Selaat arkistoa kohteelle Mongolia.

Siperian halki toistamiseen

11.1.2018 Yleinen

Mongolia ohitettiin ilman ihmeempiää. Mitä nyt taas ihmeteltiin isoja eläin laumoja. Hevosia, lampaita ja kameleita. Enen kaikkea ne hevoslaumat,,,,

Venäjän tullikin meni tyylikkäästi, ei mitään murheita. Ihmeteltiin vähän, kun tällä kertaa eivät lillukan varsiin tarttuneet.

Tällä windows movi-makerillä ei pysty pätkimään kuva-kuvalta tota filmiä, joten tulee väärässä  järjestyksessä nää paikat. Sory vaan tästä.

Tuo Baikal kun oltiin sivuutettu, nähtiin aika monessa paikassa, lähinnä suurehkojen kylien kohdilla, isoja vanhojen höyryvetureiden ”parkkipaikkoja”, varmaankin varmuusvarastoituna.  . Niitä oli sit heti paljon, ihan ruskeiksi ruostuneet.

Samoin pelloilla näkyi puimureita, traktoreita tai muita koneita, jotka olivat selkeesti hylätty sinne, joskus jopa keskelle peltoa. Tätä kun kyseltiin junassa, meille kerrotiin : – Kolhoosit saavat koneita, mutta eivät varaosia niihin. Jos menee jokin pikkuosakin rikki, kone jää siihen. On kuulemma helpompi saada uusi kone kuin se tarvittava varaosa. Ja kun kukaan ei varsinaisesti omista koneita, kukaan ei myöskään välitä niistä. Eivät edes viitsi käyttää niita varaosiksi, mieluimmin jättävät niille sijoilleen.

Ja toinen merkittävä ongelma on logistiikka. Vaikka rata kulkeekin halki maan, lähetettyjä tavaroita häviää matkalla, varsinkin jos sattuvat tietämään mitä lähetys pitää sisällään, se ei yleensä pääse perille.

Tämä lähetyttyjen tavaroiden ”katoamis”ongelma jatkui vielä 90-luvulla, Tämän kertoi huolintafirmassa oleva hyvä ystävä.

Sen sijaan omiin vanhoihin autoihinsa, jos jollain sattuu sellainen olemaan, kyläsepät tekevät osat itse ja siten korjaavat niitä.

Menomatkalla nähtii erään talon työmaa, joka nyt sitten sivuutettiin uudelleen. Oli mahdotonta sanoa, oliko talo rakennus- vai pukuvaiheessa. Laudat pihalla yhtä sikin sokin ja tiilet hujan hajan talon ympärillä. Ja talo oli melkein keskellä ei mitään, siksipä varmaankin jäi mieliimme jo tulomatkalla.

Matkan edetessä, huolestuimme ruplien hupenemisen. Olimme jotenkin laskeneet rahamme väärin. Taaloja oli vielä vähän, mutta kysyessämme joiltakin vaihtihalukkuutta, kurssi oli tosi huono, melkeinpä sama kuin pankissa. Taaloilla ei näköjään tee tällä taigalla mitään, rupla rules. Siispä pienen neuvonpidon jälkeen myytiin Pekan ravatti. Saatiin sen verran ruplia, että loppu matka pärjättiin.

Pekka oli pitkään ”katkera” koska hänen ravatti ”syötiin” siperiassa. Olen vieläkin velkaa sen hinnan hänelle.

Moskovassa ei sitten ihan ihmeitä tapahtunut. Sen verta oli rahat vähissä.

Jaroslavlin asema sijaitsee Komsomolskaja-aukion laidalla Moskovan ydinkeskustan koillispuolella, 3,4 kilometriä Punaiselta torilta koilliseen. Saman aukion laidalla sijaitsee kaksi muutakin Moskovan päärautatieasemaa. Vieressä on Leningradin asema, joka on länteen suuntautuvan liikenteen pääteasema (esimerkiksi Pietarin ja Helsingin junat)

Rautatie Pietarin ja Moskovan välille rakennettiin Venäjän keisari Nikolai I:n aikana 1849 ja tällöin Moskova sai ensimmäisen rautatieasemansa. Aseman alkuperäinen nimi oli hallitsijan mukaan Nikolain asema. Vuonna 1923 asema uudelleennimettiin Lokakuun asemaksi ja pian sen jälkeen Leningradin asemaksi. Molemmat nimet ovat yhä käytössä.

Tätä en minäkään tiennyt, että ensimmäinen asema Moskovassa.

Kohteemme Kiina, sunnuntaina

1.1.2018 Yleinen

Monta sivua tekstiä ja nyt vasta pääsemme itse kohteeseen, Kiinaan.

 

Saatiin saapumisleima, sunnuntai 8.8.1976

 

Mutta, vielä on lukijaa pikkaisen kiusattava, sattui meinaan pikkaisen erikoinen episodi Kiinan puolella.

7023 km Erlian (二连) telien vaihto 3 tuntia

Tullimuodollisuuksien jälkeen juna ajetaan ”talliin” ilman matkustajia. 

 

Meidät kävylettiin odotushalliin.

Syy miksi junat ajetaan halliin, on telien vainto.

Venäjällä rautateillä arveltiin olevan sotilaallista merkitystä, minkä vuoksi ei haluttu käyttää kansainväliseksi muodostuvaa brittiläistä standardiraideleveyttä. Yhdysvaltalainen sotilasinsinööri George Washington Whistler (Fort Wayne Indiana 1800 – Pietari 1849) palkattiin rakennuttamaan Moskovan ja Pietarin välistä rautatietä, jonka leveydeksi tuli Yhdysvaltain etelävaltiolaiset viisi jalkaa. Näin tämä ”venäläisenä raideleveytenä” pidetty leveys tuli voimaan koko rataverkolla koskien myös ViroaLiettuaaLatviaaSuomeaUkrainaaValko-Venäjää ja Mongoliaa. 1520 mm.

 

Ja Kiinassa on ”Enlantilainen” raideleveys. 1 435 mm. Meille kerrottiin myöhemmin, että ennen vallankumousta, oli Kiinassakin aikaisemmin tuo 1520mm, mutta Mao kavennutti sen tuohon 1435 mm:iin.

Kauanko sitten rataverkosto oli pois käytöstä muutoksen aikana. Et usko, mutta kuusi tuntia. Mao määräsi kaikki radan viereen, jolloin jokaisen naulan kohdalle tuli yksi ukko, joka otti naulat pois, siirrettiin kiskot uuteen paikkaa ja naulattiin takaisin paikoilleen. En ole tietoa tarkistanut, mutta kun kerran lähetystön väki näin sen meille kertoi ja nähneenä Maon aikaisen kiinalaisen yhteiskunnan, uskon, että on totta. Niin, rataahan ei tuona aikana Kiinassa ollut kuin muutama kymmenen tuhatta kilometriä ???

Tässä ei ollut mitään erikoista.

Siispä mennään takaisin sinne odotushalliin.

Me luultiin, että tämän kolmetuntia odotellaan hissukseen mutta toisin kävi.

Kiinalaiset hakivat meidät kaikki länsimaiset, oisko ollut yhteensä kymmenkunta. ja vei toiseen huoneeseen. Siellä he sitten kyselivät kaikennäköistä, meiltäkin esim. että kuka on ryhmänne johtaja? Se olin minä. No missä muut ovat? Ei ole muita! Eivät meinanneet ensin uskoa, mutta aikamme keskusteltuamme, uskoivat.

Tämän jälkeen alkoi uskomaton show. Alustuksessa meille kerrottiin, että tämä on ensimmäinen kerta kun tätä esitetään julkisesti ja vieläpä ulkomaalaisille. Tarkoituksena lähettää ryhmä länsimaihin esiintymään, joten saimme testikatsojan roolin.  Ei ollut mitään esityslavaa, vain huoneen lattia. Sinne tuli muutama kiinalainen ja mukanaan tuoleja.

Sitten alkoi yhden henkilön tuolien pinoaminen samalla kiiveten ylemmäs ja ylemmäs saatuaan avustajalta lisää ”rakennusaineita” eli tuoleja. Ensimmäinen tuoli oli neljän pullon päällä, eli jokaisen jalan alla paikallinen olutpullo.

Kuva googletettu, ei oma, kun ne peijakkaan venäläiset …..

Tässä kyseisessä huoneessa ei ollut mitään turvavaljaita eikä muitakaan apuvälineitä. Hän vain lato tuoleja sikin sokin mitä ihmeellisempiin asentoihin. Tämä versio on kalpea aavistus siita näkemästämme. Muistikuvani oli, että tuolimäärä oli jotain paljon yli kymmenen. Eli tarkoitus oli tehdä ”maailmanennätys” ja me oltiin todistamassa sitä. Se onnistui, ei pudonnut ukko alas. Ja purki vielä hyvässä järjestyksessä minkä oli rakentanut. Tosin, eihän hän muuten olisi alas päässytkään ehjänä.

Seuraavaksi tuli kaksi henkilöä yksipyörisillä sirkuspyörillä paikalle. Toisella matala ja toisella parimetriä korkea. Tämä matalapöyräilijä pomppi flyygelin päälle, otti avustajalta viisi posliinista keittokuppia, laittoi ne päänsä päälle. Tässähän ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sitten hän tiputti kupin kerralaan jalkaterälleen, ”potkaisi” singoten kupin kaverinsa päälaelle, ja tämä jopa sai sen pysymään sen siellä. Kun kaikki viisi kuppia olivat pinossa kaverin pään päällä, samalla huojuttaen korkeaa pyöräänsä edes takaisin, sinkosi aloittaja saamansa keittolisikan omalle paikalleen-keittokuppiin kaverin päänpäälle. Koitapa ite heittää posliinikuppiin keittolusikka kolmen metrin päähän, niin että ne säilyy ehjänä.

Temppuja seurasi useita, joista osaa emme me ainakaan ole nähneet missään esitettävän.

Moisesta esityksestä ei oltu kuultu lähetyksessäkään, ikinä ennen meidän kerrottua siitä.

Siispä hyvillä mielin takaisin junaan ja matka jatkui, nyt Kiinassa. Katsottavaa riitti. 

Kiinalaiseen ravintolavaunuun tietysti piti päästä. Ja voi sitä ihanuutta. Olut hyvää ja kylmää, mielestämme lähellä meidän A-olutta. Oli pullotettu kolmen vartin pullokokoon. 

Kuvaa mielestäni sen hetkistä mielialaa viereinen otos.

Kiinalaisethan nää ilotulitteen ovat keksineet.

Mekin olimme ihan liekeissä.

Ruoka oli tietysti hyvää. Tällöin päätimme, että käytämme koko kiinassa oloaikanamme vain puikkoja syödessämme, eli unohdetaan harukat ja veitset.

Täällä oli käytössä kansanvälinen ruokalista. Kiinaksi ja englanniksi. Ja lajikkeita oli yli sata. Tosin tuossa määrässä oli luettelo lisäkkeistä mukana. Riisit ja nuudelit yms. Kaikki oli numeroitu, näin vältettiin kieliongelmat. Kiinassa kun sattuu olemaan kaksi eri pääkieltä. Mandariinin ja Kantonin kiina. Eivät kuulemma ymmärrä toisiaan  sen enempää kirjoitettuna kuin puhuttunakaan.

Meitä ne ymmärti, vaikka eivät osanneet muuta kuin kiinaa. Ja me ei hirveesti sitä kieltä osattu, ei edes tuolloin tiedetty olut-sanaa kiinaksi ja se oli jotain se. Iso aukko sivistyksessä.

Reissun edetessä opimme senkin asian, mutta eipäs hötkyillä.

 

Tämä paikka kun nähtiin, luultiin, että nyt näkyy kiinanmuuri, Oltiin pikkasen hätäisiä, ei ollut, ei.

Vaan saattoipa sittenkin olla.

 

 

Kiinanmuuri.fi - Aina ilmainen toimitus

Tulliin tullaan

1.1.2018 Yleinen

Ulan Udenista ei ole pitkälti, n 250 km ja tullaan rajalle, Kuva Venäjän puolelta vähän ennen Naushkia.

Päästään Mongoliaan.

Matkaa tehtiin vuoristoisessa maisemassa, kiemurrellenja tässä vaiheessa dieselveturin vetämänä.

Ratakin oli vaihtunut yksiraiteiseksi. Siperiassa oli tullut parhaimmillaan joka viides minuutti juna vastaan, onneksi täällä ei tule. Ja mehän noustaan ”mäelle”. Mongoliahan on ylätasankoa ja ympärillä vuoristo.

  • la klo 14:00 5895 km Naushki (Наушки) raja-asema tulli Venäja/Mongolia

Papereita tuli tarkastamaan kolme henkilöä. Yksi nainen, oli etupäässä kinnostunut rokotustodistuksista, sekä kaksi miestä. Passit ja viisumit ok, rahat laskettiin, eli paljonko oltiin kulutettu, se kun kiinnostaa näitä venäläisiä, ettei vaan oltu tehty mustan pörssin kauppaa. Mutta suurin yllätys oli yksi kirja, dekkari. Sen kannessa oli kuva miehestä, hänellä heijastavat aurinkolasit ja siinä heijasteena bikinit päällä oleva nainen. Nää luuli että se oli pornokirja. Hirvee sählinki yhdestä kirjasta. meinasvat ottaa sen pois, mutta sain kuin sainkin selvitettyä, että on kyseessä ihan tavallinen dekkari. Kaippa siinä porukassa oli kuitenkin yksi, joka pikkasen osasi englantia???

 

 

Tuohon aikaan Venäjä oikeastaan ”turvasi” Mongoliaa, joten meille ainakin jäi vaikutelma, että venäläiset hoiti molemmat tarkastukset, sekä lähtö ja tulo.

Kun muodollisuudet oli hoideltu, ”hyökättiin” heti ravintolavaunuun. Se kun vaihtuu aina rajalla sen maalaiseksi, missä ollaan.

Oltiin ainoot asiakkaat, Tilattiin jotain käristyksen oloista, joka maistui taivaalliselta, kun oli monta päivää syönyt samaa p…kaa venäläisessä vaunussa. Olutkin alkoi jo olla melkein juontikelpoista, melkein. Mutta vodka oli hyvää. Kahvit ja konjakit vielä jälkkäriksi, niin ”liekeissä” oltiin. Ei ois kannattanut.

Kun lasku tuotiin, teki se enemmän kuin aikaisemmat eväät yhteensä. Pyöriteltiin sitä jonkin aikaa käsissämme ja sit välähti. Se  s..tanan konjakki makso enemmän kuin muut yhteensä. Tuontitavaraa, aitoa konjakkia, suoraan Ranskasta. Oppirahat piti maksaa, aika kalliisti.

 

 

Tällaista maisemaa sai sitten tiirailla, ennen kuin Ulan Batoriin tultiin.

 

 

 

 

 

 

 

Ja vaunujakin riitti.

Nää oli aika hienoja maisemia, melkein kuin lapin vaarat.

Varsinainen vuoristo-osuus jäi taaksemme.

 

 

 

Ulan Bator oli näin asemalta vilkaistuna ainakin ihan kelpo paikka.

 

Lännessähän meillä oli jo minihamevaihe mennyt ohi, mutta täällä, täällä tytöillä oli niiiin lyhyet kuin vain voi olla.

Melkeinpä pikkuhousut vilkkuivat.

Vahinko että ottamani kuva on nyt venäläisillä, oli aika tanakka tytsy ja kuitenkin vesirajan juuri ja juuri peittävä hamonen lanteillaan.

Kun räpyttelen oikein silmiäni, ts ottamani muistikuvat palautuvat mieleeni, niin kuin tämäkin tyttö.

Kaupungin jälkeen noustiin vielä pikkaisen, sille varsinaiselle ylängölle. Gobin autiomaa alkoi.

 Sana gobi on mongolin kielen aavikkoa tarkoittava sana. Gobin autiomaan pinta-ala on noin 1 300 000 km², ja se on yksi maailman suurimmista aavikoista.

Gobin eläimistö on alueen kuivuudesta huolimatta rikas. Suurelta osin uhanalaiseen eläimistöön kuuluu villinä elävä kameli, aasianvilliaasiprzewalskinhevonenargaalin alalaji, kuhertajagasellimongoliangaselli ja

 gobinkarhu. Näistä nähtiin Kameli, hevonen ja lammas. Ja parhaimmillaan ne laumat oli isoja, siis tosi isoja. Satoja yksilöitä. Pekan mukaan suurimmat hevoslaumat arviolta yli 1500 yksilöä.

Muistin matkaneuvon, jonka sain Majuri Laineelta; muistakaa hygienia. Peskää jalat joka päivä. Näin tehdessäni mietin, että kuinkahan moni veijari on jalkojaan Gobin autiomaassa pessyt. Minä olin, Ja niin oli Pekkakin.

Tällaisena minä sen pääosiltaan muistan.

Kun tulliin viimein päästiin, alkoi taas mielenkiintoinen episodi.

Kolme herraa marssi suoraan vaunuosastoomme, ja meidän ”kämppään”.

Komento – kamerat. Ensin annettiin mun Yashika- normi kamera. Ukko aukas luukun ja nykäs filmin pois. Voi v…tu, aateltiin me. Missä toinen kamera?? Mistä ihmeestä ne ties, että meillä oli kaitafilmikamera?

No ne ties, ei auttanut muu kuin kaivaa se esille. Sama homma, luukku auki ja filmi pois. Lisäksi löysivät jo kuvatutkin ja takavarikoi ne. Siinä meni kaikki. Melkein kaikki.

Vasta tämän episodin jälkeen alettiin papereita kattelemaan.

Ei tullut ikävä näitä herroja.