Selaat arkistoa kohteelle siperia.

Kotiin lähdön aika

10.1.2018 Yleinen

Niin sitten lomamme alkoi lähestyä sen verran loppuaan, että oli pakattava laukkumme, Paluumatka kestää junavuorokausina ihan yhtä kauan kuin tulo tänne. Nyt olisi tarkoitus olla jäämättä Moskovaan yöksi, ei edes yhdeksi yöksi.

Haikein mielin vietimme läksiäisiä Helenan luona. Toki syömässä sitä ennen käytiin, täällä kun ei kukaan tee kotonaan ruokaa, aamupalat korkeintaan.

Ullan avustuksella kävimme ostamassa paluuliput Moskovaan. Hintahan oli takaisin päin melkeinpä puolet halvempi, 300.- mk, täältä ostettuna, kun Suomessa maksoi matka toisin päin 500.- mk.

Lähtöleima Kiinasta, keskiviikko 25.8.1976 ja samalla sivulla Suomen tullin saapumisleima.

Nyt ei tullut junapalvelija kyselemään kabiiniimme mitään, eikä tullut kukaan muukaan.

Ihan itse ”jouduttiin” menemään ravintolavaunuun ja tilaamaan,

Kyllä jai ikävä kiinalaista ravintolavaunua. En ole sen koomin junissa näin hyvin syönyt.

Olutta varattiin pikkaisen mukaan, kuten lukija muistaa, ei se hääviä ole sen enempää Gobin autiomaassa kuin Siperiassakaan.

Lisäksi olimme käyneet kaupasta ostamassa säilykelihaa. Pikkasen vaihtelua tulevaan yksitoikkoiseen ruokavalioon venäjällä. Saatiin lainaksi Ullalta pieni hedelmäveitsi, joka helpotti lihan kaivamista purkista, meillä kun ei ollut minkäänlaisia välineitä omasta takaa,  jonka palautimme myöhemmin, hänen niin vaadittua, muuten ei olisi lainannut.

Tällä kertaa Kiinan tullissa ei ollut mitään maata järisyttävää esitystä. Sen sijaan odotushuoneessa tulivat kyselemään, mitenkä olimme viihtyneet Kiinassa. Ja taaskaan eivät meinanneet ymmärtää, että meitä on vain kaksi. Kyselivät lopun ryhmämme ”kohtaloa”??? Siinä sitten dipa daapaa haasteltiin.

Päätettiin tehdä Kiinalaisille jullikka. Tänne kun ei kuulemma voi jättää, unohtaa, mitään. Me jätettiin tänne odotushuoneeseen yksi huiska, siihen sohvalle, missä oltiin istuttu, semmoinen pyöreä, ohuesta silkistä tehty löyhyttelyhuiska. Oltiin ihan varmoja, että ennen kuin juna lähtee jatkamaan matkaansa me omassa sopessamme, joku kiikuttaa huiskan meille. Vaan eipä tuonut. On siinä ollut hirveä polemiikki virkailioilla – mitenkäs tää saatais takaisin noille turisteille, kun ovat huomaneet ”erehdyksemme”.  Eivät saaneet, ei ainakaan vielä ole tullut (10.1.2018).

Nyt ei ollut tullissa ongelmia, ei ainakaan filmien kanssa.

Jätettiin kaikki kuvatut, kehittämättömät filmit lähetystöön. Tytöt lupasivat laittaa yhden kerrallaan kuriiripostin mukana ne Suomeen. Useampaa ei kuulemma uskaltaneet samaan lähetykseen laittaa kuin tuo yksi rulla. Niin niitä sitten tuli rulla per viikko useamman viikon ajan koko syksyn. Ja jokaisen sitten vein Soukassa olevaan valokuvausliikkeeseen. Kyllä ne pikkasen ihmetteli, että miten vaan rulla per viikko. En voinut kertoilla totuutta.

Tämäkään ei olisi ollut mahdollista tavalliselle matkaajalle. Ai niin, eihän tänne tuohon aikaan tavallinen matkaaja olisi edes päässyt.

Mongoliaan tultiin 25.8. pois 26.8. torstaina.

Saatiin viimeinen kunnon ruoka loppumatkalla ylittäessämme Mongolia.

 

Sinällään tämän paluumatkan teki mielenkiintoiseksi tärkeä asia.

Ne paikat, missä tullessa oltiin yöllä, oltiin nyt valoisan aikaan. Siispä näimme koko tämän matkan kaikki maisemat.

Tosin, muutama mielenkiintoin paikka jäi nyt uudelleen näkemättä.

Edes yön pimeys ei näköjään haitannut, jota olimme pikkaisen alkuun mananneet, että kun jää niin paljon näkemättä.

Ei jäänyt.

 

Perjantaiaamu

28.12.2017 Yleinen

Aamulla saavuimme Krasnojarskiin. Taas oli iso joki ja aika, vaikka olikin aamu, Tuborgin.

  • pe  4100 km (58 t) Krasnojarsk (Красноярск)

Kaupungissa on laivanrakennus-, kone-, puunjalostus-, nahka-, kemian- ja elintarviketeollisuutta. Lisäksi tuotetaan alumiinia. Kaupungin läheisyydessä Jeniseissä on suuri vesivoimala, joka on yksi maailman suurimmista. Toisen maailmansodan aikana kaupunkiin siirrettiin runsaasti teollisuutta Neuvostoliiton Euroopan puolisilta alueilta.

Metsikkö muuttui vähitellen Siperian lehtikuusivaltaiseksi.

Tästä eteen päin olikin vuoristossa luikertelua, joten juna eteni paikoin aika hitaasti. Välillä oli niin pilvistäkin, ettei nähnyt oikein mitään. Ilmeisesti oltiin paikoin sen verta korkeella.

 

Taišet (ven. Тайше́т) on kaupunki Irkutskin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Birjusa-joen varrella 670 kilometriä Irkutskistaluoteeseen. Kaupunki on Taišetin piirin keskus. Sen kautta kulkee Novosibirskin ja Irkutskin välinen valtatie M53 sekä Siperian rata, josta haarautuu Baikalin–Amurin rautatie ja Abakaniin johtava rata.

Paikkakunta on syntynyt vuonna 1897. Rautatien, maantien ja jokiyhteyden ansiosta siitä kehittyi huomattava kauppapaikka ja hallinnollinen keskus. 

5190 km (76 t) Irkutsk (Иркутск) ohitettiin , sen kummenpia muistoja. Sumu jatkui.

Laskeutumisen Baikalin rannoille sen sijaan muista hyvin.

Sadepilvien seasta alkoi Baikaljärvi näkymään.

Rata kulkee aivan järven rantoja pitkin.

Suurin yllätys oli kuitenkin saapuminen Slju djanka kylään. Ensimmäinen kylä missä oli asemakaava ja taloissa muutakin väriä kuin harmaata. Maatushkoilta ostettiin leipää ja juureksia, ruuat kun eivät olleet muuttuneet mihinkään

5310 km Slju djanka (Слюдянка)

Ja viimeiset Tuborgit nautitiin kauniin kylän asemalla, tosin emme ulkona, koska juna ei tässä kauan pysähtynyt.

Siitä etiäpäin saatiin nauttia kauniista maisemasta. Ikimuisoinen pätkä tätä matkaa.

 

 

Baikalsk (ven. Байка́льск) on kaupunki Itä-Siperiassa Irkutskin alueella Baikaljärven lounaisrannalla ja sijaitsee Siperian radan varrella, 162 km Irkutskista idän suuntaan.

Baikalsk perustettiin 1961, kun sinne alettiin rakentaa suurta sellutehdasta. 

Baikaljärvi tai Baikal (ven. О́зеро Байка́л, Ozero Baikal) on Venäjällä, Itä-Siperian eteläosassa, lähellä Mongolian rajaa sijaitseva maailman syvin järvi.  Järven pinta on 456 metriä merenpinnan tason yläpuolella. Baikaljärven suurin syvyys on noin 1 642 metriä. Baikal on Aasian toiseksi suurin järvi ja se on tilavuudeltaan maailman suurin makean veden järvi, ja se sisältää yli viidenneksen maailman sulan makean veden yhteismäärästä. Baikaljärvi liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996.

Baikal on myös maailman vanhimpia järviä. Baikaljärvi muotoutui vanhasta hautavajoamasta, ja on siksi pitkä ja kapea. Baikaljärven eläimistö on muotoutunut erilaiseksi kuin muualla. Sieltä tunnetaan yhteensä 2 500 kasvi- tai eläinlajia, joista reilusti yli puolet on kotoperäisiä.

Vähän matkaa Baikalin kaupungista eteenpäin, nähtiin asia, jota minä en ainakaan ole koskaan Suomessa nähnyt.

Bussi oli juuttunut mutavelliin ja oli melkeinpä ”mahaansa” myöden siinä. Matkustajat olivat ulkona ja yrittivät työntää bussia pois siitä liejusta. Meneehän se matkanteko noinkin, aateltiin me. Ja toisaalta. jos et auta bussia pois siitä liejusta, ei matkakaan etene. Minkäs teet. Ai niin, työnnät…..

Tien kunnosta kertoo hyvin se, että Pekka ei olisi noissa olosuhteissa omalla traktorillakaan mennyt ajelemaan tuonne, puhumattakaan bussilla.

Sitten rata alkoikin kääntyä kohti sisämaata ja Baikal jäi taaksemme.

5640 km (83 t) Ulan Ude (Улан-Удэ) haarautuu Mongooliaan menevä rata ja toinen, se jolla alun alkaen piti mennä, jatkaa Vladivostokkiin, Mantsuriaan. Jäipähän kukkulat näkemättä.

Ulan-Ude sijaitsee Siperian radan varrella. Sieltä on rautatieyhteydet Irkutskiin, Mongolian Ulan-Batoriin ja Tšitaan, joiden kautta liikennöidään edelleen suoraan MoskovaanKiinaan ja Vladivostokiin. Kaupungissa on jokisatama ja lentokenttä.

Työkalut, koneet ja tarvikkeet kotiin

Uralin vuoristo lähestyy

21.12.2017 Yleinen

Aamupalle ja tuijotusta ulos.

Maisemat vaihtuvat verkkaiseen tahtiin. Kolhooseja. joista päällepäin jo näkee, että aika vaatimattomissa oloissa kansa täällä elää. Mutta suurin osa tätä pätkää on metsää. Pelkkää koivumetsää, ei kiven kivee.

Juna pysähtyi muutamaksi minuutiksi.

  • 960 km Kirov (Киров, tunnetaan myös nimellä Vjatka, Вятка)

Kirov (ven. Ки́ров), vuoteen 1934 Vjatka (Вятка), on Kirovin 

alueen pääkaupunki Uralin länsipuolella Venäjällä.

Kaupunki perustettiin novgorodilaisten Hlynov-nimisen linnoituksen myötä 1374. Hlynov liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan 1489. Kaupunkina se on mainittu 1457. Kaupunginoikeudet se sai 1708 ja vuonna 1781 nimen Vjatka, jolloin siitä tuli myös kuvernementin pääkaupunki. Vuonna 1934 kaupunki nimettiin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.

Kaupungin vanhin olemassa oleva rakennus Trifonovin luostarin Ylösnousemuksen katedraali on vuodelta 1689.

Eipä tuolta vaunun ikkunasta hirveesti kaupungista muuta näe kuin aseman.

  • 1440 km (20 t) Perm (Пермь)

Perm (ven. Пермь) on kaupunki Kamajoen varrella Uralvuoriston länsirinteellä Permin aluepiirissä Venäjällä itäisimmässä Euroopassa. Se on Permin aluepiirin hallinnollinen keskus.

Perm sijaitsee vanhalla Perman alueella, joka oli alun perin suomalais-ugrilaisten kansojen asuttama. Paikalla tiedetään olleen Jagošihan (Ягошиха) kylä 1600-luvun alkupuolella. Kylään perustettiin kuparisulatto vuonna 1723. Paikkakunta nimettiin Permiksi ja se sai kaupungin aseman 1780 (toisten lähteiden mukaan 1781).

Perm oli vuodesta 1781 lähtien laajan Permin kuvernementin pääkaupunki. Kaupunkiin tuli poliittisista syistä karkoitettuja ihmisiä. Rautatieyhteys kaupunkiin valmistui 1874; rataa jatkettiin pian Siperian rautatieksi.

 

Vuonna 1940 Perm yhdistettiin läheisen Molotovilikan kaupungin kanssa ja sen nimeksi tuli Molotov. Vuodesta 1957 kaupungin nimenä on ollut jälleen Perm.

 

 

Permin kunniaksi otettiin Tuborgit, ja taidettiin ottaa Ballantai-whiskyt kyytipojaksi, Pekka mahaansa kun vielä valitteli.

Kaupunki oli jo aika iso viime vuosisadan alussa, kuva vuorilta 1910.

Kama-joki, Volgan sivuhaara, kulkee kaupungin halki.

Täällä juna pysähtyi ensimmäisen kerran, kymmeneksi minuutiksi. Ja tässäpä meidän näkymä.

Ihmeteltiin , kun heti junan pysähdyttyä, alkoi kuulua outoa kolketta harvakseltaan, ihan kuin olisi rautaa hakattu ? Välillä se kuului melkeinpä ihan läheltä ja sitten loittoni.

Jäi toistaiseksi arvoitukseksi.

 

 

Permin alue on heti Komin alueen eteläpuolella. Perimätiedon mukaan, meidän suku on lähtöisin Komista, minusta 11 sukupolvea taaksepäin oltaisiin lähdetty leveämmän leivän perässä Karjalaan. Isäni on syntynyt Karjalan Raudun pitäjässä.

Lounaalla oli tällä kertaa borsh-keittoa ja jotain lihaa pääruuaksi. Keitto oli ihan ok, mutta, se pääruoka ei nytkään aiheuttanut hip heitä. Pekka jatkoi paastoaan.

Sitten taas ulos katselua sekä välillä pientä kävelyä käytävällä. Pelattiin pikkasen korttiakin, mutta koska vielä oli valoisaa, säästettiin kortin peluut ja kirjojen lukemiset pimeämmälle osuudelle.

Matkalukemiseni oli Rikos ja Rangaistus Ajattelin sen sopivan kun kerran ollaan aika ”lähellä” kirjan tapahtumapaikkoja. Ja kirjoitustyylikin kun on raskaan oloinen, sekin puolusti valintaani.  Pekalla Edenistä itään, ilman suunta hänellä oli ok, mutta tapahtumamanner väärä.

Illalliseksi oli kulashia, vaihteeksi, ja pääruuaksi jauhelihapihvejä, vaihteeksi. Voihan sanonko mitä?? Pekalla teetä edelleen.

8 millinen filmimateriaali puhukoon puolestamme. Filmin pätkän lopussa on Lenin-pää Uralin vuoren seinämään tehtynä, puusta tai jostain? En ole nähnyt missään tästä kuvaa, joten voipi olla erikoinen pätkä.

 

Nähtiin ennen pimeän tuloa hyvin Uralin ylilys. Tosin, rata kiemurtelee ovelasti ettei oikein päässyt käsitykseen, kunka korkealla käytiin.

Euroopan ja Aasian raja ylitettiin jo ”alamäen” alkaessa ja vähän ennen kuin saavuimme Jekanteringburgiin.

1820 km (26 t) Jekaterinburg (Екатеринбург)

Taas sai Tuborgin.

Ärsyttääkö Puhelinmyynti? Hanki Puhelinmyyntikielto

Maon aikaiseen Kiinaan kesällä 1976

15.12.2017 Kiinan matka 1976

Aion kertoilla matkastamme Kiinaan vielä kun muistan.

Osa kertomuksista perustuu päiväkirjaan, osa muistiin.

Tuohon aikaan, kun Mao vielä eli:

Minä nro 2191 Suomalainen joka olen saanut kiinaan viisumin vallankumouksen jälkeen ja huom! Maon aikaiseen Kiinaan. Matkakumppanini Pekka nro 2192.

Niin koitti lähtöpäivä, torstai.

Junan oli määrä lähteä klo 15:00 raiteelta 3,

Saattamaan oli tullut koko joukko edellisen päivän juhlioita ja tietenkin siinä tehtiin vielä viime hankintoja.

Meillähän ei ollut yhtään Suomen valuuttaa, joten Jukka osti meille tarvitsemamme taskulaskimen, 24,- mk,

Mitäkö laskimella junassa tekee ? Kilometri tolppia ei tarvitse laskea koska niissähän on numerot.

Se tulisi olemaan kauppatavaraa Moskovassa, hyvää sellaista.

Olin edellisellä tukkureissulla ostanut tukkupaketin Pk-purukumia, sekin käypää valuuttaa itänaapurissa.

Siskoni toi lupaamansa tonnin, tai siis vastaavan summan taaloissa, työntäen vaunuissa poikaansa Heikkiä, kummipoikaani, ikä 3 kk.

Suurimman osan rahoituksestani sain förskottina työnantajaltani Anttiloilta, 3000 mk.

Pekan rahoitus ei paljon poikennut minun: – Äitinsä allekirjoittama 3000 mk:n vekseli ja 500 förskottia tulevalta työnantajalta. Rohkea veto työnantajalta, joka ei vielä edes ollut työnantaja.

Eli vekselivetoisesti lähdettiin. Ne jotka eivät tiedä, mikä on vekseli, niin googleta. Mutta joka tapauksessa kallein rahoitusmuota, verrattavissa nykyisiin pikavippifirmoihin, vaikka pankit ne silloin hoitivatkin.

Pienten vetistelyjen, jota muuten kukaan ei ”näyttänyt”, jälkeen kapusimme vaunuun etsimään kabiiniamme.

Löydettyämme koppimme majottauduimme sinne ja tietenkin teimme jonkin sortin inventaarion, olisiko jotain unohtunut, ihan kuin se tässä vaiheessa olisi auttanut, juna oli jo liikkeellä ja ajallaan.

Jossain vaiheessa vääntäydyimme ravintolavaunuun syömään ja tietenkin pari olutta kyytipojaksi.

Lähtä Suomesta 29.7.1976. (emme tiedä miksi Hong Kongin leimat piti laittaa tohon samaan sivuun?)

Viipurissa juna pysähtyi sen verran että kerkesimme hätäisesti ostaa juomaa,  oisko ollut vodkaa ja shampanjaa, tai oikeammin kuohuviiniä, Venäläiset kun kutsuvat omaansa shampanjaksi. Lisäksi kävimme tutustumassa sikamaisesti haisevaan ja likaisen asemman vessaan, Hätä meni siinä vaiheessa ohi. Illemmalla nautiskelimme juomia ja jututimme käytävällä muita matkailijoita. Kuka oli menossa minnekin, etupäässä kaikki meidän ikäiset opiskelemaan jonnekin päin Venäjää.

Oli siinä muutama tyttökin mutta ei se kaikista yrityksistä huolimatta johtanut sen kummoisempaan tulokseen.

Juna oli ajallaan Moskovassa ja meidän piti vaihtaa asemaa, niitähän on ympäri Moskovaa seitsemän kappaletta, riipuen ilman suunnasta mihin päin olet menossa.

Ennen toiselle asemalle menoa piti käydä vaihtamassa voutherit lipuiksi ja se paikka taas oli ihan kaupungin ytimessä, hotelli Moskowskajan aulassa.

Eikun jonottamaan taxia ja sitähän sai jonottaa. Jossain vaiheessa odotellessa tuli hätä. Joten luontevaa oli löytää wc. Sen kyllä löysi hajun perusteella kaukaakin. Alas päästyäni järkytys oli karmea, ammoniakin lemu oli niin hirveä että oli pakko palata ulos, vetää keuhkot täyteen happea ja toivoa että se riittää reissun ajaksi, no, ei riittänyt, joten pakko oli henkäistä ja täyttää kituset sillä ihanalla, aromikkaalla ilmalla mitä oli tarjolla. Puistattaa vieläkin kun ajattelee.

 

Paperit levälleen tiskille siinä uskossa että ne vaihdetaan junalipuiksi.

Ei vaihdettu, ei.

Virkailia, vanhempi itseensä kyllästyneen oloinen nainen yritti selittä meille jotakin mutta emme oikein ymmärtäneet mitä. Me kun ei ihan hirveesti, siis lainkaan, osattu paikallista kieltä, ja toisaalta ei virkailijakaan osannut niitä kieliä mitä me ois ymmärretty.

Sen verran saatiin tolkkua että piti odotella muutama tunti ja tulla takaisin.

Etsimme valuuttabaarin, parit neuvoa-antavat ja pienen pohdinnan jälkeen takaisin tapaamaan viehättävää virkailijaamme.

Takaisin tultuamme, kerrottiin, että jotain oli tapahtunut, something has happend, useampaan kertaan, ja kehoitettiin menemään Intouristin pääkonttoriin. Menimme sinne, jolloin meille selvisi, että he haluavat meidän palaavan takaisin Suomeen.

Nyt alkoi pikku hiljaa selvitä, että ei taida juna lähteä, ei ainakaan meidän juna.

Nostimme pienen älämölön mutta eihän se auttanut mitään. Vaikka kuinka esittelimme vouchereitamme, passejamme kaikkine viisumeineen, ei asia edennyt yhtään.

Sitten keksimme pyytää hotellista huoneen, ajatus oli että jäädään sitten Moskovaan ja seuraavalla junalla takas Suomeen, Seutulaan ja ensimmäinen kone joka lentää pohjoismaiden ulkopuolelle, niin siihen.

Vähän ihmetystä aiheutti se kun ei saatu kuin huone jossa oli vain yksi sänky.

Takaisin alas respaan ja hirveä selitys päälle. Taas pienen ele- yms kielen jälkeen tyydyimme kohtaloomme, käskettiin odottaa. Mehän odotettiin.

Pienen kaupukikiertelyn jälkeen palasimme hotellille kuulemaan uutisia, olihan junaliput ok, olihan.

Ei ollut, ei.

Eikä siinä vielä kaikki, ottivat meiltä pois sen huoneenkin ja aikoivat lähettää yöjunalla takaisin Suomeen. Me ihan hermona että mitenkäs tässä näin pääs käymään. 

Olivathan he tottuneet ajamaan suomalaisia takasin, joskus jopa lepikot ryskyen, mut kaksi tavallista matkailijaa, eihän me mitään oltu tehty.

Sit keksittiin että Suurlähetystö, antakaa lähetystön osoite. Heillähän on velvollisuus auttaa pulaan joutuneita ihmisiä. Ja mehän jos ketkä olimme pulassa. Piti lähteä Kiinaan mut venäläiset ajaa meidät takaisin Suomeen.

Eivät antaneet.

Siispä taxia metsästämään, joka saatiinkin aika nopeasti, Näytettiin juna-aseman nimi, mistä Kiinaan menevä juna lähtee, vietiin matkalaukut sinne säilöön ja sitten lähetystöön.

Oli perjantai ja kello oli jo seitsemän hujakoilla, joten hiljaiselta näytti Lähetystöllä.

Aloimme jo tulla epätoivoisiksi, mutta sitten näimme jonkun silloin tällöin vilahtavan toisen kerroksen ikkunassa. Pienillä kivillä heittelimme aikamme ja saatiinkin hänen huomio kiiniitettyä meihin. Hän avasi ikkunan ja kyseli asiamme. Lyhyesti kerrottiin, jolloin käski ootella. Menisi katsomaan, olisiko ketään enää paikalla. Olivat lähteneet melkeinpä kaikki viikonlopun viettoon, kuka minnekin.

Meille kävi tuuri.

Lähetystösihteeri Markus Lyyra oli vielä paikalla, oli juuri pakkaamassa autoaan ja perhettään lähteäkseen Terijoelle viikonlopuksi. Hänelle jouduttiin pikkaisen enempi valottamaan tilannettamme. Siis paperit levälleen, nyt jo sisätiloissa. Tutkittuaan hetken ja lisäselvityksiä saaden, teki uskomattoman päätöksen, jota ei kuulemma yleensa kenellekkään tavalliselle matkaajalle tehdä.

Majoitti meidät kuriiriasuntoon, siipirakennuksessa oli pari tätä tarkoitusta varten varattua asuntoa.

Tämän hänen päätöksensä mahdollisti hyvin onnekas sattuma, siis meidän kannalta. Suurlähettiläs Hallamaa oli lomalla Suomessa ja Lyyra oli nyt korkein ulkoministeriön virkamies Moskovassa. Jos Hallamaa olisi ollut paikalla, olisi meidät todennäköisesti lähetetty Suomeen odottamaan asioiden selkeentymistä.

Ja asia oli luonnon katastrofi, jonka Lyyra meille kertoi.

Wikipediasta lainattu:

Kiinassa oli ollut maanjäristys, voimakkuudeltaan 7,8-8,2 Richterin asteikolla. Maanjäristyksen uhrien määräksi on virallisissa lähteissä ilmoitettu 255 000, mutta todellinen luku saattaa olla huomattavasti suurempi. Useimmissa asiantuntija-arvioissa puhutaan vähintään puolesta miljoonasta tai jopa miljoonasta kuolonuhrista. Järistys herätti pelkoa myös Pekingissä, ja se on haluttu yhdistää Kiinan politiikan saman kesän merkittäviin tapahtumiin. Mao Zedong kuoli noin kuukautta myöhemmin, 2. syyskuuta 1976. Perinteisesti Kiinassa on uskottu, että suuret luonnonmullistukset ovat merkkejä Taivaan mandaatin vaihtumisesta ja hallitsijan kauden päättymisestä.

Tämän järistyksen keskus oli Tietsinin kaupungissa, joka sattui olemaan kaivoskaupunki. Junarata kulki kaupungin halki. Tai siis oli kulkenut. Nyt tuo maanjäristys oli ”hukuttanut” radan, kuten suurimman osan kaupunkia taloineen, maan alle, niihin entisiin kaivoskuiluihin. Joten ei ihme, että juna ei lähtenyt, puuttui muutama kilometri rataa. Tämä selvisi myöhemmin.

Me siis majoituimme kuriirikämppään. Lyyra teroitti kovasti meitä mogaamatta tätä juttua, koska hän oli nyt vastuussa meistä. Lupasimme olla kunnolla.