Selaat arkistoa kohteelle turisti.

Kohti Phan Thiet’iä junalla 13.3.

13.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen viimeiset pakkaukset ja laukut pykälään, hissillä alas, pikkolon avustamana taxiin.

Kymmenen minuutin matka asemalle ja tiskiltä tarkistuttamaan lippumme oikeellisuus. Virkaili hyväksyi lippumme, joten minä etsimään rahanvaihtopistettä. Ei löytynyt, ennen kuin tajusin vilkaista kadun toiselle puolelle, pankki.

Kurssi on sitten ensi vaihtomme vähän huonontunut, nyt satasella saa ”vain” 2,584 000 Dongia, kun aluksi saatiin 2,600 000 VDG.

 

Odotuhallissa ei vielä ruuhkaa. Syynä ehkäpä junien harvempi käynti asemalla. Tänne kun ei eksy juna edes joka tunti.

Maalailivat kovasti ulkona, jonka ”käry” tuli sisälle asti. Huoneen vaihto helpotti vähän.

Pari Suomalaista nuorehkoa miestä oli matkalla Saigoniin samalla junalla, joten pari sanaan vaihdoin heidän kanssaan. Olivat pikkasen pidemmällä reissulla, puolisen vuotta. Kiertäneet kohta puolet Aasian maista.

Juna tuli puolisen tuntia myöhässä, mutta tuli kuitenkin.

Löydettiin paikkamme helposti ja laukut katonrajaan. Olikin Komin akan pojalla punnertamista. Tuo kuulakärkikynä kun ei hirveesti ole muskeleita kasvattanut. Sain ne kuitenkin paikoilleen.

 

 

 

Rata kulkee pääsääntöisesti laaksoja pitkin, joten vuoret siintävät ”hussakan” takaa. Ja riisiä, sitä täällä viljellään ja paljon. Onhan se heikeläisten pääravintoa.

Joskus matkalla ihmetellytkin, mitenkä nää sähkönsä tuottaa. No, siihen saatiin ainakin osittain vastaus. Sekä tuuli- että polttovoimalaa oli useampiakin rannikkoseudulla.

Tuulipuistoissa ei edes kaikki olleet pyörimässä, joten ilmeisesti energiaa riittää.

Toinen uusi asia minulle oli viininviljely.

 

Olin kaupoissa nähnyt paikallista viiniä myynnissä, mutta nähtiin useampiakin alueita, joissa todella paljon köynnöksia.

Ja istutksiakin oli monessa paikassa.

Taitaapi pistää kohta kampoihin monelle maalle, työvoimakustannukset taitaapi olla aikas pienet.

 

Kallioperä muutti myös muotoaan täällä ”etelämpänä”.

Nyt alkoi näkymään oikeata kivea ja kalliota. Eihän tämä tietenkään meidän graniitin veroista, mutta kiveä kuitenkin.

Viimein saavuttiin lähimmälle Phan Thiet’in asemalle, Bihn Thuan. Jäi siis vielä 20-25  km taximatkaa.

Koska juna oli pikä ja meidän vaunu kolmanneksi viimeinen, jäimme kivikkoon. Eli asemalaituri loppui muutama vaunu ennen meitä.

Siispä sepeliä pitkin laukkua kantaen kohti asemarakemmusta. No, olimmehan istuneet neljä tuntia junassa, joten liikunta tekee hyvää, varsinkin kun ei ole kuin +31 lämpöä.

Taxeja oli useampikin odottelemassa turistien tuloa. Onneksi siinä oli nokkamies, joka piti autojen vuoroista kiinni.

Olimme jo taxissa, kun nuori nainen, joka oli istunut käytävän toisella puolella vaunussamme, tuli kysymään ”kimppakyytiä”, eli pääseekö mukaan jakamaan taxia. Sehän vaan passasi meille. Matka olisi maksanut n 450 tuhatta, mutta nyt maksoimme vain 350 tuhatta. (n 15 €). Hän oli kuulemma menossa johonkin töihin, aivan resorttimme läheisyyteen, ja sanoikin, että kun nää taxit ovat niin kalliita (siis heille).

Tämä osa maakuntaa, siis joen pohjoispuoli, on rakennettu, käsittääkseni, pelkästään turistirysäksi.

Aluetta kutsutaan Mui Ne:Ksi

Viimesen päälle tiestö ja rakennuksetkin uuden karheita.

 

 

 

Varsinaisestihan tämäkin jokisuistossa oleva kaupunki lienee ollut ”vain” iso kalasatama.

Näkyi olevan kalapaatteja vieläkin.

Kuskimme tunti tienoon hyvin, kun suoraan kurvasi resorttimme oven eteen.

Äkkiseltään vaikuttaa hienolta paikalta.

Meidän bungalow lähellä allasta ja onneksemme pieni pusikko terassimme edessä, joten eivät kaikki toljota mitä me täällä sisällä touhutaan. Täällä pitäisi nyt sitten viihtyä seuraavat viisi päivää.

 

Merelle matkaa reilut sata metriä, jossa oma ranta tuoleineen.

 

Tuolta terassilta kun vähän kurkkaa, näkyy meri.

 

Ilalla kun syömässä käytiin, huomattiin, että hintataso on Hoi An’in luokkaa.

Alkuruuat, lämpimät sekä juomat karvan yli kympin meidän rahassa eli 300 tuhatta VDG.

Turistina Vietnamissa on aika halpaa.

 

Viimeinen päivä Hoi An 10.3.

10.3.2019 Yleinen

Niin alkoi viimeinen koko päivä Hoi An:ssa.

Pienelle lenkille lähdettiin.

Meidän lähirannalta pikkaisen etelään, kohti niemenkärkeä, rujon näköistä. Ovat tuoneet hiekkasäkkejä, ettein myrskyt veisi kaikkia hiekkoja, mutta kun nuo säkit ovat hajonneet ja nyt ympäristö kuin kaatopaikka.

Tarttis tehä jotain.

Vai miten meni niinku omasta mielestä.

 

 

Tuosta pikkaisen matkaa etiä päin, niin resortilla oli makeita kulkupelejä vuokrattavana.

Yritin ehdottaa Madamelle moisen välineen käyttöönottoa, mutta en saanut kannatusta.

 

Vielä parisataa metriä ja löytyi todella siisti ranta.

Olin kyllä lukenut tästä, mutta unohtanut.

Ei roskan häivää.

Tämä sijaitsee kahden kivikkorannan välissä, joten ilmeisesti nuo kivet ovat suojanneet myrskyiltä, eikä ole tarvinnut noita typeriä hiekkasäkkejä tänne raahata.

 

 

Iltapäivällä lähdettiin taas Cityyn, eli vanhaan kaupunkiin.

Oli pari muutakin turistia päättänyt tehdä samoin.

Ja nyt poikkeuksellisen paljon japanilaisia.

Ei oikeesti meinannut sekaan mahtua.

 

 

Vielä kuvia parista hienosta talosta.

 

 

Vasemman puoleinen on etelän puoleiselta saarelta, jossa on ilta/yötori.

Sielläkin oli ihan riittävästi tunkua. Löydettiin yksi pikku juttu veneeseen ja mulle uusi kesähattu, jota olin jo haikaillut pitempään.

 

Jos olisi halunnut katuravintoloissa ruokailla, tarjolla oli niin sammakkoa kuin linnunpoikia.

Ja paljon muutakin, niin uivia kuin maalla vilistäviä. Näähän syö ihan mitä kiinni vaan saavat. Me ei ehkä ihan kaikkea.

Sitten tuli pimee ja joki täyttyi valaistuilla veneillä. Ja veneet oli täytetty turisteilla.

Pikkasen menee kuvat pikselimössöksi, mutta pakko pienentää, kun tää ei hyväksi parempilaatuisia.

Illallinen nautittiin ja kokeiltiin paikallista herkkua,

WhiteRose tai jotain sellaista.

 

Siisti ja paikallisittain vähän kalliimpi, mutta mutta. Ei se nyt niin kallista ollut.

Ankan fileen nää oli kyllä kärtsännyt melko kuivaksi, muuten ihan ok.

 

Matkalla jo ”perinteiseksi” muodostuneeksi  kakkukahvilaksi, piti vielä tämmönen selfie napata.

Niin sai Old City Hoi An jäädä.

 

 

 

 

Huilipäivä

9.3.2019 Yleinen

Tälle päivälle ei oltu sovittu mitään ihmeellistä, joten tuli huilipäivä.

Netin ihmeellisessä maailmassa hotelleita tutkailtiin. Piti varata Nha Trangiin kämppä, maanantaina jo sinne pyyhälletään.

Ja sellainen löytyi, valinnanvaraa kun on enempi ku viitsii kahlata läpi.

Kolmenkympin pintaa per yö ja kaksi yötä ollaan. Ei paha.

 

Vlillä parsilla lämmittelemässä, niin samalla huomasin, kuinka meidän hotellin päätyseinä saa uutta väriä lisää.

 

Maalari oli näin lauantainakin töissä, kuten näkyy olevan kaikki muutkin, kuten oli Huessakin.

 

Löydettiin kiva pieni ruokapaikka, vajaan kilometrin päässä hotelliltamme.

 

Ruoka edullista, hyvä palvelu ja erityisen siisti.

Omistaja todella miellyttävä.

Annoin täydet ***** tripadviseriin.

 

Sieltä palattuamme, huomattiin, että taas oli bileet allas-alueellamme.

Häät näyttäis olevan tulossa.

Hotellilla on tapana laittaa kirje siivoojan mukana illalla tulevista tilaisuuksista, joten saatiin jo toinen ruskea kirjekuori.

Ei jääty odottelemaan häävieraita, vaan tilettiin taxi ja suhattiin vanhaan kaupunkiin.

 

Näin illalla valaistus on kohillaan melekinpä kaikkialla.

 

 

 

 

Täälläkin on häät jossain, kun hääpari oli veneilemään lähtenyt.

Meitäkin kyseltiin kyytiin, tosin eri veneeseen.

 

 

 

 

Madam meinas, että mekin hommaamme tommosia paperivaloja veneeseen ensikesäksi. Mitähän mahtain kotisuomessa viranomaiset merellä tuumata moisesta ”joulukuusi”koristelusta???

 

Syötiin täällä joenvarsiravintolassa ja se oli virhe.

Huonointa mitä koko reissulla saatu.

Täysin mautonta, katkikset normikokoisia, herkkusienet purkista.

Ja kaiken lisäksi 30-40 % kallimpaa kuin ”kotikadullamme”

Sen sijaan vähän ylempänä kaupungilla, kakkupalat, joita ei saa ”kotikadulla”, olivat jälleen hyviä.

Thom tarkoittaa, todennäköisesti, ananasta.

Tekivät myöskin pizzaa.

Ja oikeessa tuliuunissa.

Näytti ainakin hyvältä.

 

Siinäpä tärkeimmät tapahtumat tälle päivälle.

 

Näitä räätäleitä riittä tuolla vanhassa kaupungissa.

Tämä oli ihan jokivarressa, todella siistissä kunnossa olevassa talossa.

 

 

Vanha kaupunki kutsui

6.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen menimme vastapäiseen ”matkatoimistoon” tilailemaan jatkolippuja. Olin eilen illalla ”vakoillut” netistä, mitä maksaa, joten olin käryllä päivän hinnoista. Kun myyjä kertoi hänen hintansa, tehtiin kaupat.

Tämän kuitenkin ihan itse netistä tilasin.

Mutta kun sinne pitää päästä, kun sattuu olemaan useemman sadan kilometrin päässä etelään päin.

Siispä ostimme lentoliput Da Nang’ista Nha Trangiin. Tämä on lähin kenttä päästäksemme Phan Thiet’heen. Ja tuolta Nhan Trangista sitten junalla loppumatka, ensin Binh Thuan ja sitten taxi siitä. Tosin, päädyimme yöpyä enne junamatkaa pari yötä, päästään ”ison kaupungin” makuun ennen kun loppumatkassa ollaan oikeesti isossa cityssä, Saigonissa. Syy, että käytimme toimiston palveluita, enkä itse tilaillut netistä, on yksinkertainen. Emme pysty täällä printtailemaan lippuja. Joten nyt saimme voutherit, jotka sitten toivottavasti saamme vaihdettua matkusluviksi.

Kun tämä oli selvitetty, tilasi hän meille taxin, jolla huristelimme Hoi An’in vanhaan kaupunkiin, noin neljän kilometrin päähän. Maksoi melkein kolme euroa.

 

 

Siellä sitten ihmeteltiin vanhoja taloja,  oli kuulemma ranskalaisten ja japanilaisten rakennuttamoia, siis nämä hienoimmat.

 

 

Osa oli todella hienossa kunnossa.

Luulisi melkein uudisrakennuksiksi.

 

 

 

 

 

Tämän talon nykyinen käyttötarkoitus ei selvinnyt, tosin emme sitä kyselleetkään.

 

 

 

 

Kunhan saan ”pienennettyä” parempia kuvia, liitän niitä tänne.

 

 

 

 

 

Illalla kyätiin lähistöllä syömässä. Oli eka kerta, kun mopossa näin turvaistuimen ; – )

 

Tuohon se kaveri oikeesti istutti pojan ja huristelivat sitten koko perhe, vaimo takana, kotiin.

 

 

Hoi An ja ei hötkyilty

5.3.2019 Yleinen

 

 

Päivän sana oli allasosasto.

Ei oltu ajateltukaan tälle päivälle sen ihmeempää ohjelmaa, vaan rennosti otettiin.

 

Jossain vaiheessa alkoi tuulemaan aika reilusti, joten poistuttiin takavasemmalle eli pienelle lenkille.

 

 

 

Näkymää joen varrelta hotellimme ulkoterassilta.

 

Kävimme tutkailemassa meren rantaa, koska olin lukenut, että 2017 myrskyt oli vähän riepotellut rantaa.

Sitä olikin sitten korjailtu, lähinnä varmaankin ettei enempää vie hiekkoja pois?

 

Noi oli sitten pikkasen isompia hiekkasäkkejä.

Näkyi olevan tuotuna aika paljon, loppua ei näkynyt.

Palmurivistö oli kuitenkin säästynyt.

 

 

Pienissä ravintoloissa ruokailtiin ja välillä jätskiä nautittiin.

 

 

Näitä kuppiloita oli sitten heti paljon ja aika samanlaista evästä tarjolla.Hintakaan ei oleellisesti muuttunut vaikka puitteet sattoi ollakin aika erilaiset ja tasoiset.

Kadulla omistaja yrittää hoikutella ohikulkevia turisteja juurikin heidän ravitsemisliikkeeseen.

Kilpailu on kovaa.

 

Kun turistit syö istuen kunnon tuoleissa ja pöydissä, paikalliset joutuu tyytymään ”vähän” vaatimattomampiin olosuhteisiin.

Onko tämä nyt sitten se paljon puhuttu katukeittiö??

Todennäköisesti tällä ravintolanpitäjällä vuorekulut ei päätä huimaa, ellei sitten kylä veloita jalkakäytävän pätkästä jotain.

 

Vesi tulee ja menee vadeilla ja ämpäreillä. Oli sentää huuhteluvesi erikseen.

En ilennyt kysyä paljonko olisi annos maksanut.

 

Poikkikadullakin oli ravintoloita, mutta eipä olleet näin illalla auki.

Ei taida vielä olla high season???

Tällaista tänään.

Ja pieni informaatio lainattuna wikipediasta.

Hội An on kaupunki Keski-Vietnamissa. Hội Anin vanha kaupunki lukuisine suojeltuine rakennuksineen on julistettu Unesconmaailmanperintökohteeksi. Kaupunki oli merkittävä kauppasatama 1400-1800-luvuilla koko Kaakkois-Aasiassa, ja siellä oli useiden kiinalaisten ja japanilaisten kauppiaiden tukikohtia. Hội An on myös keskivietnamilaisen keittiön keskus.