Selaat arkistoa kohteelle sairaala.

Meitä ei shanghaiattu

5.1.2018 Yleinen

Tiedätkö tuolle sanonnalle tarkoitusta. Voin valaista: Koska Shanghai on ja oli jo muinoin erittäin merkittävä satama ja jossa näin ollen vieraili paljon laivoja, oli ennen vanhaan osassa laivoista ongelma. Jos kippari oli liian ilkeä, suorastaan hullu, saattoi osa miehistöstä karata ja jäädä kaupunkiin. Ja tietenkin näihin laivoihin oli vaikeampaa saada uutta tilalle, koska sana kiiri merimieskuppiloissa, että ton laivan kippari on ihan kahjo. Niinpä kippari määräsi upseerinsa maihin värväämään merimiehä. Se värvääminen olikin sitten pikkasen härskiä touhua. Juotettiin ukot humalaan ja ”talutettiin” tai kannettiin laivaan. Kun ukko sitten heräsi, oltiin jo ulapalla. Tätä menetelmää kutsuttii shanhaijaamiseksi.

Shanghai  on Kiinan suurin ja samalla maailman suurin kaupunki asukasluvultaan, jos metropolialuetta ei lasketa mukaan, ja yksi Kiinan neljästä maakuntatasolla itsehallinnollisesta kunnasta. Shanghai on yksi Kiinan tärkeimmistä taloudellisista keskuksista ja yksi maailman suurimmista satamista. Kaupungin taloudellinen kehitys on ollut nopeaa siitä lähtien, kun se avattiin ulkomaalaiselle kaupalle 1800-luvulla ja sen teollisuus on kehittynyt etenkin kommunistien noustua valtaan vuonna 1949. Vuoden 2016 lopulla kaupungissa asui arviolta 24 197 000 asukasta.

 

 

Hotellimme, sen ainokaisen, mihin ulkolaiset voivat, eiku saivat majoittua, ikkaunasta.

 

Kyllä täällä laivoja piisaa, joten varmaankin haijausta harrastetaan vieläkin ??

 

Paikalliset käyttävät edelleen paljon purjeilla kulkevia dsonkkeja, tosin moottorit niissäkin on.

 

 

 

 

Tuolta sivujoelta tuleva vesi, tai oikeammin ”mössö” oli melkeinpä mustaa, suorastaan luotaan työntävän hajuista.

Veneen perässä oleva ei suinkaa ole varjo, vaan ”pieni” väriero jokien vesissä.

Liekö pojilla yläjuoksulla pikkasen parannettavaa jätevesikäsittelyssä?

 

 

Tämä meitin asuttama hotelli on aikoinaan englantilaisten rakentama.

 

Oli varmaankin silloin upeaa luxusta.

Ravintolasali suorastaa henki vanhan ajan glamouria.

Illalla tutustuttiin kolmeen tanskalaiseen liikemieheen, jotka jotain kauppaa siellä olivat tekemässä.

Vietettiin ratkiriemukas ilta heidän kanssaan.

Eräs heistä teki sitten pienen tempun.

Asetti tyhjän pullon pöydän kulmalle ja sen suun päälle tikkuaskin pystyyn.

Sitten noin viiden metrin matkalta piti lähestyä käsi ojossa ja ohittaa pillo ja tikkuaski samalla yrittäen niin läheltä kuin suinkin knäkata tikkuaskia sitä kuitenkaan pudottamatta. Kymmenennella kerralla sitten piti knäkata se aski alas. Me kaikki epäonnistuttiin. Saattoi Peijin Piitsiolla (olut) olla osuutta epäonnistumiin. Sitä kului ”jonkin” verran illan mittaa.

Aamupalan jälkeen edellisenä päivänä tilaamamme taxi saapui oppaineen, jonka mukana olo oli pakkolinen ja oikeestaa hyödyllinenkin, milläs muuten ois osattu kulkea oikeisiin paikkoihin. 

Niinpä matkaan ja maaseudulle, kohteena kommuuni, jonka tehtävänä oli ruokkia Shanghai. Tuotantoon kuului vihannekset, lihat ja luoja tietää mitä kaikkea.

 

Tuotantomenetelmät olivat ihan vaan pikkuisen vanhan aikaisia, tiesi Pekka kertoilla. Hän on kuitenkin syntynyt maalallisen perillisenä. Ja pellot ovat enempi kuin tuttuja.

 

 

Nää kurpitsat olivatkin ainoot reilun kokoiset tuotokset. Kurkut olivat onnettoman kokoisia ruipeloita.

 

 

 

 

 

Pekka oli laaduntarkkailuryhmässä….

 

Lämpöä riitti ja meillä pieni kankkunen, taas…. ja ei ollut kuin liian makeaa limua, jota oikeesti ei voinut juoda.

 

   

Kuten huomaatte, vuosisadan taikaiset perinteen työtavoissa kunniaan, täällä ainakin.

Tämä kommuuni piti sisällään noin 35 000 asukasta, joten oli koulut, päiväkodit ja sairaalat.

Pieni kaupunki.

Päiväkodissa näyttivät meille, kuin kolme-nelivuotiaat tullessamme luokkaan ponkaisivat saman tien ylös ja alkoivat laulaa puhemies Maon ylistäviä lauluja ja julistuksia. Näin meille esityksen sisällöstä kerrottiin. Aivopesu on varminta aloittaa varhain, jos mielii vallassa pysyä. Täytyypä painaa mieleen !!!!

Tämän lisäksi näimme asunnon. Alakerrassa oli yhteinen keittiö, hiilellä toimivalla hellalla. Tässä tilassa hoidettiin sapuskan laitto ja pyykin pesy yms tulta rarvitsevaa toimenpidettä.

Yläkerrassa oli rappusten molemmin puolin huoneet, 12-14 neliötä, korkeintaan 16. Molemmissa huoneissa asui perhe. Ja nurkassa perheen kallein ja tärkein kapistus. Ei, se ei ollut telkkari, se oli poljettava Singer. Tai kiinalainen kopio siitä. Sitä varten nuoripari säästää muutaman vuoden kaiken ylimääräisen rahan. Seuraava isompi hankinta on polkupyörä, samoin vuosien uurastuksen jälkeen voi semmoisen hankkia. Sitten vasta on telkkarin vuoro, jos oikein on ahertanut taas muutaman vuoden.

Mutta. Näillä ihmisillä on katto päänsä päällä ja ruokaa. Eikä kukaan uhkaa heidän henkeään, jollei ala radikalisoitumaan. Tuohon aikaan maaseudulla kukaan hullu ei moiseen ryhtynyt, henkiriepu oli sen verran arvokas.

Tämän jälkeen melkein shokkiin jouduttiin.

Veivät sairaalaan ja siellä synnytysosastolle. Olivat todella pahoillaan, kun ei juuri nyt kukaan synnyttänyt, jotta olisimme voineet todistaa, kuinka kivut pidetään poissa akupunktiolla. Myönnetään, olin erittäin kiinnostunut hoitomuodosta, mutta ehkäpä sen todentamisen olisin halunnut jossain muussa yhteydessä nähdä, kuin synnytyksessä. Synnystuoli oli kopio suomalaisesta heinäharavan istuimesta.

En saanut nähdä missään muodossa. Mutta usko säilyi akupunktioon.

 

Täällä ei tiedetty mitään ylikuormasta.

Tai tiedettiin, jos ei pysy kyydissä , sulla on ylikuormaa.

Tämä kuorma oli oikeesti ihanvajaa. olikohan myynyt matkala osan jo pois??

 

 

 

 

 

 

Takaisin kaupunkiin ja kylmien oluiden pariin päästiin suht ajoissa.

Polkupyöriä, näitä ”statussymbooleja, oli paljon, siis paljon, joka paikassa.

Shanghaissa ne oli rekisteröity. Suurin numero, jonka näin, oli yli 9 miljoonaa.

 

Oppaaltamme kysyttiin illallispaikkaa, jotai tavallista, ei ”turisti”rysää. Ihan kuin täällä turisteja ois.

Merimiehiä olisi varmaankin ollut, mutta ei nyt tullut mieleen pyytää pääsyä merimieskuppilaan. Toisaalta vahinko, kun ei moista tajuttu. Tai en ainakaan muista, että ois pyydetty.

Taxi tuli sovittuun aikaan oppaineen hakemaan, ajoi heidän valitsemaan paikkaa ja jätti meidät sinne luvaten pois hakea kolmen tunnin kuluttua. Yritettiin maanitella opasta mukaan ruokailuun, mutta kieltäytyi. Varmaankin oli kielletty osallistumasta moisien kapitalistien kanssa illan viettoihin. Ties vaikka ois saatu ”käännytettyä”????

Ravintolasalista oli sermein eristetty oma tila meille.  Täällä sentään oli muita asiakkaita, kiinalaisia, joten sermit pelasti muut ulosajolta.

Illalliseksi saatiin päällekkäisiä koreja, alla oli pieni hiillos. Joka korissa oli ruokaa, erilaisia ”mössöjä”. Tämä oli ainut kerta, kun jäi jotain molemmilta syömättä. jossain keskivaiheilla olevassa korissa oli jollain jauhoilla päällystettyjä lihapullia, vähän niinkuin pelmennit. sillä erotuksella, että tämä jauhonyytti tarttui kitalakeen, eikä lähtenyt kuin puikoilla kaivamalla pois. Anteeksi vaan, hyi hitto. Muuten ruoka oli loistavaa.

Joka ravintolassa pyydettiin kokkia kirjoittamaan ruuista selitys ja niin tässäkin tapauksessa. Kokki oli tehnyt sen sepostuksen servettiin. Vahinko, että eivät reseptit ole tallessa.

Tällä reseptiikan pyytämisellä oli tarkoitus, muukin kuin vain itselle muistoksi keräily.

Sen aikaiset työnantajat, Anttilat, tunsivat toimittajan, joka teki ruoka-aiheisia juttuja mm Suomen Kuvalehteen. Hänen kanssaan oli sovittu, että reissun jälkeen tehdään juttusarja näistä meidän keräämistä autenttisista resepteistä. Tätä ei valitettavasti koskaan keretty toteuttamaan, toimittaja nimittäin menehtyi sairauskohtaukseen meidän vielä ollessa Kiinassa.

Tuotteet OBD-vikakoodinlukijoista peruutuskameroihin edullisesti!
Nyt ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille! - Lue arvostelut ja tilaa!

 

Elämäni kauhein viikko takana

14.3.2015 Bali, Yleinen

Kaikki alkoi siis viime perjantaina Gileillä, kun yhtäkkiä mulle ilmestyi aivan järkyttävä pääkipu. Oudon asiasta teki se, että mua ei oo koskaan elämässäni sattunut päähän enkä aiemmin edes tiennyt, miltä se tuntuu. Vähitellen alkoi nousta kuume ja kun se alkoi hätyytellä 40 astetta, niin menin lääkäriin. Lääkäri kyseli oireet, mutta koska mitään muuta outoa ei ollut kuin kuume ja päänsärky niin hän epäili kyseessä olevan jonkinlainen bakteerista tai viruksesta johtuva tavallinen influenssa. Söin muutaman päivän antibiootit ja kuume lähti hieman laskemaan, joten ajattelin myös itse että olo alkais helpottaa.

Maanantaina aamulla olin todella väsynyt, joten jätin koulupäivän väliin. Myöhemmin lähdin sairaalasta hakemaan lääkärintodistusta, jota en Gileiltä saanut ja samalla multa otettiin verikokeet varmuuden vuoksi, koska oltiin oltu malaria-alueella. Verikokeista selvis, että usemmat arvot on reilusti alle normaalin tason, joten jouduin seuraavana päivänä uudelleen kokeisiin. Tiistai- iltana arvot oli jo laskenut niin matalalle,että lääkäri soitti mulle, että seuraavana aamuna pitää mennä heti kuudelta aamulla uusiin testeihin. Keskiviikkona olo olikin jo niin huono, että en selvinnyt vessaan kävelemään saati sieltä pois. Jopa sängyssä kyljen kääntäminen oli tuskaa. Ikinä ei ole ollut niin voimaton ja huono olo. Välillä lakanat oli hiestä märkänä, välillä taas päällä oli 10 vilttiä ja silti kylmä. Selvisin keskiviikkoaamuna sairaalaan, jossa mut laitettiin samantien tiputukseen ja vietiin osastolle. Olo oli ensimmäiset sairaalapäivät todella tuskainen, en pystynyt syömään juuri yhtään mitään enkä myöskään paljon liikkunut sängystä. Lääkkeet pistettiin suoraan suoneen ja toivottiin, että tästä joskus selvitään.

Sairaalassa multa otettiin 12h välein verikokeet, ja koska verihiutalearvot oli koko ajan laskussa, epäili lääkäri denguekuumetta. Dengue vasta-ainetesti pystyttiin kuitenkin ottaan verestä vasta 7. päivänä kuumeen alkamisesta, jolloin testi myös näytti positiivista. Normaalilla terveellä ihmisisellä tän verihiutalearvon pitäis olla väh. 150 mutta mulla se laski 50:een. Perjantaiaamuna verikokeissa näkyi ensimmäistä kertaa arvojen nousua, joten mut päästettiin kotiin. Paras hetki saada ne letkut poist käsistä ja päästä vessaan ilman, että tarvii vetää perässä tippalaitetta. Tänä aamuna kävin taas sairaalassa aamulla ja arvot on nyt jo yli 100. Kuulemma tästä pikkuhiljaa ne nousee normaalille tasolle ja seuraava tarkistus muutaman päivän kuluttua. Olo on kuitenkin väsynyt vielä, vaikkakin paljon parempi kuin aiemmin. Eilen käytiin syömässä ulkona ja musta tuntui, että oon juossu maratonin.

Mua hoidettiin BIMC- hospitalissa, joka on yks Balin parhaista. Erinomaista hoitoa siellä kyllä saikin, ja ruoat sai itse tilata listalta. Toivottavasti sairaaloihin ei tämän jälkeen tarvi tehdä kuitenkaan lähdempää tuttavuutta. Tää tauti oli jotain aivan hirveetä, mitä ei voi sanoin kuvailla. Oon maannut viimesen viikon neljän sinällä, koittanut ryystää yhtä jogurttia alas tunnin ja kokenut jotain, mitä oon pelännyt 22 vuotta- jouduin sairaalaan ja vielä tippa kädessä. Kaiken kivun ja tuskan jälkeen nyt alkaa taas ymmärtää, että elämä jatkuu ja me ollaan edelleen Balilla.

11015467_10206290320236232_969045007_n 11047037_10206290319996226_1220825509_n-Tiia