko/historia

Sulhanan, Mikko, on ollut täällä töissä, tekemässä ympäritötutkimusta, tai jotain sellaista, joyen hänelle paikka on tuttu ja sen perusteella hän halusikin tämän paikan.

Eipä siellä hirveesti meikeläitä olis tarvittu. Olivat nuoret tehneet hyvin kotiläksynsä.

Oli väkerretty lippuu ja lappuu jos jonnii moista.

 

 

 

 

Kaikille tuntui löytyvän paikkansa. Tais olla Sarzalla, siis Sarilla, sormet pelissä näissä suunnitelmissa eniten. Mutta ilman lukuisaa joukkoja apukäsiä ei ois tullut mitään. Kiitos siitä kaikille osallistujille. Ja välillä pitää tuumata, mitäkö puutuu vielä.

 

 

 

 

 

Tais saada Madam toimia ”varamummona”. halus kuulemma ite sylkkyyn. Ihmeen hyvin melkeen viimesillään olevat sulhon siskot jaksoivat touhuta, hatun noston arvoinen suoritus.

Floristi tais saada lisäohjeita? en tosin kuunnellut.

Ymmärtääkseni noi auringonkukat oli Tuija-Riitta ite kasvattanut.

Olipa ne kuka hyvänsä kastellut, oli niissäkin kova homma saada ne aseteltua morsiamen haluamalla tavalla.

Zoomailin kauempaa ”johtoryhmän” viimeitä palaveria ja ohjeiden antoa. Kun lähemmäksi tulin, irtos pientä hymyäkin. Onhan siinä varmaankin monta liikkuvaa osaa, joita pitää huomioida seuraavana päivänä. Mut näähän on jo konkareita, olleet jo monissa häissä, kuka enempi kuka vähempi, mukana järkkäämässä kaasoina ja bestmanninä.

Majoitusvastaava piirtelee nimiä majoitustilojen pohjapiirrustukseen. Meni pikkaisen uusiksi, koska me oltiinkin kaksi yötä ja muut yhden. Me tullessamme olimme saaneet samanlaisen ja valinneet jo yhden huoneen, tietämättä, että se oli ajateltu jo joillekin muille. No, meidän ei tarvinnut siirtää tavaroitamme jo valitusta huoneesta mihinkään, koska vielä tulematta olevat eivät tienneet, että olimme ottaneet heidän majapaikan. Saivat sen, joka oli meille alun alkaen varattu. Ja sitähän ko henkilöt eivät tiedä, että nukkuivat ”väärässä” huoneessa.

Koska paikka sijaitsee melkeimpä omakotitaloalueella, laitteli sulho bestmanin kanssa opasteita tuleville vieraille. Saattaisivat pian eksyä jonkun pihaan.

 

Meille jäi aikaa nuorison poistuttua tutustua ympäristöön. Sehän on aivan fantastinen.

Päärakennus, tämä vanhempi osa on noin sata vuotias.

 

Puistikon ikää en tiedä, mutta melkein kuin satukirjaa ois selaillu, kun siellä käyskentelee.

 

 

 

 

 

 

Tekolampi siltoineen ja makkaranpaistopaikkoinenn, kyllä noissa puitteissa kelpaa sanaa kuunnella.

 

 

 

 

 

Joskus lapissa käydessäni olen Vuontispirtillä vähän saman tyyppisen törmännyt. mutta ei se nyt näin hienolla paikalla ollut.

Tämän ovellisen ”kivikasan” merkitys ei auennut minulle, niitä kun oli muutama täällä puistikossa. Ja unohdin asiaa kysellä talon väeltä.

Alas järvelle ois päässyt portaita pitkin. Eikä oliskaan ollut kuin 164 porrasta, jätettiin väliin näin ilta tuimaan.

Järvellä kyllä käytiin, mutta vasta seuraavana päivänä, siitä lisää seuraavassa tarinassa.