Selaat arkistoa kohteelle trans-siperia.

Kotiin lähdön aika

10.1.2018 Yleinen

Niin sitten lomamme alkoi lähestyä sen verran loppuaan, että oli pakattava laukkumme, Paluumatka kestää junavuorokausina ihan yhtä kauan kuin tulo tänne. Nyt olisi tarkoitus olla jäämättä Moskovaan yöksi, ei edes yhdeksi yöksi.

Haikein mielin vietimme läksiäisiä Helenan luona. Toki syömässä sitä ennen käytiin, täällä kun ei kukaan tee kotonaan ruokaa, aamupalat korkeintaan.

Ullan avustuksella kävimme ostamassa paluuliput Moskovaan. Hintahan oli takaisin päin melkeinpä puolet halvempi, 300.- mk, täältä ostettuna, kun Suomessa maksoi matka toisin päin 500.- mk.

Lähtöleima Kiinasta, keskiviikko 25.8.1976 ja samalla sivulla Suomen tullin saapumisleima.

Nyt ei tullut junapalvelija kyselemään kabiiniimme mitään, eikä tullut kukaan muukaan.

Ihan itse ”jouduttiin” menemään ravintolavaunuun ja tilaamaan,

Kyllä jai ikävä kiinalaista ravintolavaunua. En ole sen koomin junissa näin hyvin syönyt.

Olutta varattiin pikkaisen mukaan, kuten lukija muistaa, ei se hääviä ole sen enempää Gobin autiomaassa kuin Siperiassakaan.

Lisäksi olimme käyneet kaupasta ostamassa säilykelihaa. Pikkasen vaihtelua tulevaan yksitoikkoiseen ruokavalioon venäjällä. Saatiin lainaksi Ullalta pieni hedelmäveitsi, joka helpotti lihan kaivamista purkista, meillä kun ei ollut minkäänlaisia välineitä omasta takaa,  jonka palautimme myöhemmin, hänen niin vaadittua, muuten ei olisi lainannut.

Tällä kertaa Kiinan tullissa ei ollut mitään maata järisyttävää esitystä. Sen sijaan odotushuoneessa tulivat kyselemään, mitenkä olimme viihtyneet Kiinassa. Ja taaskaan eivät meinanneet ymmärtää, että meitä on vain kaksi. Kyselivät lopun ryhmämme ”kohtaloa”??? Siinä sitten dipa daapaa haasteltiin.

Päätettiin tehdä Kiinalaisille jullikka. Tänne kun ei kuulemma voi jättää, unohtaa, mitään. Me jätettiin tänne odotushuoneeseen yksi huiska, siihen sohvalle, missä oltiin istuttu, semmoinen pyöreä, ohuesta silkistä tehty löyhyttelyhuiska. Oltiin ihan varmoja, että ennen kuin juna lähtee jatkamaan matkaansa me omassa sopessamme, joku kiikuttaa huiskan meille. Vaan eipä tuonut. On siinä ollut hirveä polemiikki virkailioilla – mitenkäs tää saatais takaisin noille turisteille, kun ovat huomaneet ”erehdyksemme”.  Eivät saaneet, ei ainakaan vielä ole tullut (10.1.2018).

Nyt ei ollut tullissa ongelmia, ei ainakaan filmien kanssa.

Jätettiin kaikki kuvatut, kehittämättömät filmit lähetystöön. Tytöt lupasivat laittaa yhden kerrallaan kuriiripostin mukana ne Suomeen. Useampaa ei kuulemma uskaltaneet samaan lähetykseen laittaa kuin tuo yksi rulla. Niin niitä sitten tuli rulla per viikko useamman viikon ajan koko syksyn. Ja jokaisen sitten vein Soukassa olevaan valokuvausliikkeeseen. Kyllä ne pikkasen ihmetteli, että miten vaan rulla per viikko. En voinut kertoilla totuutta.

Tämäkään ei olisi ollut mahdollista tavalliselle matkaajalle. Ai niin, eihän tänne tuohon aikaan tavallinen matkaaja olisi edes päässyt.

Mongoliaan tultiin 25.8. pois 26.8. torstaina.

Saatiin viimeinen kunnon ruoka loppumatkalla ylittäessämme Mongolia.

 

Sinällään tämän paluumatkan teki mielenkiintoiseksi tärkeä asia.

Ne paikat, missä tullessa oltiin yöllä, oltiin nyt valoisan aikaan. Siispä näimme koko tämän matkan kaikki maisemat.

Tosin, muutama mielenkiintoin paikka jäi nyt uudelleen näkemättä.

Edes yön pimeys ei näköjään haitannut, jota olimme pikkaisen alkuun mananneet, että kun jää niin paljon näkemättä.

Ei jäänyt.

 

Uralin vuoristo lähestyy

21.12.2017 Yleinen

Aamupalle ja tuijotusta ulos.

Maisemat vaihtuvat verkkaiseen tahtiin. Kolhooseja. joista päällepäin jo näkee, että aika vaatimattomissa oloissa kansa täällä elää. Mutta suurin osa tätä pätkää on metsää. Pelkkää koivumetsää, ei kiven kivee.

Juna pysähtyi muutamaksi minuutiksi.

  • 960 km Kirov (Киров, tunnetaan myös nimellä Vjatka, Вятка)

Kirov (ven. Ки́ров), vuoteen 1934 Vjatka (Вятка), on Kirovin 

alueen pääkaupunki Uralin länsipuolella Venäjällä.

Kaupunki perustettiin novgorodilaisten Hlynov-nimisen linnoituksen myötä 1374. Hlynov liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan 1489. Kaupunkina se on mainittu 1457. Kaupunginoikeudet se sai 1708 ja vuonna 1781 nimen Vjatka, jolloin siitä tuli myös kuvernementin pääkaupunki. Vuonna 1934 kaupunki nimettiin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.

Kaupungin vanhin olemassa oleva rakennus Trifonovin luostarin Ylösnousemuksen katedraali on vuodelta 1689.

Eipä tuolta vaunun ikkunasta hirveesti kaupungista muuta näe kuin aseman.

  • 1440 km (20 t) Perm (Пермь)

Perm (ven. Пермь) on kaupunki Kamajoen varrella Uralvuoriston länsirinteellä Permin aluepiirissä Venäjällä itäisimmässä Euroopassa. Se on Permin aluepiirin hallinnollinen keskus.

Perm sijaitsee vanhalla Perman alueella, joka oli alun perin suomalais-ugrilaisten kansojen asuttama. Paikalla tiedetään olleen Jagošihan (Ягошиха) kylä 1600-luvun alkupuolella. Kylään perustettiin kuparisulatto vuonna 1723. Paikkakunta nimettiin Permiksi ja se sai kaupungin aseman 1780 (toisten lähteiden mukaan 1781).

Perm oli vuodesta 1781 lähtien laajan Permin kuvernementin pääkaupunki. Kaupunkiin tuli poliittisista syistä karkoitettuja ihmisiä. Rautatieyhteys kaupunkiin valmistui 1874; rataa jatkettiin pian Siperian rautatieksi.

 

Vuonna 1940 Perm yhdistettiin läheisen Molotovilikan kaupungin kanssa ja sen nimeksi tuli Molotov. Vuodesta 1957 kaupungin nimenä on ollut jälleen Perm.

 

 

Permin kunniaksi otettiin Tuborgit, ja taidettiin ottaa Ballantai-whiskyt kyytipojaksi, Pekka mahaansa kun vielä valitteli.

Kaupunki oli jo aika iso viime vuosisadan alussa, kuva vuorilta 1910.

Kama-joki, Volgan sivuhaara, kulkee kaupungin halki.

Täällä juna pysähtyi ensimmäisen kerran, kymmeneksi minuutiksi. Ja tässäpä meidän näkymä.

Ihmeteltiin , kun heti junan pysähdyttyä, alkoi kuulua outoa kolketta harvakseltaan, ihan kuin olisi rautaa hakattu ? Välillä se kuului melkeinpä ihan läheltä ja sitten loittoni.

Jäi toistaiseksi arvoitukseksi.

 

 

Permin alue on heti Komin alueen eteläpuolella. Perimätiedon mukaan, meidän suku on lähtöisin Komista, minusta 11 sukupolvea taaksepäin oltaisiin lähdetty leveämmän leivän perässä Karjalaan. Isäni on syntynyt Karjalan Raudun pitäjässä.

Lounaalla oli tällä kertaa borsh-keittoa ja jotain lihaa pääruuaksi. Keitto oli ihan ok, mutta, se pääruoka ei nytkään aiheuttanut hip heitä. Pekka jatkoi paastoaan.

Sitten taas ulos katselua sekä välillä pientä kävelyä käytävällä. Pelattiin pikkasen korttiakin, mutta koska vielä oli valoisaa, säästettiin kortin peluut ja kirjojen lukemiset pimeämmälle osuudelle.

Matkalukemiseni oli Rikos ja Rangaistus Ajattelin sen sopivan kun kerran ollaan aika ”lähellä” kirjan tapahtumapaikkoja. Ja kirjoitustyylikin kun on raskaan oloinen, sekin puolusti valintaani.  Pekalla Edenistä itään, ilman suunta hänellä oli ok, mutta tapahtumamanner väärä.

Illalliseksi oli kulashia, vaihteeksi, ja pääruuaksi jauhelihapihvejä, vaihteeksi. Voihan sanonko mitä?? Pekalla teetä edelleen.

8 millinen filmimateriaali puhukoon puolestamme. Filmin pätkän lopussa on Lenin-pää Uralin vuoren seinämään tehtynä, puusta tai jostain? En ole nähnyt missään tästä kuvaa, joten voipi olla erikoinen pätkä.

 

Nähtiin ennen pimeän tuloa hyvin Uralin ylilys. Tosin, rata kiemurtelee ovelasti ettei oikein päässyt käsitykseen, kunka korkealla käytiin.

Euroopan ja Aasian raja ylitettiin jo ”alamäen” alkaessa ja vähän ennen kuin saavuimme Jekanteringburgiin.

1820 km (26 t) Jekaterinburg (Екатеринбург)

Taas sai Tuborgin.

Ärsyttääkö Puhelinmyynti? Hanki Puhelinmyyntikielto

Junassa sattui ja tapahtui

19.12.2017 Yleinen

Kun juna oli kulkenut Suomessa 120 km/h niin täällä nopeus putosi jonkin verran, mutta siitä huolimatta vaunu keinui huomattavasti enemmän.

Kun laukut oli saatu paikoilleen, toisin sanoen enempi vähempi levitettyä tyhjiksi jääneille kahdelle vuoteelle, lähdettiin ravintolavaunuun ruokailemaan. Vaikka juna oli kiinalainen, oli ravintolavaunu venäläinen. Siispä saisimme venäläistä ruokaa seuraavat päivät.

Alkuun oli kanagulassia ja pääruuaksi jauhelihapihvejä paistin perunoilla. Ruoka ei saanut meiltä mitään hip hei huraa huutoja, mutta leipä oli hyvää. Pyylevä maatushka hoiti tarjoilun, hitaasti lyllertäen huojuvassa ravintolavaunussa, ehkäpä ajatellen; turha kiirehtiä, nää asiakkaat ei karkaa mihinkään moneen päivään.

Niillä harvoilla asemilla missä tämä juna pysähtyy, jos joku poistuukin, ovat enempi paikallisia ja eivät tule tähän ravintolaan syömään, vaan voipaperisista kääröistään syövät omia eväitään. Näin pähkäilimme mekin aihetta.

Piva, eli paikallinen olut, oli ravintolassa lämmintä ja hiton pahaa. Mutta kun muutakaan ei uskaltanut juoda, oli pakko kärsiä. Ei ollut vesipulloja myynnissä, ei. Vodkaa ja sitä makeahkoa viiniä oli, mutta passattiin. Ajateltiin ottaa iisimmin. Minelaarivettä, nimeltään Baikal, oli, mutta suolaliemikin on linnunmaitoa sen rinnalla, joten pullon sisältö ei ole Baikkalia nähnytkään. Thyi.

Kun palasimme osastoollemme, tuli tietty vessassakin käytyä. Sielläpä selvisi syntyteroria ripaskalle. Meillä lännessähän on posliininen pönttö, johon istahtaa. Niin oli tässä vaunussakin. Mutta ilmeisesti suuri osa kansasta on tottunut kyykylleen hoitaamaan asiansa,  pelkkään reikään lattiassa. No nyt kun on pönttö, niin siihen ne yrittää kans kyykylleen mennä. Oli oikeen kengän jäljet. No jos pikkasen heiluu viel, niin kat se sit pistää jalat liikkeelle pysyäkseen siinä. Tällaisia me pohdittiin.

Pekalle tuli tuo wc varsin tutuksi. Herkkänä miehenä sai mahansa sekaisin, varmaankin siitä kanakeitosta.

Oli jonkin asteinen ruokamyrkytys, kun seuraavan kerran ruoka maistui vasta Novosebirskin kohdilla. Eli melkeinpä kolme vuorokautta meni vatsahuuhtelussa. Sitä Pekka yritti parhaansa mukaan lieventää Ballantain-vhiskyllä, joka oltiin sieltä Berjozkassa (valuuttakauppa) ostettu Tuborgin lisäksi.

Tuborgit meni melkeinpä heti säännöstelyyn. Sai vain ottaa, kun juna pysähtyi johonkin isoon kaupunkiin, tai ohitti jonkin merkittävän paikan. Pekalla oli etuoikeus viskiin ymmärrettävistä syistä.

  • 0 km (0 t) Moskova (Москва)
  • 440 km Nižni Novgorod (Нижний Новгород)
  • Tässäpä seuraava kaupungi, joka olisi mahdollistanut nauttia Tuborgit, mutta me olimme unten mailla kun tuo ohitettiin.

Palataanpa viisumiasiaan.

Siispä olimme jättäneet passimme Kiinan lähetystöön ja pikkaisen sekaisin tuntein poistuimme sieltä.

Ei oikein saatu selville, saatiinko viisumeita vaiko ei. Käskivät tulla hakemaan passit pois perjantaina 23.7. ja kuulemma riitti, kun minä haen ne, Pekalla kun oli töitä silloin.

Minä jännittyneenä hakemaan passeja perjantaina, heti aamusta.

Ja olihan ne viisumit siinä passissa.

Oli päivätty tälle samaiselle päivälle ja voimassa 31.8. saakka.

Erikoista myöskin tässä tapauksessa, ainakin lähetystön mukaan oli seikka, että olimme saaneet tuplaviisumit kiinaan. Tahtoo sanoa, että voimme käydä Hong Kongissa ja päästä vielä takaisin Kiinaan. Hong Kong kun sattuu olemaan Englannin alusmaa. Tiettävästi olimme ensimmäiset Suomalaiset jotka nämä ovat saaneet.

Tässäkin asiassa tehtiin historiaa.

Passit mukana menin Suomen matkatoimistoon, joka oli tuolloin siinä nykyisen Forumin kohdalla Simonkadun puolella. Löin passit pöytään ja kertoilin asiani. Tarvitiin Venäjän viisumit ja kaksi meno-paluu junalippua Moskovaan sekä menolippu Moskova-Peking. Virkailija ei millään meinannut uskoa, että meillä on viisumit Kiinaan, joutui kyselemään jostain puhelimella lisäinfoa itselleen. Lisäksi, yritti väkisin myydä paluuliput Peking-Moskova, mutta pysyin tiukkana, enkä ostanut niitä. Oli paluulippu puolta halvempi ostettuna Pekingistä, näin Ulla oli meitä informoinut.

Lopulta virkailia taipui minun tahtooni ja lupasi hoitaa kaikki asiat tiistaiksi. 27.7 mennessä.  Ja rahat piti olla mukana saadakseen paperinsa ja lippunsa takaisin. Oliskohan maksanut n 165.- mk Hki-Moskova-Hki ja Moskova-Peking 500.- mk per nuppi.  Melkein sama nykyrahassa euroina. Ja viisumin venäjälle mennen tullen maksoi pari kymppiä.

Tiistaina hain sitten tarvittavat asiakirjat.

Ja nythän jo istutaankin jo junassa, mitä nyt Pekka käy välillä halaamassa pönttöä.

 

 

Moskova saa jäädä

17.12.2017 Yleinen

Tiistai koitti. Me pirteänä toimistoon. Käskettiin tulemaan iltapäivällä uudelleen.

Siis vielä piti kärvistellä monta tuntia, ennenkuin saataisiin selvyys, päästäänkö vai ei.

Vai joudutaanko iltajunalla takaisin Suomeen.

Tilannehan on alusta alkaen ollut kimurantti. Meillä on ollut vain transit-visa. Tarkoittaa, että voidaan matkustaa Venäjällä, mutta ei saada yöpyä, muutaaalla, paitsi liikkuvassa junassa.

Siksi paikalliset viranomaiset olisivat lähettäneet meidät takaisin Suomeen odottamaan seuraavaa junaa. Mutta lähetystö pelasti meidät. Koska asuimme lähetystössa, se on ikään kuin Suomi. Tai tulkitaan Suomen alueeksi.

No nyt tuo tie on käyty loppuun. Eli jos ei papereita, niin kotimaa kutsuu.

Päätettiinkin, että jos näin käy, menemme suoraan Seutulaan ja ensimmäinen kone, joka lentää pohjoismaiden ulkopuolelle, lennämme sillä mihin ikinä sit lentääkään.

Siinä saapi patsaskin, toivottavasti, haikeena muistella Suomi-poikien vierailua.

 

Näitä miettiessä, lähdettiin kylille. Mentiin semmoseen valtavaan tavarataloon. Isompi kuin Stokka.

Hyllyt notkuivat tyhjyyttään. Siellä, missä sattui olemaan jotai, oli porukkaa sitten heti helvetisti.

Systeemi toimi seuraavasti:  Ensin otit selville, mitä aiot ostaa, saako tuotetta eli riittääkö sitä ja mitä se maksaa. Sitten näillä tiedoilla jonotat kassalle, maksaaksesi tuotteen ja vasta sitten pääsi tiskille jonottamaan, mistä tuotteen saattoi saada. Pikkaisen meinas hermo mennä. Nyt en valitettavasti muista, mitä jonotettiin.

Takaisin lähetystöön.

Meille vielä kertaalleen teroitettiin Suomen valtion kantaa asioidemme hoitamiseen, mikäli jotain sattuisi. Siis eivät vieläkään aikoneet ottaa mitään vastuuta meistä. Eipä meistä muutkaan ihmiset hirveesti vastuita kanna, lukuun ottamatta omia vanhempiamme.

Saatiin jatkoaika Venäjän viisumiin sekä Mongolian viisumi. Kyllä Lyyralle oltiin kiitollisia.

Matkaevääksi käytiin hakemassa Tuborgin tölkkiolutta keissi. Koska sitä sai vain valuuttakaupasta, hinta oli aika suolainen.

Juna lähti ajallaan, olisko ollut klo 19:30.  Asemia on monta, mutta tämän Yaroslavsky Station.

  • Trans-Mongolian rata haarautuu  Irkutskin jälkeen ja kääntyy kohti Pekingiä kulkien Ulan Batorin kautta.

Tämä tiistaina lähtevä juna on Kiinalainen, mutta vaunussa oleva palvelija oli venäläinen maatushka.

Tätä katselua riittä nyt kuudeksi vuorokaudeksi.

Alun alkaen meillä oli ostettuna I-luokan lippu, mutta syystä tai toisesta, saatiin tavallinen neljä hengen osasto. Mutta kun juna nytkähti liikkeelle, jäätiin ihan kahdestaan, ei tullut lisää porukkaa. Aateltiin, kävipä taas Suomi-pojille mäihä. Kestääköhän tämä tuuri koko reissun??

Se selviää aikanaan.