Selaat arkistoa kohteelle vaunun vaihto.

Kotiin lähdön aika

10.1.2018 Yleinen

Niin sitten lomamme alkoi lähestyä sen verran loppuaan, että oli pakattava laukkumme, Paluumatka kestää junavuorokausina ihan yhtä kauan kuin tulo tänne. Nyt olisi tarkoitus olla jäämättä Moskovaan yöksi, ei edes yhdeksi yöksi.

Haikein mielin vietimme läksiäisiä Helenan luona. Toki syömässä sitä ennen käytiin, täällä kun ei kukaan tee kotonaan ruokaa, aamupalat korkeintaan.

Ullan avustuksella kävimme ostamassa paluuliput Moskovaan. Hintahan oli takaisin päin melkeinpä puolet halvempi, 300.- mk, täältä ostettuna, kun Suomessa maksoi matka toisin päin 500.- mk.

Lähtöleima Kiinasta, keskiviikko 25.8.1976 ja samalla sivulla Suomen tullin saapumisleima.

Nyt ei tullut junapalvelija kyselemään kabiiniimme mitään, eikä tullut kukaan muukaan.

Ihan itse ”jouduttiin” menemään ravintolavaunuun ja tilaamaan,

Kyllä jai ikävä kiinalaista ravintolavaunua. En ole sen koomin junissa näin hyvin syönyt.

Olutta varattiin pikkaisen mukaan, kuten lukija muistaa, ei se hääviä ole sen enempää Gobin autiomaassa kuin Siperiassakaan.

Lisäksi olimme käyneet kaupasta ostamassa säilykelihaa. Pikkasen vaihtelua tulevaan yksitoikkoiseen ruokavalioon venäjällä. Saatiin lainaksi Ullalta pieni hedelmäveitsi, joka helpotti lihan kaivamista purkista, meillä kun ei ollut minkäänlaisia välineitä omasta takaa,  jonka palautimme myöhemmin, hänen niin vaadittua, muuten ei olisi lainannut.

Tällä kertaa Kiinan tullissa ei ollut mitään maata järisyttävää esitystä. Sen sijaan odotushuoneessa tulivat kyselemään, mitenkä olimme viihtyneet Kiinassa. Ja taaskaan eivät meinanneet ymmärtää, että meitä on vain kaksi. Kyselivät lopun ryhmämme ”kohtaloa”??? Siinä sitten dipa daapaa haasteltiin.

Päätettiin tehdä Kiinalaisille jullikka. Tänne kun ei kuulemma voi jättää, unohtaa, mitään. Me jätettiin tänne odotushuoneeseen yksi huiska, siihen sohvalle, missä oltiin istuttu, semmoinen pyöreä, ohuesta silkistä tehty löyhyttelyhuiska. Oltiin ihan varmoja, että ennen kuin juna lähtee jatkamaan matkaansa me omassa sopessamme, joku kiikuttaa huiskan meille. Vaan eipä tuonut. On siinä ollut hirveä polemiikki virkailioilla – mitenkäs tää saatais takaisin noille turisteille, kun ovat huomaneet ”erehdyksemme”.  Eivät saaneet, ei ainakaan vielä ole tullut (10.1.2018).

Nyt ei ollut tullissa ongelmia, ei ainakaan filmien kanssa.

Jätettiin kaikki kuvatut, kehittämättömät filmit lähetystöön. Tytöt lupasivat laittaa yhden kerrallaan kuriiripostin mukana ne Suomeen. Useampaa ei kuulemma uskaltaneet samaan lähetykseen laittaa kuin tuo yksi rulla. Niin niitä sitten tuli rulla per viikko useamman viikon ajan koko syksyn. Ja jokaisen sitten vein Soukassa olevaan valokuvausliikkeeseen. Kyllä ne pikkasen ihmetteli, että miten vaan rulla per viikko. En voinut kertoilla totuutta.

Tämäkään ei olisi ollut mahdollista tavalliselle matkaajalle. Ai niin, eihän tänne tuohon aikaan tavallinen matkaaja olisi edes päässyt.

Mongoliaan tultiin 25.8. pois 26.8. torstaina.

Saatiin viimeinen kunnon ruoka loppumatkalla ylittäessämme Mongolia.

 

Sinällään tämän paluumatkan teki mielenkiintoiseksi tärkeä asia.

Ne paikat, missä tullessa oltiin yöllä, oltiin nyt valoisan aikaan. Siispä näimme koko tämän matkan kaikki maisemat.

Tosin, muutama mielenkiintoin paikka jäi nyt uudelleen näkemättä.

Edes yön pimeys ei näköjään haitannut, jota olimme pikkaisen alkuun mananneet, että kun jää niin paljon näkemättä.

Ei jäänyt.