Selaat arkistoa kohteelle knipan.

Toinen päivä Tammisaaressa

6.8.2018 Yleinen

Herätiin tuuliseen ja jo selkeesti viileämpään päivään. Ei ollutkaan heti aamusta 25 tai yli asteita, nippa nappa 20.

Muutenhan tälle päivälle ei ollut mitään erikoista, joten eipä tuo keli haitannut. Lenkillä käydessä saatin päänahka putsattua, sen verran hulmusi hiukset.

Sataman vieressä olevassa puistikossa hopeapapajutkin kaikki samaan suuntaan lintallaan, kun arviolta 10-12 m/s tuuli pääsi puhaltelemaan suoraan rantaan.

Tuolta alkaa myöskin vanhakaupunki, kuvaajan selän takaa.

Kadut ovat nimetty melkeinpä kaikki ammattikunnittain.

Ilmeisesti oli saman henkiset majoittuneet lähelle toisiaan??

Jos tarvitsi pesupalveluita, oli ne kadunpätkältä helppo löytää.

Oli venemaakarin-, hatuntekijän-, målaren- jne katuja ja kujia.

Mutta kaikkein ylimpänä tietysti, kirkko.

Ja tietysti keskellä kylää, siis silloista.

Portaat kirkkoon sen verta kovasti kiinnitetty, ettei kiveä tarvitsevien ihan helpolla pääse, jos nuo mukaansa meinaa ottaa.

Ja koska meren äärellä ollaan, on tässäkin kirkossa kirkkolaiva.

Mitähän sisämaan kirkoissa katosta roikkuu??

 

Ja jos ei osannut lukea, auttoi kyltit kadun alkupäässä.

Varsinkin yläluokka teetti hattunsa tietysti näillä ammattilaisilla.

 

Lyhtypylväät ovat eri yritysten tuen turvin joko entisöity tai kokonaan uusia, saman näköisiä, koko vanhan kaupungin alueella. Tosin pieni muutos, ei enää kynttilät pala.

Oli siellä puistossa kylttikin, missä nämä lahjoittaja-yritykset oli mainuttu, mutta kun kuvan siitä otin, ei näkyny tässä formaatissa tekstistä fonttia.

Kujan päässä häämöttää paikallisten veneranta sekä kalastajien satama. 

 

Aallonmurtaja oli tehty tolpista, jonka ajan patina oli kaltoin kohdellut.

Ei estänyt harvat tolpat enää aaltojen etenemistä.

Vaan ei ole enää paljon paikallisten veneitäkään. Oisko ollut kymmenettä osaa, mitä ois mahtunut noihin laitureihin.

Ajat muuttuvat ja sen mukana ihmisten

tarpeet.

Mutta asua pitää, oli talo sitten uusi tai ”vähän” vanhempi.

Tuulen osoittimen (ei tota viiriksikään voi kutsu, kun rautaa on) alla oli talon rakennusvuosi, muistaakseni 1815.

Hyvässä kunnossa pääosin kaikki, ainakin päältä päin.

 

 

 

Useamman perheen entisajan rivari ja se piha. Kadun puolella ei ole ovia, joten kaikki kulkevat pihojen kautta. Mutta tämänhän lukija tietääkin, jos on vanhoja Suomi-filmejä katsonut. Ja jos ei ole, niin nyt sitten tietää.

 

Siitä sitten kaupoille torin poikki.

Torin eteläreunalla olevaa rakennusta restauroitiin. Se on ollut aikaisemmin kauppakeskus. Pikkukaupungin kauppakeskukseksi ollut iso aoikoinaan. Toivottavasti tulee uudelleen putiikkeja täyteen.

Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee, on sanonta, joka aina silloin tällöin tulee mieleeni.

Kirppikselle on Madamen melkein aina päästävä, jos sellaisen jossain näkee. Nyt ei löytynyt mitään, tälläkään kerralla.

Pihakirppiksen lähellä on kaupungin paras konditorio.

 

 

 

 

Meidän kaksi kakkupalaa, kahvi ja limppari kympin pintaa, joten ei ihan hirveän kallista.

Kaikki ihanat kakkupalat 3.30 € kpl.

 

Olis ollut leipää ja sämpylää, pullaa ja keksii, mutta sinne saivat tällä kertaa jäädä.

Paikka, jossa ehdottomasti kannattaa käydä, jos tänne asti tulee.

 

Satamassa on metsähallituksen ylläpitämä infopiste, jossa pysyvä näyttely.

Nämä ostoskärryt on merestä noukittu, ihan kuin sen sisältökin. Ollaan me ihmiset viisaita !!!!

Ei riitä, että valumien kautta saastutetaan meri, sinne on viskottava kaikkea, mitä nyt sattuu sillä kertaa käsissä olemaan.

 

Merikotka oli pitkään erittäin uhanalainen. Ei pelkästään ihmisten suoran tappamisen vuoksi, vaan ollessaan ravintoketjun huipulla, oli menettää lisääntymiskyvyn. Munista joita ne muni, ei kehittynyt poikasia. Onneksi tilanne on tältä osin korjaantunut ja saamme ihailla tämän uljaan linnut lennoista saaristossa. Mekin olemme havainnoineet useamman yksilön lentoa  tämän kesän reissun aikana.

 

Ihailtiin myöskin Knipan-ravintolan sisustusta sekä näköaloja pöydistä.

Tuolla tuli 70-luvulla istuttua toisenkin kerran, mutta nyt emme jääneet sinne, vaan valitsimme toisen rannalla olevan ravintolan.

Albatros oli sitä paitsi ihan veneemme vieressä, joten täydellä mahalla oli helpompi kömpiä ”kotiin”.

 

Ei ollut tässäkään ruokalan sisustuksessa valittamista, puhumattakaan näköalasta päydästämme.

Sehän oli meidän Sarza, joka oli melkein ikkunan alla.

Ruoka oli ehkäpä keskivertoravintolan hintoihin verrattuna kalliimpaa, mutta oli kyllä hintansa väärti.

 

Kampasimpukat alkuu, Madam otti Skagenin, ja erinomaista.

Molemmille pitkään haudutettua lampaan potkaa. Ei paljon veistä tarvittu.

Hyvä valinta ruokapaikaksi.

Illemmalla käytiin vielä kaupassa, ettei aamulla tarvitse muuta kuin köydet irroittaa ja menoksi.