Selaat arkistoa kohteelle aaltoja.

Tänään 16.1.-18 Suvisaariston eteläkärjessä

16.1.2018 Yleinen

Matkalla saaristoon.

Käväisin fiilistelemässä vanhoja paikkoja. Läheskään joka paikkaan ei enää pääse, kun ovat peijakkaat rakentaneet taloja.

 

Tuossa oikealla puolella oli pusikko, lepikko, jossa venettä pidettiin muutamana syksynä.

Nyt siinä on talo ja sen aita.

Nytkin lahden pohjukat ovat jäässä, tämä jäätyy viimeisinä paikkoina, mihin autolla pääsee. Eikä ollut laituria, oli vähän lyhyempi kivijalka vain.

 

Ei meinannu osata enää kulkea alueella.

Tiet ovat pääsääntöisesti kylläkin samoja, mutta kun on tullut uusia taloja, niin maisema muuttuu.

 

Mutta meri on ja pysyy.

 

 

 

Jos pakkaset jatkuu, ei pysy tämäkään ranta kauan sulana, nyt jo melkoista kohvaa ihan rannan tuntumassa.

 

 

 

 

 

 

 

Ja etelätuuli oli aika rivakkaa, semmoista 13 – 15 m/s

Tuolla ulkona merkitsevä aallon korkeus kuvien ottohetkellä oli n parimetriä ja suurimmat mitatut 4 metrisiä.

 

Poijut olivat saaneet ”vaatteet”.

Kivan näköisiä tötteröitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mageet oli tyrskyt tuolla kaukana, ehkäpä kilometri matkaa.

 

 

 

Ja tämä sit läheltä Ylen rantaa, Lilla Bodö.

Tuosta menee väylä Suomenojalta suoraan ulos.

 

 

 

 

 

Lähempänä rantaa ja laitureita, oli jo meri kantensa saanut.

 

 

 

 

 

Ja kohvaa oli, mihin aallot pääs ”sotkemaan” jäätymisen.

 

 

 

 

Tuossa ei sitten luistelu onnistuisikaan.

Mutta suojaisammat lahden pohjukat, ne oli aivan peilikirkkaita.

 

 

Luo oma blogisi helposti ja nopeasti
Simplesite.com 

 

Kolmas päivä

2.11.2017 Yleinen

Nyt oli jo aamupalalla sutinaa. Kun eile ei ollut kuin meetamassa pöydässä, nyt oli jo puolillaan ravinteli. Kokilta sai oikein jonottaa munakasta. Vuorotellen oli joko lautaset tai joku ruokalaji loppu. Eniten mua ihmetytti ne lautasten loppuminen. Ois ollu pöydässä tilaa laittaa tälle porukalle kaikki kerralla esille. Mitenkähän tää toimii, jos tää resortti on täys. Nyt ei ihan puolillaankaan. Eipähän nähä sitä ihmettä. 

 

Nyt sain jonkinlaisen kuvan tästä linnusta. Tällä ei oke siivessä sellasta valkoista juovaa niinku sen kaverilla.

Yläilmoissa lentelee haukkapariskunta. Se pyörähtää tässä pari kertaa päivässä.

Ja kuten kuvasta näkee, välillä on pieniä sadekuuroja. Ovat luvanneet loppupäiväksi. Onneksi aamupäivä oli upea. Kuvasin goprolla meressä, mutta kun ei oli läppäriä, en saa editoitua.

Käytiin pulikoinnin jälkeen, ennen lounasta, hierottavana. On ’kallista’. Tunnin upea käsittely 300 bth eli noin 10 €.

Kävin rannas ottamas muutaman 

Nuo saaret ei eilen juurikaan näkyneet, josko ei hirveen hyvin nytkään.

Tää alempi otettu kännyn ’teleobjektilla’.

 

Pieni sateeton tauko ja pihastamme.

Nyt näyttää semmoselta tää keli, ettei kannata lähteä iltatoreille ja turuille eli katukeittiöille, vaan pitää tyytyä ihan paikallisen rantaravintolan anteihin.

Sateet loppuivat tältä illalta, joten raahasin turhaan sateenvarjoa mukana, kun käytiin syömässä, nyt oikealle resortistamme. Oli tosi hyvät eväät.

Alempi hapanimeläkanaa ja hot plate porkia vihanneksilla. Maukkaita ja edullisia, n 150 bth kpl. ( 4,5 €).

Viereisen resortin ravinteli tyhjä mennen tullen, pari kokkia ja neljä taejoilijaa nojaili baaritiskiinsä. Voi voi.

Huomiseksi luvattu ajoittaista sadetta, saapi nähä …