Selaat arkistoa kohteelle sarza merellä.

Stora Halsö Inkoo

8.8.2018 Yleinen

Yö oli viileä. Siksipä nukuttiinkin pitkään.

Eikä aurinkokaan ollut kallion takaa päässyt cabiinia lämmittämään vielä tuossa vaiheessa liikaa.

Mutta ei hätää, tilanne korjaantui nopsaan.

 

Tosin, olimme jo tuossa vaiheessa olleet liki pari tuntia kiinni Stora Halsön laiturissa.

Pääsin pitkästä aikaa grillaamaan. Joko paikkoja, missä grilliä ei ole ollut, tai suurin syyllinen on ollut kuivuus, eli metsäpalovaroitus.

Puita oli tuotu lisää sitten viimekäynnin.

 

Naudan jauhelihasta pihvit tirautin ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Keli oli parin muka koleamman päivän jälkeen tullut taas helteiseksi.

Kun kavuttiin kallioita ylös kuvatakseni Mavicilla saarta toiselta puolen, hiki meinas tulla.

 

Saunan varasin myöskin.

nii, puita oli seinustatkin täys.

Kätevät nuo sadeveden kerääjät, tai siis suojat. Joku lyijypitoinen, tai raskas kuitenkin, nauha harson reunoissa. Eipä tuuli vie mennessään eikä havunneulaset tai ökit täytä saaveja.

Saunalle vievä polku oli kuin suoraan ”mummolasta”, varsinkin tämä loppuosa.

Ihan lapsuus tulee mieleen.

Löylyt on ihan mahtavat saunassa, yksi parhaista.

Eikä saunasta näköalakaan hassumpi ole, näin veneilijän vinkkelistä katsottuna.

 

 

 

Toinen päivä Tammisaaressa

6.8.2018 Yleinen

Herätiin tuuliseen ja jo selkeesti viileämpään päivään. Ei ollutkaan heti aamusta 25 tai yli asteita, nippa nappa 20.

Muutenhan tälle päivälle ei ollut mitään erikoista, joten eipä tuo keli haitannut. Lenkillä käydessä saatin päänahka putsattua, sen verran hulmusi hiukset.

Sataman vieressä olevassa puistikossa hopeapapajutkin kaikki samaan suuntaan lintallaan, kun arviolta 10-12 m/s tuuli pääsi puhaltelemaan suoraan rantaan.

Tuolta alkaa myöskin vanhakaupunki, kuvaajan selän takaa.

Kadut ovat nimetty melkeinpä kaikki ammattikunnittain.

Ilmeisesti oli saman henkiset majoittuneet lähelle toisiaan??

Jos tarvitsi pesupalveluita, oli ne kadunpätkältä helppo löytää.

Oli venemaakarin-, hatuntekijän-, målaren- jne katuja ja kujia.

Mutta kaikkein ylimpänä tietysti, kirkko.

Ja tietysti keskellä kylää, siis silloista.

Portaat kirkkoon sen verta kovasti kiinnitetty, ettei kiveä tarvitsevien ihan helpolla pääse, jos nuo mukaansa meinaa ottaa.

Ja koska meren äärellä ollaan, on tässäkin kirkossa kirkkolaiva.

Mitähän sisämaan kirkoissa katosta roikkuu??

 

Ja jos ei osannut lukea, auttoi kyltit kadun alkupäässä.

Varsinkin yläluokka teetti hattunsa tietysti näillä ammattilaisilla.

 

Lyhtypylväät ovat eri yritysten tuen turvin joko entisöity tai kokonaan uusia, saman näköisiä, koko vanhan kaupungin alueella. Tosin pieni muutos, ei enää kynttilät pala.

Oli siellä puistossa kylttikin, missä nämä lahjoittaja-yritykset oli mainuttu, mutta kun kuvan siitä otin, ei näkyny tässä formaatissa tekstistä fonttia.

Kujan päässä häämöttää paikallisten veneranta sekä kalastajien satama. 

 

Aallonmurtaja oli tehty tolpista, jonka ajan patina oli kaltoin kohdellut.

Ei estänyt harvat tolpat enää aaltojen etenemistä.

Vaan ei ole enää paljon paikallisten veneitäkään. Oisko ollut kymmenettä osaa, mitä ois mahtunut noihin laitureihin.

Ajat muuttuvat ja sen mukana ihmisten

tarpeet.

Mutta asua pitää, oli talo sitten uusi tai ”vähän” vanhempi.

Tuulen osoittimen (ei tota viiriksikään voi kutsu, kun rautaa on) alla oli talon rakennusvuosi, muistaakseni 1815.

Hyvässä kunnossa pääosin kaikki, ainakin päältä päin.

 

 

 

Useamman perheen entisajan rivari ja se piha. Kadun puolella ei ole ovia, joten kaikki kulkevat pihojen kautta. Mutta tämänhän lukija tietääkin, jos on vanhoja Suomi-filmejä katsonut. Ja jos ei ole, niin nyt sitten tietää.

 

Siitä sitten kaupoille torin poikki.

Torin eteläreunalla olevaa rakennusta restauroitiin. Se on ollut aikaisemmin kauppakeskus. Pikkukaupungin kauppakeskukseksi ollut iso aoikoinaan. Toivottavasti tulee uudelleen putiikkeja täyteen.

Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee, on sanonta, joka aina silloin tällöin tulee mieleeni.

Kirppikselle on Madamen melkein aina päästävä, jos sellaisen jossain näkee. Nyt ei löytynyt mitään, tälläkään kerralla.

Pihakirppiksen lähellä on kaupungin paras konditorio.

 

 

 

 

Meidän kaksi kakkupalaa, kahvi ja limppari kympin pintaa, joten ei ihan hirveän kallista.

Kaikki ihanat kakkupalat 3.30 € kpl.

 

Olis ollut leipää ja sämpylää, pullaa ja keksii, mutta sinne saivat tällä kertaa jäädä.

Paikka, jossa ehdottomasti kannattaa käydä, jos tänne asti tulee.

 

Satamassa on metsähallituksen ylläpitämä infopiste, jossa pysyvä näyttely.

Nämä ostoskärryt on merestä noukittu, ihan kuin sen sisältökin. Ollaan me ihmiset viisaita !!!!

Ei riitä, että valumien kautta saastutetaan meri, sinne on viskottava kaikkea, mitä nyt sattuu sillä kertaa käsissä olemaan.

 

Merikotka oli pitkään erittäin uhanalainen. Ei pelkästään ihmisten suoran tappamisen vuoksi, vaan ollessaan ravintoketjun huipulla, oli menettää lisääntymiskyvyn. Munista joita ne muni, ei kehittynyt poikasia. Onneksi tilanne on tältä osin korjaantunut ja saamme ihailla tämän uljaan linnut lennoista saaristossa. Mekin olemme havainnoineet useamman yksilön lentoa  tämän kesän reissun aikana.

 

Ihailtiin myöskin Knipan-ravintolan sisustusta sekä näköaloja pöydistä.

Tuolla tuli 70-luvulla istuttua toisenkin kerran, mutta nyt emme jääneet sinne, vaan valitsimme toisen rannalla olevan ravintolan.

Albatros oli sitä paitsi ihan veneemme vieressä, joten täydellä mahalla oli helpompi kömpiä ”kotiin”.

 

Ei ollut tässäkään ruokalan sisustuksessa valittamista, puhumattakaan näköalasta päydästämme.

Sehän oli meidän Sarza, joka oli melkein ikkunan alla.

Ruoka oli ehkäpä keskivertoravintolan hintoihin verrattuna kalliimpaa, mutta oli kyllä hintansa väärti.

 

Kampasimpukat alkuu, Madam otti Skagenin, ja erinomaista.

Molemmille pitkään haudutettua lampaan potkaa. Ei paljon veistä tarvittu.

Hyvä valinta ruokapaikaksi.

Illemmalla käytiin vielä kaupassa, ettei aamulla tarvitse muuta kuin köydet irroittaa ja menoksi.

 

Ilta-aurinkoa, lintuja sekä Sarza2

19.7.2018 Yleinen

Linnut sulassa sovussa Mavicin kanssa.

 

Västerlandet ja illan otokset

16.7.2018 Yleinen

Aurinkoa kuvasin ja yllätyksekseni, linuja ”eksyi” kuviin.

Vahinko, että ei enempää, noista kun saa aika upeita kun pikkasen hidastaa.

Pysykää kanavalla.

Grytskärin seikkailut jatkuvat

11.7.2018 Yleinen

Aurinko helli meitä tänää todellakin.

Paikan vaihto ja täysin plägä, edelliseen kävi pieni tuulen vire.

Söimme itsemme aivan ähkyiksi, joten meni pikkasen henkeä vetäessä.

Lähelle pöllähti jossain vaiheessa purkkari, joka ei syystä tai toisesta pitkään viihtynyt lahdukassamme.

Läksimme kuitenkin vähän myöhemmin lenkille. Saaren länsipäässä on pieni kalliokieleke, johon oli jossain vaiheessa tullut vene ja sinne asti päästyämme, juttelimmekin heidän kanssaan aika tovin.

Olin ajatellut, että radiossa, telkkarissa sekä netissämme jotain häikkää, kun on huonot yhteydet, mutta tapaamamme naapurit valittivat aivan samoista ongelmista. Eli, aluella nyt vaan sattuu olemaan hyonot kentät.

Tässäpä pieni pläjäys heidän veneestään.

Näköalat rupattelupaikalla oli oivallinen.

 

Näitä muurahaisten valtateitä oli tässä saaressa monessa paikkaa.

Tässäpä pientä havainnointikuvaa.

 

 

On ne merkillisiä otuksia, kun oikeen valtatiet raivaa.

 

 

Tämmösen vastavalokuvan otin, kun mielestäni tuo meri välkkyy niin hienosti, mutta ei taida välittyä oikea ”tunnelma” tästä otoksesta.

 

Siitä jatkettuamme, olikin maasto pikkaisen haasteellisempaa. Lopulta kävelimme ohi kohdan, josta olisi pitänyt mennä saaren poikki välttääksemme mökit, jotka saaren itäpäässä ovat. Mutta mepä melkeinpä törmättiin ensin päärakennukseen ja myöhemmin saunaan. Saatiin sitten mustikan varpujen seassa tarpoa tovi, ennen kuin päästii paremmalle polulle, joka toi meidät sinne, minne tavoitteemme alun alkaen oli, Sarzan luo.

Pysykää kanavalla.

Tarinat eivät lopu tähän, vaan huomenna jatkuu……

Kohti Haapasaarta

11.6.2018 Yleinen

Aurinkoisessa ja kevyessä tuulessa päästiin vaihtamaan maisemaa. Kohde oli tälle päivälle Haapasaari, noin 11 mailia lounaaseen Ulko-Tammiosta, oikaisten. 

Tuolta matalikoita ja kivikoita väistellen osasin kuin osasinkin tulla.

Tarkkana tietty saa olla.

Merikortti, Loistokarttaohjelma sekä tämä plotteri. Niitä kolmea seuraillessa hyvä kun ohjaamaan kerkee…..

Ja pitäs vielä maisemiakin kattoo …..

Sattumalta huomasin tuommoisen luodon nimen, Sopanen.

 

Kyllä alkoi hymyilyttää.

Sen verran paljon ollaa herra-Sopasen kanssa aikoinaan merillä pyöritty, ja vähän muuallakin.

 

 

 

 

Täälaisesta saaresta on nyt kysymys.

Täällä on ollut asutusta jo 1500-luvulta lähtien.Nykyinen rakennuskanta on syntynyt 1800-luvun lopulta 1920-luvulle. Vanhimmat säilyneet ovat 1700-luvulta.

Kaksi ammattikuntaa on ylitse muiden, saarelaisten keskuudessa: luotsaus ja kalastaminen.

Virolaisten kanssa käytiin aina 2.maailman sotaan saakka vilkasta seprakauppaa,

Seprakauppa oli Suomen etelärannikon ja Viron pohjoisrannikon asukkaiden Suomenlahden yli käymää, tavaranvaihtoon perustunutta kauppaa, jonka pääartikkeleina olivat suomalaisten suolasilakka ja virolaisten vilja, etenkin ruis. Ainakin 700 vuotta jatkunut seprakauppa hiipui toiseen maailmansotaan mennessä.

Täällä suorastaan huokuu ”vanhat ajat”. Jotenkin tuli mieleen Utö, vaikka ei näitä voi muuten verratakkaan, kuin vanhojen ammattien perusteella.

Kirkko on rakennettu vanhan, 1741 karttoihin mainitun, kirkon paikalle, 1858, eli ei ihan eilen.

Majakka keskellä korkeinta kalliota, n 20 meren pinnasta, on ”vähän” nuorempi, 1862 kasattu kivistä, 19 m korkea ja 3 m tiiltä.

Virallinen tulliasema on toiminut 1863 lähtien, nykyisin merivartioston asemana vuodesta 1931.

Tänne on ilmoittauduttava, jos aikoo Saimaan kanavan kautta järvelle mennä.

 

Seinässä on kyltti, milloin kauppa on tänne saatu.

Toimii näköjään postina, yleisenä ilmoitusten jakopaikkana yms. sen verran tuulikaappiin päästiin vilkaisemaan. Oli mennyt tuntia aikaisemmin kiinn, kun tultiin sen verran ”myöhään, vasta kuuden pintaan.

 

Näkyi olevan siellä seinällä paikallinen tonttien asemakaava. Numeroitu oli, varmaankin tietävät kuka minkäkin numeroisen tiluksen omistaa.

Kaavoitus voi olla aika vanhaa perua.

Ja veikkaisin, että muutoksia on turha hakea.

 

 

Näkemistä on vähän liiankin kanssa, ei oikein tiedä, mihin päin katseensa suuntaisi

.

 

 

 

Tuossa oikealla olevassa kuvassa, näyttäisi, että tänne on pikitie tehty, mutta onneksi näin ei ole.

 

Kyllä tämä tie on ihka oikeeta Suomalaista graniittia.

Ei tarvi pinnoittaa uudelleen, eikä routa vaikuta, ainakaan lyhyellä tähtäimellä, muutamaan tuhanteen vuoteen.

 

 

 

 

 

Kyllä täällä silmä lepää. Ja kait sielukin, ainakin pikkuisen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanha kunnantalo. Oli rakennusvuonna maksanut kunnan koko vuoden budjetin verran.

Jatketaan huomenna. Yökuvat jää nyt saamatta, kun nuo mustat pilvet peittää punertavan taivaan, yöllä sataa.