Selaat arkistoa kohteelle vietnam.

Laiskotellen Hoi An 7.3.

7.3.2019 Yleinen

Välipäivä. Ei erityistä ohjelmaa.

Respasta tilattiin huomiselle auringonlaskun retki, Sunset My Son Holly Land. Saas nähä mitä pitää sisällään.

Vastapäisestä kaupasta/spasta Madame oli tilannut käsin tehdyt sandaalit , joten niitä noutamaan ja samalla jäin hierottavaksi.

Siistit tilat, aivan uuden karheat.

Samalla paikan emäntä ehdotti kantapäiden silottamista johon suostuin. Se oli virhe. Hieronta oli ok mutta kun daami alkoi jalkojani hioskella ja samalla höpötti naapurihoitsun kanssa, siis ei keskittynyt tekemäänsä, sutaisi kerran ohi ja jalkaterän ulkoreunasta nahat kurttuun. Ei raasu saanutkaan tippiä. Eikä jo puoliksi sovittu Madamen hieronta toteutunut. ”Kallis” hutaisu. Madame meni vähän matkan päähän toiseen paikkaan: käsien hieronta ja manikyyriin.

Minä tein pienen kävelyretken aikani kuluksi.

 

Sillalta, joka vie vanhaan kaupunkiin, molemmin puolin kasvattamoja. Onko sitten kaloja vai rapuja ??

Yllättävän siisti poikkikatukin löytyi.

Sekä ravintoloita.

 

 

 

Oli hienojakin taloja, pikkaisen tämän pääkadun poikkikadun varrella.

Eivät varmaankaan kovin vanhoja.

 

Altaalla löhoilyn jäkeen illalliselle tuon sillan viereiseen ravintolaan, River Front – nimiseen.

Paikalla oli neljän hengen seurue, jotka lähtivät melkeinpä meidän saavuttua pois.

 

Heti tuli nuorehko mies meitä vastaan, ohjasi pöytään ja ruokaa valkkaamaan.

Pieni tuulenvire kävi, niin että vaihdettiin pöytää tuohon baaritiskin eteen.

 

Madan oli päivällä tutkaillut paikallisia erikoisuuksia, siis ruokia, joten tilattiin alkuruuaksi semmoinen, Cripsy Wonton.

Jonkonlaista taikinaa, pikkasen sisällä ja paljon päällä maukasta ”törkyä”. Hyvää.

Kana hapanimelässä sekä Cripsy prawnit, erinomaisia myös.

Jälkiruuaksi otimme paikan omistajan suositteleman Banana pancake jädellä, joka oli suussasulavaa. Erilaista, mihin aikaisemmin totuttu.

Koko hoito 480 000 dongia eli vähän alle 20.- €.

Siis pikkaisen kalliimpaa kuin hotellimme viereiset, mutta huomattavasti parempaa.

Parasta ruokaa mitä tällä reissulla saatu.

Joten annamme täydet *****.

 

Otatimme vielä yhteiskuvan.

Kaksi sukupolvea ravintoloitsijoita ja perustaja, grand-mama ei ollut paikalla.

Meidän välissä oleva tytär hoiti tarjoilut ja puhui aika sujuvaa englantia. Annoin myös Tripadviserissa *****.

 

 

 

Vanha kaupunki kutsui

6.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen menimme vastapäiseen ”matkatoimistoon” tilailemaan jatkolippuja. Olin eilen illalla ”vakoillut” netistä, mitä maksaa, joten olin käryllä päivän hinnoista. Kun myyjä kertoi hänen hintansa, tehtiin kaupat.

Tämän kuitenkin ihan itse netistä tilasin.

Mutta kun sinne pitää päästä, kun sattuu olemaan useemman sadan kilometrin päässä etelään päin.

Siispä ostimme lentoliput Da Nang’ista Nha Trangiin. Tämä on lähin kenttä päästäksemme Phan Thiet’heen. Ja tuolta Nhan Trangista sitten junalla loppumatka, ensin Binh Thuan ja sitten taxi siitä. Tosin, päädyimme yöpyä enne junamatkaa pari yötä, päästään ”ison kaupungin” makuun ennen kun loppumatkassa ollaan oikeesti isossa cityssä, Saigonissa. Syy, että käytimme toimiston palveluita, enkä itse tilaillut netistä, on yksinkertainen. Emme pysty täällä printtailemaan lippuja. Joten nyt saimme voutherit, jotka sitten toivottavasti saamme vaihdettua matkusluviksi.

Kun tämä oli selvitetty, tilasi hän meille taxin, jolla huristelimme Hoi An’in vanhaan kaupunkiin, noin neljän kilometrin päähän. Maksoi melkein kolme euroa.

 

 

Siellä sitten ihmeteltiin vanhoja taloja,  oli kuulemma ranskalaisten ja japanilaisten rakennuttamoia, siis nämä hienoimmat.

 

 

Osa oli todella hienossa kunnossa.

Luulisi melkein uudisrakennuksiksi.

 

 

 

 

 

Tämän talon nykyinen käyttötarkoitus ei selvinnyt, tosin emme sitä kyselleetkään.

 

 

 

 

Kunhan saan ”pienennettyä” parempia kuvia, liitän niitä tänne.

 

 

 

 

 

Illalla kyätiin lähistöllä syömässä. Oli eka kerta, kun mopossa näin turvaistuimen ; – )

 

Tuohon se kaveri oikeesti istutti pojan ja huristelivat sitten koko perhe, vaimo takana, kotiin.

 

 

Hoi An ja ei hötkyilty

5.3.2019 Yleinen

 

 

Päivän sana oli allasosasto.

Ei oltu ajateltukaan tälle päivälle sen ihmeempää ohjelmaa, vaan rennosti otettiin.

 

Jossain vaiheessa alkoi tuulemaan aika reilusti, joten poistuttiin takavasemmalle eli pienelle lenkille.

 

 

 

Näkymää joen varrelta hotellimme ulkoterassilta.

 

Kävimme tutkailemassa meren rantaa, koska olin lukenut, että 2017 myrskyt oli vähän riepotellut rantaa.

Sitä olikin sitten korjailtu, lähinnä varmaankin ettei enempää vie hiekkoja pois?

 

Noi oli sitten pikkasen isompia hiekkasäkkejä.

Näkyi olevan tuotuna aika paljon, loppua ei näkynyt.

Palmurivistö oli kuitenkin säästynyt.

 

 

Pienissä ravintoloissa ruokailtiin ja välillä jätskiä nautittiin.

 

 

Näitä kuppiloita oli sitten heti paljon ja aika samanlaista evästä tarjolla.Hintakaan ei oleellisesti muuttunut vaikka puitteet sattoi ollakin aika erilaiset ja tasoiset.

Kadulla omistaja yrittää hoikutella ohikulkevia turisteja juurikin heidän ravitsemisliikkeeseen.

Kilpailu on kovaa.

 

Kun turistit syö istuen kunnon tuoleissa ja pöydissä, paikalliset joutuu tyytymään ”vähän” vaatimattomampiin olosuhteisiin.

Onko tämä nyt sitten se paljon puhuttu katukeittiö??

Todennäköisesti tällä ravintolanpitäjällä vuorekulut ei päätä huimaa, ellei sitten kylä veloita jalkakäytävän pätkästä jotain.

 

Vesi tulee ja menee vadeilla ja ämpäreillä. Oli sentää huuhteluvesi erikseen.

En ilennyt kysyä paljonko olisi annos maksanut.

 

Poikkikadullakin oli ravintoloita, mutta eipä olleet näin illalla auki.

Ei taida vielä olla high season???

Tällaista tänään.

Ja pieni informaatio lainattuna wikipediasta.

Hội An on kaupunki Keski-Vietnamissa. Hội Anin vanha kaupunki lukuisine suojeltuine rakennuksineen on julistettu Unesconmaailmanperintökohteeksi. Kaupunki oli merkittävä kauppasatama 1400-1800-luvuilla koko Kaakkois-Aasiassa, ja siellä oli useiden kiinalaisten ja japanilaisten kauppiaiden tukikohtia. Hội An on myös keskivietnamilaisen keittiön keskus.

Lähtö Hoi An’iin

4.3.2019 Yleinen

Aamupalalle päästiin holennin kolmannen kerroksen ravintolaan, joka toimii ala’carte-ravintolana normisti.

 

Syy moiseen mahdollisuuteen, on tulevat häät.

Eilisessä postauksessa kuvat.

Täälläkin näkyy entisaikojen loistokkuus.

 

Ja näköala ”kohtuullinen”.

Sekä tietenkin kokki paikalla, joka paistaa haluamallasi tavalla munat.

Nyt sitten uloskirjaus ja bussin odottelua, pitäisi tulla n klo 13:00 hakemaan.

Kerettiin näkemään se hääparikin.

Ja häävieraita oli varmaankin n 250 pax.

Pienellä lenkilläkin käpästiin, bussissa kun saa istua jonkin aikaa.

Auto tulikin lähes ajallaan ja me hypättiin kyytiin.

Normipenkkejä ei tässä kulkimessa ollut, vaan maattavia vain. Sai pienellä selkänojan nostolla puoli-istuvaksi, joten kyllä kelpasi reissata.

 

 

Muutamankin joen yli mentiin. Osassa oli kyliä näkyvissä ja tietenkin kalastuveneitä.

Samoin monesti näkyi joko kalan- tai rapujen kasvattamoita.

 

 

Pääsääntöisesti aika tasankoa, mutta lähestyttäessä Da Nangia, näkyi vuoristoakin.

Se häämöttää tuolla kaukana usvan takana.

Tuolta kun laskeuduttiin alas, ja vähän kaupungin keskustan ohi, oli rakennustöitä sitten pikkasen paljon.

Ulko- ja väliseunät näköjään muurataan paikallaan, joten muurareilla on kysyntää.

 

Voi vain kuvitella, miltä tämä rannikkoalue näyttää kymmenen-viidentoista vuoden päästä.

Työmaiden takana on nimittäin välittömästi hiekkaranta.

Hoi An’ia lähestyttäessä, alava maisema oli taas vallitseva maastotyyppi.

Ja turistit vuokrapyörineen ihmettelemässä riisipellolla.

Matka kesti nelisen tuntia, yhden pysähdyksen taktiikalla.(onneksi oli kusitauko puolessa välissä matkaa)

Kun bussi saapui Hoi An cityyn, oli paikalliset kyytiä tarjoamassa hotellille. Mutta… tarjolla oli vain mopokyytiä. Olis pitänyt kuskin taakse istua ja roikottaa kädessä liki 20 kg matkalaukkua. Ei päästy poikien kanssa kauppoihin. Ei kuulemma taxeja saanut. Me käveltiin seuraavaan risteykseen ja siitä lennosta taxi saatiin. Muut jäi pyörimään sen bussin lähelle ja ihmettelemään tilannetta.

 

Tämän niminen resortti on meidän viikon majapaikka.

Ympäristöstä ei vielä voi hirveästi sanoa, mutta eiköhän se viikossa selviä.

 

 

Heti vastapäätä hotelliamme on lukuisa joukko pieniä ravintoloita, joista yksi valikoitua ja hyväksi havaittiin. Kolmen lajin illallinen Madamen viineineen n 17.-€.

Meinasvatten mogata mun jälkkäritilauksen kanssa. Tilasin cafe Americanoa mutta toivat American Cafen. Ero on siinä, että jälkimmäinen on sama kuin Irish coffee jenkki viskillä. Joutui palauttamaan, kun Madamekaan ei tykännyt siitä, kun oli hyvä viina kahvilla pilattu.

Huomiseen.

 

3.3. ja viimeinen koko päivä Hue’ta

3.3.2019 Yleinen

Vapaapäivä, ei sovittuja menoja eikä mihinkään kiire.

Pienelle kävelylle kuitenkin lähdettiin, ettei ihan laiskistus. Päädyttiin torille.

Tämä oli oikeesti paikallisille. Kanoja kynivät, possunlihoja pilkkoivat ja kaloja vadeilla tyrkyllä, että joku ostaisi.

Sais meitit terveystarkastajat sydärin. Kaikki tapahtui taivas’alla eikä jäistä tietoakaan.

Lisäksi mopot pörräs vieressä, hiekka pölysi ohikulkijoiden kengistä, eli kaikki niin kuin kuuluukin olla, täällä,,,,

Tämän ravintolan tiskit hoituivat jo kohtuudella. Jopa kivilattia alla sekä juokseva vesi. Ei reklamoitavaa ; – )

Koska nyt on sunnuntai, liikennettä on vähemmän, mutta jostain syystä kaikki ovat kuitenkin töissä.

 

 

 

Ilmeisesti vain virastot ja jotkut ”paremmat” kaupat saivat/pitivät ovensa kiinni.

Siis vapaa ei koske tavallasia ihmisiä?

 

 

Aikoinaan kauniit rakennukset alakisivat olla ehostuksen tarpeessa. Näitä oli aika paljon tässä hotellimme lähistöllä.

Vasemmalla oli hostelli ja vastapäisessä talossa edullinen karuhko ruokapaikka. Nämä reppureissaajat saavat tuollaisessa edukkaassa paikassa parilla eurolla mahansa täyteen.

 

 

Jotta ei ihan rehkimiseksi olisi mennyt, löhöiltiin allasalueella ja vuorotelle käytiin hieronnassa. Siitä veloitetaan n 15 € / tunnin hoito. Ihan oli kunnon hieronta, parempi kuin taikuissa.

 

Syrjäsilmällä huomasin, kuinka hemkilökunta alkoi roudata tuoleja pois ravintolasta. Sitä en huomannut, mistä kautta toivat toiset tilalle, mutta sellaiset oli kuitenkin ilmestynyt. Aprikoitiin, että häitä taitavat valmistella.

Ja hetken päästä varmistuikin, kun lähdettiin pienelle välipalalle.

 

Oli oikeen portti rakennettu ja tietenkin valokuvausta varten piti paikka olla.

Illemmalla sitten nähdään, mitenkä käy, vai käykö,,,,

Ei käynyt mitenkään! Häät ovat vasta huomenna, ja me olemme jo silloin matkalla HoiAn’iin, toivottavasti.

Ai niin, lämmintä on sitten pikkaisen, jonkin matkaa päälle 30 asteen.

 

Nyt tehtiin sitten iso virhe.

Ravintolassa sinänsä ei varmaankaan mitää vikaa, mutta onnettomat tilattiin pizzat, kun oli italialaistyyppinen???

 

Tiilaamani alkupalat, Huen tapaan tehdyt kääryleet, olivat hyviä.

Pitäis aina muistaa, että maassa maan tavalla ja syödä vain paikallisia ruokia.

UGH – olen puhunut.

Yleensä, jos jossain ollaan saatu huonohko pizza, niin verrattu Heinolassa syötyihin, surkeisiin. Tämä alitti jopa Heinolan.

Nämä tietävät hyvin, mitä täällä kannataa syödä.

Ja halvalla.

Kuva on aivan hotellimme viistosti edessä, tosin meidät erottaa aita.

 

 

 

 

Takaisin tullessa kävelykaduksi muutetulla väylällä oli tapahtumia. Kansalla oli meno päällä. Hyvä niin.

 

kolmas päivä 2.3. Vietnamissa

2.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen medät noudettiin pikkubussilla oppaan kera hotellilta.

Matka suuntautui rantaan, vene- vai oisko dsokkiretkelle, jolla päästiin ensimmäiseen kohteeseemme, Thien Mu pagida’lle.

 

 

 

 

 

 

Nämä dsonkkit ovat tietenkin työkaluja, mutta myöskin asuntoja. Eli perhe asuu ja tekee keikkaa vieden turisteja pitkin tätä Perfume-jokea. Jotta saisivat lisätienistejä, myyvät veneissään krääsää, ei ostettu.

Videolla tiivistelmä päivästä. Lisäilen kuvia, kunhan kerkeen.

Täytyy todeta, että ilman tällaista opasta, ei olisi  saanut mitään käsitystä sen enempää rakennuksista, kuin niihin liityvästä historiasta. Toki, kirjastahan olisi voinut kohteessa lukea, mutta, tuliskohan luettua kaikki tuo tieto, minkä tämä asiansa osaava opas meille kertoi.

Dsokkiajelulla tuli ratsia. Kaikki joutuvat päsähtymään poliisiveneen viereen ja näyttämään paperinsa. Onnensi ratsasivat vain veneen papereita, ei meitä. Viraomaisvene oli uudenkarhea, ilman tunnuksia oleva.

Päästiin jatkamaan matkaa ja viimein kiinteälle alustalle.

Eka kohde oli munkkiluostari. Piti sisällään 60 oppilata ja opettajaa. Uutta tietoa saatiin paljon oppaan kertomana. Mm että opintojen edetessä tukkaa leikataa vähän. Valmiilla munkilla ei sitten karvat haittaa. Ja että vasta valmistuttuaan on mahdollista palata taviksien pariin, jos haluaa.

 

 

 

 

 

Vas asunnot ja oik portti

 

Taksilla jatkettiin hallitsijoiden, edesmenneiden, alueelle, joka olikin valtava. Hyvin oli eri yhteiskunta- ja asemaluokat erotettu toisistaan.

 

Jos ei ollut muinoin tava-ihmisillä helppoo, ei se ollut ylimystölläkään. Olivat ikään kuin vankina omassa residenssissään. Muurien ulkopuolelle ei ollut asiaa, varsinkaan naisilla.

Alue oli osittain Ameriikalaisten toimesta tuhottu, mutta hienosti olivat paikalliset saaneet entisöityä ja korjattua paikat. Tanan jenkit. Minne ikinä ne meneekin, tuhoavat vaan kaiken.

Museon kautta, jossa ei saanut kuvata? Torille. Samaa krääsää kuin oli Thaimaassa sekä Koreassa, paitsi kalliimpaa. Mutta katkaravut oli halpoja ja niitä oli paljon. Taitaa maa olla yksi suurimmista ravuntuottajista.

6 lajin lounas oli hyvä ja kuului hintaan, ilman juomia.

Sieltä parin kunkun haudalle ja käsityöpajalle. Tekivät suitsukkeita ja meillekin tyrkyttivät huonolla menestyksellä. Meillä alkais palo- ja häkävarottimet rääkymään jos moisia hajutikkuja poltettais.

Kuvia tulee jahka saan ”pienennettyä”.

 

 

Toinen päivä Huessa

1.3.2019 Yleinen

Aamupala oli runsas. Buffasta sai valita melkein mitä vaan, äyriässalaatista nuudelisoppaan. Ja tietenkin kokki kyselee munakkaan tai paistetun munan määrää. Ainut puutos: jugurtti. Ehkä me kestämme sen.

Ravintolasta upeat näkymät joelle.

Kalusto sekoitus rotinkia ja entisajan loistoa.

 

 

 

 

Huomiselle ostettiin ohjattu koko päivän kestävä kiertomatka oppaan kera. Saa ehkä enempi kun itekseen kiertelisi.

Mahat täynnä tutustumaan kaupunkiin.

 

 

 

 

 

 

Katosta riippuvia japanilais-kiinalais-vaikkutteisia koristeita, ilmeisesti diskon katosta.

Katukuva hyvin sekalaista arkkitehtuuria?

Kävimme kuitenkin kääntymässä huomisen kohteen ulkopuolella, kun ei viitsitty maksaa sisään pääsymaksua, se kun sisältyy siihen reissuun.

On vesiestettä ja tykkiä. Kyllä on vihulaisen ollut vaikea yrittää tänne tulla.

En hajuakaan, mitä tämä puussa oleva koristus tarkoitti, mutta tulipahan otettua kuva kuitenkin.

Joella oli oikeen merimerkit.

On siina helppo ajella, kun ei tarvitse kuin punaisen ja vihreän välistä puikahtaa. Vois pojilla mennä pasmat sekaisin, jos meitin saaristoon keppihelvettiin tuotaisiin.

Tämmösillä vehkeillä nää ajelee.

Oikeanpuoleinen on ”turistibussi” ja toi toinen tais olla ihan perhejahti??

Paikallisen ravintelin tiskinurkkaus ei herättänyt meissä hirveetä luottamusta astioiden puhtaudesta. Onneksi ei joka ravintolan vastaavaa tilaa pääse näkemään, vois jäädä pöperöt syömättä.

Semmoset 5-6 km lenkki ja sit altaalle löhöilemään.

Altaalla löhöilyn jälkeen, kävimme pienellä välipalalla, aivan periferiamme vieressä pienessä ravintolassa.

Tällaiset maukkaat kasvisruuat maksoivat pari € kappaleelta.

 

Palattuamme, vaihdoimme respassa rahaa, melkeimpä samaan kurssiin kuin kentällä, eli ihan ok.

Samalla varattiin bussiliput maanantaiksi Hoi An’iin. Matkaa on n 60 km ja maksaa karvan alle 4 € per nuppi. Hakevat hotellilta ja tod näk vievät hotellille, Hoi An’issa.

Nyt pieni huili, ennen illalliselle menoa.

Illalla liikenne rauhoittuu, mutta jotakin poikkeavaa omaamme nähden:

Perjantai-illan kunniaksi, olivat sulkeneet joitakin katuja liikenteeltä, joten sai rauhassa kävellä ja etsiä ruokapaikkaa. Sellainen löydettiinkin, aika läheltäkin.

Osoittautui varsin hyväksi valinnaksi.

Tosin ehkäpä pikkaisen hinnakkaaksi, paikallisittain ajateltuna.

Mutta olihan pöydissä oikeat liinatkin.

Kolmen lajin ja minun yhden ylimääräisen annoksen ja Madamen viinilasillisen kera, lasku oli huikeat 775 000.- Dongia eli n 30.- €. Ei ole paikallisilla tällaiseen useinkaan mahdollisuutta, keskiansio kun on 250-300 €/kk.

Seinillä vilisteli pieniä geggoja, tai mitä lie. Jättivät meidät kuitenkin rauhaan.

 

 

 

 

 

 

 

Naapurikuppilassa oli bussi hilattu yläkerran terassille. Kiva yksityiskohta.

Masut täynnä kämpille ja pehkuihin. Aamulla pitää nousta jo seiskalta palalle, tulevat hakemaan kasilta sille turneelle.

Pysykää kanavalla.

”Lomalle” Vietnamiin

28.2.2019 Yleinen

Olimme jo muutaman vuoden haikailleet matkaa Vietnamiin ja nyt se sitten vihdoin tapahtui.

Finnairin suoralla lennolla Saigoniin, tai nykyisin Ho Chi Min. Tosin kenttä on edelleen vanhalla nimellä.

Vähän reilut 650.- € per nenä, joten ei ihan kauheen paha hinta.

Lähtö viivästyi kahdella tunnilla, koska Pakistanin ilmatila oli ”suljettu” ja tämä meitin kone oli tulossa juurikin sieltä päin, eli joutui kiertämään kyseisen maan.

Intia ja Pakistan kalisuttelevat muitakin kuin miekkoja. Ovat ampuneet toistensa koneita alas, onneksi toistaiseksi sotilaskoneita vain.

Kuva kännykällä länsiväylästä.

Kone oli loppuun myyty, paitsi että meidän riville ei tullutkaan kolmatta henkilöä, joten saatiin levittää tavaramme ja itsemme paremmin. Paikat oltiin otettu takimmaisesta rivistä. Lyhyt matka vessaan sekä pientä jaloittelua oli helpompi tehdä.

Onneksemme emme olleet jatkolentolippuja ostaneet netistä, koska nythän olisimme myöhästyneet moiselta lennolta.

Saigonin kentällä henkilökunta tyhjenteli hihnalta laukut tuollaiseen järjestykseen. Oli ”kiva” ettiä omiaan.

Naapuriterminaalista lähtee sisäiset lennot, joten sinne ja lippuluukulle pilettien ostoon.

Emme saaneet ihan niin halvalla lentoa Hue:en, kuin olin etukäteen tutkaillut asiaa, mutta pakkohan ne oli ostaa, koska hotelli oli jo tilattu. Hintaa tuli 200.- € matkalaukkumaksuineen.

Vähän yllätyttiin, koska tämä kone oli melkeinpä loppuun myyty.

Huế (ransk. Hué, Chu Nom: 化, kiinalaisilla merkeillä: 順化) on entinen Vietnamin pääkaupunki Sông Hương -joen (myös Hán nôm tai Perfume) varrella muutaman kilometrin päässä Etelä-Kiinan merestä Vietnamin läpi kulkevan rautatien varrella. Se on Thừa Thiên-Huến maakunnan pääkaupunki. Asukasluku on 303 000 asukasta (2009). Kaupungista on noin 660 kilometriä Hanoihin ja 1 100 kilometriä Hồ Chí Minhin kaupunkiin.

Huế oli 1600-luvulta 1800-luvulle hallinneen Nguyễn-dynastian pääkaupunki. Keisari Gia Long (Nguyễn Phúc Ánh) yhdisti maan 1802, jolloin kaupunki oli koko maan pääkaupunki aina vuoteen 1945, jolloin keisari Bảo Đại luopui vallasta ja kommunistihallitus siirsi pääkaupungin Hanoihin.

Vietnamin sodan aikana kaupunki sijaitsi Etelä-Vietnamin puolella, lähellä Pohjois-Vietnamin rajaa, mistä syystä se kärsi merkittäviä vaurioita etenkin vuoden 1968 Tết-hyökkäyksen aikaisen Huến taistelun ja verilöylyn aikana.

Huến tärkeimmät muistomerkit ovat vielä ehjiä, ja ne kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin. Kaupungissa on 18 000 opiskelijan yliopisto.

Tuossapa sytä tulla tänne. Ja jotta päästäisiin ”fiilikseen”, hotellimme on Ranskalaisten rakennuttama ja ollut aikoinaan viiden tähden talo.

Ajan patina näkyy, mutta ei pahasti. Tasoonsa nähden halpa, 35.- € vrk.

Käytiin sitten syömässä ihan hotellin lähellä, pikkuisessa ravintolassa.

Hinta ”pöyristytti”.

Kolmen lajin setti, n 10.- € yhteensä.

Ilallakin lämpöä piisaa, karvan alle 30.

 

Huomenissa sitten uusin voimin tutustumaan ympäristöön tarkemmin.