Selaat arkistoa kohteelle Hoi An.

Viimeinen päivä Hoi An 10.3.

10.3.2019 Yleinen

Niin alkoi viimeinen koko päivä Hoi An:ssa.

Pienelle lenkille lähdettiin.

Meidän lähirannalta pikkaisen etelään, kohti niemenkärkeä, rujon näköistä. Ovat tuoneet hiekkasäkkejä, ettein myrskyt veisi kaikkia hiekkoja, mutta kun nuo säkit ovat hajonneet ja nyt ympäristö kuin kaatopaikka.

Tarttis tehä jotain.

Vai miten meni niinku omasta mielestä.

 

 

Tuosta pikkaisen matkaa etiä päin, niin resortilla oli makeita kulkupelejä vuokrattavana.

Yritin ehdottaa Madamelle moisen välineen käyttöönottoa, mutta en saanut kannatusta.

 

Vielä parisataa metriä ja löytyi todella siisti ranta.

Olin kyllä lukenut tästä, mutta unohtanut.

Ei roskan häivää.

Tämä sijaitsee kahden kivikkorannan välissä, joten ilmeisesti nuo kivet ovat suojanneet myrskyiltä, eikä ole tarvinnut noita typeriä hiekkasäkkejä tänne raahata.

 

 

Iltapäivällä lähdettiin taas Cityyn, eli vanhaan kaupunkiin.

Oli pari muutakin turistia päättänyt tehdä samoin.

Ja nyt poikkeuksellisen paljon japanilaisia.

Ei oikeesti meinannut sekaan mahtua.

 

 

Vielä kuvia parista hienosta talosta.

 

 

Vasemman puoleinen on etelän puoleiselta saarelta, jossa on ilta/yötori.

Sielläkin oli ihan riittävästi tunkua. Löydettiin yksi pikku juttu veneeseen ja mulle uusi kesähattu, jota olin jo haikaillut pitempään.

 

Jos olisi halunnut katuravintoloissa ruokailla, tarjolla oli niin sammakkoa kuin linnunpoikia.

Ja paljon muutakin, niin uivia kuin maalla vilistäviä. Näähän syö ihan mitä kiinni vaan saavat. Me ei ehkä ihan kaikkea.

Sitten tuli pimee ja joki täyttyi valaistuilla veneillä. Ja veneet oli täytetty turisteilla.

Pikkasen menee kuvat pikselimössöksi, mutta pakko pienentää, kun tää ei hyväksi parempilaatuisia.

Illallinen nautittiin ja kokeiltiin paikallista herkkua,

WhiteRose tai jotain sellaista.

 

Siisti ja paikallisittain vähän kalliimpi, mutta mutta. Ei se nyt niin kallista ollut.

Ankan fileen nää oli kyllä kärtsännyt melko kuivaksi, muuten ihan ok.

 

Matkalla jo ”perinteiseksi” muodostuneeksi  kakkukahvilaksi, piti vielä tämmönen selfie napata.

Niin sai Old City Hoi An jäädä.

 

 

 

 

Huilipäivä

9.3.2019 Yleinen

Tälle päivälle ei oltu sovittu mitään ihmeellistä, joten tuli huilipäivä.

Netin ihmeellisessä maailmassa hotelleita tutkailtiin. Piti varata Nha Trangiin kämppä, maanantaina jo sinne pyyhälletään.

Ja sellainen löytyi, valinnanvaraa kun on enempi ku viitsii kahlata läpi.

Kolmenkympin pintaa per yö ja kaksi yötä ollaan. Ei paha.

 

Vlillä parsilla lämmittelemässä, niin samalla huomasin, kuinka meidän hotellin päätyseinä saa uutta väriä lisää.

 

Maalari oli näin lauantainakin töissä, kuten näkyy olevan kaikki muutkin, kuten oli Huessakin.

 

Löydettiin kiva pieni ruokapaikka, vajaan kilometrin päässä hotelliltamme.

 

Ruoka edullista, hyvä palvelu ja erityisen siisti.

Omistaja todella miellyttävä.

Annoin täydet ***** tripadviseriin.

 

Sieltä palattuamme, huomattiin, että taas oli bileet allas-alueellamme.

Häät näyttäis olevan tulossa.

Hotellilla on tapana laittaa kirje siivoojan mukana illalla tulevista tilaisuuksista, joten saatiin jo toinen ruskea kirjekuori.

Ei jääty odottelemaan häävieraita, vaan tilettiin taxi ja suhattiin vanhaan kaupunkiin.

 

Näin illalla valaistus on kohillaan melekinpä kaikkialla.

 

 

 

 

Täälläkin on häät jossain, kun hääpari oli veneilemään lähtenyt.

Meitäkin kyseltiin kyytiin, tosin eri veneeseen.

 

 

 

 

Madam meinas, että mekin hommaamme tommosia paperivaloja veneeseen ensikesäksi. Mitähän mahtain kotisuomessa viranomaiset merellä tuumata moisesta ”joulukuusi”koristelusta???

 

Syötiin täällä joenvarsiravintolassa ja se oli virhe.

Huonointa mitä koko reissulla saatu.

Täysin mautonta, katkikset normikokoisia, herkkusienet purkista.

Ja kaiken lisäksi 30-40 % kallimpaa kuin ”kotikadullamme”

Sen sijaan vähän ylempänä kaupungilla, kakkupalat, joita ei saa ”kotikadulla”, olivat jälleen hyviä.

Thom tarkoittaa, todennäköisesti, ananasta.

Tekivät myöskin pizzaa.

Ja oikeessa tuliuunissa.

Näytti ainakin hyvältä.

 

Siinäpä tärkeimmät tapahtumat tälle päivälle.

 

Näitä räätäleitä riittä tuolla vanhassa kaupungissa.

Tämä oli ihan jokivarressa, todella siistissä kunnossa olevassa talossa.

 

 

My Son temppelien raunoit

8.3.2019 Yleinen

Taxi tuli hakemaan sovittuun aikaan, varttia vaille yksi, ja retki vanhaan maailmaan alkoi.

Me olimme ”kauimmaiset”, kohteesta katsottuna, ja loput tulivat kyytiin Hoi An cityn hotelleista, samoin opas. Yhdestä hotellista ei tullutkaan ennakkotiedoista poiketen ketään kyytiin, joten meitä oli sitten lopulta 11 turistia plus opas ja kuski.

Vajaan tunnin ajon jälkeen päädyimme My Son alueelle.

Alue on aika valtavan kokoinen.

Oppaamme siinä selittelee meille, missä ollaan ja missä käydään.

Läpi virtaavaa vettä kutsutaan pyhäksi vedeksi, pikemminkin pieni joki. Oli jopa kaloja, vesi kun on aika kirkasta. Paikkahan sijaitsee ”huntassa”, vuorten ympäröimänä, joten lämpöä myöskin riitti, ei pahemmin tuuli päässyt kutreja heiluttamaan.

Ensimmäiset rauniot, joita oli jo pikkaisen korjailtu eli entisöity, osoittivat jo mitä tuleman pitää.

Olin etukäteen pikkaisen tutkaillut, mutta eihän se kerro kuin osatotuuden, valokuvat.

Joten tekin saatte nyt vain osatotuutta katsella. Mieletön paikka.

 

Opas kertoi, että entisöijät olivat lähettäneet Hollantiin tutkittavaksi tiiliä, että saisivat selville, miten ja mistä ne on tehty.

Sen arvion pohjalta, tekivät sitten. Vaan eipä hyvä tullut. Tässä kuvassa näkyy, kuinka tiilissä on reikiä. Nyt uudet tiilet eivät omaa reikiä. Ne hapertuvat muutamassa vuodessa, kun taas tämä kuvassa oleva on noin tuhat vuotta vanha. Lisäksi. tiilet on jollain tapaa liimattu toisiinsa kiinni, ei siis muurattu. Nyt tutkijat eivät tiedä tämän liiman koostumusta.

 

Näitä osittain säilyneitä oli onneksemme jonkin verran.

Siispä Amerikkalaiset eivät onneksi saaneet kaikkia Vietnamin sodan aikana pommitettua palasiksi.

v..tun jenkit.

 

 

 

 

Kyllä aikoinaan rakentajat tiesivät miten ja mistä pitää talot tehdä.

 

 

 

 

 

Onnelliset ”lomalaiset”

 

Mehän olemme aina lomalla, nykyään.

 

 

 

Tämän päättömän taakse kuulemma turistit haluaisivat mennä ja sitten ottaa kuvan, mutta se on kielletty.

Patsas on pyhä ja siihen ei sovi kenen pää tahansa.

Videomateriaalia on sitten vaikka kuinka paljon, että niitä odotellessa.

 

 

Matkaan kuuluin paluu laivalla Hoi An cityyn.

Saatiin maukkaat sämpylät ja tuulahdus vesielementtiä.

Matka oli myyty Sun Set My Son ja auringonlasku nähtiin.

Oli pientä hussakkaa, mutta lasku mikä lasku.

 

 

Paikallisia kalastajia oli paljon liikkeellä. Osa näkyi laskevan tai nostavan verkkoja tai sen kaltaisia pyydyksiä, mutta osa ikäänkuin uitti jotain haavia perässään.

Tuosta asiasta en sitten ole varma, joten jääköös lukijan vastuulle.

 

Näkyi olevan soutukilpailut tai ainakin harjoitukset meneillään.

Vinhaa vauhtia pojat meni.

 

 

 

Sitten alkoikin jo kaupunki lähestymään.

 

Joten, ensi kertaan.

 

 

 

Laiskotellen Hoi An 7.3.

7.3.2019 Yleinen

Välipäivä. Ei erityistä ohjelmaa.

Respasta tilattiin huomiselle auringonlaskun retki, Sunset My Son Holly Land. Saas nähä mitä pitää sisällään.

Vastapäisestä kaupasta/spasta Madame oli tilannut käsin tehdyt sandaalit , joten niitä noutamaan ja samalla jäin hierottavaksi.

Siistit tilat, aivan uuden karheat.

Samalla paikan emäntä ehdotti kantapäiden silottamista johon suostuin. Se oli virhe. Hieronta oli ok mutta kun daami alkoi jalkojani hioskella ja samalla höpötti naapurihoitsun kanssa, siis ei keskittynyt tekemäänsä, sutaisi kerran ohi ja jalkaterän ulkoreunasta nahat kurttuun. Ei raasu saanutkaan tippiä. Eikä jo puoliksi sovittu Madamen hieronta toteutunut. ”Kallis” hutaisu. Madame meni vähän matkan päähän toiseen paikkaan: käsien hieronta ja manikyyriin.

Minä tein pienen kävelyretken aikani kuluksi.

 

Sillalta, joka vie vanhaan kaupunkiin, molemmin puolin kasvattamoja. Onko sitten kaloja vai rapuja ??

Yllättävän siisti poikkikatukin löytyi.

Sekä ravintoloita.

 

 

 

Oli hienojakin taloja, pikkaisen tämän pääkadun poikkikadun varrella.

Eivät varmaankaan kovin vanhoja.

 

Altaalla löhoilyn jäkeen illalliselle tuon sillan viereiseen ravintolaan, River Front – nimiseen.

Paikalla oli neljän hengen seurue, jotka lähtivät melkeinpä meidän saavuttua pois.

 

Heti tuli nuorehko mies meitä vastaan, ohjasi pöytään ja ruokaa valkkaamaan.

Pieni tuulenvire kävi, niin että vaihdettiin pöytää tuohon baaritiskin eteen.

 

Madan oli päivällä tutkaillut paikallisia erikoisuuksia, siis ruokia, joten tilattiin alkuruuaksi semmoinen, Cripsy Wonton.

Jonkonlaista taikinaa, pikkasen sisällä ja paljon päällä maukasta ”törkyä”. Hyvää.

Kana hapanimelässä sekä Cripsy prawnit, erinomaisia myös.

Jälkiruuaksi otimme paikan omistajan suositteleman Banana pancake jädellä, joka oli suussasulavaa. Erilaista, mihin aikaisemmin totuttu.

Koko hoito 480 000 dongia eli vähän alle 20.- €.

Siis pikkaisen kalliimpaa kuin hotellimme viereiset, mutta huomattavasti parempaa.

Parasta ruokaa mitä tällä reissulla saatu.

Joten annamme täydet *****.

 

Otatimme vielä yhteiskuvan.

Kaksi sukupolvea ravintoloitsijoita ja perustaja, grand-mama ei ollut paikalla.

Meidän välissä oleva tytär hoiti tarjoilut ja puhui aika sujuvaa englantia. Annoin myös Tripadviserissa *****.

 

 

 

Vanha kaupunki kutsui

6.3.2019 Yleinen

Aamupalan jälkeen menimme vastapäiseen ”matkatoimistoon” tilailemaan jatkolippuja. Olin eilen illalla ”vakoillut” netistä, mitä maksaa, joten olin käryllä päivän hinnoista. Kun myyjä kertoi hänen hintansa, tehtiin kaupat.

Tämän kuitenkin ihan itse netistä tilasin.

Mutta kun sinne pitää päästä, kun sattuu olemaan useemman sadan kilometrin päässä etelään päin.

Siispä ostimme lentoliput Da Nang’ista Nha Trangiin. Tämä on lähin kenttä päästäksemme Phan Thiet’heen. Ja tuolta Nhan Trangista sitten junalla loppumatka, ensin Binh Thuan ja sitten taxi siitä. Tosin, päädyimme yöpyä enne junamatkaa pari yötä, päästään ”ison kaupungin” makuun ennen kun loppumatkassa ollaan oikeesti isossa cityssä, Saigonissa. Syy, että käytimme toimiston palveluita, enkä itse tilaillut netistä, on yksinkertainen. Emme pysty täällä printtailemaan lippuja. Joten nyt saimme voutherit, jotka sitten toivottavasti saamme vaihdettua matkusluviksi.

Kun tämä oli selvitetty, tilasi hän meille taxin, jolla huristelimme Hoi An’in vanhaan kaupunkiin, noin neljän kilometrin päähän. Maksoi melkein kolme euroa.

 

 

Siellä sitten ihmeteltiin vanhoja taloja,  oli kuulemma ranskalaisten ja japanilaisten rakennuttamoia, siis nämä hienoimmat.

 

 

Osa oli todella hienossa kunnossa.

Luulisi melkein uudisrakennuksiksi.

 

 

 

 

 

Tämän talon nykyinen käyttötarkoitus ei selvinnyt, tosin emme sitä kyselleetkään.

 

 

 

 

Kunhan saan ”pienennettyä” parempia kuvia, liitän niitä tänne.

 

 

 

 

 

Illalla kyätiin lähistöllä syömässä. Oli eka kerta, kun mopossa näin turvaistuimen ; – )

 

Tuohon se kaveri oikeesti istutti pojan ja huristelivat sitten koko perhe, vaimo takana, kotiin.

 

 

Hoi An ja ei hötkyilty

5.3.2019 Yleinen

 

 

Päivän sana oli allasosasto.

Ei oltu ajateltukaan tälle päivälle sen ihmeempää ohjelmaa, vaan rennosti otettiin.

 

Jossain vaiheessa alkoi tuulemaan aika reilusti, joten poistuttiin takavasemmalle eli pienelle lenkille.

 

 

 

Näkymää joen varrelta hotellimme ulkoterassilta.

 

Kävimme tutkailemassa meren rantaa, koska olin lukenut, että 2017 myrskyt oli vähän riepotellut rantaa.

Sitä olikin sitten korjailtu, lähinnä varmaankin ettei enempää vie hiekkoja pois?

 

Noi oli sitten pikkasen isompia hiekkasäkkejä.

Näkyi olevan tuotuna aika paljon, loppua ei näkynyt.

Palmurivistö oli kuitenkin säästynyt.

 

 

Pienissä ravintoloissa ruokailtiin ja välillä jätskiä nautittiin.

 

 

Näitä kuppiloita oli sitten heti paljon ja aika samanlaista evästä tarjolla.Hintakaan ei oleellisesti muuttunut vaikka puitteet sattoi ollakin aika erilaiset ja tasoiset.

Kadulla omistaja yrittää hoikutella ohikulkevia turisteja juurikin heidän ravitsemisliikkeeseen.

Kilpailu on kovaa.

 

Kun turistit syö istuen kunnon tuoleissa ja pöydissä, paikalliset joutuu tyytymään ”vähän” vaatimattomampiin olosuhteisiin.

Onko tämä nyt sitten se paljon puhuttu katukeittiö??

Todennäköisesti tällä ravintolanpitäjällä vuorekulut ei päätä huimaa, ellei sitten kylä veloita jalkakäytävän pätkästä jotain.

 

Vesi tulee ja menee vadeilla ja ämpäreillä. Oli sentää huuhteluvesi erikseen.

En ilennyt kysyä paljonko olisi annos maksanut.

 

Poikkikadullakin oli ravintoloita, mutta eipä olleet näin illalla auki.

Ei taida vielä olla high season???

Tällaista tänään.

Ja pieni informaatio lainattuna wikipediasta.

Hội An on kaupunki Keski-Vietnamissa. Hội Anin vanha kaupunki lukuisine suojeltuine rakennuksineen on julistettu Unesconmaailmanperintökohteeksi. Kaupunki oli merkittävä kauppasatama 1400-1800-luvuilla koko Kaakkois-Aasiassa, ja siellä oli useiden kiinalaisten ja japanilaisten kauppiaiden tukikohtia. Hội An on myös keskivietnamilaisen keittiön keskus.

Lähtö Hoi An’iin

4.3.2019 Yleinen

Aamupalalle päästiin holennin kolmannen kerroksen ravintolaan, joka toimii ala’carte-ravintolana normisti.

 

Syy moiseen mahdollisuuteen, on tulevat häät.

Eilisessä postauksessa kuvat.

Täälläkin näkyy entisaikojen loistokkuus.

 

Ja näköala ”kohtuullinen”.

Sekä tietenkin kokki paikalla, joka paistaa haluamallasi tavalla munat.

Nyt sitten uloskirjaus ja bussin odottelua, pitäisi tulla n klo 13:00 hakemaan.

Kerettiin näkemään se hääparikin.

Ja häävieraita oli varmaankin n 250 pax.

Pienellä lenkilläkin käpästiin, bussissa kun saa istua jonkin aikaa.

Auto tulikin lähes ajallaan ja me hypättiin kyytiin.

Normipenkkejä ei tässä kulkimessa ollut, vaan maattavia vain. Sai pienellä selkänojan nostolla puoli-istuvaksi, joten kyllä kelpasi reissata.

 

 

Muutamankin joen yli mentiin. Osassa oli kyliä näkyvissä ja tietenkin kalastuveneitä.

Samoin monesti näkyi joko kalan- tai rapujen kasvattamoita.

 

 

Pääsääntöisesti aika tasankoa, mutta lähestyttäessä Da Nangia, näkyi vuoristoakin.

Se häämöttää tuolla kaukana usvan takana.

Tuolta kun laskeuduttiin alas, ja vähän kaupungin keskustan ohi, oli rakennustöitä sitten pikkasen paljon.

Ulko- ja väliseunät näköjään muurataan paikallaan, joten muurareilla on kysyntää.

 

Voi vain kuvitella, miltä tämä rannikkoalue näyttää kymmenen-viidentoista vuoden päästä.

Työmaiden takana on nimittäin välittömästi hiekkaranta.

Hoi An’ia lähestyttäessä, alava maisema oli taas vallitseva maastotyyppi.

Ja turistit vuokrapyörineen ihmettelemässä riisipellolla.

Matka kesti nelisen tuntia, yhden pysähdyksen taktiikalla.(onneksi oli kusitauko puolessa välissä matkaa)

Kun bussi saapui Hoi An cityyn, oli paikalliset kyytiä tarjoamassa hotellille. Mutta… tarjolla oli vain mopokyytiä. Olis pitänyt kuskin taakse istua ja roikottaa kädessä liki 20 kg matkalaukkua. Ei päästy poikien kanssa kauppoihin. Ei kuulemma taxeja saanut. Me käveltiin seuraavaan risteykseen ja siitä lennosta taxi saatiin. Muut jäi pyörimään sen bussin lähelle ja ihmettelemään tilannetta.

 

Tämän niminen resortti on meidän viikon majapaikka.

Ympäristöstä ei vielä voi hirveästi sanoa, mutta eiköhän se viikossa selviä.

 

 

Heti vastapäätä hotelliamme on lukuisa joukko pieniä ravintoloita, joista yksi valikoitua ja hyväksi havaittiin. Kolmen lajin illallinen Madamen viineineen n 17.-€.

Meinasvatten mogata mun jälkkäritilauksen kanssa. Tilasin cafe Americanoa mutta toivat American Cafen. Ero on siinä, että jälkimmäinen on sama kuin Irish coffee jenkki viskillä. Joutui palauttamaan, kun Madamekaan ei tykännyt siitä, kun oli hyvä viina kahvilla pilattu.

Huomiseen.