Selaat arkistoa kohteelle kaunis luonto.

Grytskärin seikkailut jatkuvat

11.7.2018 Yleinen

Aurinko helli meitä tänää todellakin.

Paikan vaihto ja täysin plägä, edelliseen kävi pieni tuulen vire.

Söimme itsemme aivan ähkyiksi, joten meni pikkasen henkeä vetäessä.

Lähelle pöllähti jossain vaiheessa purkkari, joka ei syystä tai toisesta pitkään viihtynyt lahdukassamme.

Läksimme kuitenkin vähän myöhemmin lenkille. Saaren länsipäässä on pieni kalliokieleke, johon oli jossain vaiheessa tullut vene ja sinne asti päästyämme, juttelimmekin heidän kanssaan aika tovin.

Olin ajatellut, että radiossa, telkkarissa sekä netissämme jotain häikkää, kun on huonot yhteydet, mutta tapaamamme naapurit valittivat aivan samoista ongelmista. Eli, aluella nyt vaan sattuu olemaan hyonot kentät.

Tässäpä pieni pläjäys heidän veneestään.

Näköalat rupattelupaikalla oli oivallinen.

 

Näitä muurahaisten valtateitä oli tässä saaressa monessa paikkaa.

Tässäpä pientä havainnointikuvaa.

 

 

On ne merkillisiä otuksia, kun oikeen valtatiet raivaa.

 

 

Tämmösen vastavalokuvan otin, kun mielestäni tuo meri välkkyy niin hienosti, mutta ei taida välittyä oikea ”tunnelma” tästä otoksesta.

 

Siitä jatkettuamme, olikin maasto pikkaisen haasteellisempaa. Lopulta kävelimme ohi kohdan, josta olisi pitänyt mennä saaren poikki välttääksemme mökit, jotka saaren itäpäässä ovat. Mutta mepä melkeinpä törmättiin ensin päärakennukseen ja myöhemmin saunaan. Saatiin sitten mustikan varpujen seassa tarpoa tovi, ennen kuin päästii paremmalle polulle, joka toi meidät sinne, minne tavoitteemme alun alkaen oli, Sarzan luo.

Pysykää kanavalla.

Tarinat eivät lopu tähän, vaan huomenna jatkuu……

Sunnuntaina saareen

28.5.2018 Yleinen

Piti odottaa sunnuntaihin asti, ennen kuin merelle päästiin. Ja miksikö niin kauan??

No kun ei-eläkeläiset ovat viikonloppuisin ”valloittaneet” lähisaaret, se suotakoon heille. Meillähän on aikaa viikollekin.

Näin iltapäivällä, oli vain vastaan tulijoita.

 

Sää oli tuommoinen puolipilvinen, kun huristelimme kohti Bylandettia. Olimme matkalla piipahtaneet Kaparenissa, mutta se oli vielä tähän aikaan ”täysi”, siis sellaiset paikat, joihin me voisimme rantautua.

 

Sama oli tilanne Bylandetissakin, joten jatkettiin Stora Svartö:hön.

 

Heti miten kiinnityksen jälkeen olikin ruuantekoa. Ruotsalaisia uusia perunoita ja paistettua maksaa.

 

Alkuperäinen ideani oli, että ois saanut grillata maksa, mutta tässä saaressa kun ei kunnollisia puita ole ja edellisellä reissulla omat varastot poltettiin, ei auttanut kuin tyytyä veneessä paistamaan.

Ei ne huonoja ollut näinkään tehtynä.

Tosta oli jo puolet syöty kun tajusin ottaa kuvan.

 

 

Se oli reilun puolen kilon maksan pala, jonka viipaloin paistamista varten ja puoli kapallista perunoita, kaik män. Ja piisas.

Hetken piti happea ottaa ennen kuin pienelle lenkille lähdettiin.

 

Kauempaa katsottuna, näytti ihan kuin lammas tai vasikka ois tuossa ollut.

Kelo se vain olikin.

Aina tääl kuitenkin jotain uutta näkee.

Tai eihän ne välttämättä mitään uutta ole, ei vaan ole ennen huomannut.

Sitä niin helposti kattelee vaan omia varpaitaan, eikä havainnoi ympäristöään.

 

Tossa pohdin, että kumpikohan on vanhempi, kelottunut näre vai Sarza2:n

 

Ei kai sillä lopuksi ole väliä, kumpaakin kun tarvitaan.

 

Ilta pakkas päälle, joten kaivoin kuvauskalustoni esiin.

 

 

Taitaa puhutella nää kuvaukset enempi, joten lisää löpinöitä seuraavalla kerralla.

 

 

Kuvaa

10.1.2017 Yleinen

Tää kuva on otettu Bylandetissa 6.7.2015 kun oltiin Veikan kanssa saaressa, oli siel muitakii, niiku Veikan äiskä ja iskä sekä tietysti Madam.

Osu vaan silmää ku etin jotain ihan muuta.

Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan!

Sijoita Nordnetin superrahastoon!
Nordnet Superrahasto Suomi on markkinoiden ensimmäinen, aivan uusi ja täysin kuluton indeksirahasto. Rahasto seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä.

• merkintä- ja lunastuspalkkio 0 €
• hallinnointipalkkio 0 €
• säilytys 0 €