Selaat arkistoa kohteelle ming-dynastia.

Kiinan muurille

7.1.2018 Yleinen

Oltiin edellisä päivänä käyty hakemassa kauppahallista kaviaaria. Kalaosastolla oli muoviastiassa irtonaisena, josta sitten kauppias latoi voiparerille isolla kauhalla Ullan pyytämän määrän, olisko ollut puolisen kiloa. Kuulemma näillä on oma sampikasvattamo, aikoinaan kun veljeilivät enempikin velivenäläisen kanssa.

Hinta oli kohillaan, maksoi n 14.- mk tuo määrä.

Sitä sitten aamupalalla paahtoleivän päälle ja kyytipoikana ei ollut tee tai kahvi, vaan aito shampanja. Helpotti ehkä vähän oloakin. Kumpiko? Kaviaari vai …..

Sitten oliki vuorossa siirtyminen Volvoon ja kohti Kiinan muuria:

Tämäkin kohde kuului kauan kaivattuihin nähtävyyksiin.

 

Sattui jälleen olemaan aika lämmin päivä, joten kiipeäminen tuonne korkeimmalle kohdalle, mihin turistit pääsee, oli aikas rankkaa, tais eiliset juomat pyrkiä ulkoilmaan.

 

 

 

 

Tuossa ”pientä” mittasuhdetta, mihin pitäs kivuta.

Se on järkytävän iso.

Kun on ihmetelty, miten tämä on kestänyt pystyssä vuosisatoja, osaltaan vuosituhansia, on tutkimuksissa selvinnyt, että laastin seassa on käytetty 3% riisijauhoja.

Lisäksi rakennus vaiheessa kaikki kuolleet haudattiin työnsä ääreen, muurin sisälle.

 

Tuolla alhaalla siintää kolme valkoista autoa, kaksi on samallaista farmarivolvoa. Toinen kuuluu Australian lähetystölle ja toinen Suomelle. Nämä ovat taatusti ainoat kyseistä mallia olevat Volvot koko Kiinassa.

Kuinka ollakkaan, samaan aikaan täällä.

Maailma on ihmellinen. Puhumattakaan Kiinasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osa muurista alkaa olla aika huonolla hapella, mutta kiinalaiset kunnostavat pikkuhiljaa lisää turismia silmällä pitäen, kas kun me tuodaan paljon kaivattua länsivaluuttaa.

Kuten näette, meitä turisteja ”vilisi” täällä. yksi toisen takan, ja se siitä.

Tuonne sortuneelle osiolle ei meitäkään päästetty,

Sitten alkoikin paluu alas, jossa toivon mukaan odotti virvokkeet, olihan siellä joku kuppilakin.

 

 

 

Siellä meinattiin limut tilata, mutta Ullan varoituksia kuunnellen, jätettiin väliin. Sen sijaan, Pekka ei varoituksista huolimatta malttanut olla ostamatta kaljan lisäksi pullaa.

Kuten ilme kertoo, ois kandenu kuulla varoituksen sanoja. Se oli karmeaa. Kuivaa, ylimakeaa….

Tässä vaiheessa ei pulla ollut vielä löytänyt ”iloista” ostajaansa.

Tuolta paluumatkalla pyörähdettiin Ming-dynastian haudoilla. Kyseinen paikka on vasta hiljattain avattu yleisölle, siis 70-luvulla. Oli sitä sielläkin ihmettelemistä.

 

Kun lähetyy hauta-aluetta, on ”suojaamaan” laitettu toinen toistaan isompia patsaita, eri eläimistä.

Joku suomalainen poliitikko tais mogata 80-luvulla itsensä pahemman kerran kiipeämällä johonkin näistä patsaista. Ne ovat pyhääkin pyhempiä, joten ”häväistys” kiinalaisten mielestä oli iso.

Oiskohan tää jutero edellisenä iltana matkinut meitä sen konjakkilasin koossa.

Ei ois kannattanut !!!

 

Auto jouduttiin jättämään aika kauas, pyhässä paikassa kun ollaan.

Tuli muuten se sama Volvo tännekin.

 

Vasta tuolla alkoi päästä käsitykseen alueen suuruudesta ja kaikista niistä kalleuksista, mitä oli jätetty näytille.

 

 

Pekka seisoo alueen kartan edessä, joten kertokoon kuva alueesta ja sen laajuudesta.

Tästä alueesta ei oltu aukaistu kuin pieni murto-osa meidän pällisteltäväksi.

 

 

 

Kotimatkalla sattui episodi (kiinalainen juttu)

Kaksi kuorma-autoa eivät mahtuneet yhtäaikaa siltaa ylittämään, jolloin tuli ongelmaksi, kumpa peruuttaa. Sehän oli Maon oppien mukaan palaverin paikka. Aikamme odoteltua, kuski lähti selvittämään ongelmaa muiden mukaan kertoen, että hänellä on pari ulkolaista lähetystön vierasta kyyditettävänään. Voisitteko nyt kiltisti pikapuolin sopia kumman on peruutettava. No, molemmat peruuttivat, jolloin kumpikaan ei hävinnyt, eli menettänyt kasvojaan.

 

 

Näin oli tämänkin päivän ohjelma illallista lukuun ottamatta taputeltu.

Tällä kertaa illalinen otettiin pikkaisen rauhallisemmin. Tai ainakin ne iso konjakit ja viskit puolitettiin.

 

Venekansaa moikkaamaan

4.1.2018 Yleinen

Olin jo aikoinaan lukenut veneissä elävästä porukasta, lähellä Hong Kongia, samalla saarella kylläkin. Paikka oli Aberdeenia.

Ferryllä lahden toiselle puolelle ja bussilla ihmettä katsomaan.

 

Matkalla sinne sain näpättyä tällaisen otoksen.

Varsinainen kohde on tuosta vasemmalle jonkin matkaa.

Vaikutti, että tuolla huntassa olisi ollut banbumajoja. Sitä emme tienneet, oli asuntoja vai varastoja. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

 

Joku oli vuonna 1977 ottanut vuorilta kuvan jolloin Aberdeeniassa ollut ”pikkasen” enempikin veneitä.

 

 

Ollessamme siellä, ei ollut ihan noin paljon veneitä, mutta paljon joka tapauksessa silloinkin oli.

Siiloisten arvioiden mukaan veneissä asui n 60 000 asukasta.

 

 

 

Oli siellä talojakin, mutta kyllä kuulemma suurin osa noissa veneessään asuvista ei ole jalallaan astunut kiinteälle maalle.

 

Kauppiaat kiertelevät myymässä elintarvikkeita niitä tarvitseville ja olipa siellä joku ”ämpärikauppiaskin” eli taloustavaroita koitti kaupitella.

 

Tässä oli meidän ”taxikuski” tänään.

Vanhahko nainen kyyditsi meitä ristiin rastiin veneiden seassa.

Kyllä meitä pikkasen hävetti. Vanha nainen soutaa ja kaksi raavasta miestä löhoilee auringolta suojassa katoksen alla.

Jos ei ihan hävettänyt, niin nolotti kumminkin.

Käytiin aiheesta keskustelu lilluessamme tuolla.

 

 

Tälle soutajalle oli vissiin yöpuku jäänyt päälle.

Kielimuuri esti kysymyksen teon kohteelle.

Oli ehkä parempi näin.

 

 

 

 

Suuri ravintolalaiva Tai Pak, oli oikeesti iso.

Kahdessa kerroksessa ja satoja asiakaspaikkoja per kerros.

Lisäksi katolla terassiosasto, muutamalle sadalle.

 

 

Kauppa täydennetty. joten ei kun myymään.

Ilmeisesti alue on ollut hyvinkin merkittävä jo ammoisista ajoista lähtien.

Jo Ming-dynastian (1368 – 1644) aikaan Kantonilaiset olivat  kutsuneet aluetta Hong Kong-nimellä. Eli nimi ei tarkoittanut koko saarta, niin kuin sittemmin erheellisesti lännestä tuleet alkoivat saarta kutsumaan. Oikeesta vasta 1900-luvun alussa vakiintui Aberdeen-nimitys tästä kalastajakylästä. Saa korjata, jos tulkitsin väärin englannin wikiä.

Suojaisa, syvä ja kenties kalaisakin lahden poukama.

Vähän niinkuin Norjassa vuonot. 

 

Nuo ylempänä rinteessä olevat rakennelmat ovat hautoja.

Jopa venekansa pääsi lopulta maihin.

Nykyisin tuo rinnealue on varsinainen nähtävyys.

 

 

 

Pois lähtiessä sain vielä oikeita kalastusaluksia kuviini.

 

Tuolla alempana on myös iso telakka-alue, missä noikin laivat ovat valmistuneet. Ja materiaalina on Teak tai Mahonki, molemmat ”öljyisiä” lajikkeita, joten kestävyys suolaisessa vedessä hyvä.

 

Illalla menimme pikkaisen syrjempään keskustasta, ajatuksena löytää joku aidompi kiinalainen ravintola.

Niitähän täällä riittää, ravintoloita. Toinen toistaan houkuttelevampia. Lähes jokaisen ulkopuolella tai ikkunassa, näkösällä kuitenkin, oli akvaario, josta sai valita joko kalan tai hummerin, josta kokki sitten valmisti illallisen. Tämä oli varmaankin käytännön sanelema juttu. Takuu tuoretta. Ja veikkaanpa, että ei näillä kaikilla ollut tarpeeksi kylmätiloja.

Me ei kuitenkaan meren eläviin tänään sorruttu, vaan haluttiin Pekingin ankkaa.

Tää tilaus ei ollutkaan mikään hätäsen miehen hommaa. Tiedettiin, että kyllä siihen yli tunti menee. Eihän meillä mihinkään kiire ollut. Nautittiin jutustelusta ja muita asiakkaita ihmetellen. Nää kiinalaiset kun ovat aika äänekkäitä kun ruokailevat. Sitä ei voi ymmärtää eikä kuvailla, ellei ole itse sitä ”nassuttelua” ja maiskutusta kokenut.

Saatiin ankka ja hyvää oli.

Pois lähtiessä, meille kävi jokin ihme lapsus. Olen yleensä aika suuntatietoinen, mutta liekö gin-tonikit ja viini tehnyt tehtävänsä, lähdettiin just vikasuuntaan. Edetessämme kapenevaa katua, alkoi porukkaa tulla peräämme enemmän ja enemmän. Alkoi jo oikeesti ahdistamaan. Todettiinkiin. että jos täältä hengissä selvitään, kunnon känni otetaan.

Systäri oli tehnyt meille vaaleasta nahasta kotelot, johon mahtui passi ja muuta pientä, joka oli vyössä kiinni oikealla puolella. Päätettiin, että nyt käännytään ympäri ja pidetään käsi siinä kotelon päällä, ikään kuin siinä olisi ollut pistooli.

Samalla sovittiin, että jos hässäkkä tulee, minä yritän kaataa ensimmäisen tulijan ja Pekka sitten ”poimii” tämän jaloista ylös ja alkaa pyörimään vimmatusti, minä tietysti pikkasen sivummalle mennen, etten jää alle. Tämä minun kaataminen olisikin ollut ehkä mahdollinen. Olin armeissa sissinä, ja meillä oli aika hyvä lähitaistelukoulutus, jota vielä parannettiin muutaman kaverin kanssa koko Raukin ajan iltaisin vapaaehtoisesti, kun muutakaan tekemistä tuolloin ei ollut. Eli jos hihasta tai rinnuksesta saan kiinni, kaveri lähtee kyllä katuun.

Kun käännyimme ympäri, siirryttiin samalla keskelle sitä kujaa, joksi se oli jo pienentynyt. Kiinalaisia oli ihan hitoksee, kymmeniä. Me määrätietoisesti reippaasti kävellen eteen päin, välittämättä näistä yhtään. Tai annettiin sellainen kuva. Eteemme alkoi tulla tilaa ja ikään kuin porukka ”lakosi” sivuillemme. Ne varmaan luuli, että olemme aseistautuneita. Ja luulempa, että jos oltiinkin pikkasen huppelissa ravintolasta lähdettyämme, emme taatusti enää olleet.

Ikuisuudelta tuntuvan kävelyn jälkeen saavutettiin isommat kadut ja kiinalaiset jäivät taaksemme. ei tullut kyllä mieleenkään kääntyä katsomaan, ennen kuin oltiin ”saletissa” että seuraajamme olivay jääneet, ”nuolemaan” näppejään.

Oli elämäni tiukin paikka. Eikä tuollaista tilannetta onneksi ole tarvinnut kokea uudelleen.

Lähellä majapaikkaamme menimme baariin ja kyllä, gin tonic oli kova sana.

Oltiin humalassa, niin kuin luvattiin.