Selaat arkistoa kohteelle show.

Gaalan tekoa

4.2.2018 Yleinen

Työurani loppuvuodet tein Restelin tapahtumaravintiloissa, joihin lukeutuu Espoossa oleva Metro Areena. Hallin ensimmäinen nimi tais olla Länsiauto Areena, sitten Barona-Areena, riippuen pääsponssorista.

Nyt oli vuorossa Emma-Gaala, 3.2.2018.

Emma-gaala on Musiikkituottajat ry:n järjestämä gaala, jossa palkitaan suomalaisen musiikkialan henkilöitä. Gaalassa valitaan muun muassa vuoden nais- ja miessolisti, vuoden yhtye ja vuoden yllättäjä. Palkintoa on jaettu vuodesta 1983 alkaen, ei kuitenkaan vuosina 1988–1990

Vaikka itse tapahtuma olikin lauantaina, olin jo torstaina suunnittelemassa työnjakoja, lähinna areenatason jaot.

En voi aivan tarkkaan kertoa, miten sen tein, siis teknisesti, sen enempää kuin paikalla olijoistakaan.

Hallin jäätasolle, tässä käyttämäni nimitys, areenataso, oli rakeenettu vajaat kolmekymmentä pyöreätä pöytää, joissa asiakkaina oli pääosin kaikki artistit.

Toisen puolen, kauempana esiintymislavaa, lähinnä ”taustajoukoille” oli pikiä pöytiä,

Vieraita näin ollen vajaat tuhat ruokittavana. Varsinaisella ravintolatasolla, toisessa kerroksessa, oli kaikki tilat myös täynnä. Lisäksi aitiot sekä Vip-tila, unohtamatta ”rahvasta”, joka oli ostanut pääsylippunsa katsomoon ja käytti siten baarien ja kioskien palveluita,  joten vipinää riitti.

Siispä sain tehtäväkseni jakaa areenataso sektoreihin, niihin tarjoilijoiden asemat ja että kuka tarjoilija olisi milläkin asemalla töissä. Simppeli tehtävä, paitsi että …. miten teet sen niin että kaikki sen ymmärtävät, muutkin kuin esimiehet.

Toki, olen tehnyt aika monessa vastaavan laisessa jutussa saman työn, mutta näin eläkkeellä ollessa on aivotyöskentely ”hitaampaa”, puuttuu rutiini. Se hidasti pikkuisen, mutta muuten homma oli ok.

Tällä kertaa henkilökunta oli todella ammattitaitoista.

Tässä esimiehet saavat omat ohjeistuksensa, eli priiffataan ensin heidät, jotta he osaavat priiffata tarjoilijat.

Vaikka osa onkin aika nuoria, ovat jo monessa liemessä ”keitetyt” mm UrheiluGalaassa, Hartwall-Areenalla.

Itsekin olin monena vuonna tekemässä tuota Urheilun suurta juhlaa Hartsulla.

 

Tässäpä meidän sektorin nuoriso, joista keskimmäisen olen kouluttanut tarjoilija-harjoittelijasta lähtien.

Olenhan jo monena vuonna toitottanut näissä isoissa tapahtumissa, että eikö jo olisi aika nuorempien ottaa ohjat käsiinsä. Nyt alkaa aika olla meikeläisen kohdilta kypsä.

 

Tämän kaksikon, Tuikun ja Suskun kanssa tehtiin töitö jo Mestaritallissa yli kymmenen vuotta sitten.

Nyt heidän vastuunaan olivat erikoisruokavalioiset, ja niitähän näissä taiteilijoissa riittää.

 

Tänä vuonna ovet avautuivat areenatasolle pari tuntia aikaisemmin, kuin ennen, mutta ei se paljon meitä auttanut, ehkäpä tunnin verran. Tässä sitä nyt ootellaan, että päästään oikeesti aloittamaan.

Kun on hyvä porukka toteuttamassa, on työ esimiehenä helppoa. Kaiken tämän lisäksi, olimme saaneet opiskelijoita oppimaan sekä auttamaan meitä, parhaitenhan tämmöiset oppii tekemällä, ei kirjoista, vaikka pitäähän teoriapuolikin hallita.

 

Opettaja Heikki ja taustalla muutama opiskelija.

Hänkin ollut jo monessa isossa oppilaineen mukana.

Minunkin kanssa, mm viimevuotisessa Emmassa.

 

Myös muut saattoivat ”pitkästyä” odotteluun, kun vieraat eivät tulleetkaan ajoissa. Tai tuvat ajoissa, mutta eivät paljonkaan aikaisemmin, vaikka mahdollisuus annettiin.

 

 

 

Keittöin ”kakkonen” tarkistamassa tilannetta, ja eiköhän ilme kerro kaiken.

 

Ihan kuin lavalla palkitut, saatoi hänkin hymyillä hyvin meneestä illasta.

 

Sitten ei ollutkaan enää kuin purkaminen.

Ensin on päivä tolkulla roudattu tavaraa ja sit ne viedään muutamassa tunnissa pois.

Valitettavasti kuvia en ottanut (ei saa) koko tasosta, jolloin pääsisi käsitykseen kok alueesta, mutta jos mielenkiintoa riittä, voi niitä googlettelemalla varmaankin netistä löytää.