Selaat arkistoa kohteelle Kiina.

Aamujumppa ja kesäpalatsi

7.1.2018 Yleinen

Aamulla kello soi 5:50 , ajatuksena käydä puistossa ihmettelemässä aamuvoimistelijoita. Mao oli näet määrännyt koko kansalle suorittamaan joka aamu jumpan tasan klo 6:00 alkaen, jolloin alkoi kovaäänisistä samalla kuulua jumppamusiikkia. Tätä Taijii oli valitettavasti määnjäristyksen vuoksi toistaiseksi peruutettu, kovaääniset eivät kuulemma toimineet kaikkialla.

Nautimme kuitenkin kaviaari-shampanja-aamiaisen.

Kaiken tämän jälkeen olikin vuorossa tutustuminen Keisarinnan Kesäpalatsiin.

 

Näin oli Kasäpalatsi saanut uudet vartijansa, ainakin vähäksi aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

Yleisnäkymää tekojärveltä.

Huom! ensimmäinen kohde, jossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Kiinalaisetkin lomaili ja souteli järvellä, jonka heidän esi-isänsä olivat käsipelillä kaivaneet.

Kiinan leskikeisarinna Cixi (慈禧太后, Wade-GilesTzu-hsi29. marraskuuta 1835 Peking – 15. marraskuuta 1908 Peking) oli yksi vaikutusvaltaisimmista naisista Kiinan historiassa Qing-dynastian aikana. Hän oli vuosina 1850–1861 hallinneen keisari Xianfenginjalkavaimo, vuosina 1861–1875 hallinneen keisari Tongzhin äiti ja vuosina 1875–1908 hallinneen keisari Guangxun adoptioäiti. Pian miehensä kuoleman jälkeen hän sai todellisen vallan käsiinsä ja hallitsi Kiinaa vanhoillisen hovin klikin tukemana.

Tämä katos oli rakennettu kahden talon väliin, että keisarinna sai kävellä varjossa. Puolessa välissä oli lepopaikka teen tarjoilulle, olihan tämä sentään 700 metriä pitkä.

Kaikissa palkeissa oli uskomattoman hienoja tiperryksiä. pieniä taideteoksia.

Tarinan mukaan jos nuoripari kävelee tämän päästä päähän, eikä mies loppuun päästyään kosi tyttöä, voi tyttö heittää kirveensä kaivoon, tämä mies ei häntä kosisi ikinä.

Kaunis oli käytävä, myönnetään.

Siitä huolimatta taisi Ulla joutua heittämään jotain kaivoon.

 

Tämä laiva ei ole seilannut metriäkään.

Tehty marmorista.

Kuulemma näillä rahoilla, mitä tuo maksoi, keisarinnan piti ostaa sotalaivoja Japanilaisten pelotteluun, mutta päätyikin rakennuttamaan itselleen laivan.

Liekö ollut ensimmäisiä pasifistejä???

Tuolla siintää pyöreä rakennus, johon mentiin lounaalle, normaali setsemän lajin setti.

Näin oli päivälle taas ollut nähtävää.

 

 

 

 

 

Paluumatkalla oli poliisit ohjaamassa liikennettä, ja sitähän piisasi….

 

 

 

 

 

 

Taivaallisen Rauhanaukio.

 

 

 

 

 

Kiinan muurille

7.1.2018 Yleinen

Oltiin edellisä päivänä käyty hakemassa kauppahallista kaviaaria. Kalaosastolla oli muoviastiassa irtonaisena, josta sitten kauppias latoi voiparerille isolla kauhalla Ullan pyytämän määrän, olisko ollut puolisen kiloa. Kuulemma näillä on oma sampikasvattamo, aikoinaan kun veljeilivät enempikin velivenäläisen kanssa.

Hinta oli kohillaan, maksoi n 14.- mk tuo määrä.

Sitä sitten aamupalalla paahtoleivän päälle ja kyytipoikana ei ollut tee tai kahvi, vaan aito shampanja. Helpotti ehkä vähän oloakin. Kumpiko? Kaviaari vai …..

Sitten oliki vuorossa siirtyminen Volvoon ja kohti Kiinan muuria:

Tämäkin kohde kuului kauan kaivattuihin nähtävyyksiin.

 

Sattui jälleen olemaan aika lämmin päivä, joten kiipeäminen tuonne korkeimmalle kohdalle, mihin turistit pääsee, oli aikas rankkaa, tais eiliset juomat pyrkiä ulkoilmaan.

 

 

 

 

Tuossa ”pientä” mittasuhdetta, mihin pitäs kivuta.

Se on järkytävän iso.

Kun on ihmetelty, miten tämä on kestänyt pystyssä vuosisatoja, osaltaan vuosituhansia, on tutkimuksissa selvinnyt, että laastin seassa on käytetty 3% riisijauhoja.

Lisäksi rakennus vaiheessa kaikki kuolleet haudattiin työnsä ääreen, muurin sisälle.

 

Tuolla alhaalla siintää kolme valkoista autoa, kaksi on samallaista farmarivolvoa. Toinen kuuluu Australian lähetystölle ja toinen Suomelle. Nämä ovat taatusti ainoat kyseistä mallia olevat Volvot koko Kiinassa.

Kuinka ollakkaan, samaan aikaan täällä.

Maailma on ihmellinen. Puhumattakaan Kiinasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osa muurista alkaa olla aika huonolla hapella, mutta kiinalaiset kunnostavat pikkuhiljaa lisää turismia silmällä pitäen, kas kun me tuodaan paljon kaivattua länsivaluuttaa.

Kuten näette, meitä turisteja ”vilisi” täällä. yksi toisen takan, ja se siitä.

Tuonne sortuneelle osiolle ei meitäkään päästetty,

Sitten alkoikin paluu alas, jossa toivon mukaan odotti virvokkeet, olihan siellä joku kuppilakin.

 

 

 

Siellä meinattiin limut tilata, mutta Ullan varoituksia kuunnellen, jätettiin väliin. Sen sijaan, Pekka ei varoituksista huolimatta malttanut olla ostamatta kaljan lisäksi pullaa.

Kuten ilme kertoo, ois kandenu kuulla varoituksen sanoja. Se oli karmeaa. Kuivaa, ylimakeaa….

Tässä vaiheessa ei pulla ollut vielä löytänyt ”iloista” ostajaansa.

Tuolta paluumatkalla pyörähdettiin Ming-dynastian haudoilla. Kyseinen paikka on vasta hiljattain avattu yleisölle, siis 70-luvulla. Oli sitä sielläkin ihmettelemistä.

 

Kun lähetyy hauta-aluetta, on ”suojaamaan” laitettu toinen toistaan isompia patsaita, eri eläimistä.

Joku suomalainen poliitikko tais mogata 80-luvulla itsensä pahemman kerran kiipeämällä johonkin näistä patsaista. Ne ovat pyhääkin pyhempiä, joten ”häväistys” kiinalaisten mielestä oli iso.

Oiskohan tää jutero edellisenä iltana matkinut meitä sen konjakkilasin koossa.

Ei ois kannattanut !!!

 

Auto jouduttiin jättämään aika kauas, pyhässä paikassa kun ollaan.

Tuli muuten se sama Volvo tännekin.

 

Vasta tuolla alkoi päästä käsitykseen alueen suuruudesta ja kaikista niistä kalleuksista, mitä oli jätetty näytille.

 

 

Pekka seisoo alueen kartan edessä, joten kertokoon kuva alueesta ja sen laajuudesta.

Tästä alueesta ei oltu aukaistu kuin pieni murto-osa meidän pällisteltäväksi.

 

 

 

Kotimatkalla sattui episodi (kiinalainen juttu)

Kaksi kuorma-autoa eivät mahtuneet yhtäaikaa siltaa ylittämään, jolloin tuli ongelmaksi, kumpa peruuttaa. Sehän oli Maon oppien mukaan palaverin paikka. Aikamme odoteltua, kuski lähti selvittämään ongelmaa muiden mukaan kertoen, että hänellä on pari ulkolaista lähetystön vierasta kyyditettävänään. Voisitteko nyt kiltisti pikapuolin sopia kumman on peruutettava. No, molemmat peruuttivat, jolloin kumpikaan ei hävinnyt, eli menettänyt kasvojaan.

 

 

Näin oli tämänkin päivän ohjelma illallista lukuun ottamatta taputeltu.

Tällä kertaa illalinen otettiin pikkaisen rauhallisemmin. Tai ainakin ne iso konjakit ja viskit puolitettiin.

 

Meitä ei shanghaiattu

5.1.2018 Yleinen

Tiedätkö tuolle sanonnalle tarkoitusta. Voin valaista: Koska Shanghai on ja oli jo muinoin erittäin merkittävä satama ja jossa näin ollen vieraili paljon laivoja, oli ennen vanhaan osassa laivoista ongelma. Jos kippari oli liian ilkeä, suorastaan hullu, saattoi osa miehistöstä karata ja jäädä kaupunkiin. Ja tietenkin näihin laivoihin oli vaikeampaa saada uutta tilalle, koska sana kiiri merimieskuppiloissa, että ton laivan kippari on ihan kahjo. Niinpä kippari määräsi upseerinsa maihin värväämään merimiehä. Se värvääminen olikin sitten pikkasen härskiä touhua. Juotettiin ukot humalaan ja ”talutettiin” tai kannettiin laivaan. Kun ukko sitten heräsi, oltiin jo ulapalla. Tätä menetelmää kutsuttii shanhaijaamiseksi.

Shanghai  on Kiinan suurin ja samalla maailman suurin kaupunki asukasluvultaan, jos metropolialuetta ei lasketa mukaan, ja yksi Kiinan neljästä maakuntatasolla itsehallinnollisesta kunnasta. Shanghai on yksi Kiinan tärkeimmistä taloudellisista keskuksista ja yksi maailman suurimmista satamista. Kaupungin taloudellinen kehitys on ollut nopeaa siitä lähtien, kun se avattiin ulkomaalaiselle kaupalle 1800-luvulla ja sen teollisuus on kehittynyt etenkin kommunistien noustua valtaan vuonna 1949. Vuoden 2016 lopulla kaupungissa asui arviolta 24 197 000 asukasta.

 

 

Hotellimme, sen ainokaisen, mihin ulkolaiset voivat, eiku saivat majoittua, ikkaunasta.

 

Kyllä täällä laivoja piisaa, joten varmaankin haijausta harrastetaan vieläkin ??

 

Paikalliset käyttävät edelleen paljon purjeilla kulkevia dsonkkeja, tosin moottorit niissäkin on.

 

 

 

 

Tuolta sivujoelta tuleva vesi, tai oikeammin ”mössö” oli melkeinpä mustaa, suorastaan luotaan työntävän hajuista.

Veneen perässä oleva ei suinkaa ole varjo, vaan ”pieni” väriero jokien vesissä.

Liekö pojilla yläjuoksulla pikkasen parannettavaa jätevesikäsittelyssä?

 

 

Tämä meitin asuttama hotelli on aikoinaan englantilaisten rakentama.

 

Oli varmaankin silloin upeaa luxusta.

Ravintolasali suorastaa henki vanhan ajan glamouria.

Illalla tutustuttiin kolmeen tanskalaiseen liikemieheen, jotka jotain kauppaa siellä olivat tekemässä.

Vietettiin ratkiriemukas ilta heidän kanssaan.

Eräs heistä teki sitten pienen tempun.

Asetti tyhjän pullon pöydän kulmalle ja sen suun päälle tikkuaskin pystyyn.

Sitten noin viiden metrin matkalta piti lähestyä käsi ojossa ja ohittaa pillo ja tikkuaski samalla yrittäen niin läheltä kuin suinkin knäkata tikkuaskia sitä kuitenkaan pudottamatta. Kymmenennella kerralla sitten piti knäkata se aski alas. Me kaikki epäonnistuttiin. Saattoi Peijin Piitsiolla (olut) olla osuutta epäonnistumiin. Sitä kului ”jonkin” verran illan mittaa.

Aamupalan jälkeen edellisenä päivänä tilaamamme taxi saapui oppaineen, jonka mukana olo oli pakkolinen ja oikeestaa hyödyllinenkin, milläs muuten ois osattu kulkea oikeisiin paikkoihin. 

Niinpä matkaan ja maaseudulle, kohteena kommuuni, jonka tehtävänä oli ruokkia Shanghai. Tuotantoon kuului vihannekset, lihat ja luoja tietää mitä kaikkea.

 

Tuotantomenetelmät olivat ihan vaan pikkuisen vanhan aikaisia, tiesi Pekka kertoilla. Hän on kuitenkin syntynyt maalallisen perillisenä. Ja pellot ovat enempi kuin tuttuja.

 

 

Nää kurpitsat olivatkin ainoot reilun kokoiset tuotokset. Kurkut olivat onnettoman kokoisia ruipeloita.

 

 

 

 

 

Pekka oli laaduntarkkailuryhmässä….

 

Lämpöä riitti ja meillä pieni kankkunen, taas…. ja ei ollut kuin liian makeaa limua, jota oikeesti ei voinut juoda.

 

   

Kuten huomaatte, vuosisadan taikaiset perinteen työtavoissa kunniaan, täällä ainakin.

Tämä kommuuni piti sisällään noin 35 000 asukasta, joten oli koulut, päiväkodit ja sairaalat.

Pieni kaupunki.

Päiväkodissa näyttivät meille, kuin kolme-nelivuotiaat tullessamme luokkaan ponkaisivat saman tien ylös ja alkoivat laulaa puhemies Maon ylistäviä lauluja ja julistuksia. Näin meille esityksen sisällöstä kerrottiin. Aivopesu on varminta aloittaa varhain, jos mielii vallassa pysyä. Täytyypä painaa mieleen !!!!

Tämän lisäksi näimme asunnon. Alakerrassa oli yhteinen keittiö, hiilellä toimivalla hellalla. Tässä tilassa hoidettiin sapuskan laitto ja pyykin pesy yms tulta rarvitsevaa toimenpidettä.

Yläkerrassa oli rappusten molemmin puolin huoneet, 12-14 neliötä, korkeintaan 16. Molemmissa huoneissa asui perhe. Ja nurkassa perheen kallein ja tärkein kapistus. Ei, se ei ollut telkkari, se oli poljettava Singer. Tai kiinalainen kopio siitä. Sitä varten nuoripari säästää muutaman vuoden kaiken ylimääräisen rahan. Seuraava isompi hankinta on polkupyörä, samoin vuosien uurastuksen jälkeen voi semmoisen hankkia. Sitten vasta on telkkarin vuoro, jos oikein on ahertanut taas muutaman vuoden.

Mutta. Näillä ihmisillä on katto päänsä päällä ja ruokaa. Eikä kukaan uhkaa heidän henkeään, jollei ala radikalisoitumaan. Tuohon aikaan maaseudulla kukaan hullu ei moiseen ryhtynyt, henkiriepu oli sen verran arvokas.

Tämän jälkeen melkein shokkiin jouduttiin.

Veivät sairaalaan ja siellä synnytysosastolle. Olivat todella pahoillaan, kun ei juuri nyt kukaan synnyttänyt, jotta olisimme voineet todistaa, kuinka kivut pidetään poissa akupunktiolla. Myönnetään, olin erittäin kiinnostunut hoitomuodosta, mutta ehkäpä sen todentamisen olisin halunnut jossain muussa yhteydessä nähdä, kuin synnytyksessä. Synnystuoli oli kopio suomalaisesta heinäharavan istuimesta.

En saanut nähdä missään muodossa. Mutta usko säilyi akupunktioon.

 

Täällä ei tiedetty mitään ylikuormasta.

Tai tiedettiin, jos ei pysy kyydissä , sulla on ylikuormaa.

Tämä kuorma oli oikeesti ihanvajaa. olikohan myynyt matkala osan jo pois??

 

 

 

 

 

 

Takaisin kaupunkiin ja kylmien oluiden pariin päästiin suht ajoissa.

Polkupyöriä, näitä ”statussymbooleja, oli paljon, siis paljon, joka paikassa.

Shanghaissa ne oli rekisteröity. Suurin numero, jonka näin, oli yli 9 miljoonaa.

 

Oppaaltamme kysyttiin illallispaikkaa, jotai tavallista, ei ”turisti”rysää. Ihan kuin täällä turisteja ois.

Merimiehiä olisi varmaankin ollut, mutta ei nyt tullut mieleen pyytää pääsyä merimieskuppilaan. Toisaalta vahinko, kun ei moista tajuttu. Tai en ainakaan muista, että ois pyydetty.

Taxi tuli sovittuun aikaan oppaineen hakemaan, ajoi heidän valitsemaan paikkaa ja jätti meidät sinne luvaten pois hakea kolmen tunnin kuluttua. Yritettiin maanitella opasta mukaan ruokailuun, mutta kieltäytyi. Varmaankin oli kielletty osallistumasta moisien kapitalistien kanssa illan viettoihin. Ties vaikka ois saatu ”käännytettyä”????

Ravintolasalista oli sermein eristetty oma tila meille.  Täällä sentään oli muita asiakkaita, kiinalaisia, joten sermit pelasti muut ulosajolta.

Illalliseksi saatiin päällekkäisiä koreja, alla oli pieni hiillos. Joka korissa oli ruokaa, erilaisia ”mössöjä”. Tämä oli ainut kerta, kun jäi jotain molemmilta syömättä. jossain keskivaiheilla olevassa korissa oli jollain jauhoilla päällystettyjä lihapullia, vähän niinkuin pelmennit. sillä erotuksella, että tämä jauhonyytti tarttui kitalakeen, eikä lähtenyt kuin puikoilla kaivamalla pois. Anteeksi vaan, hyi hitto. Muuten ruoka oli loistavaa.

Joka ravintolassa pyydettiin kokkia kirjoittamaan ruuista selitys ja niin tässäkin tapauksessa. Kokki oli tehnyt sen sepostuksen servettiin. Vahinko, että eivät reseptit ole tallessa.

Tällä reseptiikan pyytämisellä oli tarkoitus, muukin kuin vain itselle muistoksi keräily.

Sen aikaiset työnantajat, Anttilat, tunsivat toimittajan, joka teki ruoka-aiheisia juttuja mm Suomen Kuvalehteen. Hänen kanssaan oli sovittu, että reissun jälkeen tehdään juttusarja näistä meidän keräämistä autenttisista resepteistä. Tätä ei valitettavasti koskaan keretty toteuttamaan, toimittaja nimittäin menehtyi sairauskohtaukseen meidän vielä ollessa Kiinassa.

Tuotteet OBD-vikakoodinlukijoista peruutuskameroihin edullisesti!
Nyt ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille! - Lue arvostelut ja tilaa!

 

16.8. Maanantaina takaisin Kiinaan

5.1.2018 Yleinen

Aamulla aikainen herätys ja juna-asemalle. Samalla saimme viimeiset vilkaisut lentokentästä, joka oli aika lähellä juna-asemaa.

 

Aika hurjalta näytti, kun koneet laskeutuivat hyvinkin jykästi vuoristosta lähestyessääm kiitorataa.

 

 

 

 

Ehkäpä tuon aikaiset koneet eivät ihan näin isoja olleet, mutta idea oli sama.

 

En nyt syytä muista, mutta kuulemma oli parempi lähestyä kenttää vuoristosta päin ja toivoa, että kiitorata riittää, se meinaan loppuu mereen.

 

Päästiin junaan ja tällä kertaa ei tarvinnut tullissa kauan odetella Kiinan junaa.

Hieman jännitti, että onhan se viisumi varmaan voimassa paluuseen rajan tälle puolen.

Oli se.

Saatiin uusi leima passeihimme.

Ei tuulut tällä kertaa nuorta naista istumaan kanssamme, saatiin ihan kaksistaan olla.

Voi harmi, emme siis enää olleetkaan julkkiksia.

 

Parin tunnin matkustamisen jälkeen, jo tuttuun toimistoon, junalippujen ostoon.

Se ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu.

Selitimme, että halutaan mennä Shanghaihin. Sen verran oltiin saatu selville, että illalla lähtee juna, jolloin säästettäisiin yksi hotelliyömaksu. Aikahan on rahaa. Tässä tapauksessa voitaisiin yöpyä liikkuvassa junassa. Oltiinha me siihen jo tähän mennessä totuttu.

Virkailija yritti väen väkisin myydä meille yötä tähän hotelliin ja että aamulla lähtisi juna Shanghaihin. Mepä kiven kovaan vaadittiin, että iltajunalla mennäään, myy vaan nyt kiltisti ne tiketit meille. Tytsy joutui käymään jossain lupaa kysymässä, ennen kuin taipui tahtoomme. Taas kannatti olla tiukkana.

Meille jäi koko päivä aikaa kuluttaa täällä, joten taksi alle, jonka tää virkailija ystävällisesti meille hommasi.

Päästiin käymään mm Yliopistossa, jossa kuulemma Suuri Puhemies Mao oli opiskellut vuosisadan alkupuolella.

Tämä ”heinäkasa” oli kuulemma ollut luentosali, jota kyseinen tuleva iso pomokin oli käyttänyt.

 

 

 

 

 

Tuosta ovesta olisi sitten päässyt ”kampusalueelle” mutta ei sit taidettu mennä.

 

 

 

 

 

 

Tää ei vissiin ole aito Bond, James Bond, vaikka hänellä näkyy salkku olevankin mukana.

Tuota salkkua piti sitten raahata koko päivä mukana.

Emme muka ”uskaltaneet” jättää sitä säilytykseen hotellille, matkalaukkumme kaveriksi.

Siellä hotellissa oli pari isoa lasikaappia, missä oli esillä tavaroita, joita läntiset asiakkaat olivat unohtaneet joko huoneisiinsa tai johonkin muualle hotellissa. Mao oli opettanut kansaa, että ei saa varastaa. Meille jopa kerrotiin, että vaikka heittäisit tukun rahaa kadulle, kiinalaiset keräisivät nopeasti kaikki pikku kätösin ja juoksisivat perääsi ja toisisivat rahasi sinulle.

Ulla kertoi meille, että hän sai tämän kokea kotonaan. Hänellä oli kynsilakka loppunut yhdestä pullosta. Hänpä siis luonnollisesti heitti sen roskikseen. Siivooja kävi muutaman kerran viikossa, ja hänen tehtäviinsä kuului myös roskien pois vienti. Niinpä joka kerran tyhjä pullo oli ilmestynyt keittiön pöydälle siivoojan käynnin jälkeen. Pullo oli siivoojan mielestä liian kaunis pois heitettäväksi. Kun tätä leikkiä oli kestänyt jonkin aikaa, Ulla rikkoi pullon, jolloin se pääsi ulos talosta.

Me länsimaiset emme voi edes kuvitella, että on noin rehellistä porukkaa missään, mutta näin se vaan oli Maon aikaan. Tuskin on enää.

Tuossa hotellin visiirissä oli jokaisen tavaran kohdalla vieraan nimi, huoneen numero ja ”jättöpäivämäärä”, tai ainakin sen löytöpäivä, jos ei tiedetty keneltä se oli jäänyt. Tästäkin meille oli kerrottu, mutta ei uskottu, ennen kuin nähtiin.

Ilta tuli ja me junaan. Kokki tuli taas kyselemään toivomuksiamme, jotka kerroimme hänelle. Taas oli ravintolavaunu tyhjennetty, ei saatu tälläkään matkalla seuraa muista matkustajista. Tietty, kielimuuri olisi ollut melkoinen, sillä oltiin ainoat muuta kieltä puhuvat koko junassa. Tai ainakaan ei nähty kuin kiinalaisen näköisiä.

Tässä junassa saataisiin sitten kaksi yötä viettää. Ja mikäs oli viettäessä, ruoka oli kiinalaiseen tapaan loistavaa ja olut hyvää ja kylmää. 

Taas sai ihailla kiinalaista maalaismaisemaa.

 

 

 

 

 

Olisko ollut noin puolessa välissä tätä osuutta, kun ylitettiin  joki.

 

Tämä oli leveä, mutta näytti matalalta, hiekkaiselta.

 

Iso joka tapauksessa.

 

 

 

 

 

Tarinan mukaan Mao oli uinut Keltaisen joen poikki, mutte joen nähtyämme, eppäilimme suuresti. Oli meinaan sen verta leveä ja virtaava, että edes itse Mao olisi moiseen kyennyt.

Mutta kaippa se on kansalle myyttejä tehtävä, mieluimmin sellaisia, joista tavallisen ihmisen on mahdoton suoriutua.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, käytetään tätä taktiikkaa nykyisinkin. 2010-luvullahan esitettiin erään päämiehen ratsastamassa tiikerillä ja mitä kaikkea muuta. Nimiä ja maita mainitsematta. Kanasalla pitää olla esikuvia. Oli ne sitten oikeita tai vääriä.

Veturi oli höyryllä käyvä tässä junassa, jolloin kun haluttiin edes vähän raitista, kuumaa ilmaa, tulvi noki sisään. Ja sitä nokea riitti, Sitä oli joka paikassa. Lämpätila oli melkeinpä sietämätön. Illalla saatoimme todeta: – ah – ihanan viileetä – mittari näytti osastomme seinällä tuolloin 32 astetta. Päivällä oli sitten vähän lämpöisempää.

Shanhaihin päästiin, eikä meidän edes täytynyt uida, muuta kuin omassa hiessämme.

Kiinnostaako hyvinvointi? Voi Hyvin on lehti Sinulle.

Venekansaa moikkaamaan

4.1.2018 Yleinen

Olin jo aikoinaan lukenut veneissä elävästä porukasta, lähellä Hong Kongia, samalla saarella kylläkin. Paikka oli Aberdeenia.

Ferryllä lahden toiselle puolelle ja bussilla ihmettä katsomaan.

 

Matkalla sinne sain näpättyä tällaisen otoksen.

Varsinainen kohde on tuosta vasemmalle jonkin matkaa.

Vaikutti, että tuolla huntassa olisi ollut banbumajoja. Sitä emme tienneet, oli asuntoja vai varastoja. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

 

Joku oli vuonna 1977 ottanut vuorilta kuvan jolloin Aberdeeniassa ollut ”pikkasen” enempikin veneitä.

 

 

Ollessamme siellä, ei ollut ihan noin paljon veneitä, mutta paljon joka tapauksessa silloinkin oli.

Siiloisten arvioiden mukaan veneissä asui n 60 000 asukasta.

 

 

 

Oli siellä talojakin, mutta kyllä kuulemma suurin osa noissa veneessään asuvista ei ole jalallaan astunut kiinteälle maalle.

 

Kauppiaat kiertelevät myymässä elintarvikkeita niitä tarvitseville ja olipa siellä joku ”ämpärikauppiaskin” eli taloustavaroita koitti kaupitella.

 

Tässä oli meidän ”taxikuski” tänään.

Vanhahko nainen kyyditsi meitä ristiin rastiin veneiden seassa.

Kyllä meitä pikkasen hävetti. Vanha nainen soutaa ja kaksi raavasta miestä löhoilee auringolta suojassa katoksen alla.

Jos ei ihan hävettänyt, niin nolotti kumminkin.

Käytiin aiheesta keskustelu lilluessamme tuolla.

 

 

Tälle soutajalle oli vissiin yöpuku jäänyt päälle.

Kielimuuri esti kysymyksen teon kohteelle.

Oli ehkä parempi näin.

 

 

 

 

Suuri ravintolalaiva Tai Pak, oli oikeesti iso.

Kahdessa kerroksessa ja satoja asiakaspaikkoja per kerros.

Lisäksi katolla terassiosasto, muutamalle sadalle.

 

 

Kauppa täydennetty. joten ei kun myymään.

Ilmeisesti alue on ollut hyvinkin merkittävä jo ammoisista ajoista lähtien.

Jo Ming-dynastian (1368 – 1644) aikaan Kantonilaiset olivat  kutsuneet aluetta Hong Kong-nimellä. Eli nimi ei tarkoittanut koko saarta, niin kuin sittemmin erheellisesti lännestä tuleet alkoivat saarta kutsumaan. Oikeesta vasta 1900-luvun alussa vakiintui Aberdeen-nimitys tästä kalastajakylästä. Saa korjata, jos tulkitsin väärin englannin wikiä.

Suojaisa, syvä ja kenties kalaisakin lahden poukama.

Vähän niinkuin Norjassa vuonot. 

 

Nuo ylempänä rinteessä olevat rakennelmat ovat hautoja.

Jopa venekansa pääsi lopulta maihin.

Nykyisin tuo rinnealue on varsinainen nähtävyys.

 

 

 

Pois lähtiessä sain vielä oikeita kalastusaluksia kuviini.

 

Tuolla alempana on myös iso telakka-alue, missä noikin laivat ovat valmistuneet. Ja materiaalina on Teak tai Mahonki, molemmat ”öljyisiä” lajikkeita, joten kestävyys suolaisessa vedessä hyvä.

 

Illalla menimme pikkaisen syrjempään keskustasta, ajatuksena löytää joku aidompi kiinalainen ravintola.

Niitähän täällä riittää, ravintoloita. Toinen toistaan houkuttelevampia. Lähes jokaisen ulkopuolella tai ikkunassa, näkösällä kuitenkin, oli akvaario, josta sai valita joko kalan tai hummerin, josta kokki sitten valmisti illallisen. Tämä oli varmaankin käytännön sanelema juttu. Takuu tuoretta. Ja veikkaanpa, että ei näillä kaikilla ollut tarpeeksi kylmätiloja.

Me ei kuitenkaan meren eläviin tänään sorruttu, vaan haluttiin Pekingin ankkaa.

Tää tilaus ei ollutkaan mikään hätäsen miehen hommaa. Tiedettiin, että kyllä siihen yli tunti menee. Eihän meillä mihinkään kiire ollut. Nautittiin jutustelusta ja muita asiakkaita ihmetellen. Nää kiinalaiset kun ovat aika äänekkäitä kun ruokailevat. Sitä ei voi ymmärtää eikä kuvailla, ellei ole itse sitä ”nassuttelua” ja maiskutusta kokenut.

Saatiin ankka ja hyvää oli.

Pois lähtiessä, meille kävi jokin ihme lapsus. Olen yleensä aika suuntatietoinen, mutta liekö gin-tonikit ja viini tehnyt tehtävänsä, lähdettiin just vikasuuntaan. Edetessämme kapenevaa katua, alkoi porukkaa tulla peräämme enemmän ja enemmän. Alkoi jo oikeesti ahdistamaan. Todettiinkiin. että jos täältä hengissä selvitään, kunnon känni otetaan.

Systäri oli tehnyt meille vaaleasta nahasta kotelot, johon mahtui passi ja muuta pientä, joka oli vyössä kiinni oikealla puolella. Päätettiin, että nyt käännytään ympäri ja pidetään käsi siinä kotelon päällä, ikään kuin siinä olisi ollut pistooli.

Samalla sovittiin, että jos hässäkkä tulee, minä yritän kaataa ensimmäisen tulijan ja Pekka sitten ”poimii” tämän jaloista ylös ja alkaa pyörimään vimmatusti, minä tietysti pikkasen sivummalle mennen, etten jää alle. Tämä minun kaataminen olisikin ollut ehkä mahdollinen. Olin armeissa sissinä, ja meillä oli aika hyvä lähitaistelukoulutus, jota vielä parannettiin muutaman kaverin kanssa koko Raukin ajan iltaisin vapaaehtoisesti, kun muutakaan tekemistä tuolloin ei ollut. Eli jos hihasta tai rinnuksesta saan kiinni, kaveri lähtee kyllä katuun.

Kun käännyimme ympäri, siirryttiin samalla keskelle sitä kujaa, joksi se oli jo pienentynyt. Kiinalaisia oli ihan hitoksee, kymmeniä. Me määrätietoisesti reippaasti kävellen eteen päin, välittämättä näistä yhtään. Tai annettiin sellainen kuva. Eteemme alkoi tulla tilaa ja ikään kuin porukka ”lakosi” sivuillemme. Ne varmaan luuli, että olemme aseistautuneita. Ja luulempa, että jos oltiinkin pikkasen huppelissa ravintolasta lähdettyämme, emme taatusti enää olleet.

Ikuisuudelta tuntuvan kävelyn jälkeen saavutettiin isommat kadut ja kiinalaiset jäivät taaksemme. ei tullut kyllä mieleenkään kääntyä katsomaan, ennen kuin oltiin ”saletissa” että seuraajamme olivay jääneet, ”nuolemaan” näppejään.

Oli elämäni tiukin paikka. Eikä tuollaista tilannetta onneksi ole tarvinnut kokea uudelleen.

Lähellä majapaikkaamme menimme baariin ja kyllä, gin tonic oli kova sana.

Oltiin humalassa, niin kuin luvattiin.

 

Kantonista Hong Kongiin

3.1.2018 Yleinen

Junassa yövyttiin kahdesti ennen kuin aamulla oltiin Kantonissa, torstaina.

Kokki hoiti hommansa koko matkan varsin esimerkillisesti, tosin nyt kysyi pöydässä jo seuraavan ateria toiveemme. Ja tarjoilija oppi samoin jo toisen kerran jälkeen, että aina aterioinnin jälkeen otamme kolme pulloa olutta mukaan. Paras junamatkani ikinä, tähän asti.

Juna-asema.

Kantonissa Länsimaisille tarkoitetussa hotellissa sijaitsi China Travel Service byro, joka sai suomalaiseksi nimekseen China trouble service. Sieltä ostimme junaliput Hong Kongiin. Junaa ei tarvinnut odottaa kovin pitkään. Täällä olikin jo länsimaalaisia enempi. Kantonissa on paljon tehtaita, jotka käyvät kaupaa lännen kanssa.

Junamatka läntiseen Hong Kogiin on parisataa kilometriä, joten meille se oli pikku pyrähdys, oltiinhan just tultu yli 2500 km.

Tullin kohdilla oli junan vaihto. Taas talutettiin odotussaliin. Jokainen kansallisuus sai oman pöydän, meillä pienehkö pyöreä. Nämä tiedot kiinalaiset olivat saaneet juuri tehtyjen passitarkistusten perusteella. Teetä tarjoiltii ja otettiin Gin tonikit, kun kerran arveltiin, että sen verran lähellä länttä ollaan, on ginikin jo kunnollista. Kiinalaiset kun sotkee sokeria kaikkiin viinoihinkin niin paljon, jotta maalaispoikaa hirvittää.

 

Lähtöleima Kiinasta 12.8.76

 

Kun sitten oli aika siirtyä varsinaiseen Hong Kongin junaan, huomattiin, että nauttimamme virvokkeet menikin junalipun piikkiin. Kyllä harmitti, ettei useampia gin-tonikkeja otettu.

 

 

 

Saatiin Englantilaisiltakin leimat passiin.

Tämähän oli tuolloin Englannin alusmaa.

 

Paikat saatuamme junassa, ei kulunut kuin hetki, kun nuori tyttö pelmahti seuraamme.

Alkoi mukavasti rupattelemaan kanssamme, ensin kierrellen ja vähän kaarrellenkin; mistä ollaan tulossa ja mihin menossa. No, tämä junahan ei mene kuin Hong Kongiin, että sehän oli selvä, mutta mihis sitten.

Pikkasen ihmeteltiin tytön innokkuutta tyrkyttää itseään seuraamme. Ei kuitenkaan mikään ilotyttö ollut.

Oltiin aika avoimesti kerrottu seikkailustamme tähän asti, jolloin tyttö vaan entisestään innostui. Ja vielä kun sattui olemaan kuvamateriaalia alueelta, niin hyvä kun tyttö penkillä pysyi. (Ulla oli antanut tyhjän filmirullan meille).  Silloin meillä alkoi hälytyskellot soimaan.

Meitä oli varoitettu ennen lähtöä Pekingistä, että kannattaa olla aika varovainen puheissaan, varsinkin mitä Kiinan puollella oli tapahtunut. Eikä missään nimessä saanut näyttää esim. kuvia sortuneista taloista. Kaikki tämä, jos halusimme takaisin Kiinaan.

Siis meidän vuoro oli tivata tytöltä, että mikäs nyt niin meissä kiinnostaa. Oli kuvatkin meistä ottanut.

Lopulta hänen oli kerrottava, että oli kesäharkkarina paikallisessa sanomalehdessä, niin kuin meidän Hesarissa, oisko ollut Hong Kong Post. Ja ajatteli, että saisi näin ”vuosisadan” jutun, autenttisia kuvia ja sillee. Nimittäin, vielä tuona päivänä ei oltu julkaistu lännessä yhtään ainutta kunnon kuvaa alueelta, edes Pekingstä. Oltais saatu varmaankin aika iso kasa dollareita, jos oltais filmi Postille myyty. Vaan ei myyty. Oli liian iso halu takaisin Kiinaan.

Niin erosivat meidän nuorten tiet, eikä alkanut mitään kesäromanssia, vaikka yritettiin, kysyttiin häntä illaksi ulos. Ei tullut tyttö tapaamiseen, kun ei kuvia ja juttuansa saanut.

On noi naiset julmia. Nuorena jo osaa ….

 

Niinpä viimein Suomipojat olivat päässeet Hong Kongiin.

Hotellimme oli Kowloonin puolella, eli mantereella. Hong Kong on saarella.

Itse asiassa emme olleetkaan vielä Hong Kongissa.

Kuva on hotelliltamme.

 

 

Vastakkaisella rannalla, siellä majapaikkamme.

Hotelli oli vähän turhankin hieno ja kallis meille. 125 HKD per yö per huone. Ja meillä oli kaksi huonetta. Olisimme aivan hyvin mahtuneet yhteenkin. Junan makuuvaunun koppikin oli pienempi kuin tässä kämpässä vessa.

Kiinanmuuri.fi: asut, asusteet, korut, vekottimet, alusasut, laukut yms.!
Aina ilmainen toimitus

Tiistai toivoa täynnä ja etelään Kantoniin

2.1.2018 Yleinen

Aamupäivällä mentiin vaihteeksi lähetystöön setvimään viimeisiä tilannetietoja.

Se iso järistys oli vienyt koko Tietsinin kaupungin ja rataakin oli hävinnyt parin kilometrin matkalta. (taisinkin mainita tästä jo Moskovan osiossa) Tarkennusta saatiin lähinnä ihmisuhreista. Se oli todennäköisesti paljon isompi, mitä julkisuuteen ilmoitettiin. Ehkäpä miljoona-luokkaa.

Tiedot kertoilivat samaa kuten eilenkin. Pitää lähteä etelään päin, missä ei ole vaaraa.

Meni päivä pikkaisen odotteluksi, emme mitään ihmeellistä saaneet aikaan.

Juna lähti illan suussa kohti Kantonia, jonne taaskin saatiin kyyti ja Ulla toimi saattajana. Toinen matkalaukuista jätettiin Pekingiin joten sai ”raaalla” kädellä valkata niistä vähistä kamppeista mitä mukana oli, mitä jätetään etelän matkalle. Eihän sitä loppujen lopuksi paljon tarvitse, että pärjää. Parit housut ja paidat, muutamat kalsarit, noin niin kuin pääpiirteittäin.

Junan nytkähdettyä liikkeelle, tapahtui taas kummia. Aateltiin mennä ravintelivaunuun, mutta täyttä näkyi olevan. Joku viittoili meille pois ajaen, ja uskottiinhan me, eihän sinne täyteen kuppilaan ois mahtunutkaan. Eikä mennyt kauankaan, kun kokki tuli ruokalistoineen vaunuosaastoomme ja alkoi kyselemään, mitäs niinku meinasitte syödä. Hetken tutkailtiin listaa, joka oli jo tutuksi tullut ennen Pekingiä, ja tilattiin ruuat ja juomakin piti tilata; kolme olutta. Samaan syssyyn kysyi, mitäs aamupalaksi. Taas listoja tutkimaan. Mielestämme löydettiin sopivat aamupala-ateriat ja päästiin yhteis ymmärrykseen kokin kanssa asiasta. Ennen poistumistaan, kertoi vielä, että tullaan sanomaan, koska sopii tulla syömään.  Oisko ollut tunnin päästä, kun saatiin ilmoitus, että herrat ovat hyvät ja menevät ravintolavaunuun. Näin tehtiin.

Mutta yllätys oli suuri, siis tosi suuri.

Koko ravintolavaunu oli tyhjennetty. vain me kaksi Suomi-poikaa istuttiin pöydässä ja tarjoilija toi jääkylmät kaljat meille. Ihmeteltiin, että mistä nää taikoi kylmää olutta, kun ei täällä ole kuin hiilillä toimiva veturi ja samaa polttoainetta käyttävä keittiön piisi, hella. Ruoka oli jälleen hyvää ja riittävästi. Erityisesti ihastuin riisi-kananmunasekoitukseen. Pois lähtiessämme otettiin vielä mukaan kolme olutta noin niinku iltapalaksi. Ja nekin olivat kylmiä. Ei ollut piva kylmää siperiassa.

 

Aamu valkeni ja Kiinan maaseutu näytti todelliset kasvonsa.

 

Saatiin hyvä läpileikkaus riisin viljelystä

 

ja nähtiinkiin  riisin kasvattamisen kaikki vaiheet.

 

 

Ei tarvinnut poikain välittää, tuottiko voimala sähköä vaiko ei. Tämä pumppu toimi ihan riisillä, ei suinkaa rukiilla, niin kuin koto Suomessa.

 

 

 

 

 

Kyllähän tuolla sähköäkin kulki, mutta eipä juuri näkynyt isoja voimalinjoja,

 

Kuten kuvakin kertoo, täällä päin ei enää ollut isoja vuoristoja, mutta kauniisti kumpuilevaa maastoa oli.

Pysyipähän paremmin poikien polkema vesi näitten mäkien välissä.

Oltiin ainoat valkoiset ihmiset tässä junassa, joten joskus se saattoi aiheuttaa pientä kaaostakin, asemilla.

Kun juna pysähtyi johonkin asemalle, oli melkein tyhjä laituri hetkessä täys kiinalaisia, jotka tulivat katsomaan ihmettä. Kaksi vaaleaa miestä, toisella vaalea tukka ja toisella parta, näillä kun parta ei oikein kasva. Joillakin asemilla, kun vaunuosastomme jäi ikään kuin ”väärälle” puolelle asemalaituria, ja viereisellä radalla oli juna, ei sekään estänyt näitä veijareita. Hetkessä päitä työntyi vaunujen alta toljottamaan meihin päin, ja niitä oli näissäkin tapauksissa paljon.

Jotenkin tuli tunne, että vaikka juna kulki ehkäpä 75 km/t, niin sana kulki junan edellä, mistä pirusta nää muuten ois tiennyt, että nyt se juna tulee, missä on valkonaamoja kyydissä.

Tästä oli meitä kyllä varoitettu Pekingissä. Täällä maalla asuvista oikeestaan kukaan ei ole nähnyt valkoita ihmistä.

Me oltiin nähtävyyksiä, vai oisko nykytermeillä – julkkiksia.

Kiinanmuuri.fi - Aina ilmainen toimitus

Maon aikaiseen Kiinaan kesällä 1976

15.12.2017 Kiinan matka 1976

Aion kertoilla matkastamme Kiinaan vielä kun muistan.

Osa kertomuksista perustuu päiväkirjaan, osa muistiin.

Tuohon aikaan, kun Mao vielä eli:

Minä nro 2191 Suomalainen joka olen saanut kiinaan viisumin vallankumouksen jälkeen ja huom! Maon aikaiseen Kiinaan. Matkakumppanini Pekka nro 2192.

Niin koitti lähtöpäivä, torstai.

Junan oli määrä lähteä klo 15:00 raiteelta 3,

Saattamaan oli tullut koko joukko edellisen päivän juhlioita ja tietenkin siinä tehtiin vielä viime hankintoja.

Meillähän ei ollut yhtään Suomen valuuttaa, joten Jukka osti meille tarvitsemamme taskulaskimen, 24,- mk,

Mitäkö laskimella junassa tekee ? Kilometri tolppia ei tarvitse laskea koska niissähän on numerot.

Se tulisi olemaan kauppatavaraa Moskovassa, hyvää sellaista.

Olin edellisellä tukkureissulla ostanut tukkupaketin Pk-purukumia, sekin käypää valuuttaa itänaapurissa.

Siskoni toi lupaamansa tonnin, tai siis vastaavan summan taaloissa, työntäen vaunuissa poikaansa Heikkiä, kummipoikaani, ikä 3 kk.

Suurimman osan rahoituksestani sain förskottina työnantajaltani Anttiloilta, 3000 mk.

Pekan rahoitus ei paljon poikennut minun: – Äitinsä allekirjoittama 3000 mk:n vekseli ja 500 förskottia tulevalta työnantajalta. Rohkea veto työnantajalta, joka ei vielä edes ollut työnantaja.

Eli vekselivetoisesti lähdettiin. Ne jotka eivät tiedä, mikä on vekseli, niin googleta. Mutta joka tapauksessa kallein rahoitusmuota, verrattavissa nykyisiin pikavippifirmoihin, vaikka pankit ne silloin hoitivatkin.

Pienten vetistelyjen, jota muuten kukaan ei ”näyttänyt”, jälkeen kapusimme vaunuun etsimään kabiiniamme.

Löydettyämme koppimme majottauduimme sinne ja tietenkin teimme jonkin sortin inventaarion, olisiko jotain unohtunut, ihan kuin se tässä vaiheessa olisi auttanut, juna oli jo liikkeellä ja ajallaan.

Jossain vaiheessa vääntäydyimme ravintolavaunuun syömään ja tietenkin pari olutta kyytipojaksi.

Lähtä Suomesta 29.7.1976. (emme tiedä miksi Hong Kongin leimat piti laittaa tohon samaan sivuun?)

Viipurissa juna pysähtyi sen verran että kerkesimme hätäisesti ostaa juomaa,  oisko ollut vodkaa ja shampanjaa, tai oikeammin kuohuviiniä, Venäläiset kun kutsuvat omaansa shampanjaksi. Lisäksi kävimme tutustumassa sikamaisesti haisevaan ja likaisen asemman vessaan, Hätä meni siinä vaiheessa ohi. Illemmalla nautiskelimme juomia ja jututimme käytävällä muita matkailijoita. Kuka oli menossa minnekin, etupäässä kaikki meidän ikäiset opiskelemaan jonnekin päin Venäjää.

Oli siinä muutama tyttökin mutta ei se kaikista yrityksistä huolimatta johtanut sen kummoisempaan tulokseen.

Juna oli ajallaan Moskovassa ja meidän piti vaihtaa asemaa, niitähän on ympäri Moskovaa seitsemän kappaletta, riipuen ilman suunnasta mihin päin olet menossa.

Ennen toiselle asemalle menoa piti käydä vaihtamassa voutherit lipuiksi ja se paikka taas oli ihan kaupungin ytimessä, hotelli Moskowskajan aulassa.

Eikun jonottamaan taxia ja sitähän sai jonottaa. Jossain vaiheessa odotellessa tuli hätä. Joten luontevaa oli löytää wc. Sen kyllä löysi hajun perusteella kaukaakin. Alas päästyäni järkytys oli karmea, ammoniakin lemu oli niin hirveä että oli pakko palata ulos, vetää keuhkot täyteen happea ja toivoa että se riittää reissun ajaksi, no, ei riittänyt, joten pakko oli henkäistä ja täyttää kituset sillä ihanalla, aromikkaalla ilmalla mitä oli tarjolla. Puistattaa vieläkin kun ajattelee.

 

Paperit levälleen tiskille siinä uskossa että ne vaihdetaan junalipuiksi.

Ei vaihdettu, ei.

Virkailia, vanhempi itseensä kyllästyneen oloinen nainen yritti selittä meille jotakin mutta emme oikein ymmärtäneet mitä. Me kun ei ihan hirveesti, siis lainkaan, osattu paikallista kieltä, ja toisaalta ei virkailijakaan osannut niitä kieliä mitä me ois ymmärretty.

Sen verran saatiin tolkkua että piti odotella muutama tunti ja tulla takaisin.

Etsimme valuuttabaarin, parit neuvoa-antavat ja pienen pohdinnan jälkeen takaisin tapaamaan viehättävää virkailijaamme.

Takaisin tultuamme, kerrottiin, että jotain oli tapahtunut, something has happend, useampaan kertaan, ja kehoitettiin menemään Intouristin pääkonttoriin. Menimme sinne, jolloin meille selvisi, että he haluavat meidän palaavan takaisin Suomeen.

Nyt alkoi pikku hiljaa selvitä, että ei taida juna lähteä, ei ainakaan meidän juna.

Nostimme pienen älämölön mutta eihän se auttanut mitään. Vaikka kuinka esittelimme vouchereitamme, passejamme kaikkine viisumeineen, ei asia edennyt yhtään.

Sitten keksimme pyytää hotellista huoneen, ajatus oli että jäädään sitten Moskovaan ja seuraavalla junalla takas Suomeen, Seutulaan ja ensimmäinen kone joka lentää pohjoismaiden ulkopuolelle, niin siihen.

Vähän ihmetystä aiheutti se kun ei saatu kuin huone jossa oli vain yksi sänky.

Takaisin alas respaan ja hirveä selitys päälle. Taas pienen ele- yms kielen jälkeen tyydyimme kohtaloomme, käskettiin odottaa. Mehän odotettiin.

Pienen kaupukikiertelyn jälkeen palasimme hotellille kuulemaan uutisia, olihan junaliput ok, olihan.

Ei ollut, ei.

Eikä siinä vielä kaikki, ottivat meiltä pois sen huoneenkin ja aikoivat lähettää yöjunalla takaisin Suomeen. Me ihan hermona että mitenkäs tässä näin pääs käymään. 

Olivathan he tottuneet ajamaan suomalaisia takasin, joskus jopa lepikot ryskyen, mut kaksi tavallista matkailijaa, eihän me mitään oltu tehty.

Sit keksittiin että Suurlähetystö, antakaa lähetystön osoite. Heillähän on velvollisuus auttaa pulaan joutuneita ihmisiä. Ja mehän jos ketkä olimme pulassa. Piti lähteä Kiinaan mut venäläiset ajaa meidät takaisin Suomeen.

Eivät antaneet.

Siispä taxia metsästämään, joka saatiinkin aika nopeasti, Näytettiin juna-aseman nimi, mistä Kiinaan menevä juna lähtee, vietiin matkalaukut sinne säilöön ja sitten lähetystöön.

Oli perjantai ja kello oli jo seitsemän hujakoilla, joten hiljaiselta näytti Lähetystöllä.

Aloimme jo tulla epätoivoisiksi, mutta sitten näimme jonkun silloin tällöin vilahtavan toisen kerroksen ikkunassa. Pienillä kivillä heittelimme aikamme ja saatiinkin hänen huomio kiiniitettyä meihin. Hän avasi ikkunan ja kyseli asiamme. Lyhyesti kerrottiin, jolloin käski ootella. Menisi katsomaan, olisiko ketään enää paikalla. Olivat lähteneet melkeinpä kaikki viikonlopun viettoon, kuka minnekin.

Meille kävi tuuri.

Lähetystösihteeri Markus Lyyra oli vielä paikalla, oli juuri pakkaamassa autoaan ja perhettään lähteäkseen Terijoelle viikonlopuksi. Hänelle jouduttiin pikkaisen enempi valottamaan tilannettamme. Siis paperit levälleen, nyt jo sisätiloissa. Tutkittuaan hetken ja lisäselvityksiä saaden, teki uskomattoman päätöksen, jota ei kuulemma yleensa kenellekkään tavalliselle matkaajalle tehdä.

Majoitti meidät kuriiriasuntoon, siipirakennuksessa oli pari tätä tarkoitusta varten varattua asuntoa.

Tämän hänen päätöksensä mahdollisti hyvin onnekas sattuma, siis meidän kannalta. Suurlähettiläs Hallamaa oli lomalla Suomessa ja Lyyra oli nyt korkein ulkoministeriön virkamies Moskovassa. Jos Hallamaa olisi ollut paikalla, olisi meidät todennäköisesti lähetetty Suomeen odottamaan asioiden selkeentymistä.

Ja asia oli luonnon katastrofi, jonka Lyyra meille kertoi.

Wikipediasta lainattu:

Kiinassa oli ollut maanjäristys, voimakkuudeltaan 7,8-8,2 Richterin asteikolla. Maanjäristyksen uhrien määräksi on virallisissa lähteissä ilmoitettu 255 000, mutta todellinen luku saattaa olla huomattavasti suurempi. Useimmissa asiantuntija-arvioissa puhutaan vähintään puolesta miljoonasta tai jopa miljoonasta kuolonuhrista. Järistys herätti pelkoa myös Pekingissä, ja se on haluttu yhdistää Kiinan politiikan saman kesän merkittäviin tapahtumiin. Mao Zedong kuoli noin kuukautta myöhemmin, 2. syyskuuta 1976. Perinteisesti Kiinassa on uskottu, että suuret luonnonmullistukset ovat merkkejä Taivaan mandaatin vaihtumisesta ja hallitsijan kauden päättymisestä.

Tämän järistyksen keskus oli Tietsinin kaupungissa, joka sattui olemaan kaivoskaupunki. Junarata kulki kaupungin halki. Tai siis oli kulkenut. Nyt tuo maanjäristys oli ”hukuttanut” radan, kuten suurimman osan kaupunkia taloineen, maan alle, niihin entisiin kaivoskuiluihin. Joten ei ihme, että juna ei lähtenyt, puuttui muutama kilometri rataa. Tämä selvisi myöhemmin.

Me siis majoituimme kuriirikämppään. Lyyra teroitti kovasti meitä mogaamatta tätä juttua, koska hän oli nyt vastuussa meistä. Lupasimme olla kunnolla.