TT

Teneriffa 2018

21.11.2018 Yleinen

To 08.11.   Äkkilähtö

Marraskuun harmauteen kaivattiin valohoitoa. Tiistai-iltana katsottiin netistä, että Aurinkomatkat vie viikoksi Puerto de la Cruziin hintaan 350 euroa . Se valittiin. Lähtöön oli aikaa 32 tuntia.

Torstai-aamuna oli herätys klo 03:20. Koneen piti nousta klo 05:50, mutta jotain teknistä vikaa korjattiin vielä. Ei saatu kuntoon, konetta piti vaihtaa. Onneksi oltiin Finnairin kotikentällä, uusi kone saatiin nopeasti ja matkaan päästiin alle kahden tunnin viivästyksellä.

Teneriffalla oli meitä vastassa +24 asteinen aurinkoinen sää. Majoituimme hotelliin GF Noelia muutaman sadan metrin päähän uimarannasta. Huomasimme pian, että aallot olivat niin isoja, ettei kukaan uinut meressä paitsi surffarit. Hotellin katolla oli auringonottoalue ja uima-allas .

Pe 09.11.   Kaupungilla

Kävelimme keskustan lännestä itään kolmeen kertaan aina eri katuja; niinpä kaupunki tuli nopeasti tutuksi. Suomi on näillä saarilla suurvalta; ravintoloissa on suomenkieliset ruokalistat ja henkilökunta osaa suomea, Iltalehteä on myynnissä siellä sun täällä. Tässäkin kylässä majailee enemmän tai vähemmän pysyvästi 3000 suomalaista ja suomen kieltä kuulee usein kadulla.

La 10.11.   Taoro Parque

Kaupunki sijaitsee rinteessä puutarhamaisen Orotavan laakson alapäässä. Kaikkein ylimpänä kohoaa Espanjan korkein vuori Teide yli 3700 metrin korkeuteen. Teide-vuori vaikuttaa dramaattisesti saaren ilmastoon: Täällä pohjoispuolella sataa sopivasti hedelmänviljelyn tarpeisiin, mutta etelään Playa de la Americas’in puolelle eivät sateet Teiden yli pääse, ja se onkin auringonoton kannalta parempi valinta. Nyt kiipeämme ylös rinnettä Taoron puistoon. Siellä on myös yksityinen Jardin Aquatic, missä idea on sinänsä hyvä: Jyrkässä rinteessä on päällekkäisiä vesialtaita, joissa veden on tarkoitus lorista alamäkeen kukkivan puutarhan keskellä. Valitettavasti systeemi on aivan rappiolla ja paha pettymys.

Su 11.11.   Loro Parque

Saaren pakollinen käyntikohde on eläinpuisto Loro Parque. Puiston perinteinen teema ovat papukaijat , joita on satoja lajeja, mutta myös isoja elukoita kuten gorilloja löytyy. Erityisen suosittuja ovat koulutettujen vesieläinten näytökset. Tutustumme niiden aikatauluun ja kiiruhdamme miekkavalas-show’sta merileijona-show’hun ja sieltä delfiini-show’hun. Myös opetetuilla papukaijoilla on oma esityksensä, mutta sitä emme tällä kertaa saa aikatauluun sovitetuksi; olemme nähneet sen joskus 9 vuotta sitten. Isot ja häijyt miekkavalaat kastelevat katsomon alariveillä istujat kännyköineen, ja muilla katsojilla on hauskaa.

Ma 12.11.   Jumalan peukalo

Maanantai-aamu koittaa kotoisen harmaana ja sateisena, mutta me olemme vain vahingoniloisia muiden turistien puolesta, sillä itse olemme suuntaamassa pilvien yläpuolelle Teiden kansallispuistoon. Oppaanamme on Marjut, jolla saaren vakituisena asukkaana on alkuasukasoppaan oikeudet. Sadepilvi ylettyy yli kahteen kilometriin, mutta Teiden kaapelihissin ala-asemalla paistaa odotetusti aurinko. Hissi ei kuitenkaan suostu viemään meitä huipulle, sillä virkailijoiden mielestä siellä tuulee liikaa. Jatkamme siis katsomaan kansallispuiston muita nähtävyyksiä, kuten Kuningattaren kenkää ja Roques de Garcia -kalliomuodostumia.

Niistä kuuluisin on kalliotorni Jumalan peukalo, joka oli takavuosina Espanjan 1000 pesetan setelissäkin. Marjut kertoo leikkimielisen uskomuksen, että Teide-tulivuori purkautuu, jos Jumalan peukaloon koskee. Espanjalaiset ovat alkaneet pihtaamaan kivisiä luontokohteitaan: Teiden korkeimmalle huipulle, joka on vielä 160m hissin yläasemaa korkeammalla, on haettava jopa kuukausia etukäteen pääsylupa, suosittu vaellusreitti Mascan rotko on suljettu ja täälläkin tuhansien tonnien kivimöykyt on ketjuin varjeltu, etteivät turistit niitä pölli. Tämä harmittaa minua; niinpä panen merkille missä puistonvartijat vihellyspilleineen seisoskelevat ja nousen Jumalan peukalolle heille näkymättömissä olevaa rinnettä. Väännän peukaloa, mutta mitään ei tapahdu. Omatuntoni olisikin varmaan vähän kolkuttanut, jos Teide olisi ruvennut purkautumaan.

Ti 13.11.   Jardin Botanico

Tänään kiipeämme taas ylämäkeen Kasvitieteelliseen puutarhaan, joka onkin ihan käymisen arvoinen. Siellä näemme ehkä komeimman puun, minkä maailmanmatkoillamme olemme nähneet.  Puu on kuin kirkko. Illemmalla suoritamme tuloksellista vaateshoppailua.

Ke 14.11.   Anaga

Suomalaisomisteinen Xwander –firma järjestää Teneriffalla turisteille kaiken maailman ohjelmaa, muun muassa patikkaretkiä. Sellaiselle lähdemmekin suomalaisoppaiden Sinin ja Riikan johdolla. Seitsemän kilometrin reitti kulkee pohjoisella Anagan niemimaalla. Polku kulkee aluksi kuin vihreässä tunnelissa laurisilva-metsän läpi. Tällainen ekosysteemi on ikivanha ja oli olemassa jo dinosaurusten aikaan; nykyään sitä tavataan vain muutamilla Atlantin saarilla. Myöhemmin avautuvat patikoijille hienot vuorimaisemat. Matkalla nähdään vuohilauma, ja syötetään sille eväsbanaanien kuoria. Retki loppuu osittain luolaan rakennettuun ravintolaan, jossa tarjotaan muun muassa vuohen lihaa ja juustoa. Olikohan niissä häivähdys banaanin makua?

To 15.11.   Kotimatka

Saamme viimeisen kiertoajelun Puerto de la Cruzissa, kun Aurinkomatkojen bussi kerää asiakkaat hotelleilta. Moottoritie Santa Cruz’in kautta lentokentälle on ruuhkainen kuten kuulemma aina. Lento kotimaahan kestää yli 6 tuntia , eikä siltä ole onneksi mitään kerrottavaa.

 

Syksyistä tunnelmaa

10.10.2018 Yleinen

Lämpöaalto Saharasta asti (kuulemma) hellii meitä etelä-Suomalaisia. Eikä tuulikaan häirinnyt, kun Masin kanssa käytiin pyörähtämässä merellä. Ensin käytiin tyhjentämässä septitankki satamassa ja Svinöön kautta ulapalle.

Amiraalisatamassa, Soukanniemessä, oli vielä jokunen purkkari paikoillaan.

Ruska merenrannalla ei ole oikein päässyt alkamaan, meri on vielä lämmin. Ja tämä lämpöaalto ei auta yhtään ruskan tuloa rannikolle ja hyvä niin. Nautitaan nyt vaan lämmöstä.

Isolla selällä nähtiin sotalaiva, mutta en ottanut tällä kertaa siitä kuvia.

 

 

Muuten liikenne aika hiljaista.

Kiva kaarisilta Pieni Vasikksasaaresta Alholmeniin. Käsittääkseni tuo ei ole kauhian vanha, koska en ole sitä ennen hiffannut? Ei ainakaan kovin motaa vuotta, ei nimittäin näy kartoissa eikä Googlemapsin sateliittikuvissakaan.

Vielä on satamassamme paljon veneitä. Ja mihinkäs tässä kiire nostaa kun kelit tuntuu vaan paranevan.

 

Paitsi, että meidän on pakko nostaa viimeistään tänä viikonloppuna. Alkaa kansiremontti. VolvoPenta lirittää vettä kansipahvin ”petettyä”, onneksi ulkopuolelle. Voisi ehkä vielä ajaa parikin kesää, mutta on se varmempi vaihtaa, ettei sitten keskellä kesää sotkeudu öljyjen kanssa ja sitten maksaa. 

Tuossa yksityisessä laiturissa olevaa isohkoa venettä, melkeimpä laivaa, aina silloin tällöin ”luolaan”.

Tosin, loppupeleissä tuommoisen ylläpitäminen ois aika kallista puuhaa, eikä sillä pääsisi kaikkiin niihin hienoihin pieniin luonnossaariin, missä tänäkin kesänä ollaan käyty. Happamia ovat …..marjat, vai miten se oli…..

 

Kun kotiduin, käytiin Madamen kanssa lenkillä.

Heti evakkkodista lähdettyämme, kaduvarsiotos.

 

 

Niin, olemme evakossa. Meillä on kylppäriremontti menossa. Par’aikaa lattia on kuivatuksessa, joten menee tovi, ehkäpä pari-kolmeviikkoa, ennenkuin päästään takaisin. Remontoivat melkein kaikki kylppärit koko taloyhtiössä.

Madamen sisko lähti Tansaniaan, joten päästiin hänen asuntoon kukkienkastilejoiksi. 

Mutta palataampa syysloistoon.

 

Vastavaloon lenkkipoluiltamme, joita onneksemme on ihan tässä vieressämme. Puhumattakaan upeasta rantaraitistamme.

 

Hyvä on täällä lasten kulkea koulutietä alas varisseisten lehtien kahistessa ”töppösten” alla.

 

Meri on onneksi lähellä täälläkin, joten pääsee fiilistelemään, vaikka jalat tukevasti maalla onkin.

 

 

 

 

2 kk 1 nro Matkaopas-lehteä, arvo 11,90 €
 

 

 

 

Kävelijöita, useimmilla joku narunjatko mukana, silloin tällöin vastaan tulee. Tähän aikaa iltapäivästä ei ole vielä niin paljoo pyöräilijöitä, kuten viikonloppuisin, hyvät meille.

 

 

 

 

 

 

Jokunen vesilintukin oli vielä kyttäämässä, josko ilmavirtaukset sallisivat siivillenousun kohti lämpimämpää etelää.

Mutta puhtaana pitää reissuun lähteä, siksipä pieni kylpy paikallaan silloin tällöin.

Ja tietenkin sulat pitää sen jälkeen oikoi ja kuivattaa.

 

 

 

 

 

Näihin tunnelmiin, seuraavaan kertaan.

 

 

Kyllä meri on hieno,

Tallinnan Hotellimatkat Edullisesti!
Katso tarjoukset valitse sopivin! 

 

 

Larnakan Beachin kuvii

9.10.2018 Yleinen

Sain viimeinkin aikaisiksi pienen klipin uintireissustamme rannalle.

Täällä hiekka ei ole upottavaa, edes ”kuivalla”maalla, joten käveleminen on helppoa. Tuolit ja varjot on tuotu aivan veden äärelle ?? jota ihmettelin hiukan. Eikö täällä tuule koskaan? Tuulee varmasti, mutta noin sadan metrin päässä rannasta, on ”matalikko”, johon aallot murtuvat, ennen kuin saavuttavat veden ja maan yhtymäkohdan. Tämä siis oma olettamus.

Videolla näkyy pulu, jolla on ikään kuin karvasaappaat jalassaan. En ole ennen tällaiseen törmännyt. Miksiköhän meidän pohjolan lajitoverit eivät ole tajunneet kasvattaa moisia suojia itselleen. Onhan täällä sentään ”pikkasen” kylmeempää talvisin kuin tuolla Kyproksella. Pulu on saanut näyttöajan 20 sekunnin kohdilta eteen päin. Tämä oli yksipuolinen sopimus, en kysellyt lupaa….

Kuten näette, vesi on tosi kirkasta. Ja lämmintä.

Hanki äkkilähdöt edullisesti täältä!

Viimeinen kokonainen päivä

1.10.2018 Yleinen

Viimeiseksi kokonaiseksi päiväksi emme olleet valinneet mitään erityistä ohjelmaa.

Lähdettiin hissuksiin kävelemään ja etsimään ns vanhaa kaupunkia. Sen piti olla noin kilometrin päässä majapaikastamme, mutta kun kiemurreltiin, meni meillä varmaankin puolitoista. Toki, matkalla pysädyttiin muutamaan kauppaankin.

Löytyihän viimeinkin sitä vanhaa rakennusta. Tosin, suurin osa ”pikkuisen” huonolla hapella. Vain kirkko keskellä kylää, kuten tapana on sanoa, oli hyvässä kunnossa. Siihenhän näillä riittää rahaa. Eikä siinä sinällään mitään pahaa ole, paljonhan kirkot hyvää saavat aikaan.

Jos nyt oikein ymmärsin seinässä olevaa tekstiä, oli tätä alettu rakentamaan 1862 ja ilmeisesti valmista oli tullut 1878, eli aika nopsaan olivat pojat kylän keskelle pytingin saaneet.

Oletus oli nyt, että jonkin asteinen isompi siivous eli korjaus oli meneillään, koska penkit oli kannettu ulos välikköön.

Vaikka joitakin ihmisiä olikin ovella, emme päässeet sisään, ovi pysyi visusti lukittuna, En sitten tiedä, josko pysyi muiltakin pihapiirissä olevilta, tuskin.

Tässä kirkon vieressä on aikoinaan ollut oikea markkinapaikka ravintolakatuineen, vaan eipä ollut enää. Ei jaksa nykyturisti näin kauas tulla. Oli ravintolat ränsistyneet.

Tämäkin talo, samoin kuin viereiset, ovat olleet ravintoloita. Pihoilla oli ruostuneita grillejä, vanhaa kalustoa pöytineen ja tuoleineen.

Oikein säälitti, miten olisikaan ollut hienoa istuskella paikallisten kera ja nauttia kaffet tai kenties pientä purtavaa.

Ajat muuttuvat ja meidän turistien kuten paikallistenkin käytöstottumukset.

 

 

Aika läheltä kirkkoa löytyi kuitenkin vanhasta talosta kahvila, joka nyt oli myöskin sähkötupakkakauppa.

Mikään ei ole niinkuin ennen. Röökikin on litkuksi muuttunut.

Hyvä niin.

 

Ja kun tilasin Cafe Americanon, sain tällaisen. Punapaitainen mies tiskin takana oli omistaja, mutta ei osannut moista sekoitusta minulle tehdä, joten odottelimme hänen vaimonsa saapumista, joka sitten teki tämän kylmän Americanon. Samoin Madamelle jääkakaon.

Siinä odotellessa saatiinkin pienoinen ylläri, kun tiskillä sähkötupakkahärveliään puhdistava nuorehko mies osasikin suomea. Äit oli Suomalainen ja ilmeisesti isä Kreetalainen. Hän oli syntynyt Suomessa, mutta asunut koko ikänsä täällä. Hyvin osasi Suomea, toki joitakin sanoja joutui haeskelemaan. Fiksu nuori mies. Äiti oli kuulemma sairaanhoitajana paikallisessa sairaalassa. Isästä ei puhuttu?

Takaisin hotellille käytiin vielä kerran maan mainiossa krekusalaattibaarissa.

3,50 € salaatilla hintaa ja oikeesti freesi ja maukas.

Juurikin oikea määrä oliviöljyä ja balsamicoa.

 

Päivä jatkui kuumana kuten oli koko viikon ollut, joten otettiin iisimmin loppupäivä.

Edellisen päivän kävely vissiinkin verotti voimia. Oltiin otettu 15642 askelta ja vajaa 11 km vaihdettu samalla maisemaa. Siinä lämmössä, n 30 astetta varjossa, pidän hyvänä suorituksena.

Koko viikon saldo n 50 km kävelyä, ei paha.

Altaalla varjossa löhöiltiin ja taistiinpa pikkasen torkahdellakin. Madam kävi pikkuisen kastautumassakin altaassa, mutta mulle vesi oli liian kylmää, oisko ollut vähän päälle 20 asteista. Mua oltiin hemmoteltu lämpösellä merivedellä, joten tuo muutaman asteen viileempi allasvesi ei houkutellut.

Illalla keskustassa oli paikallisille järkätty ohjelmaa, johon mekin hetkeksi liityttiin. Oli laulua ja tanssiesitystä. Kunhan jaksan, editoin pienen videoklipin esityksistä.

Illalliselle löydettiin Italialaistyyppinen ravintola, jonka ilmapiiri huohui …. modernia sisustusta höystettynä vanhoilla kuvilla.

Kuvissa olevaa maisemaa minäkin olisin kaivannut. Ei ollut kuin hiekkaranta jäljellä.

Asiakaskunta oli ilmiselvästi parempiosaisia paikkakuntalaisia. Mitä nyt muutama turisti oli eksynyt joukkoon. Eipä siellä kellään muulla miehellä lipokkaita jalassaan ollutkaan kuin minulla.

 

Pöytävaraustakin kyselivät, mutta onneksemme oli kuitenkin vapaa pöytä pienen neuvonpidon jälkeen??

Pieni alkupala oli ”pizzapullia” ja paria lajia tapenadea sekä jonkin sortin levitettä, maukkaita kaikki tyyni.

Pizzat eivät olleet mitään isoja, mutta senkin edestä hyviä. Mahtuu top vitoseen minun kategoriassa. Olis ollut pastaa ja pihviä, mutta tällä kertaa meni lätyn puolelle valinta. Ja hintakaan ei ollut paha. Koko homma juomineen alle 30.- €. Oltiin kuitenkin ”tasopaikassa”.

Näin myöhään ei oltukaan keskustasta pois tultukaan, joten ensimmäistä kertaan nähtiin puolessa välissä matkaamme hjiekkakentän todellisen tarkoituksen.

Turistibussit, mukaan lukien IntercityBuses, olivat tulleet huilaamaan tänne.

Vähän kuin kanat orrella illan hämärtyessä.

Siinä sitten piti vielä pakata laukut. Taksi tulisi hakemaan ysin pintaa aamulla.

Ei tarvinnut taaskaan uniMattia houkutella, kun huilaamaan viimein päästiin.

 

Matkalle lähdössä?
Katso matkatarjoukset täältä!

 

Nikosia kutsui

27.9.2018 Yleinen

Matkailu avartaa ja siksipä päätettiin hypätä bussiin, joka vei meidät Nikosiaan, Kyproksen pääkaupunkiin. Päivän lippu maksoi vain 7.-€ per nenä, jotenka edullista on. Bussi ei nyt ihan viimeistä huutoa ollut, mutta ilmastoitu kuitenkin. Nämä Intercity Buses käyttävät moottoriteitä, joten ei mikään perinteinen paikallisbussi. Vaikka matkaa ei ole kuin n 60 km, aikaa kului tunti ja vartti, johtuen lähtö- ja päätepisteiden sijainneista, aivan ytimessä molemmat.

Matkalla nähtiin huoltoasema. Esso, nimi joka on kadonnut meidän katukuvasta jo pitkän aikaa sitten.

Noissa risteyksissä käytetty musta-valkokivetys olisi mielestäni meilläkin hyvä ottaa käyttöön. Huomaa helpommin kuin meillä käytetty kiven luonnollinen väri. Tosin, voipi olla, että ei meidän olosuhteissa montaakaan talvea kestäisi. Oispahan maalareille töitä 😉

Nikosiassa olikin sitten nähtävillä vanhaa kaupunkia, jonka puutteesta valittelin Larnakasta. Ja tietty, osa kaduista kuin basaarit konsanaan. Kyllä turistilta yritetään rahat viedä. Se mitä tuolta ei saa, sitä ei tarvita. Sivukujilla oli jopa vanhojen koneiden ja vaikka mikä härveleiden käytettyjä varaosia.

Tarttui meillekin jotain. Ei sentään varaosia, jos vaatteita ei lasketa.

Koska saari on kahtia jaettu, hallinnolisesti ja ehkäpä kansallisestikin, oli rajatarkastus eli tulli,(kuva oikealla)  jos mieli Turkkilaisten puolelle. Ja passi piti olla, ei riittänyt EU-henkkari. Onneksi kuulumme siihen valistuneeseen kansanosaan, että moinen matkustusasiakirja sattui olemaan mukana. (jos en olisi lukenut yhtä blogia, en olisi tiennyt).

Kauppakatuja oli vähemmän, mutta krääsä samaa. Rakennuksissa ei ollut hirveesti eroja, siis kauppakatujen, mutta heti sivummalla oli talot aika huonolla hapella. Aisti selkeesti tulevansa paljon köyhempään osaan saarta. Mutta Minareetteihin kyllä rahaa riittää. Niitä näkyi joka puolella, mitä toisella puolen rajaa en ole nähnyt ainuttakaan.

Käynnistä jäi todella hyvä maku, olisipahan kaduttanut, jos väliin olisi moinen matka jäänyt.

Sitten seurasikin ”huilipävä”, eli käveltiin rannalle, jossa olikin nyt hieman enemmän porukkaa, ei kuitenkaan vielä täynnä. Päivä löhöiltiin, takaisin tullessaa välipalalle. Madam sai vihdoinkin musakkaa. Emme ole moista herkkea tarjoavaa ravitsemisliikettä aikaisemmis täällä vielä nähneet. Se oli hyvää, sain maistaa. Illalla lähistöltä löydettiin hyvä, olmeisen suosittu, ruokapaikka. Todella hyvät eväät. Itsetehtyä makkaraa ja jauhelihapihvejä. Oli siinä grillattua lihaakin pitaleivän välissä salaattien kera. Alta 20.-€ juomineen.

Hyvä kokemus.

 

Lämmintä riittää

25.9.2018 Yleinen

Jatkettiin seuraavana päivänä tutustumista ympäristöömme. Löydettiin joitakin vanhoja raunioita, joita todennäköisesti vieläkin kaiveltiin? Ilmeisesti se oli vanhan kaupungin jäänteet, oli aikoinaan ollut satama-aluetta. Nyt rantaan oli matkaa puolisen kilometriä. Eipä täällä sitten muuta vanhaan kaupunkiin viittaavaa paljon näkynytkään. Rannassa pari vanhempaa taloa ja se siitä. Petyttiin jonkin verran. Jos vertaa muihin välimerellisiin kaupunkeihin, missä olen käynyt, tämä on poikkeus tässä mielessä. Tai sitten me ei olla vielä löydetty vaikka kartasta oikein tihrustettu ja omasta mielestämme käyskennelty katuja, jotka piti olla ”vanhassa kaupungissa” . Olisvat sitten maininneet, että tässä on ollut joskus vanha kaupunki.

Harvoja vanhoja rakennuksia, nykyisin Turisti-infopisteenä.

Illan ruokailu oli yksi episodi….

Paikallinen kuppila, kadun toisella puolen, ja jo parhaat päivänsä nähnyt. Niin oli tarjoilijakin. Ehkäpä omistaja. Melkein kuin Notre Damen kellonsoittaja. Selkä sökö, joten laahusti kumarassa ja selästä paita hiestä märkä. Ei oikein saatu selvää, mitä oli tarjolla, vaikka listasta katottiin. Kun yritettiin tilata jotain, alkoi kreikan ja englannin sekainen selitys, mitä olisikaan hyvä ottaa. No, otettiin sitten sitä. Saatiin sitten sitä? Jotain rullia, salaattia ja kippu ranskiksia. Melko ok. Sitten kellonsoitaja laahusti laitasen kera ja toi pyytämämme maksapihvit. Ne oli kypsäksi grillattu hiilillä ja jätetty kaikki kalvot paikoilleen. Vähän meinas purkkaa olla. Osa oli kyllä ihan syötävää, kunhan tiesi mistä piti leikata suupala. Saatiin kuitenkin mahat täytettyä. Käytiin vielä lähileipomossa ostamassa isot kakkupalat, jotka oli superhyviä, ja huoneessa nautittiin kahvin kera. Madan tais valkkaripullon hörppästä. Sellasen 18 cl:sen, ne kun ei täällä kaupassa maksa kuin 1.50€ .

No, valitus sikseen.

Käpösteltiin seuraavana aamuna uimarannalle, joka on siisti, tähän aikaa vuodesta jo väljää ja hiekkaranta jatkuu pitkälle kahluusyvyisenä lämpöisen, kirkkaan veden alla. Sai oikeesti kahlata pitkälle, ennenkuin kulkuset kastuivat. Hieno ranta. Merituulta oli onneksemme edes vähän, ettei ihan läkähdytty. Mutta kun takaisin käveltiin hotellille, läkähdyttiin, 30++ tai jotain,  on lämpöä.

Aivan majapaikkamme vieressä on Taiwanilainen kiinalaista ruokaa tarjoava ravintola, jossa illallista nautittiin. Ruoka ja palvelu superhyvää. Paikallisittain ei halpa. Pitkän kaavan ruokailu 53.-€ . Paria eri alkuruokaa, kolmea pääruokaa ja jälkkärit. Siihen nähden ihan ok.

Ja hovimestari oli kuin kala vedessä. Äänetön, huomaamaton, silti huomioi kaiken. Todellinen ammattilainen, joita harvoin näkee.

Jäi hyvä mieli.

Hanki äkkilähdöt edullisesti täältä!

Huomenissa olis Nikosiaan tutustumista, ehkä.

Syysreissulle ilman venettä

23.9.2018 Yleinen

Nyt tarnaa ilman kuvia, kun ei saa kännykällä tehtyä pikselipienennyksiä, joten kuvat tulee viikon päästä.

Siispä lähdettiin Norweigian lennolla Kyprokselle. Täällä ei kumpikaan ole ennen käynytkään, joten menee ihan opetellessa molemmilta.

Larnakasta oltiinvarattu pienesta hotellista apartomentti, jotta aamupalan voi ite räpeltää.

Kone lähti sitten pikkasen aikaisin, 6:40, tai siis piti lähteä. Ooteltiin kun ettivät ruumasta muutaman matkailijan laukuuja. Nämä eivät olleet ilmaantunut koneeseen, joten heidän laukut piti saada koneesta pois.

Niinpä meidän herätys oli 3:30. Sehän on melkein mun normi nukkumaan menoaika. Onneksi olin mennyt jo yhdentoita maissa pehkuihin, kerkesin edes vähän torkahtaa.

Perillä oli pilvetön päivä ja lämpötila sen mukainen, 30++ tai jotain. Oltiinhan me jo Suomen suvessa saaneet lämmöstä nauttia , mutta silti…. tuli vähän yllärinä.

Majapaikka ihan ok, hinta/laatusuhteeltaan. Oli jopa oma pieni allasosasto takapihalla. Hyvälle uimarannalle kun on kilsan verran matkaa.

Pieni alkuveryttelylenkki, välipalaksi krekusalaatit, jotka oli loistavat. Vähän altaalla oloa ja illalla tutkailemaan kaupungin menoa. Ja olihan sitä. Sunnuntai-illalla näköjään ”kaikki” paikalliset ja pari turreakin, oli liikenteessä.

Sataman ja uimarannan tuntumassa olikin varsinainen markkinameininki.

Redillä oli useampi laiva odottamassa lastinsa luovuttamista. Rahtisatamana tämä on merkittävä lastauspaikka.

Laituri satamassa on ilmeisesti Brittien tekemä, joskus 1800-luvun loppupuolella. Naulat oli sepän tekemiä.

Löytyihän sieltä jopa Suomalainen vene. Tai siis Suomessa tehty. Sargo tai Targa, en ihan saanut selvää, kumpiko oli.

Ja paikallisia ”nostalgia-veneitä.

Näytti siltä, että vievät turreja merelle purjein. Hyvä niin.

 

Pieni kierros, takain kämpille päin ja syömään. Valintamme ei osunut ihan kohilleen. Ei saanut kuin välttävän arvostelun ruuasta. No, oppirahat ja sillee …

Mielenkiintoista tietoa saaren hallinnosta. On täälläkin aika tuulista ollut.

Meillä sentään ”vain” kaksi valtiota käväissyt kokeilemassa, miten uppiniskaisia metsäläisiä voisi hallita.

Täällä usseimpi käynyt ihmettelemässä ja pois ovat joutuneet.

Onneksi nyt on suurin osa saaresta palautunut, ehkäpä alkuperäisväestölle??

 

 

Veikkaan että unimattii ei nyt illalla tarvi houkutella hirveesti..

Huomiseen.

 

Hanki äkkilähdöt edullisesti täältä!

Lähdettiin merelle

19.9.2018 Yleinen

Päätettiin Masin kanssa lähteä ulkoiluttamaan Sarzaa.

Sovittiin tapaaminen Omppuun, kas kun jäin autottomaksi. Madam lähti ”iloisten leskien” kera reissuun ja ”vei” auton. Elintarvikehankintojen jälkeen satamaan ja Sarza liikenteeseen.

Ilma oli todella lämmin ja pilvetön taivas saatteli meidät matkaan.

Kurvattiin Svinösundin kautta Kaparenin rantaan katsomaan ja jäi rantautuminen haaveeksi. Tilaa olisi ollut, mutta tuuli kävi ikävästi suoraan rantaan, joka vielä iltapäiväksi oli ennustettu kovenevaksi.

Siispä plän bee ja saaren vaihto vähän yli metrisessä aallokossa Gåsgrundetiin.

Masille tämä olikin uusi tuttavuus. Sen sijaan tuttuja hän melkeimpä ensi metreillä kohtasi.

Voitatti.

Pääsi tatti meidän mukana saarikierrokselle. Eipä olisi sieni uskonut moisen matkan mahdollisuuteen maailmaan putkahtaessaan.

Ruokahalu oli herätetty meri-ilmaa haistelle, varsinkin ulkomeren puolella, jossa kainalot kuivuivat alta aikayksikön.

Siispä pötyä pöytään, eiku tulille. Hyvät hiillokset oli perua tutuilta, jotka olivat jo ruokansa tehneet. Masi jo kieltään lipoen odotti, ja odotti. Tällaisen ruuan tekeminen ei ole hätäisen miehen hommaa, jos hyvää haluaa tehdä. Niinpä nämäkin kasvikset ja täytetyt sienet saivat ollta tunnin verran, ennen kuin lihat pistin seuraksi.

Sienistä olin kannat ottanut pois, joten ne ja se tatti, päätyivät lihojen kera hiillokselle.

Kyllä odottaminen palkittiin tälläkin kertaa.

Annoksen asetteluun en kiinnittänyt sen enempää huomiota, olisi varmaan kannattanut. Joutui/pääsi heti kuviin.

Olimme aika suosittuja vierailijoita tälläkin kertaa, tässä saaressa. Jo aikaisemmassa tarinassani on nähty nämä kaksi upeaa koiraa, jotka nytkin herkeämättä, silmä kovana, seurasivat lähes kaikkia liikkeitäni, kun esivalmisteluja tein. Kannattikin. Saivat lihasta kalvot. Lisäksi Masi heltyi ihan loppumetreillä.

Morgan, vanhempana ja itseoikeutettuna, sai ensin maistaa kypsää possua.

Ja koska Nemo malttoi odottaa kärsivällisesti, sai hänkin osansa.

 

Veijarit jäivät meidän iloksemme isäntäväen mentyä ruokaperäsille.

Kun mekin olimme saaneet mahamme täyteen, vietiin tarvikkeita veneeseen ja paluukuormaksi pakki mukaan.

Ja taas sai Masi odottaa.

Kunnon porkat ja ostetut kampaviinerit pääsivät pienen möyhennyksen jälkeen niille jätettyihin ”kolosiin” mahoihimme.

Lettuja ei nyt ”jaksettu” paistaa, vaikka koiruuksien omistaja olikin lähtiessään luvannut meille ottaa hänen tekemästä lettutaikinasta ”veron”.

Ei vaan kaivannut tällä kertaa.

Lähdettiin hyvissä ajoin pois ennen pimeän tuloa.

Navakoitunut tuuli oli nostanut aallokkoa hieman, mutta ei vielä pahaksi.

Tänään myrkysi

13.9.2018 Yleinen

Tälle päivälle oli sääennusteet luvanneet melkoista tuulta, ja toden totta, tuulta riitti.

 

Tässäpä ilmatieteenlaitoksen mersääpalvelusta aallonkorkeuksista.

Päätimme Madamen kanssa lähteä Porkkalan kärkeen katsomaan, minkalaiset ne isot allot ovat.

Hän ei ole täällä tukevalla maalla rauhassa päässytkään ennen livenä niitä näkemään.

Olimme siellä silloin, kun aallot suurimmillaan olivat.

Eli noin puoli yksi oltiin paikalla ja aika vaikuttava oli luonnon näytelmä meillä katsottavana.

Tuollainen kolmisen metriä korkea aalto kun rantakallioon iskee, on jo sen aiheuttama ”kumu” aikamoinen. Suurimmat saattoivat olla yli neljän metrin. Tässä paikassa pikkaisen kauempana olevat matalikot ”söivät” aalloista pahimmat huiput, mutta kuitenkin.

 

Tuohon rantaan olisi mahdotonta rantautua ehjänä. Oli sitten veneellä tai ilman.

Nuo aallot ”kiipesivät” useita metrejä, parhaimmat kymmenkunta, ylös kalliota pitkin.

Valitettavasti ei saa oikeata käsitystä noiden suuruudesta, kun ei ole vertailukohtaa.

Tässä kännykällä otettua videota. Oli vaikeuksia pysyä pystyssä, saati saada kelvollista kuvaa.

Veenneellä tuolla olisi ollut aika tuskaisaa. Ongelmaksi lähinnä muodostuu mukanaolijoiden mukavuuden puute. Sinälläänhän muo ”loivat” aallot, jotka siis ulompana ovat, eivät vaarallisia ole, kunhan ei ihan kylkeä tarjoa niille. Kerranhan tultiin Porkkalasta kun oli 14 m/s tuulta ja merkitsevä allonkorkeus oli tuolloin 1,8 metriä ja suurimmat oli mitattu 2,6 metrisiksi.

Emme olleet käyneetkään täällä pitkään aikaan. Ennen veneilyinnostustamme, kävimme muutaman kerran kesässä haikailemassa merta.

Olivat hienosti tehneet parkkikselta polun alkuun oikeen ”tien”. Tästä voisi kuvitella, että tuonnehan vois vaikka pyörätuolilla menne, mutta aika lyhyeksi jäisi matka. Kyllä se jatkui sadan metrin päästä ihan normaalina polkuna, ehkäpä vaan leveämpänä kuin tavallisessa metsässä. Täällä kun noita kulkijoita riittää. Keväisin ja syksyisin lintubongarit käyvät taivaalle tihrustamassa isoinkin joukoin.

Keittokatos oli entinen, siis sama, joka on ollut ties kuinka kauan.

Nytkin pari ladyä kahvitteli tulia katsellen, joten en kehdannut ihan läheltä kuvaa ottaa.

Mutta oli tänne muutakin uutta tullut kuin polun alku.

 

Puuvaja, joka oli minulle entuudestaa tuntemattomalla tavalla rakennettu. Oisko olleet 3×3″ tuumaista ja ovelasti kulmittain laitettu.

Hieno oli pytinki. Sen verran oli uusi rakennelma, että puut olivat vielä ulkosalla.

 

 

Matkan varrella on tuuli aikoinaan, ennenkin, myllännyt tätä suojelualuetta uuteen uskoon. On siinä örkeillä ruokaa ja jälkikasvuille paikkoja.

Kaiken kaikkiaan, tämä on käymisen arvoinen paikka, varsinkin, jos ei ennen ole Porkkalan kärjessä käynyt.

Ei mennyt tämä päivä hukkaan.

 

 

www.top10matkatarjoukset.com

Toinen editointi ilmakuvina

12.9.2018 Yleinen

Kun asensin uudelleen uuteen Macbook Prohon Sierran, en osannutkaan asentaa takaisin pojaltani saamaa huippueditointiohjelmaa, joten imuroin Macin oman iMovien.

Siispä sillä harjotteli tän toisen clipin tekoa. Periaatteessa tämä ohjelma riittää meikeläiselle aivan loistavasti. Ne pro-ohjelmat tupaa sisältämään liikaa hilppeitä tällaselle tavikselle.

Kuten näkyy, olen hieman lisännyt sinistä alkuperäiseen ”haaleaan” mereen.

Ehkäpäjoskus vielä hallitsen tämänkin paremmin.

Parhaat matkatarjoukset löydät täältä!