Selaat arkistoa kohteelle hotelli.

Meitä ei shanghaiattu

5.1.2018 Yleinen

Tiedätkö tuolle sanonnalle tarkoitusta. Voin valaista: Koska Shanghai on ja oli jo muinoin erittäin merkittävä satama ja jossa näin ollen vieraili paljon laivoja, oli ennen vanhaan osassa laivoista ongelma. Jos kippari oli liian ilkeä, suorastaan hullu, saattoi osa miehistöstä karata ja jäädä kaupunkiin. Ja tietenkin näihin laivoihin oli vaikeampaa saada uutta tilalle, koska sana kiiri merimieskuppiloissa, että ton laivan kippari on ihan kahjo. Niinpä kippari määräsi upseerinsa maihin värväämään merimiehä. Se värvääminen olikin sitten pikkasen härskiä touhua. Juotettiin ukot humalaan ja ”talutettiin” tai kannettiin laivaan. Kun ukko sitten heräsi, oltiin jo ulapalla. Tätä menetelmää kutsuttii shanhaijaamiseksi.

Shanghai  on Kiinan suurin ja samalla maailman suurin kaupunki asukasluvultaan, jos metropolialuetta ei lasketa mukaan, ja yksi Kiinan neljästä maakuntatasolla itsehallinnollisesta kunnasta. Shanghai on yksi Kiinan tärkeimmistä taloudellisista keskuksista ja yksi maailman suurimmista satamista. Kaupungin taloudellinen kehitys on ollut nopeaa siitä lähtien, kun se avattiin ulkomaalaiselle kaupalle 1800-luvulla ja sen teollisuus on kehittynyt etenkin kommunistien noustua valtaan vuonna 1949. Vuoden 2016 lopulla kaupungissa asui arviolta 24 197 000 asukasta.

 

 

Hotellimme, sen ainokaisen, mihin ulkolaiset voivat, eiku saivat majoittua, ikkaunasta.

 

Kyllä täällä laivoja piisaa, joten varmaankin haijausta harrastetaan vieläkin ??

 

Paikalliset käyttävät edelleen paljon purjeilla kulkevia dsonkkeja, tosin moottorit niissäkin on.

 

 

 

 

Tuolta sivujoelta tuleva vesi, tai oikeammin ”mössö” oli melkeinpä mustaa, suorastaan luotaan työntävän hajuista.

Veneen perässä oleva ei suinkaa ole varjo, vaan ”pieni” väriero jokien vesissä.

Liekö pojilla yläjuoksulla pikkasen parannettavaa jätevesikäsittelyssä?

 

 

Tämä meitin asuttama hotelli on aikoinaan englantilaisten rakentama.

 

Oli varmaankin silloin upeaa luxusta.

Ravintolasali suorastaa henki vanhan ajan glamouria.

Illalla tutustuttiin kolmeen tanskalaiseen liikemieheen, jotka jotain kauppaa siellä olivat tekemässä.

Vietettiin ratkiriemukas ilta heidän kanssaan.

Eräs heistä teki sitten pienen tempun.

Asetti tyhjän pullon pöydän kulmalle ja sen suun päälle tikkuaskin pystyyn.

Sitten noin viiden metrin matkalta piti lähestyä käsi ojossa ja ohittaa pillo ja tikkuaski samalla yrittäen niin läheltä kuin suinkin knäkata tikkuaskia sitä kuitenkaan pudottamatta. Kymmenennella kerralla sitten piti knäkata se aski alas. Me kaikki epäonnistuttiin. Saattoi Peijin Piitsiolla (olut) olla osuutta epäonnistumiin. Sitä kului ”jonkin” verran illan mittaa.

Aamupalan jälkeen edellisenä päivänä tilaamamme taxi saapui oppaineen, jonka mukana olo oli pakkolinen ja oikeestaa hyödyllinenkin, milläs muuten ois osattu kulkea oikeisiin paikkoihin. 

Niinpä matkaan ja maaseudulle, kohteena kommuuni, jonka tehtävänä oli ruokkia Shanghai. Tuotantoon kuului vihannekset, lihat ja luoja tietää mitä kaikkea.

 

Tuotantomenetelmät olivat ihan vaan pikkuisen vanhan aikaisia, tiesi Pekka kertoilla. Hän on kuitenkin syntynyt maalallisen perillisenä. Ja pellot ovat enempi kuin tuttuja.

 

 

Nää kurpitsat olivatkin ainoot reilun kokoiset tuotokset. Kurkut olivat onnettoman kokoisia ruipeloita.

 

 

 

 

 

Pekka oli laaduntarkkailuryhmässä….

 

Lämpöä riitti ja meillä pieni kankkunen, taas…. ja ei ollut kuin liian makeaa limua, jota oikeesti ei voinut juoda.

 

   

Kuten huomaatte, vuosisadan taikaiset perinteen työtavoissa kunniaan, täällä ainakin.

Tämä kommuuni piti sisällään noin 35 000 asukasta, joten oli koulut, päiväkodit ja sairaalat.

Pieni kaupunki.

Päiväkodissa näyttivät meille, kuin kolme-nelivuotiaat tullessamme luokkaan ponkaisivat saman tien ylös ja alkoivat laulaa puhemies Maon ylistäviä lauluja ja julistuksia. Näin meille esityksen sisällöstä kerrottiin. Aivopesu on varminta aloittaa varhain, jos mielii vallassa pysyä. Täytyypä painaa mieleen !!!!

Tämän lisäksi näimme asunnon. Alakerrassa oli yhteinen keittiö, hiilellä toimivalla hellalla. Tässä tilassa hoidettiin sapuskan laitto ja pyykin pesy yms tulta rarvitsevaa toimenpidettä.

Yläkerrassa oli rappusten molemmin puolin huoneet, 12-14 neliötä, korkeintaan 16. Molemmissa huoneissa asui perhe. Ja nurkassa perheen kallein ja tärkein kapistus. Ei, se ei ollut telkkari, se oli poljettava Singer. Tai kiinalainen kopio siitä. Sitä varten nuoripari säästää muutaman vuoden kaiken ylimääräisen rahan. Seuraava isompi hankinta on polkupyörä, samoin vuosien uurastuksen jälkeen voi semmoisen hankkia. Sitten vasta on telkkarin vuoro, jos oikein on ahertanut taas muutaman vuoden.

Mutta. Näillä ihmisillä on katto päänsä päällä ja ruokaa. Eikä kukaan uhkaa heidän henkeään, jollei ala radikalisoitumaan. Tuohon aikaan maaseudulla kukaan hullu ei moiseen ryhtynyt, henkiriepu oli sen verran arvokas.

Tämän jälkeen melkein shokkiin jouduttiin.

Veivät sairaalaan ja siellä synnytysosastolle. Olivat todella pahoillaan, kun ei juuri nyt kukaan synnyttänyt, jotta olisimme voineet todistaa, kuinka kivut pidetään poissa akupunktiolla. Myönnetään, olin erittäin kiinnostunut hoitomuodosta, mutta ehkäpä sen todentamisen olisin halunnut jossain muussa yhteydessä nähdä, kuin synnytyksessä. Synnystuoli oli kopio suomalaisesta heinäharavan istuimesta.

En saanut nähdä missään muodossa. Mutta usko säilyi akupunktioon.

 

Täällä ei tiedetty mitään ylikuormasta.

Tai tiedettiin, jos ei pysy kyydissä , sulla on ylikuormaa.

Tämä kuorma oli oikeesti ihanvajaa. olikohan myynyt matkala osan jo pois??

 

 

 

 

 

 

Takaisin kaupunkiin ja kylmien oluiden pariin päästiin suht ajoissa.

Polkupyöriä, näitä ”statussymbooleja, oli paljon, siis paljon, joka paikassa.

Shanghaissa ne oli rekisteröity. Suurin numero, jonka näin, oli yli 9 miljoonaa.

 

Oppaaltamme kysyttiin illallispaikkaa, jotai tavallista, ei ”turisti”rysää. Ihan kuin täällä turisteja ois.

Merimiehiä olisi varmaankin ollut, mutta ei nyt tullut mieleen pyytää pääsyä merimieskuppilaan. Toisaalta vahinko, kun ei moista tajuttu. Tai en ainakaan muista, että ois pyydetty.

Taxi tuli sovittuun aikaan oppaineen hakemaan, ajoi heidän valitsemaan paikkaa ja jätti meidät sinne luvaten pois hakea kolmen tunnin kuluttua. Yritettiin maanitella opasta mukaan ruokailuun, mutta kieltäytyi. Varmaankin oli kielletty osallistumasta moisien kapitalistien kanssa illan viettoihin. Ties vaikka ois saatu ”käännytettyä”????

Ravintolasalista oli sermein eristetty oma tila meille.  Täällä sentään oli muita asiakkaita, kiinalaisia, joten sermit pelasti muut ulosajolta.

Illalliseksi saatiin päällekkäisiä koreja, alla oli pieni hiillos. Joka korissa oli ruokaa, erilaisia ”mössöjä”. Tämä oli ainut kerta, kun jäi jotain molemmilta syömättä. jossain keskivaiheilla olevassa korissa oli jollain jauhoilla päällystettyjä lihapullia, vähän niinkuin pelmennit. sillä erotuksella, että tämä jauhonyytti tarttui kitalakeen, eikä lähtenyt kuin puikoilla kaivamalla pois. Anteeksi vaan, hyi hitto. Muuten ruoka oli loistavaa.

Joka ravintolassa pyydettiin kokkia kirjoittamaan ruuista selitys ja niin tässäkin tapauksessa. Kokki oli tehnyt sen sepostuksen servettiin. Vahinko, että eivät reseptit ole tallessa.

Tällä reseptiikan pyytämisellä oli tarkoitus, muukin kuin vain itselle muistoksi keräily.

Sen aikaiset työnantajat, Anttilat, tunsivat toimittajan, joka teki ruoka-aiheisia juttuja mm Suomen Kuvalehteen. Hänen kanssaan oli sovittu, että reissun jälkeen tehdään juttusarja näistä meidän keräämistä autenttisista resepteistä. Tätä ei valitettavasti koskaan keretty toteuttamaan, toimittaja nimittäin menehtyi sairauskohtaukseen meidän vielä ollessa Kiinassa.

Tuotteet OBD-vikakoodinlukijoista peruutuskameroihin edullisesti!
Nyt ilmainen toimitus yli 30€ tilauksille! - Lue arvostelut ja tilaa!

 

16.8. Maanantaina takaisin Kiinaan

5.1.2018 Yleinen

Aamulla aikainen herätys ja juna-asemalle. Samalla saimme viimeiset vilkaisut lentokentästä, joka oli aika lähellä juna-asemaa.

 

Aika hurjalta näytti, kun koneet laskeutuivat hyvinkin jykästi vuoristosta lähestyessääm kiitorataa.

 

 

 

 

Ehkäpä tuon aikaiset koneet eivät ihan näin isoja olleet, mutta idea oli sama.

 

En nyt syytä muista, mutta kuulemma oli parempi lähestyä kenttää vuoristosta päin ja toivoa, että kiitorata riittää, se meinaan loppuu mereen.

 

Päästiin junaan ja tällä kertaa ei tarvinnut tullissa kauan odetella Kiinan junaa.

Hieman jännitti, että onhan se viisumi varmaan voimassa paluuseen rajan tälle puolen.

Oli se.

Saatiin uusi leima passeihimme.

Ei tuulut tällä kertaa nuorta naista istumaan kanssamme, saatiin ihan kaksistaan olla.

Voi harmi, emme siis enää olleetkaan julkkiksia.

 

Parin tunnin matkustamisen jälkeen, jo tuttuun toimistoon, junalippujen ostoon.

Se ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu.

Selitimme, että halutaan mennä Shanghaihin. Sen verran oltiin saatu selville, että illalla lähtee juna, jolloin säästettäisiin yksi hotelliyömaksu. Aikahan on rahaa. Tässä tapauksessa voitaisiin yöpyä liikkuvassa junassa. Oltiinha me siihen jo tähän mennessä totuttu.

Virkailija yritti väen väkisin myydä meille yötä tähän hotelliin ja että aamulla lähtisi juna Shanghaihin. Mepä kiven kovaan vaadittiin, että iltajunalla mennäään, myy vaan nyt kiltisti ne tiketit meille. Tytsy joutui käymään jossain lupaa kysymässä, ennen kuin taipui tahtoomme. Taas kannatti olla tiukkana.

Meille jäi koko päivä aikaa kuluttaa täällä, joten taksi alle, jonka tää virkailija ystävällisesti meille hommasi.

Päästiin käymään mm Yliopistossa, jossa kuulemma Suuri Puhemies Mao oli opiskellut vuosisadan alkupuolella.

Tämä ”heinäkasa” oli kuulemma ollut luentosali, jota kyseinen tuleva iso pomokin oli käyttänyt.

 

 

 

 

 

Tuosta ovesta olisi sitten päässyt ”kampusalueelle” mutta ei sit taidettu mennä.

 

 

 

 

 

 

Tää ei vissiin ole aito Bond, James Bond, vaikka hänellä näkyy salkku olevankin mukana.

Tuota salkkua piti sitten raahata koko päivä mukana.

Emme muka ”uskaltaneet” jättää sitä säilytykseen hotellille, matkalaukkumme kaveriksi.

Siellä hotellissa oli pari isoa lasikaappia, missä oli esillä tavaroita, joita läntiset asiakkaat olivat unohtaneet joko huoneisiinsa tai johonkin muualle hotellissa. Mao oli opettanut kansaa, että ei saa varastaa. Meille jopa kerrotiin, että vaikka heittäisit tukun rahaa kadulle, kiinalaiset keräisivät nopeasti kaikki pikku kätösin ja juoksisivat perääsi ja toisisivat rahasi sinulle.

Ulla kertoi meille, että hän sai tämän kokea kotonaan. Hänellä oli kynsilakka loppunut yhdestä pullosta. Hänpä siis luonnollisesti heitti sen roskikseen. Siivooja kävi muutaman kerran viikossa, ja hänen tehtäviinsä kuului myös roskien pois vienti. Niinpä joka kerran tyhjä pullo oli ilmestynyt keittiön pöydälle siivoojan käynnin jälkeen. Pullo oli siivoojan mielestä liian kaunis pois heitettäväksi. Kun tätä leikkiä oli kestänyt jonkin aikaa, Ulla rikkoi pullon, jolloin se pääsi ulos talosta.

Me länsimaiset emme voi edes kuvitella, että on noin rehellistä porukkaa missään, mutta näin se vaan oli Maon aikaan. Tuskin on enää.

Tuossa hotellin visiirissä oli jokaisen tavaran kohdalla vieraan nimi, huoneen numero ja ”jättöpäivämäärä”, tai ainakin sen löytöpäivä, jos ei tiedetty keneltä se oli jäänyt. Tästäkin meille oli kerrottu, mutta ei uskottu, ennen kuin nähtiin.

Ilta tuli ja me junaan. Kokki tuli taas kyselemään toivomuksiamme, jotka kerroimme hänelle. Taas oli ravintolavaunu tyhjennetty, ei saatu tälläkään matkalla seuraa muista matkustajista. Tietty, kielimuuri olisi ollut melkoinen, sillä oltiin ainoat muuta kieltä puhuvat koko junassa. Tai ainakaan ei nähty kuin kiinalaisen näköisiä.

Tässä junassa saataisiin sitten kaksi yötä viettää. Ja mikäs oli viettäessä, ruoka oli kiinalaiseen tapaan loistavaa ja olut hyvää ja kylmää. 

Taas sai ihailla kiinalaista maalaismaisemaa.

 

 

 

 

 

Olisko ollut noin puolessa välissä tätä osuutta, kun ylitettiin  joki.

 

Tämä oli leveä, mutta näytti matalalta, hiekkaiselta.

 

Iso joka tapauksessa.

 

 

 

 

 

Tarinan mukaan Mao oli uinut Keltaisen joen poikki, mutte joen nähtyämme, eppäilimme suuresti. Oli meinaan sen verta leveä ja virtaava, että edes itse Mao olisi moiseen kyennyt.

Mutta kaippa se on kansalle myyttejä tehtävä, mieluimmin sellaisia, joista tavallisen ihmisen on mahdoton suoriutua.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, käytetään tätä taktiikkaa nykyisinkin. 2010-luvullahan esitettiin erään päämiehen ratsastamassa tiikerillä ja mitä kaikkea muuta. Nimiä ja maita mainitsematta. Kanasalla pitää olla esikuvia. Oli ne sitten oikeita tai vääriä.

Veturi oli höyryllä käyvä tässä junassa, jolloin kun haluttiin edes vähän raitista, kuumaa ilmaa, tulvi noki sisään. Ja sitä nokea riitti, Sitä oli joka paikassa. Lämpätila oli melkeinpä sietämätön. Illalla saatoimme todeta: – ah – ihanan viileetä – mittari näytti osastomme seinällä tuolloin 32 astetta. Päivällä oli sitten vähän lämpöisempää.

Shanhaihin päästiin, eikä meidän edes täytynyt uida, muuta kuin omassa hiessämme.

Kiinnostaako hyvinvointi? Voi Hyvin on lehti Sinulle.

Hong Kong ja mäelle

3.1.2018 Yleinen

Illalla nähtiin tytöt aulabaarissa, mihin itseasiassa oltiin tehty treffit puhelimella. Samassa hotellissa kun toimii nuo laitteet. Tytöt, jotka ovat evakossa Pekingistä, saavat valtion”laskuun” asustella täällä. Toisin kuin me. Vaikka saatiinhan mekin käsky lähteä.

Sovittiin aamuksi uudet treffit, tarkoituksena lähteä kaupunkikierrokselle, Hong Kongin puolelle, nythän oltiin Kowloonin puolella.

Näin myöskin tehtiin.

Tuolla Kowloon lahdella kulkee vesibussit kuin Stadissa ratikat.

 

Suomenlinna lauttaa joutuu odottelemaan, mutta täällä ei tarvinnut paljon seisoskella.

 

Johtuu varmaankin osittain väen paljoidesta.

 

Tällä pikkupläntillä asuu melkein saman verran ihmisiä kuin etelä-Suomessa yhteensä, eli n 2,5 miljoonaa. 

 

Myöskin rahtia kuljetettiin joko dsonkeilla tai hinaten proomuja ristiin rastiin.

 

 

 

 

Tuossapa oli ferryjen lähtö- ja tuloasema.

 

 

 

Ferryn kuva googletettu, hukassa oma kuva, mutta tämmösiä siellä sukkuloi.

Jotta päästiin huipulle, kiivettiin pieni matka ja siirryttiin rinnettä ylös menevään ”ratikkaan”

Sieltä olikin oivat näköalat molempiin alueisiin. 

 

Tuolla vastakkaisella ranalla oli meitin hotelli, mutta ei mitään käsitystä, mikä noista taloista.

 

 

 

 

Kun oltiin täällä ”vuoristossa”, niin tässä kohtaa rinne sen verran jyrkkä, että taloja ei ole pystytty rakentamaan.

 

Meille kerrottiin, että rinteillä asustelee lukuisa joukko lainsuojattomia. Maasto kun on sen verta hankalaa, että viranomaiset eivät ”viitsi” näitä ihmispoloja häiritä.

 

 

Onneksi löytyy puhdasta, raikasta vettä joka riittä näille piileskelijöille.

Päivä sattui retkellämme olemaan melkoisen lämmin, eikä tuulikaan hirveesti haitannut. 

Rinteeseen oli tehty hyvä kävelyreitti ja aitakin laitettu, ettei tyhmät turistit alas vahingossa putoa. Kyyti ois kylmää, jos sinne muljahtais.

Oli sinne pöpelikköön, eli auringolta suojasisaan paikkaan, kuppilakin tehty, josta kylmää juoma päästiin ostamaan. Kyllä muuten olut maistui. Tytöt tais limua juoda.

 

Retken jälkeen tytsyt poistuivat taka vasemmalle, eli sulkeituivat huoneisiinsa. Yritettiin kyllä houkutella pienelle yöriennolle, mutta eivät olleet halukkaita jakamaan niitä kokemuksia kanssamme.

Eipä tainneet olla ensimmäiset pakit, mitä saatiin. Tää on niin tätä, tää miesten elämä……  😉

Kun kaupungilla oluelle halusi mennä, oli ongelmia. Lähes joka kuppilassa hyökkäsi lauma naisia kimppuumme. Värin ja koon olisi saanut valita kaikista maanosista.

Tällaiseen väkisin tyrkyttämiseen emme olleet tottuneet ja se kääntyikin heitä itseään vastaan aika nopeasti. Töissähän nää ”hutsut” olivat, mutta me päätettiin, etteivät meillä. Siispä piti vaihtaa strategiaa. Mentiin parempien hotelleiden baareihin. Siellä ei ollut häiriötekijöitä. Näissä paikoissa homma oli hoidettu ”hienostuneisesti”. Baaritiskillä oli kansio, joka piti sisällään naisten kuvia. Siitä olisi saanut valita, ilmoittaa baarimestarille tytön numero ja mennä huoneeseen odottamaan. tai tilata klo silloin ja

silloin. Ei tehty kumpaakaan.

 

Oltiin luettu, että täällä on maailman hienoin hotelli, Peninsula.

Hotellilla on useampi Rolls Roys Silver Shadow, joilla he hakevat ja vievät vieraansa tarpeiden mukaan, minne he nyt sitten haluavatkaan mennä.

 

 

 

Valotus meni kamerasta vähän pieleen, kun ei ollut oikein aikaa ottaa parempaa.

Siinä kuitenkin Pekka Rollsin vieressä ja taustalla on toinen.

Ja mikä kiire meillä muka lomalla.

Ei mikään.

Mutta kun sattui tuolla hotellissa pieni episodi.

Ensinnäkin, jostain ihmeen syystä päästiin ”livahtamaan” baaritiskille asti. Oli varmaankin pääportieeri käymässä jossain? Ja saatiin vieläpä tilattua oluet, joista pari siemausta kerettiin ottaa. Asiakkaita aulassa oli muutamia, aika hienosti, oikeestaan tyylikkäästi pukeutuneena. Niin kuin vanhoilla leffoissa, aristokraatit hotellissa. Vaikka meillä oli suorat housut ja suht siisti paidat, tuli tämä pääportier luoksemme ja jututti hetken. Antoi jotenkin ymmärtää, että esittelee hotellia meille? Mehän oltiin ihan täpinöissä. Meidät, jotka kummatkin ravintola-alan ammattilaisia, oli huomioitu. Kyllä, huomioitu oli. Ehkäpä huomattu, olis parempi ilmaus.

Meni ehkäpä kymmenen sekuntia ja huomattiin seisovamme oven ulkopuolella. Siis pääoven ulkopuolella, siinä lähellä noita Rollsseja. Siinä me sit ihmeteltiin, että pirskatti, nehän heitti meitit ulos. Mutta niin ammattitaitoisesti se oli tehty, että ei tajuttu, ennen kuin pihalla oltiin. Eikä täsät voinut edes vihaiseksi tulla. Enempi ihailtiin kaverin taitoa. Osaispa itse tuon.

Aikamme kierreltyämme, löydettiin Australialainen baari, missä naisia ei ollut tyrkyllä ja taustalla soi jazz-tyyppinen kantrimusiikki. Tästä tulikin meille kantapaikka niiksi muutamiksi päiväksi, jotka vietettiin etelän lämmössä.

Tää lämpö oli oikeesti käsin kosketeltavaa. Kun poistui ilmastoidusta tilasta, hotellista, kaupasta tai baarista, jossa oli ihana viileys, ei tarvinnut ottaa kuin pari askelta ja flush, olit läpimärkä.

Lämpötila pyöri päivällä 34 ja 38 asteen välillä ja ilman suhteellinen kosteus oli 98-99 %. Tää oli pikkasen liikaa pohjolan pojille. Yöksi saattoi lämpä laskea 32-34 tienoille, mutta kosteus ei muuttunut mihinkään.

Nää luvut olivat luettavissa talojen seinillä olevista mittareista. En tajunnut ottaa kuvaa niistä.

Jotta taloutemme ei aivan kuralle menisi, löydettiin YMCH  hotelli, suomalaisittain NMKY. Tästähän oli Village People-yhtye tehnyt hitin pari vuotta aikaisemmin. En nyt osaa sanoa, että oliko tuo biisi vaikuttanut valintaamme, mutta sen tiedän, että raha ainakin vaikutti. Täällä huone maksoi 85 HKD per yö yhteensä, joten tämä oli enempi meidän budjettiin käypänen. Ehkei mukavuustaso ollut edellisen vertainen, mutta tässäkin asiassa –  money tooks. Tämä vaatimaton huone sai nyt kelvata.

Illalla mentiin Hong Kongin puolelle yötorille. Siellä oli vilskettä ja hulinaa ettei paremmasta väliä. Rihkamaa oli jos jonnii moista. Me ei Suomessa tiedetty rihkamasta mitään, ellet tätä ole nähnyt.

Kiintoisin paikka oli ruokaosasto. toinen toistaan isompia vokkipannuja tai uppopaistokattiloita vieri vieressä. Maisteltiin useimpaa laatua, mutta löydettiin yksi ylitse muiden. Pieni simpukka, joka oli uppopaistettu öljyssä. Niitä hammastikulla kaiveltiin ulos kuoresta ja voi että oli hyvää. Parhaat simpukat ever. Enkä vieläkään moista kokemusta ole tuon jälkeen saanut. Tyhjät kuoret puotettiin jalkojemme eteen maahan, niin näytti muutkin tekevän. Niitä syötiin useampi annos. Lopulta jalat eivät mahtuneet enää pöydän alle. Jälkeen päin saatiin kuulla, että tuonne ei olisi valkoisen pitänyt missään nimessä mennä. Liian moni ei sieltä koskaan palannut. Sen sijaan, useampi oli löytynyt sata kiloa betonia nilkoissaan merestä. Ne, jotka satutiin löytämään.

Kantonista Hong Kongiin

3.1.2018 Yleinen

Junassa yövyttiin kahdesti ennen kuin aamulla oltiin Kantonissa, torstaina.

Kokki hoiti hommansa koko matkan varsin esimerkillisesti, tosin nyt kysyi pöydässä jo seuraavan ateria toiveemme. Ja tarjoilija oppi samoin jo toisen kerran jälkeen, että aina aterioinnin jälkeen otamme kolme pulloa olutta mukaan. Paras junamatkani ikinä, tähän asti.

Juna-asema.

Kantonissa Länsimaisille tarkoitetussa hotellissa sijaitsi China Travel Service byro, joka sai suomalaiseksi nimekseen China trouble service. Sieltä ostimme junaliput Hong Kongiin. Junaa ei tarvinnut odottaa kovin pitkään. Täällä olikin jo länsimaalaisia enempi. Kantonissa on paljon tehtaita, jotka käyvät kaupaa lännen kanssa.

Junamatka läntiseen Hong Kogiin on parisataa kilometriä, joten meille se oli pikku pyrähdys, oltiinhan just tultu yli 2500 km.

Tullin kohdilla oli junan vaihto. Taas talutettiin odotussaliin. Jokainen kansallisuus sai oman pöydän, meillä pienehkö pyöreä. Nämä tiedot kiinalaiset olivat saaneet juuri tehtyjen passitarkistusten perusteella. Teetä tarjoiltii ja otettiin Gin tonikit, kun kerran arveltiin, että sen verran lähellä länttä ollaan, on ginikin jo kunnollista. Kiinalaiset kun sotkee sokeria kaikkiin viinoihinkin niin paljon, jotta maalaispoikaa hirvittää.

 

Lähtöleima Kiinasta 12.8.76

 

Kun sitten oli aika siirtyä varsinaiseen Hong Kongin junaan, huomattiin, että nauttimamme virvokkeet menikin junalipun piikkiin. Kyllä harmitti, ettei useampia gin-tonikkeja otettu.

 

 

 

Saatiin Englantilaisiltakin leimat passiin.

Tämähän oli tuolloin Englannin alusmaa.

 

Paikat saatuamme junassa, ei kulunut kuin hetki, kun nuori tyttö pelmahti seuraamme.

Alkoi mukavasti rupattelemaan kanssamme, ensin kierrellen ja vähän kaarrellenkin; mistä ollaan tulossa ja mihin menossa. No, tämä junahan ei mene kuin Hong Kongiin, että sehän oli selvä, mutta mihis sitten.

Pikkasen ihmeteltiin tytön innokkuutta tyrkyttää itseään seuraamme. Ei kuitenkaan mikään ilotyttö ollut.

Oltiin aika avoimesti kerrottu seikkailustamme tähän asti, jolloin tyttö vaan entisestään innostui. Ja vielä kun sattui olemaan kuvamateriaalia alueelta, niin hyvä kun tyttö penkillä pysyi. (Ulla oli antanut tyhjän filmirullan meille).  Silloin meillä alkoi hälytyskellot soimaan.

Meitä oli varoitettu ennen lähtöä Pekingistä, että kannattaa olla aika varovainen puheissaan, varsinkin mitä Kiinan puollella oli tapahtunut. Eikä missään nimessä saanut näyttää esim. kuvia sortuneista taloista. Kaikki tämä, jos halusimme takaisin Kiinaan.

Siis meidän vuoro oli tivata tytöltä, että mikäs nyt niin meissä kiinnostaa. Oli kuvatkin meistä ottanut.

Lopulta hänen oli kerrottava, että oli kesäharkkarina paikallisessa sanomalehdessä, niin kuin meidän Hesarissa, oisko ollut Hong Kong Post. Ja ajatteli, että saisi näin ”vuosisadan” jutun, autenttisia kuvia ja sillee. Nimittäin, vielä tuona päivänä ei oltu julkaistu lännessä yhtään ainutta kunnon kuvaa alueelta, edes Pekingstä. Oltais saatu varmaankin aika iso kasa dollareita, jos oltais filmi Postille myyty. Vaan ei myyty. Oli liian iso halu takaisin Kiinaan.

Niin erosivat meidän nuorten tiet, eikä alkanut mitään kesäromanssia, vaikka yritettiin, kysyttiin häntä illaksi ulos. Ei tullut tyttö tapaamiseen, kun ei kuvia ja juttuansa saanut.

On noi naiset julmia. Nuorena jo osaa ….

 

Niinpä viimein Suomipojat olivat päässeet Hong Kongiin.

Hotellimme oli Kowloonin puolella, eli mantereella. Hong Kong on saarella.

Itse asiassa emme olleetkaan vielä Hong Kongissa.

Kuva on hotelliltamme.

 

 

Vastakkaisella rannalla, siellä majapaikkamme.

Hotelli oli vähän turhankin hieno ja kallis meille. 125 HKD per yö per huone. Ja meillä oli kaksi huonetta. Olisimme aivan hyvin mahtuneet yhteenkin. Junan makuuvaunun koppikin oli pienempi kuin tässä kämpässä vessa.

Kiinanmuuri.fi: asut, asusteet, korut, vekottimet, alusasut, laukut yms.!
Aina ilmainen toimitus

Kolmas päivä Moskovassa

16.12.2017 Yleinen

Onneksemme oltiin varmaankin edellisen illan jäljiltä vieläkin vähän ”järkyttyneitä”, joten ei ollut kankkusta.

Siispä kaupungille tutustumaan nähtävyyksiä.

Edelleenkään emme haikailleet bussilinjoja, vaan taxi kyyditsi kun vaan kartasta osoitti kohteen. Kieltä emme vieläkään olleet oppineet, joten tuo elekieli toimi parhaiten.

Yliopistoalue oli aikas iso, meikeläisittäin.

Ja koska oli pyhäpäivä, aika hiljaista oli.

 

 

 

 

 

Pääsisäänkäynti juurikin yhtä mahtipontinen kuin vain voi kuvitella.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tietenkin Punainentori oli ihan pakko nähdä. Ja Kremli.

Mousuleumiin oli aikamoinen jono, joten emme vaivaituneet edes yrittämään.

 

 

 

 

Jostain syystä emme käyneet kokeilemassa kirkon ovea, olisko auki ollut?

En jaksa muistaa moiseen syytä.

 

Nyt autenttista filmimateriaalia kuvattuna 8mm kaitafilmille ja ennen julkaisematonta.

 

Tuossa aika lähellä oli valuuttabaari, siis hotellin ravintola, jossa kävi maksuvälineenä vain dollarit.

Kävimme muutamat gin-tonikit nauttimassa siellä.

Baaritiskillä ruvettiin juttelemaan parin amerikkalaisen liikemiehen kanssa. Olivat olleet jo jonkin aikaa Moskovassa, jotain kauppoja yrittivät tehdä Venäläisten kanssa, mutta eivät selvästikkään olleet yhtään kartalla, miten tässä maassa pisnestä tehdään. Olivat vain yrittäneet päästä johonkin byrooseen neuvotteluun tuloksettomasti useampaankin kertaan. Sen verran mekin tiesimme, että näiden, venäläisten,  kanssa pitää ryypätä ilta illan jälkeen, ennen kuin mitään tapahtuu. Jenkit eivät olleet edes käyneet muissa ravintoloissa kuin tässä hotellin kuppilassa. Puhumattakaan, että olisivat ”ulkoilleet” mahdollisten pisneskumppaneiden kanssa. Meillä oli sellainen käsitys, että täkäläiset eivät edes päässeet tähän baariin. On siinä jenkkipojilla opettelemista, aateltiin me.

Tässäpä paikallinen pikaruokapaikka.

Päivällä käytiin joku pikku keitto syömässä ja illalla sit etsittiin taxikuskin suositusten mukaan kunnon paikallinen ruokapaikka. Taktiikka toimi varsin hyvin. Saatiin mahat täyteen hyvää paikallista ruokaa halpaan hintaan.

 

Illalla tultiin takaisin tähän hotelliin, alakerrassa kun sattui olemaan yökerho. Nyt oli sitten meidän pisneksenteon aika. Otettiin mukaan se taskulaskin ja kun viinuri toi tilaamamme gin tonicit, oli jo laskin valmiina päydällä. Kaveri vilkaisi kapinetta ja näppäilin satasen näyttöön.  Viinuri lähti pois nähdessään numerot. Me aateltiin, että tässäkö tää kaupanteko oli, Eipä ollut, oltiin hätäisiä. Tarjoilija toi toiset ginit, viittoili laskinta ja kun nostin sen taskustani pöydälle, näpytti siihen 50. Minä vuorostani 90. Ja niin päädyttiin 75:een. Kaveri otti laskimen, ja hävisi. Me kerettiin jo syödä tilaamamme ainakin kahdet kaviaarit ja 200 gr vodkat, sekä chatobrianit ja miettimään, että siinä meni laskin. Eipä hätiä mitiä. Viimein viinuri tuli takaisin, olisko ollut paperipussiin  sullottuna ryppyisiä ruplan seteleitä. Sitten vasta tajuttiin, että kaveri on varmaan kiertänyt koko hotellin läpi lainaten kaikilta vastaan tulevilta ruplan tai pari. Summa vastasi varmaankin heikeläisten parin kuukauden ansiota.  Me saatiin rahamme ja mahamme täyteen, jälleen kerran.

Oltiin kämpillä ajoissa, olihan seuraava päivä tärkeä. Oli maanantai.

Hemmottele rakastasi Sanoman Joulukarusellilla!