Sunnuntai ajelua

22.1.2018 Yleinen

Kävin joutessani katsastamassa jäätymisen edistymistä saaristossamme, Suvisaaristossa.

 

 

 

 

Tässä on meitin uimaranta, Svinösundin kavan sillan länsipuolella.

Ihmettelin aluksi, kun noinkin paljon porukkaa jäällä, joten piti tarkentaa itselle, mitä tuolla tapahtuu.

 

 

Siellähän olikin kunnon luistelurata aurattu, oikein kaupungin toimesta.

Todella hienoa toimintaa kaupungilta ja vieläpä näin nopeasti, elikkäs heti kun jää on kestänyt jonkin moisen kulkupelin, jolla lumet saa siirrettuä luistelijoiden edestä pois.

Kovasti olin harmissani, kun en enää omista luistimia. Annoin ne pojalleni ja kuka tietää, missä ne nyt ovat?

 

Keski Suomessa kerran luisteltiin Jussin kanssa Äänekoskelta mökillemme saareen, matkaa oli vähän yli 40 km, se oli ikimuistoinen retki.

 

 

Aika lähellä Skattan huoltoasemaa, oli tämmöinen laiturivanhus päättänyt lopettaa veneilijöiden palvelemisen ja notkahtaa.

On siinä joskus ryske käynyt kun tuommoiset I-palkit taipuneet.

 

Vieressä oli ehjä laituri, jossa venho sulaa vettä ootteli. 

 

Tuon venhon etupuolella oli iso venevaja, jossa pari kumivenettä sisällä, nekin jäätyneet kiinni, vaikka katosta olisi taljat roikkuneet, millä ylös olisivat voineet ne nostaa.

En kehdannut niistä kuvia ottaa.

 

 

 

 

Nyt oli sitten jääkansi tullut jo paikkaan, mikä oli auki vielä muutama päivä sitten.

 

 

 

 

 

Kauniita koukeroita jäätyminen saa aikaan.

Täällä saattaa meren aaltoilu aiheuttaa murtumisia, jolloin kuviot pääsevät muodostumaan mitä mielikuvituksellisimpia koukkauksia.

 

 

 

Nämä viimeiset ovat sitten Skattan huoltoaseman vierestä.

Hieno rantasauna ja eipä maisemassakaan mitää vikaa taida olla.

 

 

 

 

Siinä ne polttoainepumput kevättä haikailee ja niin haikailen minäkin.

 

Pace.fi - Partahöylät

 

Profiilikuva käyttäjästä TT

TT

Dominikaaninen tasavalta 2018

20.1.2018 Yleinen

 

Torstai 11.1.     Karibialle

Lumettomassa Helsingissä turhauduimme odottelemaan hiihtokelejä ja päätimme karata viikoksi aurinkoiselle Haitin saarelle Dominikaaniseen tasavaltaan. Matkanjärjestäjäksi valitsimme Aurinkomatkat, koska se lentää Finnairilla. Lentomme lähti klo 20, ja sen piti olla suora 11 tunnin lento Puerto Plata –nimiseen kaupunkiin. Puolimatkassa huomasimme kuitenkin koneen kääntyneen kohti Kanadaa ja Halifaxin kaupunkia. Onko joku jääkiekkointoilija kaapannut koneen?

Ilmeisesti joku Helsingissä oli ryssinyt koneen polttoaineen kulutuslaskelman, ja matkalla huomattiin, että Airbus A350 on vaarassa pudota jorpakkoon bensan loppuessa ellei käydä tekemässä välitankkausta. Halifaxissa käynnin takia menomatka kesti 13 tuntia. Perillä Puerto Platassa oltiin klo kolmen jälkeen aamuyöllä, sillä aikaeroa kotimaahan nähden oli 6 tuntia.

Vielä bussikuljetus hotelliin Sosua-nimiseen rantakylään ja siellä muutamaksi tunniksi nukkumaan Casa Marina Beach & Reef –nimiseen hotelliin.

Perjantai 12.1.   Rommia ja Coca Colaa

Hotelli oli todella suuri ja levittäytynyt laajalle alueelle, eikä aamiaispaikkaa ollut ekana aamuna helppo löytää. Hotellin systeeminä oli All Inclusive , mikä tarkoittaa, että ruokaa ja juomaa on tarjolla niin paljon kuin jaksaa ilman lisämaksua. Puerto Platassa on maailman suurin rommitehdas. Arja sanoi leikillään, että hän voisi olla koko viikon kännissä ja lukea sitten matkakertomuksesta, millaista oli. Hotelliin kuului useita laajoja uima-allasalueita, porealtaita ja kaksi hiekkarantaa.

Meriveden lämpötila on 27 Co ja ilma 25 – 30 astetta. Vietimme aikaa sekä uima-altailla että rannassa. Valtameren aallot vyöryivät jymisten hiekkarannalle. Toiset niistä olivat suurempia kuin toiset, ja vedessä lilluessa sai varoa, etteivät ne lananneet sinulla rantahietikkoa.

Lauantai 13.1. Sosua

Kävimme aamiaisen jälkeen kävelyllä Sosuan kylällä. Se oli aito alkuasukaskylä, talot olivat värikkäitä, mutta monet olisivat olleet pienen pintaremontin tarpeessa. Paikoin kadun varret olivat kovin roskaiset. Huomasimme myös, ettei kyseessä ole kuivuudesta kärsivä maa, sillä saimme välillä hakeutua suojaan sadekuuroilta. Tosin ne olivat lämpimiä, eivätkä kestäneet kauan.

Iltapäivällä olimme taas uimarannalla. Illallinen nautittiin yleensä samassa suuressa buffet-ravintolassa kuin aamiainenkin, mutta hotelliin kuului myös kolme a la carte –ravintolaa, joissa syöminen ei myöskään maksanut mitään. Tällä kertaa olimme varanneet pöydän sellaisesta, ja nautimme Seafood Symphony –annokset .

Sunnuntai 14.1. Rantaelämää

Mitään erityistä ohjelmaa ei päivään sisältynyt, tankkasimme aurinkoa ja rantabaarin kylmiä juomia. Maan alkuasukkaat ovat espanjalaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, ja edustavat väriltään ruskean kaikkia sävyjä. Hotellin palkkaamat nuoret miehet ja naiset pyrkivät järjestämään turisteille kaikenlaista hupiohjelmaa suurimmalla uima-altaalla.

Maanantai 15.1. Damajaguan putoukset

Sisämaan retkipäivä. Retkellä käydään tutustumassa kahvin ja kaakaon viljelyyn, matkamuistopajalla ja sikaritehtaassa. Tien varrella näemme köyhien ihmisten etsivän kaatopaikalta jotain kierrätykseen kelpaavaa. Retken pääkohde on kuitenkin Damajaguan vesiputoukset.

Pieni vuorilta laskeutuva joki muodostaa 27 vesiputousta, joista kahteentoista on tarkoitus lähemmin tutustua. Retkeläisiltä edellytetään hyvää uimataitoa, sillä putouksista on tarkoitus tulla alas hyppien ja laskien luonnon vesiliukumäkiä. Olimme Arjan kanssa molemmat lähdössä mukaan, sillä olemme yleensä yhdessä elämän myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta sisäistettyään retken luonteen Arja tuli vakuuttuneeksi, että tällä retkellä kuolema meidät kyllä erottaa, ja jäi hotellille. Vesiputouksilla osanottajat varustettiin kypärillä, pelastusliiveillä ja vesikengillä. Sitten kiivettiin polkua ylös mäelle, ja alettiin kahlata virtaa alamäkeen. Heti alussa oli hypättävä 4 m korkuisen putouksen niskalta alas yrittäen osua putouksen alle syvään kohtaan. Huonona uimarina en ole hypännyt veteen edes yhdestä metristä vaan mennyt aina varovasti uimasilleni. Alkuasukashenkilökunta rohkaisi epäröiviä, ettei tämä ole vielä mitään. Toisaalta, kun on pelastusliivit, on sama, kuinka korkealta hyppää, pulpahtaa kuitenkin ennen pitkää pinnalle.

Seuraava hyppy olikin sitten kahdeksasta metristä, ja sen jälkeen tiesi, ettei tämä katastrofi tästä enää pahene. Välillä uitiin ja välillä kahlattiin virtaa alaspäin, välillä laskettiin luonnon kallioon uurtamia vesiliukumäkiä. Näissä oli syytä varoa kyynärpäitään. Retkeä mainostettiin , ettei osallistuja unohda sitä ikinä. Saattaa pitääkin paikkansa. Yleensä putouksia ihaillaan turvallisen matkan päästä, ja koskeen putoamista pidetään harmittavana takaiskuna, ellei suorastaan vaarallisena. Näin jälkeenpäin ajatellen ei siellä tainnut kyllä näkyä muita vanhuksia. Putousten parkkipaikan ravintolassa syötiin sitten lounasta. Ruokajuomana oli, yllätys yllätys, rommia ja coca-colaa.

Tiistai 16.1. Sadepäivä

Dominikaaniseen tasavaltaan matkustava saa henkisesti varautua ainakin yhteen sadepäivään viikossa. Tänään saimme vähän väliä korjata kamppeemme sisätiloihin aina uusien sadepilvien kulkiessa seudun yli. Kaikki eivät vaivaantuneet pois uimasta sateen alkaessa, sillä ilma ja meri ovat sateellakin lämpimiä, ja yleensä sade menee pian ohi.

Keskiviikko 17.1. Santo Domingo

Tänään olemme ilmoittautuneet retkelle 3-4 miljoonan asukkaan pääkaupunkiin Santo Domingoon. Se sijaitsee saaren etelärannalla, ja ajomatkaa sinne hotelliltamme pohjoisrannalta tulee 260 km.

Lähtö oli aamuvarhaisella klo 5:30. Oppaanamme oli poikasena Haitin puolelta tänne karannut Elbio ”Elvis” Regis. Saarellahan on kaksi valtiota: Espanjalaistaustainen Dominikaaninen tasavalta ja ranskalaisten siirtomaasta muodostunut Haiti. Dominikaaninen tasavalta on köyhä, mutta Haitia voisi luonnehtia kurjaksi. Se itsenäistyi aikanaan, kun neekeriorjat tappoivat valkoiset siirtomaaisäntänsä. Haitia kuritti 7 vuotta sitten ankara maanjäristys, josta se ei ole toipunut. Pääkaupungissa tutustumme liikenneruuhkiin, jollaisista Suomen autoilijat eivät tiedä mitään. Julkinen liikenne ei ilmeisesti toimi kovin hyvin, eikä yhtään eloon jäänyttä polkupyöräilijää näkynyt, muutamia kuolemaa halveksivia mopoilijoita kyllä. Autojen seisoessa monikaistaisella sisääntuloväylällä niiden välissä käveli kaupustelijoita myyden kaikenlaista syötävää, mutta myös paitoja ja sukkia. Kaupungissa tutustuttiin moniin erityisesti Kolumbukseen liittyviin muistomerkkeihin, linnoituksiin ja museoihin, sekä Amerikan vanhimpaan katedraaliin. Vapaata shoppailuaikaakin oli. Lounasravintolassa saimme katsella kansantanssiesitystä. Takaisin hotellille päästiin pimeällä kellon jo lähestyessä yhdeksää.

Torstai 18.1. Aurinkolomaa

Viimeinen päivä ennen kotiinlähtöä. Tankkaamme täysillä aurinkoa ja D-vitamiinia.

Kirjoittelemme postikortteja. Pariin korttiin kirjoitamme: ”Täällä ei ole enää aitoja merirosvoja, kuten vanhoina hyvinä aikoina, vain piraattikopioita.”

 

Perjantai 19.1. Kotiin takaisin

Lähtö hotellilta lentokentälle oli puolilta öin. Byrokratia on täällä voimissaan: Maahan tullessa piti täyttää 3-4 lappua , ja lähtiessäkin pari. Lento lähti kolmen jälkeen ja kesti vain 9 tuntia. En tiedä, oliko paluumatkalla myötätuuli vai lupa lentää korkeammalla, kun matka sujui nopeammin kuin mennessä. Kotimaassa oli ohut lumipeite koristellut lähtiessä vielä mustan maan.

 

illan hämyjä

20.1.2018 Yleinen

 

 

 

 

Matinkylän kappelin kellotapuli?

 

Kuten näkyy ati ei näy ??

luonnon valoa illan hämyssä.

 

 

 

 

 

 

Tämä yksilö olikin sitten parrasvaloissa

elikkä katulampun alla.

 

Tuolta suuntasin länsisatamaan, siihen uutukaiseen kakkos-osaan

Putki on pitkä, mitä pitkin matkustajat laukkujaan kiskoen maihin pääsevät.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun autoja tuleepi matkailijoita, lähinnä tuttujaan, oletettavasti, hakemaan kotikonnuilleen, on ongelma edelleen sama, mihin mahtuvat kaikki autot?

 

 

Vaikka laiva kaijassa kiinni, oli tutkat päällä.

Sehän selvis ku poispäin lähettiin ajelemaan, lastasivat uusia autoja sisuksiin.

Joten laitteet pitää valmiudessa pitää, ku uudelleen merelle lähtevät.

 

Tänään 16.1.-18 Suvisaariston eteläkärjessä

16.1.2018 Yleinen

Matkalla saaristoon.

Käväisin fiilistelemässä vanhoja paikkoja. Läheskään joka paikkaan ei enää pääse, kun ovat peijakkaat rakentaneet taloja.

 

Tuossa oikealla puolella oli pusikko, lepikko, jossa venettä pidettiin muutamana syksynä.

Nyt siinä on talo ja sen aita.

Nytkin lahden pohjukat ovat jäässä, tämä jäätyy viimeisinä paikkoina, mihin autolla pääsee. Eikä ollut laituria, oli vähän lyhyempi kivijalka vain.

 

Ei meinannu osata enää kulkea alueella.

Tiet ovat pääsääntöisesti kylläkin samoja, mutta kun on tullut uusia taloja, niin maisema muuttuu.

 

Mutta meri on ja pysyy.

 

 

 

Jos pakkaset jatkuu, ei pysy tämäkään ranta kauan sulana, nyt jo melkoista kohvaa ihan rannan tuntumassa.

 

 

 

 

 

 

 

Ja etelätuuli oli aika rivakkaa, semmoista 13 – 15 m/s

Tuolla ulkona merkitsevä aallon korkeus kuvien ottohetkellä oli n parimetriä ja suurimmat mitatut 4 metrisiä.

 

Poijut olivat saaneet ”vaatteet”.

Kivan näköisiä tötteröitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mageet oli tyrskyt tuolla kaukana, ehkäpä kilometri matkaa.

 

 

 

Ja tämä sit läheltä Ylen rantaa, Lilla Bodö.

Tuosta menee väylä Suomenojalta suoraan ulos.

 

 

 

 

 

Lähempänä rantaa ja laitureita, oli jo meri kantensa saanut.

 

 

 

 

 

Ja kohvaa oli, mihin aallot pääs ”sotkemaan” jäätymisen.

 

 

 

 

Tuossa ei sitten luistelu onnistuisikaan.

Mutta suojaisammat lahden pohjukat, ne oli aivan peilikirkkaita.

 

 

Luo oma blogisi helposti ja nopeasti
Simplesite.com 

 

Lenkkeilyn satoa

14.1.2018 Yleinen

Näillä härpäkkeillä lenkkeilyn lomassa otoksia teidän ihmeteltäväksi.

Käytiin Madamen kanssa tänäkin vuonna Lux’ia ihmettelemässä. On nää todella hienosti saaneet rakennukset ”elmään”

Ja ranassahan on aina kuvattavaa, kun vaan löytäis kaikki kohteet.

 

 

 

Suomeojan venesatamasta, läheltä veneiden laskupaikalta. 13.1.

 

 

 

 

 

 

Svinösund’in salmesta, sillan kupeessa olevalta kioskin parkkikselta, 13.1.

 

 

 

 

 

 

ja siinä viereisestä kaislikosta, pikkasen zoomattuna.

Jännä ”peiliefekti” jota en tajunnut ennen kuin kotona.

 

 

 

Ja vielä kivestä piti katsoa veden pinnan muutoksia.

Ei se peili ole tälläkään puolen rantaa mihinkään hävinnyt.

 

 

 

 

Tämä on otettu Joutsassa, kun piti / sain mennä tarkentamaan Pekan luokse kiinanmatkamme muisteluihin tarkennuksia.

Keittiön ikkunan läpi kuvattu.

Samalla reissulla hukkasin dronen – tuulen puuska tuli ja pelin mennessään. Ei löydetty.

 

 

Tonne se lensi, jonnekin ???

 
Luo oma blogisi helposti ja nopeasti
Simplesite.com
 

Siperian halki toistamiseen

11.1.2018 Yleinen

Mongolia ohitettiin ilman ihmeempiää. Mitä nyt taas ihmeteltiin isoja eläin laumoja. Hevosia, lampaita ja kameleita. Enen kaikkea ne hevoslaumat,,,,

Venäjän tullikin meni tyylikkäästi, ei mitään murheita. Ihmeteltiin vähän, kun tällä kertaa eivät lillukan varsiin tarttuneet.

Tällä windows movi-makerillä ei pysty pätkimään kuva-kuvalta tota filmiä, joten tulee väärässä  järjestyksessä nää paikat. Sory vaan tästä.

Tuo Baikal kun oltiin sivuutettu, nähtiin aika monessa paikassa, lähinnä suurehkojen kylien kohdilla, isoja vanhojen höyryvetureiden ”parkkipaikkoja”, varmaankin varmuusvarastoituna.  . Niitä oli sit heti paljon, ihan ruskeiksi ruostuneet.

Samoin pelloilla näkyi puimureita, traktoreita tai muita koneita, jotka olivat selkeesti hylätty sinne, joskus jopa keskelle peltoa. Tätä kun kyseltiin junassa, meille kerrotiin : – Kolhoosit saavat koneita, mutta eivät varaosia niihin. Jos menee jokin pikkuosakin rikki, kone jää siihen. On kuulemma helpompi saada uusi kone kuin se tarvittava varaosa. Ja kun kukaan ei varsinaisesti omista koneita, kukaan ei myöskään välitä niistä. Eivät edes viitsi käyttää niita varaosiksi, mieluimmin jättävät niille sijoilleen.

Ja toinen merkittävä ongelma on logistiikka. Vaikka rata kulkeekin halki maan, lähetettyjä tavaroita häviää matkalla, varsinkin jos sattuvat tietämään mitä lähetys pitää sisällään, se ei yleensä pääse perille.

Tämä lähetyttyjen tavaroiden ”katoamis”ongelma jatkui vielä 90-luvulla, Tämän kertoi huolintafirmassa oleva hyvä ystävä.

Sen sijaan omiin vanhoihin autoihinsa, jos jollain sattuu sellainen olemaan, kyläsepät tekevät osat itse ja siten korjaavat niitä.

Menomatkalla nähtii erään talon työmaa, joka nyt sitten sivuutettiin uudelleen. Oli mahdotonta sanoa, oliko talo rakennus- vai pukuvaiheessa. Laudat pihalla yhtä sikin sokin ja tiilet hujan hajan talon ympärillä. Ja talo oli melkein keskellä ei mitään, siksipä varmaankin jäi mieliimme jo tulomatkalla.

Matkan edetessä, huolestuimme ruplien hupenemisen. Olimme jotenkin laskeneet rahamme väärin. Taaloja oli vielä vähän, mutta kysyessämme joiltakin vaihtihalukkuutta, kurssi oli tosi huono, melkeinpä sama kuin pankissa. Taaloilla ei näköjään tee tällä taigalla mitään, rupla rules. Siispä pienen neuvonpidon jälkeen myytiin Pekan ravatti. Saatiin sen verran ruplia, että loppu matka pärjättiin.

Pekka oli pitkään ”katkera” koska hänen ravatti ”syötiin” siperiassa. Olen vieläkin velkaa sen hinnan hänelle.

Moskovassa ei sitten ihan ihmeitä tapahtunut. Sen verta oli rahat vähissä.

Jaroslavlin asema sijaitsee Komsomolskaja-aukion laidalla Moskovan ydinkeskustan koillispuolella, 3,4 kilometriä Punaiselta torilta koilliseen. Saman aukion laidalla sijaitsee kaksi muutakin Moskovan päärautatieasemaa. Vieressä on Leningradin asema, joka on länteen suuntautuvan liikenteen pääteasema (esimerkiksi Pietarin ja Helsingin junat)

Rautatie Pietarin ja Moskovan välille rakennettiin Venäjän keisari Nikolai I:n aikana 1849 ja tällöin Moskova sai ensimmäisen rautatieasemansa. Aseman alkuperäinen nimi oli hallitsijan mukaan Nikolain asema. Vuonna 1923 asema uudelleennimettiin Lokakuun asemaksi ja pian sen jälkeen Leningradin asemaksi. Molemmat nimet ovat yhä käytössä.

Tätä en minäkään tiennyt, että ensimmäinen asema Moskovassa.

Kotiin lähdön aika

10.1.2018 Yleinen

Niin sitten lomamme alkoi lähestyä sen verran loppuaan, että oli pakattava laukkumme, Paluumatka kestää junavuorokausina ihan yhtä kauan kuin tulo tänne. Nyt olisi tarkoitus olla jäämättä Moskovaan yöksi, ei edes yhdeksi yöksi.

Haikein mielin vietimme läksiäisiä Helenan luona. Toki syömässä sitä ennen käytiin, täällä kun ei kukaan tee kotonaan ruokaa, aamupalat korkeintaan.

Ullan avustuksella kävimme ostamassa paluuliput Moskovaan. Hintahan oli takaisin päin melkeinpä puolet halvempi, 300.- mk, täältä ostettuna, kun Suomessa maksoi matka toisin päin 500.- mk.

Lähtöleima Kiinasta, keskiviikko 25.8.1976 ja samalla sivulla Suomen tullin saapumisleima.

Nyt ei tullut junapalvelija kyselemään kabiiniimme mitään, eikä tullut kukaan muukaan.

Ihan itse ”jouduttiin” menemään ravintolavaunuun ja tilaamaan,

Kyllä jai ikävä kiinalaista ravintolavaunua. En ole sen koomin junissa näin hyvin syönyt.

Olutta varattiin pikkaisen mukaan, kuten lukija muistaa, ei se hääviä ole sen enempää Gobin autiomaassa kuin Siperiassakaan.

Lisäksi olimme käyneet kaupasta ostamassa säilykelihaa. Pikkasen vaihtelua tulevaan yksitoikkoiseen ruokavalioon venäjällä. Saatiin lainaksi Ullalta pieni hedelmäveitsi, joka helpotti lihan kaivamista purkista, meillä kun ei ollut minkäänlaisia välineitä omasta takaa,  jonka palautimme myöhemmin, hänen niin vaadittua, muuten ei olisi lainannut.

Tällä kertaa Kiinan tullissa ei ollut mitään maata järisyttävää esitystä. Sen sijaan odotushuoneessa tulivat kyselemään, mitenkä olimme viihtyneet Kiinassa. Ja taaskaan eivät meinanneet ymmärtää, että meitä on vain kaksi. Kyselivät lopun ryhmämme ”kohtaloa”??? Siinä sitten dipa daapaa haasteltiin.

Päätettiin tehdä Kiinalaisille jullikka. Tänne kun ei kuulemma voi jättää, unohtaa, mitään. Me jätettiin tänne odotushuoneeseen yksi huiska, siihen sohvalle, missä oltiin istuttu, semmoinen pyöreä, ohuesta silkistä tehty löyhyttelyhuiska. Oltiin ihan varmoja, että ennen kuin juna lähtee jatkamaan matkaansa me omassa sopessamme, joku kiikuttaa huiskan meille. Vaan eipä tuonut. On siinä ollut hirveä polemiikki virkailioilla – mitenkäs tää saatais takaisin noille turisteille, kun ovat huomaneet ”erehdyksemme”.  Eivät saaneet, ei ainakaan vielä ole tullut (10.1.2018).

Nyt ei ollut tullissa ongelmia, ei ainakaan filmien kanssa.

Jätettiin kaikki kuvatut, kehittämättömät filmit lähetystöön. Tytöt lupasivat laittaa yhden kerrallaan kuriiripostin mukana ne Suomeen. Useampaa ei kuulemma uskaltaneet samaan lähetykseen laittaa kuin tuo yksi rulla. Niin niitä sitten tuli rulla per viikko useamman viikon ajan koko syksyn. Ja jokaisen sitten vein Soukassa olevaan valokuvausliikkeeseen. Kyllä ne pikkasen ihmetteli, että miten vaan rulla per viikko. En voinut kertoilla totuutta.

Tämäkään ei olisi ollut mahdollista tavalliselle matkaajalle. Ai niin, eihän tänne tuohon aikaan tavallinen matkaaja olisi edes päässyt.

Mongoliaan tultiin 25.8. pois 26.8. torstaina.

Saatiin viimeinen kunnon ruoka loppumatkalla ylittäessämme Mongolia.

 

Sinällään tämän paluumatkan teki mielenkiintoiseksi tärkeä asia.

Ne paikat, missä tullessa oltiin yöllä, oltiin nyt valoisan aikaan. Siispä näimme koko tämän matkan kaikki maisemat.

Tosin, muutama mielenkiintoin paikka jäi nyt uudelleen näkemättä.

Edes yön pimeys ei näköjään haitannut, jota olimme pikkaisen alkuun mananneet, että kun jää niin paljon näkemättä.

Ei jäänyt.

 

soppailemaan

9.1.2018 Yleinen

Sitten olikin vuorossa tutkailu, mitä mukavaa saataisiin mukaan Kiinasta.

Koska olimme Moskovassa tuhlailleet enempi kuin laki salli, ja muutenkin pikkasen eläneet yli varojen, pähkäiltiin tuliaisten rahoitusta. Rahat kyllä riittivät junalippuihin takaisin ja yleiselämiseen, mutta nää tuliaiset??

Tätä sitten valiteltiin Ullallekin. Hän ja olisko ollut Helena, sanoivat vaan, että ostakaa mitä tarvitsette, maksakaa takaisin kun Suomeen päästään. Näin sitten tehtiin.

Olimme Jukalta saaneet taskulaskimen, hänelle saatiin ostettua pellavakangasta, vaikka vaimolle kesämekon tekemiseksi.

Siskoni oli toivonut silkkiä ja sitä hän myös saisi. -sitä ostinkin muutaman kymmenen metriä. Kun kaupassa myyjä sitä paketoi, en olisi ikinä uskonut sen koon perustella, että siinä on niin paljon kangasta. Tuolloin aito luonnon silkki oli sikakallista Suomessa, muistaakseni parisataa markkaa metri.. Täällä tuo paketti maksoi muutaman kympin.

Äidilleni ostin teeastiaston, kuudelle hengelle. Tietysti aitoa riisiposliinia.

Pekka osti myös astiaston äidilleen, tais olla ruokailusetti.

Lisäksi haluttiin pienet kiinan liput, itsellemme sekä tuliaisiksi kavereille. Eivät maksaneet paljon eikä vieneet tilaa juuri mitään, painosta puhumattakaan.

Lippukaupassa kun oltiin, ja Ulla sai jollain tavoin selitettyä, mitä haluamme, epäillen vahvasti, näinkö saadaan noin monta lippua ostettua. Myyjä poistuikin takahuoneeseen ollen aika tovin siellä ja paluutaan  ilmoitti, että kyllä onnistuu.

Taulukaupassa taasen ostettiin jonkin sortin kivillä painettuja silkkipaperitöitä sekä muuta kivaa ohuesta paperista värkättyjä kiinalaisia käsitöitä. Tuliaisiksi ennen kaikkea.

Jostain syystä kuva kääntyy nyt väärään asentoon, vaikka kuinka olen vääntänyt oikaistakseni sitä, olkoon, kääntäkää nayttöä,,,,,,, höh

 

Tämä on tehty jyyrikin ns riisiparerille, ohutta ja kuitenkin kestävää. Tämä yksilö on ollut siskollani säilössä eikä ole vielä päässyt kehystettäväksi. Ehkäpä minä joku vappu saan ????

 

Tuntui, että mikään ei maksa mitään, kaikki oli enempi kuin halpaa.

 

Manattiinkiin Pekan kanssa, että konti pitäis vuokrata, ostaa se täyteen tavaraa ja myydä ne sitten Suomessa.

 

Tämän meidän idean ovet sittemmin kopioineet sellaiset firmat kuin Alibaba, Amazon sekä ebay ja muut vastaavat. Eikä me olla hyödytty täsät sentin killinkiäkään. Ei olla osattu pisneksiämme hoitaa……

 

Aamujumppa ja kesäpalatsi

7.1.2018 Yleinen

Aamulla kello soi 5:50 , ajatuksena käydä puistossa ihmettelemässä aamuvoimistelijoita. Mao oli näet määrännyt koko kansalle suorittamaan joka aamu jumpan tasan klo 6:00 alkaen, jolloin alkoi kovaäänisistä samalla kuulua jumppamusiikkia. Tätä Taijii oli valitettavasti määnjäristyksen vuoksi toistaiseksi peruutettu, kovaääniset eivät kuulemma toimineet kaikkialla.

Nautimme kuitenkin kaviaari-shampanja-aamiaisen.

Kaiken tämän jälkeen olikin vuorossa tutustuminen Keisarinnan Kesäpalatsiin.

 

Näin oli Kasäpalatsi saanut uudet vartijansa, ainakin vähäksi aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

Yleisnäkymää tekojärveltä.

Huom! ensimmäinen kohde, jossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Kiinalaisetkin lomaili ja souteli järvellä, jonka heidän esi-isänsä olivat käsipelillä kaivaneet.

Kiinan leskikeisarinna Cixi (慈禧太后, Wade-GilesTzu-hsi29. marraskuuta 1835 Peking – 15. marraskuuta 1908 Peking) oli yksi vaikutusvaltaisimmista naisista Kiinan historiassa Qing-dynastian aikana. Hän oli vuosina 1850–1861 hallinneen keisari Xianfenginjalkavaimo, vuosina 1861–1875 hallinneen keisari Tongzhin äiti ja vuosina 1875–1908 hallinneen keisari Guangxun adoptioäiti. Pian miehensä kuoleman jälkeen hän sai todellisen vallan käsiinsä ja hallitsi Kiinaa vanhoillisen hovin klikin tukemana.

Tämä katos oli rakennettu kahden talon väliin, että keisarinna sai kävellä varjossa. Puolessa välissä oli lepopaikka teen tarjoilulle, olihan tämä sentään 700 metriä pitkä.

Kaikissa palkeissa oli uskomattoman hienoja tiperryksiä. pieniä taideteoksia.

Tarinan mukaan jos nuoripari kävelee tämän päästä päähän, eikä mies loppuun päästyään kosi tyttöä, voi tyttö heittää kirveensä kaivoon, tämä mies ei häntä kosisi ikinä.

Kaunis oli käytävä, myönnetään.

Siitä huolimatta taisi Ulla joutua heittämään jotain kaivoon.

 

Tämä laiva ei ole seilannut metriäkään.

Tehty marmorista.

Kuulemma näillä rahoilla, mitä tuo maksoi, keisarinnan piti ostaa sotalaivoja Japanilaisten pelotteluun, mutta päätyikin rakennuttamaan itselleen laivan.

Liekö ollut ensimmäisiä pasifistejä???

Tuolla siintää pyöreä rakennus, johon mentiin lounaalle, normaali setsemän lajin setti.

Näin oli päivälle taas ollut nähtävää.

 

 

 

 

 

Paluumatkalla oli poliisit ohjaamassa liikennettä, ja sitähän piisasi….

 

 

 

 

 

 

Taivaallisen Rauhanaukio.

 

 

 

 

 

Kiinan muurille

7.1.2018 Yleinen

Oltiin edellisä päivänä käyty hakemassa kauppahallista kaviaaria. Kalaosastolla oli muoviastiassa irtonaisena, josta sitten kauppias latoi voiparerille isolla kauhalla Ullan pyytämän määrän, olisko ollut puolisen kiloa. Kuulemma näillä on oma sampikasvattamo, aikoinaan kun veljeilivät enempikin velivenäläisen kanssa.

Hinta oli kohillaan, maksoi n 14.- mk tuo määrä.

Sitä sitten aamupalalla paahtoleivän päälle ja kyytipoikana ei ollut tee tai kahvi, vaan aito shampanja. Helpotti ehkä vähän oloakin. Kumpiko? Kaviaari vai …..

Sitten oliki vuorossa siirtyminen Volvoon ja kohti Kiinan muuria:

Tämäkin kohde kuului kauan kaivattuihin nähtävyyksiin.

 

Sattui jälleen olemaan aika lämmin päivä, joten kiipeäminen tuonne korkeimmalle kohdalle, mihin turistit pääsee, oli aikas rankkaa, tais eiliset juomat pyrkiä ulkoilmaan.

 

 

 

 

Tuossa ”pientä” mittasuhdetta, mihin pitäs kivuta.

Se on järkytävän iso.

Kun on ihmetelty, miten tämä on kestänyt pystyssä vuosisatoja, osaltaan vuosituhansia, on tutkimuksissa selvinnyt, että laastin seassa on käytetty 3% riisijauhoja.

Lisäksi rakennus vaiheessa kaikki kuolleet haudattiin työnsä ääreen, muurin sisälle.

 

Tuolla alhaalla siintää kolme valkoista autoa, kaksi on samallaista farmarivolvoa. Toinen kuuluu Australian lähetystölle ja toinen Suomelle. Nämä ovat taatusti ainoat kyseistä mallia olevat Volvot koko Kiinassa.

Kuinka ollakkaan, samaan aikaan täällä.

Maailma on ihmellinen. Puhumattakaan Kiinasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osa muurista alkaa olla aika huonolla hapella, mutta kiinalaiset kunnostavat pikkuhiljaa lisää turismia silmällä pitäen, kas kun me tuodaan paljon kaivattua länsivaluuttaa.

Kuten näette, meitä turisteja ”vilisi” täällä. yksi toisen takan, ja se siitä.

Tuonne sortuneelle osiolle ei meitäkään päästetty,

Sitten alkoikin paluu alas, jossa toivon mukaan odotti virvokkeet, olihan siellä joku kuppilakin.

 

 

 

Siellä meinattiin limut tilata, mutta Ullan varoituksia kuunnellen, jätettiin väliin. Sen sijaan, Pekka ei varoituksista huolimatta malttanut olla ostamatta kaljan lisäksi pullaa.

Kuten ilme kertoo, ois kandenu kuulla varoituksen sanoja. Se oli karmeaa. Kuivaa, ylimakeaa….

Tässä vaiheessa ei pulla ollut vielä löytänyt ”iloista” ostajaansa.

Tuolta paluumatkalla pyörähdettiin Ming-dynastian haudoilla. Kyseinen paikka on vasta hiljattain avattu yleisölle, siis 70-luvulla. Oli sitä sielläkin ihmettelemistä.

 

Kun lähetyy hauta-aluetta, on ”suojaamaan” laitettu toinen toistaan isompia patsaita, eri eläimistä.

Joku suomalainen poliitikko tais mogata 80-luvulla itsensä pahemman kerran kiipeämällä johonkin näistä patsaista. Ne ovat pyhääkin pyhempiä, joten ”häväistys” kiinalaisten mielestä oli iso.

Oiskohan tää jutero edellisenä iltana matkinut meitä sen konjakkilasin koossa.

Ei ois kannattanut !!!

 

Auto jouduttiin jättämään aika kauas, pyhässä paikassa kun ollaan.

Tuli muuten se sama Volvo tännekin.

 

Vasta tuolla alkoi päästä käsitykseen alueen suuruudesta ja kaikista niistä kalleuksista, mitä oli jätetty näytille.

 

 

Pekka seisoo alueen kartan edessä, joten kertokoon kuva alueesta ja sen laajuudesta.

Tästä alueesta ei oltu aukaistu kuin pieni murto-osa meidän pällisteltäväksi.

 

 

 

Kotimatkalla sattui episodi (kiinalainen juttu)

Kaksi kuorma-autoa eivät mahtuneet yhtäaikaa siltaa ylittämään, jolloin tuli ongelmaksi, kumpa peruuttaa. Sehän oli Maon oppien mukaan palaverin paikka. Aikamme odoteltua, kuski lähti selvittämään ongelmaa muiden mukaan kertoen, että hänellä on pari ulkolaista lähetystön vierasta kyyditettävänään. Voisitteko nyt kiltisti pikapuolin sopia kumman on peruutettava. No, molemmat peruuttivat, jolloin kumpikaan ei hävinnyt, eli menettänyt kasvojaan.

 

 

Näin oli tämänkin päivän ohjelma illallista lukuun ottamatta taputeltu.

Tällä kertaa illalinen otettiin pikkaisen rauhallisemmin. Tai ainakin ne iso konjakit ja viskit puolitettiin.