Selaat arkistoa kohteelle rata.

Siperian halki toistamiseen

11.1.2018 Yleinen

Mongolia ohitettiin ilman ihmeempiää. Mitä nyt taas ihmeteltiin isoja eläin laumoja. Hevosia, lampaita ja kameleita. Enen kaikkea ne hevoslaumat,,,,

Venäjän tullikin meni tyylikkäästi, ei mitään murheita. Ihmeteltiin vähän, kun tällä kertaa eivät lillukan varsiin tarttuneet.

Tällä windows movi-makerillä ei pysty pätkimään kuva-kuvalta tota filmiä, joten tulee väärässä  järjestyksessä nää paikat. Sory vaan tästä.

Tuo Baikal kun oltiin sivuutettu, nähtiin aika monessa paikassa, lähinnä suurehkojen kylien kohdilla, isoja vanhojen höyryvetureiden ”parkkipaikkoja”, varmaankin varmuusvarastoituna.  . Niitä oli sit heti paljon, ihan ruskeiksi ruostuneet.

Samoin pelloilla näkyi puimureita, traktoreita tai muita koneita, jotka olivat selkeesti hylätty sinne, joskus jopa keskelle peltoa. Tätä kun kyseltiin junassa, meille kerrotiin : – Kolhoosit saavat koneita, mutta eivät varaosia niihin. Jos menee jokin pikkuosakin rikki, kone jää siihen. On kuulemma helpompi saada uusi kone kuin se tarvittava varaosa. Ja kun kukaan ei varsinaisesti omista koneita, kukaan ei myöskään välitä niistä. Eivät edes viitsi käyttää niita varaosiksi, mieluimmin jättävät niille sijoilleen.

Ja toinen merkittävä ongelma on logistiikka. Vaikka rata kulkeekin halki maan, lähetettyjä tavaroita häviää matkalla, varsinkin jos sattuvat tietämään mitä lähetys pitää sisällään, se ei yleensä pääse perille.

Tämä lähetyttyjen tavaroiden ”katoamis”ongelma jatkui vielä 90-luvulla, Tämän kertoi huolintafirmassa oleva hyvä ystävä.

Sen sijaan omiin vanhoihin autoihinsa, jos jollain sattuu sellainen olemaan, kyläsepät tekevät osat itse ja siten korjaavat niitä.

Menomatkalla nähtii erään talon työmaa, joka nyt sitten sivuutettiin uudelleen. Oli mahdotonta sanoa, oliko talo rakennus- vai pukuvaiheessa. Laudat pihalla yhtä sikin sokin ja tiilet hujan hajan talon ympärillä. Ja talo oli melkein keskellä ei mitään, siksipä varmaankin jäi mieliimme jo tulomatkalla.

Matkan edetessä, huolestuimme ruplien hupenemisen. Olimme jotenkin laskeneet rahamme väärin. Taaloja oli vielä vähän, mutta kysyessämme joiltakin vaihtihalukkuutta, kurssi oli tosi huono, melkeinpä sama kuin pankissa. Taaloilla ei näköjään tee tällä taigalla mitään, rupla rules. Siispä pienen neuvonpidon jälkeen myytiin Pekan ravatti. Saatiin sen verran ruplia, että loppu matka pärjättiin.

Pekka oli pitkään ”katkera” koska hänen ravatti ”syötiin” siperiassa. Olen vieläkin velkaa sen hinnan hänelle.

Moskovassa ei sitten ihan ihmeitä tapahtunut. Sen verta oli rahat vähissä.

Jaroslavlin asema sijaitsee Komsomolskaja-aukion laidalla Moskovan ydinkeskustan koillispuolella, 3,4 kilometriä Punaiselta torilta koilliseen. Saman aukion laidalla sijaitsee kaksi muutakin Moskovan päärautatieasemaa. Vieressä on Leningradin asema, joka on länteen suuntautuvan liikenteen pääteasema (esimerkiksi Pietarin ja Helsingin junat)

Rautatie Pietarin ja Moskovan välille rakennettiin Venäjän keisari Nikolai I:n aikana 1849 ja tällöin Moskova sai ensimmäisen rautatieasemansa. Aseman alkuperäinen nimi oli hallitsijan mukaan Nikolain asema. Vuonna 1923 asema uudelleennimettiin Lokakuun asemaksi ja pian sen jälkeen Leningradin asemaksi. Molemmat nimet ovat yhä käytössä.

Tätä en minäkään tiennyt, että ensimmäinen asema Moskovassa.

16.8. Maanantaina takaisin Kiinaan

5.1.2018 Yleinen

Aamulla aikainen herätys ja juna-asemalle. Samalla saimme viimeiset vilkaisut lentokentästä, joka oli aika lähellä juna-asemaa.

 

Aika hurjalta näytti, kun koneet laskeutuivat hyvinkin jykästi vuoristosta lähestyessääm kiitorataa.

 

 

 

 

Ehkäpä tuon aikaiset koneet eivät ihan näin isoja olleet, mutta idea oli sama.

 

En nyt syytä muista, mutta kuulemma oli parempi lähestyä kenttää vuoristosta päin ja toivoa, että kiitorata riittää, se meinaan loppuu mereen.

 

Päästiin junaan ja tällä kertaa ei tarvinnut tullissa kauan odetella Kiinan junaa.

Hieman jännitti, että onhan se viisumi varmaan voimassa paluuseen rajan tälle puolen.

Oli se.

Saatiin uusi leima passeihimme.

Ei tuulut tällä kertaa nuorta naista istumaan kanssamme, saatiin ihan kaksistaan olla.

Voi harmi, emme siis enää olleetkaan julkkiksia.

 

Parin tunnin matkustamisen jälkeen, jo tuttuun toimistoon, junalippujen ostoon.

Se ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu.

Selitimme, että halutaan mennä Shanghaihin. Sen verran oltiin saatu selville, että illalla lähtee juna, jolloin säästettäisiin yksi hotelliyömaksu. Aikahan on rahaa. Tässä tapauksessa voitaisiin yöpyä liikkuvassa junassa. Oltiinha me siihen jo tähän mennessä totuttu.

Virkailija yritti väen väkisin myydä meille yötä tähän hotelliin ja että aamulla lähtisi juna Shanghaihin. Mepä kiven kovaan vaadittiin, että iltajunalla mennäään, myy vaan nyt kiltisti ne tiketit meille. Tytsy joutui käymään jossain lupaa kysymässä, ennen kuin taipui tahtoomme. Taas kannatti olla tiukkana.

Meille jäi koko päivä aikaa kuluttaa täällä, joten taksi alle, jonka tää virkailija ystävällisesti meille hommasi.

Päästiin käymään mm Yliopistossa, jossa kuulemma Suuri Puhemies Mao oli opiskellut vuosisadan alkupuolella.

Tämä ”heinäkasa” oli kuulemma ollut luentosali, jota kyseinen tuleva iso pomokin oli käyttänyt.

 

 

 

 

 

Tuosta ovesta olisi sitten päässyt ”kampusalueelle” mutta ei sit taidettu mennä.

 

 

 

 

 

 

Tää ei vissiin ole aito Bond, James Bond, vaikka hänellä näkyy salkku olevankin mukana.

Tuota salkkua piti sitten raahata koko päivä mukana.

Emme muka ”uskaltaneet” jättää sitä säilytykseen hotellille, matkalaukkumme kaveriksi.

Siellä hotellissa oli pari isoa lasikaappia, missä oli esillä tavaroita, joita läntiset asiakkaat olivat unohtaneet joko huoneisiinsa tai johonkin muualle hotellissa. Mao oli opettanut kansaa, että ei saa varastaa. Meille jopa kerrotiin, että vaikka heittäisit tukun rahaa kadulle, kiinalaiset keräisivät nopeasti kaikki pikku kätösin ja juoksisivat perääsi ja toisisivat rahasi sinulle.

Ulla kertoi meille, että hän sai tämän kokea kotonaan. Hänellä oli kynsilakka loppunut yhdestä pullosta. Hänpä siis luonnollisesti heitti sen roskikseen. Siivooja kävi muutaman kerran viikossa, ja hänen tehtäviinsä kuului myös roskien pois vienti. Niinpä joka kerran tyhjä pullo oli ilmestynyt keittiön pöydälle siivoojan käynnin jälkeen. Pullo oli siivoojan mielestä liian kaunis pois heitettäväksi. Kun tätä leikkiä oli kestänyt jonkin aikaa, Ulla rikkoi pullon, jolloin se pääsi ulos talosta.

Me länsimaiset emme voi edes kuvitella, että on noin rehellistä porukkaa missään, mutta näin se vaan oli Maon aikaan. Tuskin on enää.

Tuossa hotellin visiirissä oli jokaisen tavaran kohdalla vieraan nimi, huoneen numero ja ”jättöpäivämäärä”, tai ainakin sen löytöpäivä, jos ei tiedetty keneltä se oli jäänyt. Tästäkin meille oli kerrottu, mutta ei uskottu, ennen kuin nähtiin.

Ilta tuli ja me junaan. Kokki tuli taas kyselemään toivomuksiamme, jotka kerroimme hänelle. Taas oli ravintolavaunu tyhjennetty, ei saatu tälläkään matkalla seuraa muista matkustajista. Tietty, kielimuuri olisi ollut melkoinen, sillä oltiin ainoat muuta kieltä puhuvat koko junassa. Tai ainakaan ei nähty kuin kiinalaisen näköisiä.

Tässä junassa saataisiin sitten kaksi yötä viettää. Ja mikäs oli viettäessä, ruoka oli kiinalaiseen tapaan loistavaa ja olut hyvää ja kylmää. 

Taas sai ihailla kiinalaista maalaismaisemaa.

 

 

 

 

 

Olisko ollut noin puolessa välissä tätä osuutta, kun ylitettiin  joki.

 

Tämä oli leveä, mutta näytti matalalta, hiekkaiselta.

 

Iso joka tapauksessa.

 

 

 

 

 

Tarinan mukaan Mao oli uinut Keltaisen joen poikki, mutte joen nähtyämme, eppäilimme suuresti. Oli meinaan sen verta leveä ja virtaava, että edes itse Mao olisi moiseen kyennyt.

Mutta kaippa se on kansalle myyttejä tehtävä, mieluimmin sellaisia, joista tavallisen ihmisen on mahdoton suoriutua.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, käytetään tätä taktiikkaa nykyisinkin. 2010-luvullahan esitettiin erään päämiehen ratsastamassa tiikerillä ja mitä kaikkea muuta. Nimiä ja maita mainitsematta. Kanasalla pitää olla esikuvia. Oli ne sitten oikeita tai vääriä.

Veturi oli höyryllä käyvä tässä junassa, jolloin kun haluttiin edes vähän raitista, kuumaa ilmaa, tulvi noki sisään. Ja sitä nokea riitti, Sitä oli joka paikassa. Lämpätila oli melkeinpä sietämätön. Illalla saatoimme todeta: – ah – ihanan viileetä – mittari näytti osastomme seinällä tuolloin 32 astetta. Päivällä oli sitten vähän lämpöisempää.

Shanhaihin päästiin, eikä meidän edes täytynyt uida, muuta kuin omassa hiessämme.

Kiinnostaako hyvinvointi? Voi Hyvin on lehti Sinulle.

Tiistai toivoa täynnä ja etelään Kantoniin

2.1.2018 Yleinen

Aamupäivällä mentiin vaihteeksi lähetystöön setvimään viimeisiä tilannetietoja.

Se iso järistys oli vienyt koko Tietsinin kaupungin ja rataakin oli hävinnyt parin kilometrin matkalta. (taisinkin mainita tästä jo Moskovan osiossa) Tarkennusta saatiin lähinnä ihmisuhreista. Se oli todennäköisesti paljon isompi, mitä julkisuuteen ilmoitettiin. Ehkäpä miljoona-luokkaa.

Tiedot kertoilivat samaa kuten eilenkin. Pitää lähteä etelään päin, missä ei ole vaaraa.

Meni päivä pikkaisen odotteluksi, emme mitään ihmeellistä saaneet aikaan.

Juna lähti illan suussa kohti Kantonia, jonne taaskin saatiin kyyti ja Ulla toimi saattajana. Toinen matkalaukuista jätettiin Pekingiin joten sai ”raaalla” kädellä valkata niistä vähistä kamppeista mitä mukana oli, mitä jätetään etelän matkalle. Eihän sitä loppujen lopuksi paljon tarvitse, että pärjää. Parit housut ja paidat, muutamat kalsarit, noin niin kuin pääpiirteittäin.

Junan nytkähdettyä liikkeelle, tapahtui taas kummia. Aateltiin mennä ravintelivaunuun, mutta täyttä näkyi olevan. Joku viittoili meille pois ajaen, ja uskottiinhan me, eihän sinne täyteen kuppilaan ois mahtunutkaan. Eikä mennyt kauankaan, kun kokki tuli ruokalistoineen vaunuosaastoomme ja alkoi kyselemään, mitäs niinku meinasitte syödä. Hetken tutkailtiin listaa, joka oli jo tutuksi tullut ennen Pekingiä, ja tilattiin ruuat ja juomakin piti tilata; kolme olutta. Samaan syssyyn kysyi, mitäs aamupalaksi. Taas listoja tutkimaan. Mielestämme löydettiin sopivat aamupala-ateriat ja päästiin yhteis ymmärrykseen kokin kanssa asiasta. Ennen poistumistaan, kertoi vielä, että tullaan sanomaan, koska sopii tulla syömään.  Oisko ollut tunnin päästä, kun saatiin ilmoitus, että herrat ovat hyvät ja menevät ravintolavaunuun. Näin tehtiin.

Mutta yllätys oli suuri, siis tosi suuri.

Koko ravintolavaunu oli tyhjennetty. vain me kaksi Suomi-poikaa istuttiin pöydässä ja tarjoilija toi jääkylmät kaljat meille. Ihmeteltiin, että mistä nää taikoi kylmää olutta, kun ei täällä ole kuin hiilillä toimiva veturi ja samaa polttoainetta käyttävä keittiön piisi, hella. Ruoka oli jälleen hyvää ja riittävästi. Erityisesti ihastuin riisi-kananmunasekoitukseen. Pois lähtiessämme otettiin vielä mukaan kolme olutta noin niinku iltapalaksi. Ja nekin olivat kylmiä. Ei ollut piva kylmää siperiassa.

 

Aamu valkeni ja Kiinan maaseutu näytti todelliset kasvonsa.

 

Saatiin hyvä läpileikkaus riisin viljelystä

 

ja nähtiinkiin  riisin kasvattamisen kaikki vaiheet.

 

 

Ei tarvinnut poikain välittää, tuottiko voimala sähköä vaiko ei. Tämä pumppu toimi ihan riisillä, ei suinkaa rukiilla, niin kuin koto Suomessa.

 

 

 

 

 

Kyllähän tuolla sähköäkin kulki, mutta eipä juuri näkynyt isoja voimalinjoja,

 

Kuten kuvakin kertoo, täällä päin ei enää ollut isoja vuoristoja, mutta kauniisti kumpuilevaa maastoa oli.

Pysyipähän paremmin poikien polkema vesi näitten mäkien välissä.

Oltiin ainoat valkoiset ihmiset tässä junassa, joten joskus se saattoi aiheuttaa pientä kaaostakin, asemilla.

Kun juna pysähtyi johonkin asemalle, oli melkein tyhjä laituri hetkessä täys kiinalaisia, jotka tulivat katsomaan ihmettä. Kaksi vaaleaa miestä, toisella vaalea tukka ja toisella parta, näillä kun parta ei oikein kasva. Joillakin asemilla, kun vaunuosastomme jäi ikään kuin ”väärälle” puolelle asemalaituria, ja viereisellä radalla oli juna, ei sekään estänyt näitä veijareita. Hetkessä päitä työntyi vaunujen alta toljottamaan meihin päin, ja niitä oli näissäkin tapauksissa paljon.

Jotenkin tuli tunne, että vaikka juna kulki ehkäpä 75 km/t, niin sana kulki junan edellä, mistä pirusta nää muuten ois tiennyt, että nyt se juna tulee, missä on valkonaamoja kyydissä.

Tästä oli meitä kyllä varoitettu Pekingissä. Täällä maalla asuvista oikeestaan kukaan ei ole nähnyt valkoita ihmistä.

Me oltiin nähtävyyksiä, vai oisko nykytermeillä – julkkiksia.

Kiinanmuuri.fi - Aina ilmainen toimitus

Toinen aamu valkenee

22.12.2017 Yleinen

Herättiin koivumetsään. Tai siis rata kulki koivikon halki. Välillä oli peltoa, joita saattoi olla peninkulma tolkulla, välillä koivikkoa.

Mutta jostain syystä, nää puut ei ole sellaisia, mitä me näimme.  Vähän niin kuin kitukasvuisia.

 

Tämä ei oli meidän kuva, koska venäläiset vei filmit, siitä myöhemmin.

Kun me täällä ”piipahdettiin”, olivat puut vihreinä.

to klo 12:00 2710 km    Omsk (Омск)

Tuborg maituu todella hyvin.

Ja ison joen yli mentiin. Nää joet ovat oikeesti isoja. Isot laivat seilaa ylös ja alas jokia. Vaikka olikin nähnyt joitain kuvia näistä, vasta kun näkee ne, tajuaa niiden koon.

  • Länsi-Siperian pääkaupungiksi tuli kuitenkin Novosibirsk (ent. Novonikolajevsk), jolloin Omsk menetti hallintotoimintonsa. Toinen maailmansota toi Omskiin suuren määrän evakuoitua teollisuutta. Tämän johdosta kaupungista tuli kuitenkin suljettu, eikä sinne päästetty ulkomaalaisia ennen 1990-lukua. 1950-luvulla Siperian öljyvarojen käyttöönoton jälkeen kaupunkiin rakennettiin öljynjalostuskompleksi ja kokonainen ”öljytyöläisten kaupunki”, joka laajensi kaupunkia pohjoiseen Irtyšin varrelle.

Omskin asema on upea, niinkuin oikeestaan kaikki venäläiset asemat ovat.

Kaippa köyhälle kansalle piti osoittaa, kuka määrää, eli valtio, ja pitää suhtautua pelolla ja kunnioituksella julkista hallinto, mm rautatiet, kohtaan.

 

Ravintolavaunussa ruokailuun tuli vaihtelua tänään. Jos eilen lounaalla oli keittona borsh, niin nyt seljankka, koska borsh oli illalla. Ja sama vaihtelu pääruuissa. Jauhelihapihvit ja se lihamössö vaihtoivat paikaa. Pekan paasto jatkui.

Aluksi herätti hilpeyttä, mutta tää ei enää naurattanut illalla yhtään, kun tajuttiin, että tätäkö tää on koko matkan. Olihan se.

Vaihtelua käytiin ostamassa asemilla, silloin kun juna pysähtyi. Maatushkat myivät leipää, piirakoita ja juureksia. Siinä sitten laulettiin; popsi popsi porkkanaa …..

Tässä vaiheessa alettiin jo pikkasen tutustua muihin matkustajiin. Oli eräs englantilainen pariskunta, jotka olivat menossa Ulan Udeniin, mies sinne työmatkalla.

Parissa viimeisessä vaunussa oli jotain pohjois-vietnamin sissejä, olivat ilmeisesti olleet jollain palkinto/motivaatiomatkalla Moskovassa ja nyt kotiin päin menossa. Tai niin yksi, se ainut, joka heistä nähtiin, kertoi. Hän osasi pikkuisen saksaa, jota myöskin Pekka osaa, minä en juurikaan.

Tähän mennessä ei ole yhtään humalaista nähty junassa, mutta asemilla aika monta. Nää venäläiset miehet näköjään ”osaa” ottaa aika hyvin. Toisaalta, näkyypä suomalaisillakin  rautatieasemilla näitä samassa kunnossa olevia veijareitä myös.

 

Ei se Ob-jokikaan ihan pieni ole. tais olla jopa leveempi kuin tuo edellinen.

  • to klo 20:00 3340 km Novosibirsk (Новосибирск)

Taas sai ottaa Tuborgin ja Pekan vähän yli 3000 km paasto loppui. On se Skotti viski hyvä aine.

Novosibirsk (ven. Новосибирск) on 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki Ob-joen yläjuoksulla Novosibirskin alueella SiperiassaVenäjällä. Kaupunki on myös Novosibirskin alueen ja Siperian liittovaltiopiirin hallinnollinen keskus ja Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki.

 

 

 

 

 

 

 

 

Rauha meni ?

Vaunuosastoomme ohjattiin venäläinen keski-ikäinen pariskunta. He olivat yhtä hämillään tilanteesta kuin mekin. Meni vähän toista tuntia ja tilanne laukesi virkailijan tullessa hakemaan pariskunna pois, jolloin kämmpä jäi taas meilla. Saimme huokaista helpotuksesta.

Jos rakastat matkustamista, rakastat myös Booking.comia!

Uralin vuoristo lähestyy

21.12.2017 Yleinen

Aamupalle ja tuijotusta ulos.

Maisemat vaihtuvat verkkaiseen tahtiin. Kolhooseja. joista päällepäin jo näkee, että aika vaatimattomissa oloissa kansa täällä elää. Mutta suurin osa tätä pätkää on metsää. Pelkkää koivumetsää, ei kiven kivee.

Juna pysähtyi muutamaksi minuutiksi.

  • 960 km Kirov (Киров, tunnetaan myös nimellä Vjatka, Вятка)

Kirov (ven. Ки́ров), vuoteen 1934 Vjatka (Вятка), on Kirovin 

alueen pääkaupunki Uralin länsipuolella Venäjällä.

Kaupunki perustettiin novgorodilaisten Hlynov-nimisen linnoituksen myötä 1374. Hlynov liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan 1489. Kaupunkina se on mainittu 1457. Kaupunginoikeudet se sai 1708 ja vuonna 1781 nimen Vjatka, jolloin siitä tuli myös kuvernementin pääkaupunki. Vuonna 1934 kaupunki nimettiin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.

Kaupungin vanhin olemassa oleva rakennus Trifonovin luostarin Ylösnousemuksen katedraali on vuodelta 1689.

Eipä tuolta vaunun ikkunasta hirveesti kaupungista muuta näe kuin aseman.

  • 1440 km (20 t) Perm (Пермь)

Perm (ven. Пермь) on kaupunki Kamajoen varrella Uralvuoriston länsirinteellä Permin aluepiirissä Venäjällä itäisimmässä Euroopassa. Se on Permin aluepiirin hallinnollinen keskus.

Perm sijaitsee vanhalla Perman alueella, joka oli alun perin suomalais-ugrilaisten kansojen asuttama. Paikalla tiedetään olleen Jagošihan (Ягошиха) kylä 1600-luvun alkupuolella. Kylään perustettiin kuparisulatto vuonna 1723. Paikkakunta nimettiin Permiksi ja se sai kaupungin aseman 1780 (toisten lähteiden mukaan 1781).

Perm oli vuodesta 1781 lähtien laajan Permin kuvernementin pääkaupunki. Kaupunkiin tuli poliittisista syistä karkoitettuja ihmisiä. Rautatieyhteys kaupunkiin valmistui 1874; rataa jatkettiin pian Siperian rautatieksi.

 

Vuonna 1940 Perm yhdistettiin läheisen Molotovilikan kaupungin kanssa ja sen nimeksi tuli Molotov. Vuodesta 1957 kaupungin nimenä on ollut jälleen Perm.

 

 

Permin kunniaksi otettiin Tuborgit, ja taidettiin ottaa Ballantai-whiskyt kyytipojaksi, Pekka mahaansa kun vielä valitteli.

Kaupunki oli jo aika iso viime vuosisadan alussa, kuva vuorilta 1910.

Kama-joki, Volgan sivuhaara, kulkee kaupungin halki.

Täällä juna pysähtyi ensimmäisen kerran, kymmeneksi minuutiksi. Ja tässäpä meidän näkymä.

Ihmeteltiin , kun heti junan pysähdyttyä, alkoi kuulua outoa kolketta harvakseltaan, ihan kuin olisi rautaa hakattu ? Välillä se kuului melkeinpä ihan läheltä ja sitten loittoni.

Jäi toistaiseksi arvoitukseksi.

 

 

Permin alue on heti Komin alueen eteläpuolella. Perimätiedon mukaan, meidän suku on lähtöisin Komista, minusta 11 sukupolvea taaksepäin oltaisiin lähdetty leveämmän leivän perässä Karjalaan. Isäni on syntynyt Karjalan Raudun pitäjässä.

Lounaalla oli tällä kertaa borsh-keittoa ja jotain lihaa pääruuaksi. Keitto oli ihan ok, mutta, se pääruoka ei nytkään aiheuttanut hip heitä. Pekka jatkoi paastoaan.

Sitten taas ulos katselua sekä välillä pientä kävelyä käytävällä. Pelattiin pikkasen korttiakin, mutta koska vielä oli valoisaa, säästettiin kortin peluut ja kirjojen lukemiset pimeämmälle osuudelle.

Matkalukemiseni oli Rikos ja Rangaistus Ajattelin sen sopivan kun kerran ollaan aika ”lähellä” kirjan tapahtumapaikkoja. Ja kirjoitustyylikin kun on raskaan oloinen, sekin puolusti valintaani.  Pekalla Edenistä itään, ilman suunta hänellä oli ok, mutta tapahtumamanner väärä.

Illalliseksi oli kulashia, vaihteeksi, ja pääruuaksi jauhelihapihvejä, vaihteeksi. Voihan sanonko mitä?? Pekalla teetä edelleen.

8 millinen filmimateriaali puhukoon puolestamme. Filmin pätkän lopussa on Lenin-pää Uralin vuoren seinämään tehtynä, puusta tai jostain? En ole nähnyt missään tästä kuvaa, joten voipi olla erikoinen pätkä.

 

Nähtiin ennen pimeän tuloa hyvin Uralin ylilys. Tosin, rata kiemurtelee ovelasti ettei oikein päässyt käsitykseen, kunka korkealla käytiin.

Euroopan ja Aasian raja ylitettiin jo ”alamäen” alkaessa ja vähän ennen kuin saavuimme Jekanteringburgiin.

1820 km (26 t) Jekaterinburg (Екатеринбург)

Taas sai Tuborgin.

Ärsyttääkö Puhelinmyynti? Hanki Puhelinmyyntikielto