Toinen päivä Stora Svartö:ssä

16.5.2019 Yleinen

Aamu valkeni pilvettömältä taivaalta helottavaan aurinkoon. Tuulikin oli heikkoa, joten upea päivä tulossa.

Koska keli oli kohillaan ajatellen myös lentämistä, kaivoin Mavicin esille ja pistin sen töihin. Siis kuvamaan.

Ulkomeren puolella ei pilvenhattaraa, mutta laiva oli.

 

Saarikierrokselle otin gimbaalin mukaan, josta sitten värkkäsin jonkinmoisen videon.

Eli ne, jotka eivät ole käyneet täällä, näkevät edes pienen osan siitä, mikä meille on jo perin tuttua.

Lenkin jälkeen lokit ja tiirat poukkoilivat kiivaasti veden pinnalla. Huomasin, että syömässähän ne ovat. siitä pieni klippi.

Alkuillasta ui peura saareen, ja kuivatteli itseään pienen tovin, jote kerkesin ottaa jopa kuvan.

Upeita elikoita.

Ja tuossa videossa onkin mainintaa näiden jätöksista.

 

 

 

Kiva on täällä seurailla luonon monimuotoista eläimistöä. Onneksemme minkkiä emme nähneet. Toivottavasti se on päässyt hengestään.

 

 

 

 

Letut paistettiin iltapalaksi. Kyllä meidän kelpaa.Varsinkin, kun juomana oli kuohuvaa.

Eikä tuo maisema illallakaan pöllömpi ollut.

 

 

Tämmöisiä näpsin useampiakin.

Ei siis jäänyt pelkästään muistikuviksi.

 

 

Vielä myöhemmin sisinen sävy tuli kuviin.

 

 

Joku kysyi minulta, että eikös siellä ole kylmä?

On täällä kylmä, jos ulkona joutuis nukkumaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Onneksemme meillä on Webasto.

Kuvan ottohetki ylinnä.

Sisälämpötila ja ulkona oli kylmä. Johtuu pitkälti meren kylmyydestä.

Palaillaan.

 

 

 

Tämän kesän ensimmäinen reissu

13.5.2019 Yleinen

Ennen ensimmäistä reissua, sain nykerrettyä valmiiksi keinoteakin asennuksen.

Puuttui tuo uimatason ylimmäinen pala, jolloin mielestäni tuli paljon viimeistellymmän näköinen.

Sitten olikin edessä uuden grillin pöydän teko.

Sain Keijolta pari kiinnikettä, joita sitten hyödynsin omassa versiossani.

 

Kiinnikkeistä näkyy vain pienet osat, toimii kuten kaiteeseen kiinnitettävät kukkalaatikot.

Ja kuten näkyy, hyvin mahtuu kahden hengen grillattavat kerralla.

Ensivaikutelma oli todella positiivinen.

 

Ja uljaasti liehuu Merihenkisten seuralippu.

Eikä tuo tuuli näyttänyt yhtään häiritsevän ruokien valmistumista, joka oli myös yllätys.

 

Paikkahan on tutun turvallinen Stora Svartö. Olisimme ehkä menneet joko Kapareniin tai Bylandetiin, mutta tuuli oli sen verran rivakkaa ja suunnaltaan huonosti sopiva edellämainittuihin ankkurointipaikkoihin. Ja sitä paitsi, täällä on kunnon laituri. Täysin meidän omassa käytössä.

 

Alkumatka ei alkanut oikein hyvissä merkeissä. Heti Svinön kanavan jälkeen alkoi summeri huutamaan lämpövaroitustaan. Kone kävi liian kuumana. Ankkiri veteen, melkein väylälle, vain noin kymmenen metriä sivuun, kun en uskaltanut pidemmälle ajaa. Aikani tutkailtuani, päädyin hapettuneeseen johdon liitokseen. Rasvaa väliin ja putsausta, vika loppui. Ainakaan ei enää koko loppumatkalla rääkynyt, ja mittarikin näytti ihan oikeita lukemia. Pitää tutkailla kotipuolessa tarkemmin, josko se oli oikea diaknoosi?

Lintuja jonkin verran keväisissä puuhissa.

Välillä veden pinnalla runsaasti jotakin pientä lentävää lajia, joita tiirat mieluusti poimi.

Ne muistutti kooltaan lentomuurahaista mutta kroppa sirompi. Niitä oli jossain vaiheessa veneen kannellakin, en vaan hoksannutottaa kuvaa.

Haahkoilla ei ihan vielä selvillä, kuka kenenkin kanssa on, tai sitten nuoremmat uroot vaan yrittää vielä päästä jaolle??

Kuten kuvasta näkee, aurinkoinen lähtöpäivä on muuttunut pilviseen toiseen päivään ja tuuli pikkaisen hellittänyt tehden samalla suunnan muutoksen, nyt pohjoiseen. Huomiseksi lupaavat aurinkoista keliä, mutta me joudumme poistumaan alkuillasta kotipuoleen.

Tänään kävi uusi satamaisäntä maksua perimässä. 15.- € / vrk, joten maksoin suorilta kaksi yötä.

Kertoili parantavansa edellisiin verrattuna palveluja. Puita lupaili olevan koko kesän, tällä kun viime kesänä ei ollut. Toivotin hänelle sydemmestäni onnistumista tehtävässään. Ainakin ensivaikutelma oli miellyttävä. Lähteelä, väylän toisella puolella on se heidän palveluilla varustettu paikka. Nytkin tarjosi saunaa illemmalla. Oli tulossa joku porukka, joille lämmittävät, joten luonnollisesti olisivat mieluusti nähneet meidät siellä, samoilla lämmityksillä kun olisivat sitten saaneet yhden ylimääräisen maksun. Kieltäydyin tarjouksesta tällä kertaa.

 

Mutta sitten tuli eteen homma, josta en voinut kieltäytyä. Meidän viimekesän hyvin palvellut sähköinen vessanpönttö sanoi sopimuksensa irti. Tai ei suoranaisesti irti sanonut, ei vain poistanut septitankkiin meidän sinne laittamia luonnontarpeitamme. Jouduin siis purkamaan koko kapistuksen, jotta saisin tietää vian. Se oli aika simppeli. Murskain oli mennyt tukkoon. Paperin  ja tukevamman ulosteen mössöä täys. Siispä kaivoin tavaran pois ja putsasin sen minkä osasin. Oli sitten pikkasen sottasta hommaa. Meni meinaan lattiallekin 4-5 litraa tavaraa. Tulipahan pestyä vähän paremmin vessa. Toimenpiteen jälkeen alkoi tavara liikkua sille tarkoitettuun kohteeseen, septitankkiin.

Mitähän vielä ylläreitä tuleekaan, ennen kuin pidemmät reissut alkavat.

Toisaalta, nythän ne on parempi saadakin kuntoon, ettei sitten tarvitsisi tuhrata.

Palaillaan.

Pientä parantelua Sarzaan

7.5.2019 Yleinen

Olen jo pari vuotta ”kuolannut” takakannelle ja uimatasolle joko aitoa tai jäljitelmää teak’istä.

Edellisessä jutussahan jo pikkasen valotin, mutta tässä lisää.

Tuo kamsi kun on peijakkaan liukas, varsinkin, jos on vähänkin märkä.

No viime syksynä oli Aliexpressillä joku ale , joten tartuin täkyyn ja tilasin Eva-teak mattoa neljä rullaa, 60 x 240.

Tuohon hintaa piti lisätä tulli ja alv, jotka tekivät pyöreesti 40.-€ lisää hintaa.

Suomessahan on useampikin yritys, jotka myy keinotiikkiä, mutta ovat niin peijakkaan hintasta. Hintaero kylläkin johtuu myös laadusta. Eli myyvät huomattavasti laadukkaampaa tuotetta. Tiesin tämän tilatessa, mutta en tuotteen saatuani silti katunut päätöstä ostaa ”halpista”.

Ne on rullatavarra ja 3M liima valmiina pohjassa, joten alku oli ainakin lupaava.

Tuo vanha luukun ”kahva” ei lähtenyt sitten millän irti, joten jouduin ostamaan uuden. Olin sen vanhan sikaflexillä laittanut kiinni, joten siinä on ja pysyy, jääköön sinne maton alle.

Uudelle jouduin pikkasen koloa tekemään, ois muuten jäänyt liian ylös.

Sitten tietenkin piti pestä pinta asetonilla, että tarttuis kiinni paremmin.

Ja tietenkin sapluunat. Pahvista askartelin.

 

Jotta ei tulisi liikaa saumoja, joutui ensin leikkaamaan sapluunoiden avulla täydestä rullasta sopivan palan ja sitten luukun kanteen vielä leikkaamaan siitä oman kappaleen. Hidasta ja aika tarkkaa puuhaa.

 

Tuossa alkaa jo pikkasen hahmottumaan, mitä tuleman pitää.

Ja alkoi myöskin päästä ”kärryille”, miten kannattaa tehdä.

Tuo ensimmäinen luukun kansi ei oikein onnistunut. No, hullu ei huomaa ja viisas ei virka, sillee lapsena mulle opetettiin. Ja todennäköisesti vain tekijä huomaa ne virheet.

Siinäpä koko kkomeus sitten on ihailavana.

Tai ainakin minä itse ihailen sitä.

 

 

 

 

Venehommia

30.4.2019 Yleinen

Hyvin oli Sarza talvehtinut. Masi tuli jeesaamaan, kun yksin vähän hankala saada pressua pois.

Varsinkin sen pressun taittelussa säilytystä varten, tarvitsee apuja.

Kehikkokin oli pysynyt ehjänä, kun olin alkusyksystä kerran käynyt korjailemassa.

Vuodenaikaan nähden lämmin huhtikuu auttoi aikaistamaan pesua ja vahausta, johon sain apuja vanhimmalat pojaltani.

Puhdistusta helpotti edellisen vuoden hyvä vahaus.

Ja hyväksi havaittu, halpa Bilteman vaha, joka pärjäsi muutama vuosi sitten venelehdenkin testissä hyvin.

Näitä on sitten kahta melkein samanlaista, joten jos meinaa hommata, kannattaa olla tarkkana, kumpaa ottaa hyllystä. Tuo viimeinen numero on kakkonen. Se toinen ei ole läheskään yhtä hyvää.

Pitihän se pilssikin puhdistaa remontin jäljiltä.

Tuolla olikin melkoisesti niin öljyä kuin glygoolin sekaista vettä.

Samalla tuli noitten hanohen tihkuvuoto korjattua vaseniililla. Tivisteethän niihin uusin muutama vuosi takaperin.

Pientä parantelua tein myöskin, lähinnä aluksi uimatasolle.

 

Tuo on Eva-teak-mattoa. Jonkinmoista liuottimiakin kestävää ”muovi”mattoa, jossa on 3M liima puhjassa. Pahvista sapluunat, leikkaus ja liimaus. Toki alusta eli liimattava pinta piti putsata huolella. Nyt ei enää ole liukas edes märkänä, niin kuin aikaisemmin oli.

Ja on vielä aika hyvännäköinen, ainakin omasta mielestä.

Varsinaisen kannen pesun ja yläosien vahauksen jätän laiturihommiksi. Täällä kentällä kun nokipöly on hirveä. Lämpövoimala on vuosien saatossa päästellyt nokea aika paljon. Lisäksi rekat, jotka toivat hiiltä poltettavaksi, päästelivät pölynsä tielle , joka siirtyi osittain sitten meidän veneilijöiden iloksi ja riesksi.

 

Jotenkin hermo meni tuohon pölyyn, joten kiirehdin vesillelaskua. Alun perin olin sopinut, että joko Vapun päivänä tai sitten seuraavana maanantaina, mutta käyttämäni kuski soittikin nyt Vapun aattona, eli tänään, sopisiko laskea vene. Pikkasen töpinäksi meni, mutta sain kuin sainkin hommat siihen malliin, että se onnistui. Tosin, kauhea kaaos sisällä.

Niinpä auringon paisteessa Sarza pääsi veteen.

 

Pieni koeajolenkki ja kaikki toimi kuten pitikin.

Uuden J5-potkirit tosin eivät ihan nostaneet nopeutta viimekesäiselle tasolle, jäi solmun verran, mutta sittenhän se paremmin näkee, kun tankit ovat täydet ja kaikki retkivarusteet veneessä.

En ole ikinä ennen saanut venettä huhtikuun puolella veteen.

Tämä oli siis eräänlaista historiaa minun veneilyssä.

 

 

 

Videokooste Vietnamista

27.3.2019 Yleinen

Sain tehtyä koosteen koko reissusta.

Hajosiko Applen laitteesi?
Macpisteen huolto korjaa! 

Summa Summaarum .. Vietnam analyysi

26.3.2019 Yleinen

Nyt kun muutaman yön kotona ollut, voi jo ehkä alkaa analysoimaan reissua kokonaisuutena.

Kun saavuimme Ho Chi Mihn’in kentälle ja siirryttiin paikalliselle kotimaan kentän puolelle, tehtiin ensimmäinen virhe.

Menimme ensimmäiselle tiskille, joka möi lentolippuja, joka sattui olemaan halpalentoyhtiö VietJet. Liput halpoja mutta matkalaukuista veloitettiin erikseen, joten liput olivat n 30.- € kalliimmat per hlö, kuin jos olisimme lentäneet Vietnam Airlines’illa.

Olin tutkaillut tilannetta jo ennen lähtöämme, mutta unohdin sen.

Valuuttaa ei kannata vaihtaa Suomessa, koska kurssi lentokentällä oli sama kuin pankeissa ”maissa”, eli kun saavuimme Hue:hen ja vaihdettiin lisää, kurssi oli sama. Suomessa kurssi  todella huono.

 

 

Kuten Thaimaassa, täälläkin kannataa hyödyntää nuo pienet ”matkatoimistot”, jotka myyvät erilaisia retkiä sekä matkalippuja. Ja niitä on paljon melkein jokapaikassa.  Ainakaan meillä ei ollut kokemuksia huijauksista kyseisiä palveluita käytettyämme, joten ne on turvallisia käyttää.

Bussilla matkustettiin Hue:sta Hoi An:iin ja se oli kokemuksena ihan hyvä.

Nuo pitkän matkan bussit on ilmastoituja ja tuohon puolimakaavaan asentoon tottuu aika nopeasti. Ainut miinus niissä on vessan puute. Tosin, taukoa pitävät sitä varten noin parin tunnin välein.

Koska taxit ovat halpoja käyttää, ainakaan me ei sen vuoksi ns paikallibusseilla alettu kulkemaan.

Olisimmehan päässeet Hoi An:ista bussilla Da Nangin kentälle, mutta valittiin taxi, hinta kun oli parinkymmenen kilometrin matkasta kolmisen euroa.

Nyt sitten lennettiin Vietnam Air:illa ja se kyllä toimi.

Ja sitten kentältä itse kaupunkiin taas se parikymmentä kilometriä, niin se mentiin kimppataxilla, joka sekään ei ole hullumpi juttu.

Kentällä oli ”oppaita”, jotka ohjaavat tällaisia turiteja, jotka ”haahuilee”, oikeeseen suuntaan, tässä tapauksessa oikeeseen pikkubussiin, joka vie hotellin eteen, ainakin suurin piirtein lähelle sitä, edullisesti.

Juna on siinä mielessä hyvä kulkuneuvo täälläkin, että asema on yleensä lähellä keskustaa.

Ja junassa on kyllä kivempi matkustaa kuin bussilla, näitä pidempiä siirtymiä ainakin.

Vessaan pääsee silloin kuin haluaa, jotka kuitenkin suht siistejä.

Lisäksi liikkuminen junassa muutenkin helpompaa, jos pientä veryttelyä välillä kaipaa.

Meidän valintana oli, että vasta paikan päällä mietitään, mihin seuraavaksi mennään, osoittautui hyväksi.

Vaikka etukäteen olimmekin päättäneet paikkakunnat, missä käydään, olisi jäänyt mahdollisuus muuttaa suunnitelmaa. Tosin mehän ei muutettu kuin yhden päivän osalta, silloinkin vain samassa paikassa yksi yö enempi kuin alun perin suunniteltu.

Nyt muuttaisin toisenkin kohdan. Hoi An:issa ei olisi tarvinnut olla viikkoa. pari päivää olisin voinut vaihtaa johonkin uuteen kohteeseen. Mihin, en osaa sanoa.

Kaiken kaikkiaan Vietnam on hyvä maa, ainakin vielä, turistin olla. Ei huijata, ihmiset ystävällisiä ja avuliaita. Pääsääntoisesti siistiä, ainakin paikoissa, missä me liikuttiin. Ilmeisesti valtio on oivaltanut, että turismi on hyvä rahan lähde. Ja että eivät tekisi samanlaisia virheitä, mitä Thaimaa on tehnyt. Lähinnähän se koskettaa juurikin tuota siisteyttä. Siinä on paljon opeteltevaa, tarkoitan lähinnä roskaamista. Vähänkin sivummalla kun on jätekasoja siellä sun täällä.

Kyllä Vietnamiin voi uudelleen meikäläinen matkustaa, sen verran positiivinen kuva jäi maasta.

Kotio kohti 21.3.

23.3.2019 Yleinen

Illalla käytiin vielä kylillä, viimeisiä hankintoja tekemässä. Täällä sattuu muutamat tarvittavat tuotteet olemaan todella halpoja.

Sattui olemaan täyskikuu, joten eihän sitä voinut olla ikuistamatta.

Nuo rakennuksen värivalot ”luikertelivat” kuin konsanaan motopeli vanhassa Nokian kännykässä.

Komeet oli valot Saigonissa.

 

Illan päätteeksi kävimme vielä syömässä meille vähän kalliimmassa ravintolassa. Omistaja oli kuulemme joku paikallinen guru alalla.

Ruokalista olikin meille vähän erilainen, perinteisiä ruokia sisälläpitävä.

Hyviä ne olivat. Lasku oli Melkein tuplat siitä, mitä yleensä on, mutta eihän se silti ollut kuin vaille 30.- €.

Laulut piti pakata jo valmiiksi, koska aikainen lähtö.

Herätys oli jo kuudelta, puoli seiskalta aamupalalle ja taksiin seiskalta. Kentällä oltiin ajoissa, kahtakymmentä vaille kehdeksan ja kone lähtee siitä kahden tunnin päästä.

 

Matkalla otin vielä muutaman kuvan ikkunan läpi.

 

 

Pikkasen haikein mielin piti Saigon ja tämä koko hieno maa jättää.

 

Minä niin tykkäsin.

 

Kentääle ja turvatarkastusten jälkeen, saatiin tieto, että kone on vähän myöhässä. Eli noin tunti.

Viimeisiä paikallisia rahojamme tuhlailtiin. Kun ei muuta järkevää löydetty, niin ostettiin suklaata. Se oli huono ostos. Eivät oleet oikein meidän makuun.

Vaikka odotuhallissa ei ollutkaan ruuhkaa, oli sitä kentällä rullauskaistoilla.

Peräkkäin koneet kuin köyhän talon porsaat, vuoroaan odottaen.

Lento takaisin päin on ajallisesti helpompi, koska se tehdään päivällä, kohtuuhyvän yöunen jälkeen.

Kone oli täyteen myyty, joten ei saatu kahdestaan olla rivillämme, vaan vieressäni oli aasialainen tyttö, joka nukkui käytännössä koko matkan, 11 tuntia ?? ei käynyt edes vessassa.

 

Uralista olisin halunnut ottaa kuvan, mutta sattui juuri silloin olla pilvinen kohta.

 

Jossain vaiheessa lisään tänne videon reissustamme, kunhan saan editoitua. Materiaalia on tuntitolkulla ja aikaa menee tuhottomasti sen läpikäymiseen.

 

 

 

 

 

Saigon ja Sotamuseo

20.3.2019 Yleinen

Aamupäivällä olikin vuorossa sotamuseossa käynti. Se pysähdytti.

Eikä pelkästään sen takia, että olisin nuorempana lentäjäksi. Jos ei nyt sentään tällaisella vispilällä, niin ilmoille kumminkin.

Näitähän jenkit teki jossain autotehtaassa liukuhihnalla, menekki kun oli kova. Pohjois-Vietnamin armeija pudotti yli 4 000 helikopteria.

Vaikka olinkin lukenut jonkin verran tästä sodasta, avasi se silmät jälleen kerran, minkä hiivatin takia jenkkien piti sotkeutua tähän. Olisivat vaan antaneet Ranskalaisten nuollaa haavansa.

 

Tappiot olivat suuret molemmin puolin.

 

Ja tuo pommien määrä, mitä jenkit kylvi pikin viidakkoa, enempi vähempi umpimähkään ja usein pelkästään siviilejä kohden.

 

Lehtokuvaaja ollut oikeessa paikassa oikeaan aikaan.

Koneesta irronnut koko peräosa ja sen aikaisilla kameroilla, hyvä otos.

Lehtimiehiäkin kuoli tai hävisi toista sataa.

 

 

Ei ollut häävit olot, jos vangiksi joutui.

Molemmat osapuolet tekivät hirvityksiä.

Sota tekee meistä ihmisistä hirviöitä.

 

 

 

 

Tuollaiseen piikkilanka ”arkkuun” joutui usempikin kerralla. Ei pystynyt istumaan ja alla sepelikkö eikä auringolta mitään suojaa.

Konekivääri keulalla ja ampuja istui ”niittokoneen”rautapenkillä, kun jokia ylittivät tällaisella syöksyveneellä. Pellistä oli kasattu moinen keksintö.

En liitä tähän kuvia jotka juontuivat:

”Agent Orange oli muun muassa Monsanton ja Dow Chemicalin valmistama kasvimyrkky, jota Yhdysvaltain asevoimat käyttivät Vietnamin sodassa vuosina 1962–1970 paljastaakseen metsissä piileskelevät Vietkongin sissit”.

Aiheutti hirvittäviä sivuvaikutuksia.

Museo oli hyvin koottu, selkeästi faktat kerrottu eikä mielestäni propandistinen.

Paljon lehtimiesten kuvaamia, tosioloissa otettuja kuvia, joita ei voi kiistää kukaan.

Ilmeisesti nämäkin koneet olivat jääneet Vietnamiin, koska Amerikkalaisille tuli ”pikkasen” kiire sen lähdön kanssa.

Kolmisen tuntia tutkailtiin kuvia ja kirjoituksia.

Madankin on päässyt kuvaan.

Museon lähiympäristö tuntui olevan parempiosaisten kaupunginosa.

Ainakin rakennukset olivat uudempia ja näytti jopa siltä, että oli isompia ”omakotitalojakin” rautaportteineen ja vartioineen.

 

Oli myös firmojen residenssejä.

Hienoja taloja joka tapauksessa.

 

Museoon tullessa kävelimme puistovierustaa ja kun tuli portti, ajattelimme, että eiköhän tuolla lisi kivempi kävellä. Ei päästy. Oli porttivahti joka esti aikeemme. Emme kysyneet syytä!!!

Sensijaan, kun pois lähdettiin erisuuntaan ja tavoitettiin toinen puisto, sinne saatiin mennä.

Hienoja patsaita,isojapuita.

Dipterocarpus alatus, siipipuu, oli sen verta iso, ettei meidän molempien kädet ylettyneet ympäri.

Tosin ei edes kokeiltu.

Lisäksi täällä oli erilaisia kuntoiluvälineitä, voimistelutarkoitukseen.

Hieno puistikko:

Di tích Mộ Cổ Họ Lâm

Siinäpä nimi, sitten kun menette Saigoniin.

Edelleen, kun kotia kohti köpöteltiin, metkamme varrelle osui tämmöinen rukoushuone/temppeli, mikä lie.

Näkyi olevan Hindulaisia sisällä.

 

 

Ei enempi kehdannut sisälle mennä, kun ei tiennyt, mitä saa tai ei saa tehdä.

 

Ja löydettiin aika lähellä hotelliamme kakkupaikka.

 

Oli ilmeisesti ranskalaisen omistama.

Nämä herkut oli ihan kohtuuhintaisia, koska maku oli aito.

 

Kunnon hedelmistä mehu, kolme jälkkäriä ja kahvi, €uroissa n kympin.

Käytiin vielä torilla, mutta nyt ei tarttunut hihaan mitään.

Ensimmäinen kerta, kun ei ollut ”hussakkaa” ilmassa. Rakennukset näkyivät todella selkeesti.

 

Pieni huili ja katotaan, mitä illalla vielä keretään.

 

 

 

 

 

 

Tutustuminen Saigonin nähtävyyksiin

19.3.2019 Yleinen

Oltiin saatu Madamen siskolta kirjanen, jossa oli Saigonista tietoa, mm parhaat nähtävyydet jasen semmoista.

Hotellimme sijainti on lähellä kaikkia keskeisiä rakennuksua, joten niitä sitten lähdettiin töllistelemään.

 

Matkalla ensimmäisiä kohteita, oli iso puistikko, jossa sitten tulvahti Joulu mieleen. Iso Joulutähtiasetelma. Ei kuitenkaan otettu mukaan, olisivat kerenneet lakastumaan ennen seuraavaa meille niin tärkeätä tapahtumaa.

Tämä oli sivurakennus ja päärakennus sitten

iso valkoinen rakennus, vapautta sympolisoiva, olisi ollut maksullinen, joten me passasimme sen.

Siitä vähän matkaa, tuli Katollinen kirkko.

Se oli remontissa ja siks toisekseen, lähestyttiin väärästä suunnasta, eli ”perspuolelta”.

Kierrettiin koko kortteli, ennen kuin päästiin paraatipuolelle.

 

 

 

 

 

Siinäpä olikin sitten vieressä pääposti, jonka ranskalaiset olivat rakentaneet joskus 1880 luvulla. Ja oltiin sen verran jo kävelty, että mentiin kaffelle. Postin piharakennukseesa kun sellainen paikka, jossa virvokkeita myytiin.

Oli tämän reissun kalleimmat juomat, meidän rahassa n 15.- €.

Ei lannistuttu, vaan sisälle postiin, joka edelleen siis toimii alkuperäisessä tarkoiruksessaan.

Vaan nämä kopit eivät toimineet. Olivat entisiä puhelinkopperoita. Muuten alkuperäisessä kunnossa, mutta puheen välitykseen tarkoitetut kojeet olivat poissa. Miksi? Olisihan se kiva nykyihmisille näyttää, millaisilla aparaateilla me oltiin puheltu.

 

Eikä päästy kirkkoon sisälle, oli remontti näköjään sisätiloissakin.

Vaikuttavia rakennuksia kumpaisetkin.

 

 

Siitä matka jatkui kohti Megong-jokea

ja oopperataloa.

 

Hulppea oli sisäänkäynti, kuten yleensä moisilla rakennuksilla tuppaa olemaan.

 

Siinä jopa haikailtiin, josko illaksi liput ois tilattu, kun kuulemma tilaa olisi ollut.

Tästä ei ollutkaan enää kuin parisataa metriä, niin vesi eli joki tuli vastaan. Tällä kertaa jäi ihan rantaa menemättä, sen verran oli liikennettä rantaväylällä, eikä liikennevaloja, piikkaritkaan ei olis auttaneet, olisivat vaan lipsuneet asfaltilla.

Löydettiin pieni jädebaari, jossa poikettiin vilvoittelemassa. Lämpöä kun ulkona rapiat 30. Tästä alkoi samalla paikallanen ”Rambla”, puistomainen kävelytie.

Tien päässä oli kaupungintalo, ja yllätys yllätys, ranskalaisten tekosia tämäkin.

Oli kuitenkin paikalliset pikkasen ”parannelleet” lähestymistä pääoville, Setä Ho Chi mihn’in patsas oli paraatipaikalle laitettu.

Taustalla itse rakennus.

 

 

Ilmeisesti jo ranskalaisilla oli valtaisa virkamieskonesto, koskapa rakennus oli pitkä kuin nälkävuosi.

 

Hullua touhua aikoinaan ollut. Eikö nyt vähempikin ois riittänyt????

 

Muutenkin rakennuksissa näkyy ranskalaisen arkkitehtuurin vaikutteita, kuten tässä ravintolassa.

Tosin mielestäni ehkä sekoittunut itämaitakin tuhon parveketyyliin.

Torin kautta välipalalle ja pienelle huilille.

Illalla käytiin syömässä TNT BBQ ravintolassa. Lista amerikkalaistyylinen. Olin Tripadviseristä bongannut moisen paikan, eikä arvostelut pettäneet odotuksiamme. Ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista, kuten muut täällä vierailleen sitä olivat kuvailleet.

Vielä iltatorille ja siinäpä sitä päivälle olikin ohjelmaa ja kilometrejä tuli kymmenkunta, ja tuossa helteessä. ( kaksikin eri mittausvälinettä, josta keskiarvo tuo lukema)

Saigon, here we come

18.3.2019 Yleinen

Eilisellä ei tapahtunut mitään merkittävää. Eli lue edellinen postaus, niin se olisi ollut samanlainen, joten säästin itseäni, enkä kirjoittanut samaa uudelleen.

Mutta.

Nyt tänään alkoi tapahtumaan.

Kun uloskirjausta tehtiin ja piti bungalow maksaa, ilmoittivat, että tämmöinen yhdistelmäkortti, debit/gredit, ei käy. Meillä kolme maksukorttia mukana ja kaikissa samat merkinnät. Kuulemma rahaa saisi seinästä revittyä, sadan metrin päästä.  Minä siis sinne. Hyvät englanninkieliset ohjeet, mutta ei saanut revittyä rahaa seinästä. Koitin eri summia, eri kortteja, ja aina sama cannot ja jotain.

Siispä marssin takaisin respaan ja kerroin kokemukseni automaatilla.

Neiti kipaisi toimistoon, josta tuli keski-ikäinen nainen, haki laatiskosta toisen maksupäätteen ja korttini kanssa hävie sinne toimistoon. Tää respan tyttö hetken perästä haki korttini ja kuittini sieltä, joten saatiin hoidettua maksu kuitenkin. Viisi yötä lounaineen, useiden iltaherkujen ja Madamen drinkkien kanssa pikkasen yli 400.- €, joten ei paha.

Siitä taxilla asemalle ja junaan kohti Saigonia, eli nykyisin Ho Chi Mihn.

Liput junaan olin ostanut kadun toiselta puolelta toimistosta, joita on täällä joka puolella.

Tiedettiin jo kokemuksesta, että tarjoilut junassa vähän niin ja näin, joten oli ostanut ”eväät”.

Ei kummoset, mutta näillä mennään.

 

 

 

Meidän edessä istui nuori äiti tällaisen pikkuvesselin kanssa, joka kesti matkan yllättävän hyvin.

Vain kerran kitisi, kun äitinsä yritti pistää hänen päikkäreille.

 

Juna oli mielestäni täydempi, kuin Phan Thiet’iin tullessa, mutta hyvin mahduttiin.

Vessa oli siisti, toisin kuin edellisellä junamatkalla.

Maisemissa ei paljon ollut katselemista. Aika puuduttavaa.

Mutta näitä puuistutuksia, niitä riitti.

Kauniissa riveissä oli puut.

 

Juna ei paljon pysähdellyt.

Kolmisen tuntia meni ekaan stoppiin, joka tuommoisessa kaupungissa tapahtyi.

 

Menin jaloittelemaan ja samalla mielenkiintoinen episodi.

Joku paikallinen nainen meinas unohtaa laatikon vaunuunsa ja siitäkö hirvee härdeli, koska juna jo oli lähdössä. Matkustajat ja pari virkailijaa auttoivat paketin roudauksessa, ja niin sai naikkonen pakettinsa.

Yhdellä asemalla vielä pysähdyttiin ennen kuin taas tuli härdelli.

Juna nimittäin teki hätäjarrutuksen. Onneksi tuolloin vauhti oli aika hidas. Sanoinkin Madamelle, että nyt tais joku jäädä alle.

Tässä kuvassa paikalliset katsovat onnettomuuden suuntaan, osa lähti juoksemaan lähemmäs.

Virkailija selvittää paikallisille, mitä oli tapahtunut. Me saatiin taasen tietää viereisiltä, että ilmeisesti joku sotilasajoneuvo olisi jäänyt alle ja ilmeisesti jopa uhrejakin olisi.

Osa matkustajista lähti tavaroineen ja poistui junasta, kuten tekivät nämä meille kertoneetkin.

Matkaa oli vielä pääteasemalle n 7 kilometriä.

Me ei lähdetty repimään laukkujamme kivikkoa pitkin, koska veturille oli matkaan kymmenkunta vaunua, jossa ilmeisesti olisi vasta tielle päässyt.

Meni vähän toista tuntia, ja matka jatkui.

Jokaisessa tasoristeyksessä, joita oli aika tiheään näin lähellä kaupungin keskustaa, oli sitten pikkasen paljon mopoja. Ja, kuten kuvassa näkyy, roskiakin.

Radanvarsi on heidän mielestä hyvä paikka hävittää ylimääräinen jäte.

 

Viimein päästiin Saigonin asemalle, joka sekään ei ihan vimpan päälle ollut. Tai siis ympäristö. Itse asemarakennus oli kyllä siisti ja hieno.

Saman tien tuli kyselijöitä taxin tarpeesta, joten tartuttiin täkyyn. Kaveri lähti viemään pikkasen syrjempään varsinaisesta taxijonosta ja autohan oli siviili. Hintaa huikkasi 200tuhatta.

Me pyörähdettiin ympäri. Se oli Madan. kun sanoi, että tohon kyytiin ei lähdetä. Takaisin taxijonoon ja saatiin pirssi. Vanhempi herrasmiesmäinen kuski ajeli rauhallisesti enempi vähempi kaoottisessa liikenteessä.

Perille kun päästiin, näytti mittari 67t dongia. Annoin satasen.

Pienen huilin jälkeen holellissa, kylille tutustumaan ympäristöön.

Aivan kiven heiton päässä, oli ravintolamarket. Oli jos jonniin moista evästä tyrkyllä.

Me mentiin kuitenkin ihan oikeeseen ravintolaan.

 

Pyörähdettiin vielä iltatorilla, joka on oikeestaan tuon ruokahässäkän vieressä. Tällä kertaa ei tarttunut mukaan mitään. Jätettiin huomiselle ohjelmaksi hypistely.

Minä pikkasen hypistelin kuitenkin.

 

Oli tosi makeen näköinen peli.

 

 

 

 

Huomiseen.