Selaat arkistoa kohteelle iltatori.

Saigon, here we come

18.3.2019 Yleinen

Eilisellä ei tapahtunut mitään merkittävää. Eli lue edellinen postaus, niin se olisi ollut samanlainen, joten säästin itseäni, enkä kirjoittanut samaa uudelleen.

Mutta.

Nyt tänään alkoi tapahtumaan.

Kun uloskirjausta tehtiin ja piti bungalow maksaa, ilmoittivat, että tämmöinen yhdistelmäkortti, debit/gredit, ei käy. Meillä kolme maksukorttia mukana ja kaikissa samat merkinnät. Kuulemma rahaa saisi seinästä revittyä, sadan metrin päästä.  Minä siis sinne. Hyvät englanninkieliset ohjeet, mutta ei saanut revittyä rahaa seinästä. Koitin eri summia, eri kortteja, ja aina sama cannot ja jotain.

Siispä marssin takaisin respaan ja kerroin kokemukseni automaatilla.

Neiti kipaisi toimistoon, josta tuli keski-ikäinen nainen, haki laatiskosta toisen maksupäätteen ja korttini kanssa hävie sinne toimistoon. Tää respan tyttö hetken perästä haki korttini ja kuittini sieltä, joten saatiin hoidettua maksu kuitenkin. Viisi yötä lounaineen, useiden iltaherkujen ja Madamen drinkkien kanssa pikkasen yli 400.- €, joten ei paha.

Siitä taxilla asemalle ja junaan kohti Saigonia, eli nykyisin Ho Chi Mihn.

Liput junaan olin ostanut kadun toiselta puolelta toimistosta, joita on täällä joka puolella.

Tiedettiin jo kokemuksesta, että tarjoilut junassa vähän niin ja näin, joten oli ostanut ”eväät”.

Ei kummoset, mutta näillä mennään.

 

 

 

Meidän edessä istui nuori äiti tällaisen pikkuvesselin kanssa, joka kesti matkan yllättävän hyvin.

Vain kerran kitisi, kun äitinsä yritti pistää hänen päikkäreille.

 

Juna oli mielestäni täydempi, kuin Phan Thiet’iin tullessa, mutta hyvin mahduttiin.

Vessa oli siisti, toisin kuin edellisellä junamatkalla.

Maisemissa ei paljon ollut katselemista. Aika puuduttavaa.

Mutta näitä puuistutuksia, niitä riitti.

Kauniissa riveissä oli puut.

 

Juna ei paljon pysähdellyt.

Kolmisen tuntia meni ekaan stoppiin, joka tuommoisessa kaupungissa tapahtyi.

 

Menin jaloittelemaan ja samalla mielenkiintoinen episodi.

Joku paikallinen nainen meinas unohtaa laatikon vaunuunsa ja siitäkö hirvee härdeli, koska juna jo oli lähdössä. Matkustajat ja pari virkailijaa auttoivat paketin roudauksessa, ja niin sai naikkonen pakettinsa.

Yhdellä asemalla vielä pysähdyttiin ennen kuin taas tuli härdelli.

Juna nimittäin teki hätäjarrutuksen. Onneksi tuolloin vauhti oli aika hidas. Sanoinkin Madamelle, että nyt tais joku jäädä alle.

Tässä kuvassa paikalliset katsovat onnettomuuden suuntaan, osa lähti juoksemaan lähemmäs.

Virkailija selvittää paikallisille, mitä oli tapahtunut. Me saatiin taasen tietää viereisiltä, että ilmeisesti joku sotilasajoneuvo olisi jäänyt alle ja ilmeisesti jopa uhrejakin olisi.

Osa matkustajista lähti tavaroineen ja poistui junasta, kuten tekivät nämä meille kertoneetkin.

Matkaa oli vielä pääteasemalle n 7 kilometriä.

Me ei lähdetty repimään laukkujamme kivikkoa pitkin, koska veturille oli matkaan kymmenkunta vaunua, jossa ilmeisesti olisi vasta tielle päässyt.

Meni vähän toista tuntia, ja matka jatkui.

Jokaisessa tasoristeyksessä, joita oli aika tiheään näin lähellä kaupungin keskustaa, oli sitten pikkasen paljon mopoja. Ja, kuten kuvassa näkyy, roskiakin.

Radanvarsi on heidän mielestä hyvä paikka hävittää ylimääräinen jäte.

 

Viimein päästiin Saigonin asemalle, joka sekään ei ihan vimpan päälle ollut. Tai siis ympäristö. Itse asemarakennus oli kyllä siisti ja hieno.

Saman tien tuli kyselijöitä taxin tarpeesta, joten tartuttiin täkyyn. Kaveri lähti viemään pikkasen syrjempään varsinaisesta taxijonosta ja autohan oli siviili. Hintaa huikkasi 200tuhatta.

Me pyörähdettiin ympäri. Se oli Madan. kun sanoi, että tohon kyytiin ei lähdetä. Takaisin taxijonoon ja saatiin pirssi. Vanhempi herrasmiesmäinen kuski ajeli rauhallisesti enempi vähempi kaoottisessa liikenteessä.

Perille kun päästiin, näytti mittari 67t dongia. Annoin satasen.

Pienen huilin jälkeen holellissa, kylille tutustumaan ympäristöön.

Aivan kiven heiton päässä, oli ravintolamarket. Oli jos jonniin moista evästä tyrkyllä.

Me mentiin kuitenkin ihan oikeeseen ravintolaan.

 

Pyörähdettiin vielä iltatorilla, joka on oikeestaan tuon ruokahässäkän vieressä. Tällä kertaa ei tarttunut mukaan mitään. Jätettiin huomiselle ohjelmaksi hypistely.

Minä pikkasen hypistelin kuitenkin.

 

Oli tosi makeen näköinen peli.

 

 

 

 

Huomiseen.

 

 

Viimeinen päivä Hoi An 10.3.

10.3.2019 Yleinen

Niin alkoi viimeinen koko päivä Hoi An:ssa.

Pienelle lenkille lähdettiin.

Meidän lähirannalta pikkaisen etelään, kohti niemenkärkeä, rujon näköistä. Ovat tuoneet hiekkasäkkejä, ettein myrskyt veisi kaikkia hiekkoja, mutta kun nuo säkit ovat hajonneet ja nyt ympäristö kuin kaatopaikka.

Tarttis tehä jotain.

Vai miten meni niinku omasta mielestä.

 

 

Tuosta pikkaisen matkaa etiä päin, niin resortilla oli makeita kulkupelejä vuokrattavana.

Yritin ehdottaa Madamelle moisen välineen käyttöönottoa, mutta en saanut kannatusta.

 

Vielä parisataa metriä ja löytyi todella siisti ranta.

Olin kyllä lukenut tästä, mutta unohtanut.

Ei roskan häivää.

Tämä sijaitsee kahden kivikkorannan välissä, joten ilmeisesti nuo kivet ovat suojanneet myrskyiltä, eikä ole tarvinnut noita typeriä hiekkasäkkejä tänne raahata.

 

 

Iltapäivällä lähdettiin taas Cityyn, eli vanhaan kaupunkiin.

Oli pari muutakin turistia päättänyt tehdä samoin.

Ja nyt poikkeuksellisen paljon japanilaisia.

Ei oikeesti meinannut sekaan mahtua.

 

 

Vielä kuvia parista hienosta talosta.

 

 

Vasemman puoleinen on etelän puoleiselta saarelta, jossa on ilta/yötori.

Sielläkin oli ihan riittävästi tunkua. Löydettiin yksi pikku juttu veneeseen ja mulle uusi kesähattu, jota olin jo haikaillut pitempään.

 

Jos olisi halunnut katuravintoloissa ruokailla, tarjolla oli niin sammakkoa kuin linnunpoikia.

Ja paljon muutakin, niin uivia kuin maalla vilistäviä. Näähän syö ihan mitä kiinni vaan saavat. Me ei ehkä ihan kaikkea.

Sitten tuli pimee ja joki täyttyi valaistuilla veneillä. Ja veneet oli täytetty turisteilla.

Pikkasen menee kuvat pikselimössöksi, mutta pakko pienentää, kun tää ei hyväksi parempilaatuisia.

Illallinen nautittiin ja kokeiltiin paikallista herkkua,

WhiteRose tai jotain sellaista.

 

Siisti ja paikallisittain vähän kalliimpi, mutta mutta. Ei se nyt niin kallista ollut.

Ankan fileen nää oli kyllä kärtsännyt melko kuivaksi, muuten ihan ok.

 

Matkalla jo ”perinteiseksi” muodostuneeksi  kakkukahvilaksi, piti vielä tämmönen selfie napata.

Niin sai Old City Hoi An jäädä.

 

 

 

 

Viimeinen kokonainen päivä

1.10.2018 Yleinen

Viimeiseksi kokonaiseksi päiväksi emme olleet valinneet mitään erityistä ohjelmaa.

Lähdettiin hissuksiin kävelemään ja etsimään ns vanhaa kaupunkia. Sen piti olla noin kilometrin päässä majapaikastamme, mutta kun kiemurreltiin, meni meillä varmaankin puolitoista. Toki, matkalla pysädyttiin muutamaan kauppaankin.

Löytyihän viimeinkin sitä vanhaa rakennusta. Tosin, suurin osa ”pikkuisen” huonolla hapella. Vain kirkko keskellä kylää, kuten tapana on sanoa, oli hyvässä kunnossa. Siihenhän näillä riittää rahaa. Eikä siinä sinällään mitään pahaa ole, paljonhan kirkot hyvää saavat aikaan.

Jos nyt oikein ymmärsin seinässä olevaa tekstiä, oli tätä alettu rakentamaan 1862 ja ilmeisesti valmista oli tullut 1878, eli aika nopsaan olivat pojat kylän keskelle pytingin saaneet.

Oletus oli nyt, että jonkin asteinen isompi siivous eli korjaus oli meneillään, koska penkit oli kannettu ulos välikköön.

Vaikka joitakin ihmisiä olikin ovella, emme päässeet sisään, ovi pysyi visusti lukittuna, En sitten tiedä, josko pysyi muiltakin pihapiirissä olevilta, tuskin.

Tässä kirkon vieressä on aikoinaan ollut oikea markkinapaikka ravintolakatuineen, vaan eipä ollut enää. Ei jaksa nykyturisti näin kauas tulla. Oli ravintolat ränsistyneet.

Tämäkin talo, samoin kuin viereiset, ovat olleet ravintoloita. Pihoilla oli ruostuneita grillejä, vanhaa kalustoa pöytineen ja tuoleineen.

Oikein säälitti, miten olisikaan ollut hienoa istuskella paikallisten kera ja nauttia kaffet tai kenties pientä purtavaa.

Ajat muuttuvat ja meidän turistien kuten paikallistenkin käytöstottumukset.

 

 

Aika läheltä kirkkoa löytyi kuitenkin vanhasta talosta kahvila, joka nyt oli myöskin sähkötupakkakauppa.

Mikään ei ole niinkuin ennen. Röökikin on litkuksi muuttunut.

Hyvä niin.

 

Ja kun tilasin Cafe Americanon, sain tällaisen. Punapaitainen mies tiskin takana oli omistaja, mutta ei osannut moista sekoitusta minulle tehdä, joten odottelimme hänen vaimonsa saapumista, joka sitten teki tämän kylmän Americanon. Samoin Madamelle jääkakaon.

Siinä odotellessa saatiinkin pienoinen ylläri, kun tiskillä sähkötupakkahärveliään puhdistava nuorehko mies osasikin suomea. Äit oli Suomalainen ja ilmeisesti isä Kreetalainen. Hän oli syntynyt Suomessa, mutta asunut koko ikänsä täällä. Hyvin osasi Suomea, toki joitakin sanoja joutui haeskelemaan. Fiksu nuori mies. Äiti oli kuulemma sairaanhoitajana paikallisessa sairaalassa. Isästä ei puhuttu?

Takaisin hotellille käytiin vielä kerran maan mainiossa krekusalaattibaarissa.

3,50 € salaatilla hintaa ja oikeesti freesi ja maukas.

Juurikin oikea määrä oliviöljyä ja balsamicoa.

 

Päivä jatkui kuumana kuten oli koko viikon ollut, joten otettiin iisimmin loppupäivä.

Edellisen päivän kävely vissiinkin verotti voimia. Oltiin otettu 15642 askelta ja vajaa 11 km vaihdettu samalla maisemaa. Siinä lämmössä, n 30 astetta varjossa, pidän hyvänä suorituksena.

Koko viikon saldo n 50 km kävelyä, ei paha.

Altaalla varjossa löhöiltiin ja taistiinpa pikkasen torkahdellakin. Madam kävi pikkuisen kastautumassakin altaassa, mutta mulle vesi oli liian kylmää, oisko ollut vähän päälle 20 asteista. Mua oltiin hemmoteltu lämpösellä merivedellä, joten tuo muutaman asteen viileempi allasvesi ei houkutellut.

Illalla keskustassa oli paikallisille järkätty ohjelmaa, johon mekin hetkeksi liityttiin. Oli laulua ja tanssiesitystä. Kunhan jaksan, editoin pienen videoklipin esityksistä.

Illalliselle löydettiin Italialaistyyppinen ravintola, jonka ilmapiiri huohui …. modernia sisustusta höystettynä vanhoilla kuvilla.

Kuvissa olevaa maisemaa minäkin olisin kaivannut. Ei ollut kuin hiekkaranta jäljellä.

Asiakaskunta oli ilmiselvästi parempiosaisia paikkakuntalaisia. Mitä nyt muutama turisti oli eksynyt joukkoon. Eipä siellä kellään muulla miehellä lipokkaita jalassaan ollutkaan kuin minulla.

 

Pöytävaraustakin kyselivät, mutta onneksemme oli kuitenkin vapaa pöytä pienen neuvonpidon jälkeen??

Pieni alkupala oli ”pizzapullia” ja paria lajia tapenadea sekä jonkin sortin levitettä, maukkaita kaikki tyyni.

Pizzat eivät olleet mitään isoja, mutta senkin edestä hyviä. Mahtuu top vitoseen minun kategoriassa. Olis ollut pastaa ja pihviä, mutta tällä kertaa meni lätyn puolelle valinta. Ja hintakaan ei ollut paha. Koko homma juomineen alle 30.- €. Oltiin kuitenkin ”tasopaikassa”.

Näin myöhään ei oltukaan keskustasta pois tultukaan, joten ensimmäistä kertaan nähtiin puolessa välissä matkaamme hjiekkakentän todellisen tarkoituksen.

Turistibussit, mukaan lukien IntercityBuses, olivat tulleet huilaamaan tänne.

Vähän kuin kanat orrella illan hämärtyessä.

Siinä sitten piti vielä pakata laukut. Taksi tulisi hakemaan ysin pintaa aamulla.

Ei tarvinnut taaskaan uniMattia houkutella, kun huilaamaan viimein päästiin.

 

Matkalle lähdössä?
Katso matkatarjoukset täältä!