Selaat arkistoa kohteelle Hong Kong.

16.8. Maanantaina takaisin Kiinaan

5.1.2018 Yleinen

Aamulla aikainen herätys ja juna-asemalle. Samalla saimme viimeiset vilkaisut lentokentästä, joka oli aika lähellä juna-asemaa.

 

Aika hurjalta näytti, kun koneet laskeutuivat hyvinkin jykästi vuoristosta lähestyessääm kiitorataa.

 

 

 

 

Ehkäpä tuon aikaiset koneet eivät ihan näin isoja olleet, mutta idea oli sama.

 

En nyt syytä muista, mutta kuulemma oli parempi lähestyä kenttää vuoristosta päin ja toivoa, että kiitorata riittää, se meinaan loppuu mereen.

 

Päästiin junaan ja tällä kertaa ei tarvinnut tullissa kauan odetella Kiinan junaa.

Hieman jännitti, että onhan se viisumi varmaan voimassa paluuseen rajan tälle puolen.

Oli se.

Saatiin uusi leima passeihimme.

Ei tuulut tällä kertaa nuorta naista istumaan kanssamme, saatiin ihan kaksistaan olla.

Voi harmi, emme siis enää olleetkaan julkkiksia.

 

Parin tunnin matkustamisen jälkeen, jo tuttuun toimistoon, junalippujen ostoon.

Se ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu.

Selitimme, että halutaan mennä Shanghaihin. Sen verran oltiin saatu selville, että illalla lähtee juna, jolloin säästettäisiin yksi hotelliyömaksu. Aikahan on rahaa. Tässä tapauksessa voitaisiin yöpyä liikkuvassa junassa. Oltiinha me siihen jo tähän mennessä totuttu.

Virkailija yritti väen väkisin myydä meille yötä tähän hotelliin ja että aamulla lähtisi juna Shanghaihin. Mepä kiven kovaan vaadittiin, että iltajunalla mennäään, myy vaan nyt kiltisti ne tiketit meille. Tytsy joutui käymään jossain lupaa kysymässä, ennen kuin taipui tahtoomme. Taas kannatti olla tiukkana.

Meille jäi koko päivä aikaa kuluttaa täällä, joten taksi alle, jonka tää virkailija ystävällisesti meille hommasi.

Päästiin käymään mm Yliopistossa, jossa kuulemma Suuri Puhemies Mao oli opiskellut vuosisadan alkupuolella.

Tämä ”heinäkasa” oli kuulemma ollut luentosali, jota kyseinen tuleva iso pomokin oli käyttänyt.

 

 

 

 

 

Tuosta ovesta olisi sitten päässyt ”kampusalueelle” mutta ei sit taidettu mennä.

 

 

 

 

 

 

Tää ei vissiin ole aito Bond, James Bond, vaikka hänellä näkyy salkku olevankin mukana.

Tuota salkkua piti sitten raahata koko päivä mukana.

Emme muka ”uskaltaneet” jättää sitä säilytykseen hotellille, matkalaukkumme kaveriksi.

Siellä hotellissa oli pari isoa lasikaappia, missä oli esillä tavaroita, joita läntiset asiakkaat olivat unohtaneet joko huoneisiinsa tai johonkin muualle hotellissa. Mao oli opettanut kansaa, että ei saa varastaa. Meille jopa kerrotiin, että vaikka heittäisit tukun rahaa kadulle, kiinalaiset keräisivät nopeasti kaikki pikku kätösin ja juoksisivat perääsi ja toisisivat rahasi sinulle.

Ulla kertoi meille, että hän sai tämän kokea kotonaan. Hänellä oli kynsilakka loppunut yhdestä pullosta. Hänpä siis luonnollisesti heitti sen roskikseen. Siivooja kävi muutaman kerran viikossa, ja hänen tehtäviinsä kuului myös roskien pois vienti. Niinpä joka kerran tyhjä pullo oli ilmestynyt keittiön pöydälle siivoojan käynnin jälkeen. Pullo oli siivoojan mielestä liian kaunis pois heitettäväksi. Kun tätä leikkiä oli kestänyt jonkin aikaa, Ulla rikkoi pullon, jolloin se pääsi ulos talosta.

Me länsimaiset emme voi edes kuvitella, että on noin rehellistä porukkaa missään, mutta näin se vaan oli Maon aikaan. Tuskin on enää.

Tuossa hotellin visiirissä oli jokaisen tavaran kohdalla vieraan nimi, huoneen numero ja ”jättöpäivämäärä”, tai ainakin sen löytöpäivä, jos ei tiedetty keneltä se oli jäänyt. Tästäkin meille oli kerrottu, mutta ei uskottu, ennen kuin nähtiin.

Ilta tuli ja me junaan. Kokki tuli taas kyselemään toivomuksiamme, jotka kerroimme hänelle. Taas oli ravintolavaunu tyhjennetty, ei saatu tälläkään matkalla seuraa muista matkustajista. Tietty, kielimuuri olisi ollut melkoinen, sillä oltiin ainoat muuta kieltä puhuvat koko junassa. Tai ainakaan ei nähty kuin kiinalaisen näköisiä.

Tässä junassa saataisiin sitten kaksi yötä viettää. Ja mikäs oli viettäessä, ruoka oli kiinalaiseen tapaan loistavaa ja olut hyvää ja kylmää. 

Taas sai ihailla kiinalaista maalaismaisemaa.

 

 

 

 

 

Olisko ollut noin puolessa välissä tätä osuutta, kun ylitettiin  joki.

 

Tämä oli leveä, mutta näytti matalalta, hiekkaiselta.

 

Iso joka tapauksessa.

 

 

 

 

 

Tarinan mukaan Mao oli uinut Keltaisen joen poikki, mutte joen nähtyämme, eppäilimme suuresti. Oli meinaan sen verta leveä ja virtaava, että edes itse Mao olisi moiseen kyennyt.

Mutta kaippa se on kansalle myyttejä tehtävä, mieluimmin sellaisia, joista tavallisen ihmisen on mahdoton suoriutua.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, käytetään tätä taktiikkaa nykyisinkin. 2010-luvullahan esitettiin erään päämiehen ratsastamassa tiikerillä ja mitä kaikkea muuta. Nimiä ja maita mainitsematta. Kanasalla pitää olla esikuvia. Oli ne sitten oikeita tai vääriä.

Veturi oli höyryllä käyvä tässä junassa, jolloin kun haluttiin edes vähän raitista, kuumaa ilmaa, tulvi noki sisään. Ja sitä nokea riitti, Sitä oli joka paikassa. Lämpätila oli melkeinpä sietämätön. Illalla saatoimme todeta: – ah – ihanan viileetä – mittari näytti osastomme seinällä tuolloin 32 astetta. Päivällä oli sitten vähän lämpöisempää.

Shanhaihin päästiin, eikä meidän edes täytynyt uida, muuta kuin omassa hiessämme.

Kiinnostaako hyvinvointi? Voi Hyvin on lehti Sinulle.

Venekansaa moikkaamaan

4.1.2018 Yleinen

Olin jo aikoinaan lukenut veneissä elävästä porukasta, lähellä Hong Kongia, samalla saarella kylläkin. Paikka oli Aberdeenia.

Ferryllä lahden toiselle puolelle ja bussilla ihmettä katsomaan.

 

Matkalla sinne sain näpättyä tällaisen otoksen.

Varsinainen kohde on tuosta vasemmalle jonkin matkaa.

Vaikutti, että tuolla huntassa olisi ollut banbumajoja. Sitä emme tienneet, oli asuntoja vai varastoja. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

 

Joku oli vuonna 1977 ottanut vuorilta kuvan jolloin Aberdeeniassa ollut ”pikkasen” enempikin veneitä.

 

 

Ollessamme siellä, ei ollut ihan noin paljon veneitä, mutta paljon joka tapauksessa silloinkin oli.

Siiloisten arvioiden mukaan veneissä asui n 60 000 asukasta.

 

 

 

Oli siellä talojakin, mutta kyllä kuulemma suurin osa noissa veneessään asuvista ei ole jalallaan astunut kiinteälle maalle.

 

Kauppiaat kiertelevät myymässä elintarvikkeita niitä tarvitseville ja olipa siellä joku ”ämpärikauppiaskin” eli taloustavaroita koitti kaupitella.

 

Tässä oli meidän ”taxikuski” tänään.

Vanhahko nainen kyyditsi meitä ristiin rastiin veneiden seassa.

Kyllä meitä pikkasen hävetti. Vanha nainen soutaa ja kaksi raavasta miestä löhoilee auringolta suojassa katoksen alla.

Jos ei ihan hävettänyt, niin nolotti kumminkin.

Käytiin aiheesta keskustelu lilluessamme tuolla.

 

 

Tälle soutajalle oli vissiin yöpuku jäänyt päälle.

Kielimuuri esti kysymyksen teon kohteelle.

Oli ehkä parempi näin.

 

 

 

 

Suuri ravintolalaiva Tai Pak, oli oikeesti iso.

Kahdessa kerroksessa ja satoja asiakaspaikkoja per kerros.

Lisäksi katolla terassiosasto, muutamalle sadalle.

 

 

Kauppa täydennetty. joten ei kun myymään.

Ilmeisesti alue on ollut hyvinkin merkittävä jo ammoisista ajoista lähtien.

Jo Ming-dynastian (1368 – 1644) aikaan Kantonilaiset olivat  kutsuneet aluetta Hong Kong-nimellä. Eli nimi ei tarkoittanut koko saarta, niin kuin sittemmin erheellisesti lännestä tuleet alkoivat saarta kutsumaan. Oikeesta vasta 1900-luvun alussa vakiintui Aberdeen-nimitys tästä kalastajakylästä. Saa korjata, jos tulkitsin väärin englannin wikiä.

Suojaisa, syvä ja kenties kalaisakin lahden poukama.

Vähän niinkuin Norjassa vuonot. 

 

Nuo ylempänä rinteessä olevat rakennelmat ovat hautoja.

Jopa venekansa pääsi lopulta maihin.

Nykyisin tuo rinnealue on varsinainen nähtävyys.

 

 

 

Pois lähtiessä sain vielä oikeita kalastusaluksia kuviini.

 

Tuolla alempana on myös iso telakka-alue, missä noikin laivat ovat valmistuneet. Ja materiaalina on Teak tai Mahonki, molemmat ”öljyisiä” lajikkeita, joten kestävyys suolaisessa vedessä hyvä.

 

Illalla menimme pikkaisen syrjempään keskustasta, ajatuksena löytää joku aidompi kiinalainen ravintola.

Niitähän täällä riittää, ravintoloita. Toinen toistaan houkuttelevampia. Lähes jokaisen ulkopuolella tai ikkunassa, näkösällä kuitenkin, oli akvaario, josta sai valita joko kalan tai hummerin, josta kokki sitten valmisti illallisen. Tämä oli varmaankin käytännön sanelema juttu. Takuu tuoretta. Ja veikkaanpa, että ei näillä kaikilla ollut tarpeeksi kylmätiloja.

Me ei kuitenkaan meren eläviin tänään sorruttu, vaan haluttiin Pekingin ankkaa.

Tää tilaus ei ollutkaan mikään hätäsen miehen hommaa. Tiedettiin, että kyllä siihen yli tunti menee. Eihän meillä mihinkään kiire ollut. Nautittiin jutustelusta ja muita asiakkaita ihmetellen. Nää kiinalaiset kun ovat aika äänekkäitä kun ruokailevat. Sitä ei voi ymmärtää eikä kuvailla, ellei ole itse sitä ”nassuttelua” ja maiskutusta kokenut.

Saatiin ankka ja hyvää oli.

Pois lähtiessä, meille kävi jokin ihme lapsus. Olen yleensä aika suuntatietoinen, mutta liekö gin-tonikit ja viini tehnyt tehtävänsä, lähdettiin just vikasuuntaan. Edetessämme kapenevaa katua, alkoi porukkaa tulla peräämme enemmän ja enemmän. Alkoi jo oikeesti ahdistamaan. Todettiinkiin. että jos täältä hengissä selvitään, kunnon känni otetaan.

Systäri oli tehnyt meille vaaleasta nahasta kotelot, johon mahtui passi ja muuta pientä, joka oli vyössä kiinni oikealla puolella. Päätettiin, että nyt käännytään ympäri ja pidetään käsi siinä kotelon päällä, ikään kuin siinä olisi ollut pistooli.

Samalla sovittiin, että jos hässäkkä tulee, minä yritän kaataa ensimmäisen tulijan ja Pekka sitten ”poimii” tämän jaloista ylös ja alkaa pyörimään vimmatusti, minä tietysti pikkasen sivummalle mennen, etten jää alle. Tämä minun kaataminen olisikin ollut ehkä mahdollinen. Olin armeissa sissinä, ja meillä oli aika hyvä lähitaistelukoulutus, jota vielä parannettiin muutaman kaverin kanssa koko Raukin ajan iltaisin vapaaehtoisesti, kun muutakaan tekemistä tuolloin ei ollut. Eli jos hihasta tai rinnuksesta saan kiinni, kaveri lähtee kyllä katuun.

Kun käännyimme ympäri, siirryttiin samalla keskelle sitä kujaa, joksi se oli jo pienentynyt. Kiinalaisia oli ihan hitoksee, kymmeniä. Me määrätietoisesti reippaasti kävellen eteen päin, välittämättä näistä yhtään. Tai annettiin sellainen kuva. Eteemme alkoi tulla tilaa ja ikään kuin porukka ”lakosi” sivuillemme. Ne varmaan luuli, että olemme aseistautuneita. Ja luulempa, että jos oltiinkin pikkasen huppelissa ravintolasta lähdettyämme, emme taatusti enää olleet.

Ikuisuudelta tuntuvan kävelyn jälkeen saavutettiin isommat kadut ja kiinalaiset jäivät taaksemme. ei tullut kyllä mieleenkään kääntyä katsomaan, ennen kuin oltiin ”saletissa” että seuraajamme olivay jääneet, ”nuolemaan” näppejään.

Oli elämäni tiukin paikka. Eikä tuollaista tilannetta onneksi ole tarvinnut kokea uudelleen.

Lähellä majapaikkaamme menimme baariin ja kyllä, gin tonic oli kova sana.

Oltiin humalassa, niin kuin luvattiin.

 

Hong Kong ja mäelle

3.1.2018 Yleinen

Illalla nähtiin tytöt aulabaarissa, mihin itseasiassa oltiin tehty treffit puhelimella. Samassa hotellissa kun toimii nuo laitteet. Tytöt, jotka ovat evakossa Pekingistä, saavat valtion”laskuun” asustella täällä. Toisin kuin me. Vaikka saatiinhan mekin käsky lähteä.

Sovittiin aamuksi uudet treffit, tarkoituksena lähteä kaupunkikierrokselle, Hong Kongin puolelle, nythän oltiin Kowloonin puolella.

Näin myöskin tehtiin.

Tuolla Kowloon lahdella kulkee vesibussit kuin Stadissa ratikat.

 

Suomenlinna lauttaa joutuu odottelemaan, mutta täällä ei tarvinnut paljon seisoskella.

 

Johtuu varmaankin osittain väen paljoidesta.

 

Tällä pikkupläntillä asuu melkein saman verran ihmisiä kuin etelä-Suomessa yhteensä, eli n 2,5 miljoonaa. 

 

Myöskin rahtia kuljetettiin joko dsonkeilla tai hinaten proomuja ristiin rastiin.

 

 

 

 

Tuossapa oli ferryjen lähtö- ja tuloasema.

 

 

 

Ferryn kuva googletettu, hukassa oma kuva, mutta tämmösiä siellä sukkuloi.

Jotta päästiin huipulle, kiivettiin pieni matka ja siirryttiin rinnettä ylös menevään ”ratikkaan”

Sieltä olikin oivat näköalat molempiin alueisiin. 

 

Tuolla vastakkaisella ranalla oli meitin hotelli, mutta ei mitään käsitystä, mikä noista taloista.

 

 

 

 

Kun oltiin täällä ”vuoristossa”, niin tässä kohtaa rinne sen verran jyrkkä, että taloja ei ole pystytty rakentamaan.

 

Meille kerrottiin, että rinteillä asustelee lukuisa joukko lainsuojattomia. Maasto kun on sen verta hankalaa, että viranomaiset eivät ”viitsi” näitä ihmispoloja häiritä.

 

 

Onneksi löytyy puhdasta, raikasta vettä joka riittä näille piileskelijöille.

Päivä sattui retkellämme olemaan melkoisen lämmin, eikä tuulikaan hirveesti haitannut. 

Rinteeseen oli tehty hyvä kävelyreitti ja aitakin laitettu, ettei tyhmät turistit alas vahingossa putoa. Kyyti ois kylmää, jos sinne muljahtais.

Oli sinne pöpelikköön, eli auringolta suojasisaan paikkaan, kuppilakin tehty, josta kylmää juoma päästiin ostamaan. Kyllä muuten olut maistui. Tytöt tais limua juoda.

 

Retken jälkeen tytsyt poistuivat taka vasemmalle, eli sulkeituivat huoneisiinsa. Yritettiin kyllä houkutella pienelle yöriennolle, mutta eivät olleet halukkaita jakamaan niitä kokemuksia kanssamme.

Eipä tainneet olla ensimmäiset pakit, mitä saatiin. Tää on niin tätä, tää miesten elämä……  😉

Kun kaupungilla oluelle halusi mennä, oli ongelmia. Lähes joka kuppilassa hyökkäsi lauma naisia kimppuumme. Värin ja koon olisi saanut valita kaikista maanosista.

Tällaiseen väkisin tyrkyttämiseen emme olleet tottuneet ja se kääntyikin heitä itseään vastaan aika nopeasti. Töissähän nää ”hutsut” olivat, mutta me päätettiin, etteivät meillä. Siispä piti vaihtaa strategiaa. Mentiin parempien hotelleiden baareihin. Siellä ei ollut häiriötekijöitä. Näissä paikoissa homma oli hoidettu ”hienostuneisesti”. Baaritiskillä oli kansio, joka piti sisällään naisten kuvia. Siitä olisi saanut valita, ilmoittaa baarimestarille tytön numero ja mennä huoneeseen odottamaan. tai tilata klo silloin ja

silloin. Ei tehty kumpaakaan.

 

Oltiin luettu, että täällä on maailman hienoin hotelli, Peninsula.

Hotellilla on useampi Rolls Roys Silver Shadow, joilla he hakevat ja vievät vieraansa tarpeiden mukaan, minne he nyt sitten haluavatkaan mennä.

 

 

 

Valotus meni kamerasta vähän pieleen, kun ei ollut oikein aikaa ottaa parempaa.

Siinä kuitenkin Pekka Rollsin vieressä ja taustalla on toinen.

Ja mikä kiire meillä muka lomalla.

Ei mikään.

Mutta kun sattui tuolla hotellissa pieni episodi.

Ensinnäkin, jostain ihmeen syystä päästiin ”livahtamaan” baaritiskille asti. Oli varmaankin pääportieeri käymässä jossain? Ja saatiin vieläpä tilattua oluet, joista pari siemausta kerettiin ottaa. Asiakkaita aulassa oli muutamia, aika hienosti, oikeestaan tyylikkäästi pukeutuneena. Niin kuin vanhoilla leffoissa, aristokraatit hotellissa. Vaikka meillä oli suorat housut ja suht siisti paidat, tuli tämä pääportier luoksemme ja jututti hetken. Antoi jotenkin ymmärtää, että esittelee hotellia meille? Mehän oltiin ihan täpinöissä. Meidät, jotka kummatkin ravintola-alan ammattilaisia, oli huomioitu. Kyllä, huomioitu oli. Ehkäpä huomattu, olis parempi ilmaus.

Meni ehkäpä kymmenen sekuntia ja huomattiin seisovamme oven ulkopuolella. Siis pääoven ulkopuolella, siinä lähellä noita Rollsseja. Siinä me sit ihmeteltiin, että pirskatti, nehän heitti meitit ulos. Mutta niin ammattitaitoisesti se oli tehty, että ei tajuttu, ennen kuin pihalla oltiin. Eikä täsät voinut edes vihaiseksi tulla. Enempi ihailtiin kaverin taitoa. Osaispa itse tuon.

Aikamme kierreltyämme, löydettiin Australialainen baari, missä naisia ei ollut tyrkyllä ja taustalla soi jazz-tyyppinen kantrimusiikki. Tästä tulikin meille kantapaikka niiksi muutamiksi päiväksi, jotka vietettiin etelän lämmössä.

Tää lämpö oli oikeesti käsin kosketeltavaa. Kun poistui ilmastoidusta tilasta, hotellista, kaupasta tai baarista, jossa oli ihana viileys, ei tarvinnut ottaa kuin pari askelta ja flush, olit läpimärkä.

Lämpötila pyöri päivällä 34 ja 38 asteen välillä ja ilman suhteellinen kosteus oli 98-99 %. Tää oli pikkasen liikaa pohjolan pojille. Yöksi saattoi lämpä laskea 32-34 tienoille, mutta kosteus ei muuttunut mihinkään.

Nää luvut olivat luettavissa talojen seinillä olevista mittareista. En tajunnut ottaa kuvaa niistä.

Jotta taloutemme ei aivan kuralle menisi, löydettiin YMCH  hotelli, suomalaisittain NMKY. Tästähän oli Village People-yhtye tehnyt hitin pari vuotta aikaisemmin. En nyt osaa sanoa, että oliko tuo biisi vaikuttanut valintaamme, mutta sen tiedän, että raha ainakin vaikutti. Täällä huone maksoi 85 HKD per yö yhteensä, joten tämä oli enempi meidän budjettiin käypänen. Ehkei mukavuustaso ollut edellisen vertainen, mutta tässäkin asiassa –  money tooks. Tämä vaatimaton huone sai nyt kelvata.

Illalla mentiin Hong Kongin puolelle yötorille. Siellä oli vilskettä ja hulinaa ettei paremmasta väliä. Rihkamaa oli jos jonnii moista. Me ei Suomessa tiedetty rihkamasta mitään, ellet tätä ole nähnyt.

Kiintoisin paikka oli ruokaosasto. toinen toistaan isompia vokkipannuja tai uppopaistokattiloita vieri vieressä. Maisteltiin useimpaa laatua, mutta löydettiin yksi ylitse muiden. Pieni simpukka, joka oli uppopaistettu öljyssä. Niitä hammastikulla kaiveltiin ulos kuoresta ja voi että oli hyvää. Parhaat simpukat ever. Enkä vieläkään moista kokemusta ole tuon jälkeen saanut. Tyhjät kuoret puotettiin jalkojemme eteen maahan, niin näytti muutkin tekevän. Niitä syötiin useampi annos. Lopulta jalat eivät mahtuneet enää pöydän alle. Jälkeen päin saatiin kuulla, että tuonne ei olisi valkoisen pitänyt missään nimessä mennä. Liian moni ei sieltä koskaan palannut. Sen sijaan, useampi oli löytynyt sata kiloa betonia nilkoissaan merestä. Ne, jotka satutiin löytämään.

Kantonista Hong Kongiin

3.1.2018 Yleinen

Junassa yövyttiin kahdesti ennen kuin aamulla oltiin Kantonissa, torstaina.

Kokki hoiti hommansa koko matkan varsin esimerkillisesti, tosin nyt kysyi pöydässä jo seuraavan ateria toiveemme. Ja tarjoilija oppi samoin jo toisen kerran jälkeen, että aina aterioinnin jälkeen otamme kolme pulloa olutta mukaan. Paras junamatkani ikinä, tähän asti.

Juna-asema.

Kantonissa Länsimaisille tarkoitetussa hotellissa sijaitsi China Travel Service byro, joka sai suomalaiseksi nimekseen China trouble service. Sieltä ostimme junaliput Hong Kongiin. Junaa ei tarvinnut odottaa kovin pitkään. Täällä olikin jo länsimaalaisia enempi. Kantonissa on paljon tehtaita, jotka käyvät kaupaa lännen kanssa.

Junamatka läntiseen Hong Kogiin on parisataa kilometriä, joten meille se oli pikku pyrähdys, oltiinhan just tultu yli 2500 km.

Tullin kohdilla oli junan vaihto. Taas talutettiin odotussaliin. Jokainen kansallisuus sai oman pöydän, meillä pienehkö pyöreä. Nämä tiedot kiinalaiset olivat saaneet juuri tehtyjen passitarkistusten perusteella. Teetä tarjoiltii ja otettiin Gin tonikit, kun kerran arveltiin, että sen verran lähellä länttä ollaan, on ginikin jo kunnollista. Kiinalaiset kun sotkee sokeria kaikkiin viinoihinkin niin paljon, jotta maalaispoikaa hirvittää.

 

Lähtöleima Kiinasta 12.8.76

 

Kun sitten oli aika siirtyä varsinaiseen Hong Kongin junaan, huomattiin, että nauttimamme virvokkeet menikin junalipun piikkiin. Kyllä harmitti, ettei useampia gin-tonikkeja otettu.

 

 

 

Saatiin Englantilaisiltakin leimat passiin.

Tämähän oli tuolloin Englannin alusmaa.

 

Paikat saatuamme junassa, ei kulunut kuin hetki, kun nuori tyttö pelmahti seuraamme.

Alkoi mukavasti rupattelemaan kanssamme, ensin kierrellen ja vähän kaarrellenkin; mistä ollaan tulossa ja mihin menossa. No, tämä junahan ei mene kuin Hong Kongiin, että sehän oli selvä, mutta mihis sitten.

Pikkasen ihmeteltiin tytön innokkuutta tyrkyttää itseään seuraamme. Ei kuitenkaan mikään ilotyttö ollut.

Oltiin aika avoimesti kerrottu seikkailustamme tähän asti, jolloin tyttö vaan entisestään innostui. Ja vielä kun sattui olemaan kuvamateriaalia alueelta, niin hyvä kun tyttö penkillä pysyi. (Ulla oli antanut tyhjän filmirullan meille).  Silloin meillä alkoi hälytyskellot soimaan.

Meitä oli varoitettu ennen lähtöä Pekingistä, että kannattaa olla aika varovainen puheissaan, varsinkin mitä Kiinan puollella oli tapahtunut. Eikä missään nimessä saanut näyttää esim. kuvia sortuneista taloista. Kaikki tämä, jos halusimme takaisin Kiinaan.

Siis meidän vuoro oli tivata tytöltä, että mikäs nyt niin meissä kiinnostaa. Oli kuvatkin meistä ottanut.

Lopulta hänen oli kerrottava, että oli kesäharkkarina paikallisessa sanomalehdessä, niin kuin meidän Hesarissa, oisko ollut Hong Kong Post. Ja ajatteli, että saisi näin ”vuosisadan” jutun, autenttisia kuvia ja sillee. Nimittäin, vielä tuona päivänä ei oltu julkaistu lännessä yhtään ainutta kunnon kuvaa alueelta, edes Pekingstä. Oltais saatu varmaankin aika iso kasa dollareita, jos oltais filmi Postille myyty. Vaan ei myyty. Oli liian iso halu takaisin Kiinaan.

Niin erosivat meidän nuorten tiet, eikä alkanut mitään kesäromanssia, vaikka yritettiin, kysyttiin häntä illaksi ulos. Ei tullut tyttö tapaamiseen, kun ei kuvia ja juttuansa saanut.

On noi naiset julmia. Nuorena jo osaa ….

 

Niinpä viimein Suomipojat olivat päässeet Hong Kongiin.

Hotellimme oli Kowloonin puolella, eli mantereella. Hong Kong on saarella.

Itse asiassa emme olleetkaan vielä Hong Kongissa.

Kuva on hotelliltamme.

 

 

Vastakkaisella rannalla, siellä majapaikkamme.

Hotelli oli vähän turhankin hieno ja kallis meille. 125 HKD per yö per huone. Ja meillä oli kaksi huonetta. Olisimme aivan hyvin mahtuneet yhteenkin. Junan makuuvaunun koppikin oli pienempi kuin tässä kämpässä vessa.

Kiinanmuuri.fi: asut, asusteet, korut, vekottimet, alusasut, laukut yms.!
Aina ilmainen toimitus

Tiistai toivoa täynnä ja etelään Kantoniin

2.1.2018 Yleinen

Aamupäivällä mentiin vaihteeksi lähetystöön setvimään viimeisiä tilannetietoja.

Se iso järistys oli vienyt koko Tietsinin kaupungin ja rataakin oli hävinnyt parin kilometrin matkalta. (taisinkin mainita tästä jo Moskovan osiossa) Tarkennusta saatiin lähinnä ihmisuhreista. Se oli todennäköisesti paljon isompi, mitä julkisuuteen ilmoitettiin. Ehkäpä miljoona-luokkaa.

Tiedot kertoilivat samaa kuten eilenkin. Pitää lähteä etelään päin, missä ei ole vaaraa.

Meni päivä pikkaisen odotteluksi, emme mitään ihmeellistä saaneet aikaan.

Juna lähti illan suussa kohti Kantonia, jonne taaskin saatiin kyyti ja Ulla toimi saattajana. Toinen matkalaukuista jätettiin Pekingiin joten sai ”raaalla” kädellä valkata niistä vähistä kamppeista mitä mukana oli, mitä jätetään etelän matkalle. Eihän sitä loppujen lopuksi paljon tarvitse, että pärjää. Parit housut ja paidat, muutamat kalsarit, noin niin kuin pääpiirteittäin.

Junan nytkähdettyä liikkeelle, tapahtui taas kummia. Aateltiin mennä ravintelivaunuun, mutta täyttä näkyi olevan. Joku viittoili meille pois ajaen, ja uskottiinhan me, eihän sinne täyteen kuppilaan ois mahtunutkaan. Eikä mennyt kauankaan, kun kokki tuli ruokalistoineen vaunuosaastoomme ja alkoi kyselemään, mitäs niinku meinasitte syödä. Hetken tutkailtiin listaa, joka oli jo tutuksi tullut ennen Pekingiä, ja tilattiin ruuat ja juomakin piti tilata; kolme olutta. Samaan syssyyn kysyi, mitäs aamupalaksi. Taas listoja tutkimaan. Mielestämme löydettiin sopivat aamupala-ateriat ja päästiin yhteis ymmärrykseen kokin kanssa asiasta. Ennen poistumistaan, kertoi vielä, että tullaan sanomaan, koska sopii tulla syömään.  Oisko ollut tunnin päästä, kun saatiin ilmoitus, että herrat ovat hyvät ja menevät ravintolavaunuun. Näin tehtiin.

Mutta yllätys oli suuri, siis tosi suuri.

Koko ravintolavaunu oli tyhjennetty. vain me kaksi Suomi-poikaa istuttiin pöydässä ja tarjoilija toi jääkylmät kaljat meille. Ihmeteltiin, että mistä nää taikoi kylmää olutta, kun ei täällä ole kuin hiilillä toimiva veturi ja samaa polttoainetta käyttävä keittiön piisi, hella. Ruoka oli jälleen hyvää ja riittävästi. Erityisesti ihastuin riisi-kananmunasekoitukseen. Pois lähtiessämme otettiin vielä mukaan kolme olutta noin niinku iltapalaksi. Ja nekin olivat kylmiä. Ei ollut piva kylmää siperiassa.

 

Aamu valkeni ja Kiinan maaseutu näytti todelliset kasvonsa.

 

Saatiin hyvä läpileikkaus riisin viljelystä

 

ja nähtiinkiin  riisin kasvattamisen kaikki vaiheet.

 

 

Ei tarvinnut poikain välittää, tuottiko voimala sähköä vaiko ei. Tämä pumppu toimi ihan riisillä, ei suinkaa rukiilla, niin kuin koto Suomessa.

 

 

 

 

 

Kyllähän tuolla sähköäkin kulki, mutta eipä juuri näkynyt isoja voimalinjoja,

 

Kuten kuvakin kertoo, täällä päin ei enää ollut isoja vuoristoja, mutta kauniisti kumpuilevaa maastoa oli.

Pysyipähän paremmin poikien polkema vesi näitten mäkien välissä.

Oltiin ainoat valkoiset ihmiset tässä junassa, joten joskus se saattoi aiheuttaa pientä kaaostakin, asemilla.

Kun juna pysähtyi johonkin asemalle, oli melkein tyhjä laituri hetkessä täys kiinalaisia, jotka tulivat katsomaan ihmettä. Kaksi vaaleaa miestä, toisella vaalea tukka ja toisella parta, näillä kun parta ei oikein kasva. Joillakin asemilla, kun vaunuosastomme jäi ikään kuin ”väärälle” puolelle asemalaituria, ja viereisellä radalla oli juna, ei sekään estänyt näitä veijareita. Hetkessä päitä työntyi vaunujen alta toljottamaan meihin päin, ja niitä oli näissäkin tapauksissa paljon.

Jotenkin tuli tunne, että vaikka juna kulki ehkäpä 75 km/t, niin sana kulki junan edellä, mistä pirusta nää muuten ois tiennyt, että nyt se juna tulee, missä on valkonaamoja kyydissä.

Tästä oli meitä kyllä varoitettu Pekingissä. Täällä maalla asuvista oikeestaan kukaan ei ole nähnyt valkoita ihmistä.

Me oltiin nähtävyyksiä, vai oisko nykytermeillä – julkkiksia.

Kiinanmuuri.fi - Aina ilmainen toimitus